(Ääni)kirja suosituksia

maanantai 1. lokakuuta 2018


Mä olen viime aikoina ollut aivan koukussa podcasteihin ja siitä sitten innostuin jälleen kuuntelemaan myös äänikirjoja. Kuuntelin jo aiemmin viime vuoden puolella muutaman äänikirjan, mutta nyt loppukesästä olen kuunnellut oikeasti kymmeniä kirjoja. Eikä loppua näy jos hyviä kirjoja vaan vielä löydän. Tällä hetkellä nimittäin mun lukutoivelista on kuunneltu tyhjäksi!

Luin kirjoja todella paljon nuorempana, mutta sitten se koulukirjojen ja muiden kiireiden myötä jäi. Nyt olen kuitenkin saanut taas samaa fiilistä takaisin. Äänikirjoja kuunnellessa kun saa nauttia siitä kirjojen tuomasta mahtavasta inspiroituneesta fiiliksestä, mutta aikaa ei kulu "hukkaan" kun samalla voi käydä lenkillä tai vaikka siivota. Kokeilin kesällä lukea edes yhden "oikean" kirjan kokonaan ja loppusuoralla ollaan, mutta täytyy myöntää, että tosi harvoin tuntuu, että olisi sopiva väli tarttua siihen kirjaan ja rauhoittua lukemaan pidempi pätkä. Ehkä tosin sellaiseenkin pitäisi aikaa löytää ja opetella rauhottumaan ja keskittymään kirjan parissa tekemättä mitään muuta. Nuorena rakastin historiallisia romaaneja ja luinkin vain niitä, mutta nyt taas olen innostunut enemmän elämänkerroista ja "self-help"-oppaista.



*Postaus sisältää mainoslinkkejä

Suosikkini:
  • JHT | Cheekin kirja on yksi suosikkielämänkerroistani. 
  • Vankina Venjällä | Kirja kertoo tositapahtumasta, jossa suomalainen joutui Venäjälle vankilaan. Todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu!
  • Keisari Aarnio | Mielenkiintoinen kertomus tositapahtumiin perustuen Aarnion huumekuvioista. Yksi suosikkikirjoistani!
  • Aki Hintsa - Voittamisen anatomia | Suosikkikirjani, joka lähti juuri uudelleen kuunteluun. Keroo Hintsan metodista, jota käyttävät niin menestyneet formulakuskit kun yritysmaailman johtajat. Paljon mielenkiintoista tarinaa urheilijoista, formuloista, menestymisestä, kehitysmaista sekä lääkärin urasta.
  • Veitola | En itse juuri tiennyt kirjaa aloittaessani kuka Maria Veitola on, mutta silti pidin kirjasta todella paljon! 
  • Kiira | Kiira Korven elämänkerta oli todella mielenkiintoinen ja rehellinen, suosittelen!


Muita kuuntelemiani kirjoja:
  • Dettman - ja johtamisen taito | Vaikka en ole mikään koripallon ystävä kirja oli silti mielenkiintoinen. Vähän samaa kategoriaa Aki Hintsan kirjan kanssa.
  • Kani joka tahtoi nukahtaa | Tämä aikuisillekkin tarkoitettu iltasatu on kuunneltu monesti unettomina iltoina läpi ja joka kerta olen nukahtanut kesken kirjan.
  • Idiootit ympärilläni - ja kuinka ymmärtää muita ja itseään | Todella mielenkiintoinen kirja eri ihmistyypeistä ja siitä miksi ihmiset toimivat eri tavoin.
  • Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja | Nämä molemmat kirjat olivat hauskoja sensuroimattomia tarinoita sinkkuelämästä. Vähän erilaista mitä muu kuuntelemani, mutta silti pidin!
  • Antti Tapani | Antti Tuiskun elämänkerrasta en oikein pitänyt, sillä se ei tuntunut yhtään niin avoimelle ja rehdille kun muut vastaavat elämänkerrat. Silti ihan mielenkiintoinen ja jos pidät Antti Tuiskusta niin varmasti ihan hyvää kuunneltavaa.
  • Suoraan sanottuna | Hjallis Harkimoon olen tykästynyt hänen youtubevideoilla, mutta kirja olivähän pettymys sen pintapuolisuuden takia. Kuitenkin hyviä pointteja ja mielenkiintoisia tarinoita etenkin yrityselämästä.

Nämä kaikki kirjat löytyy Storytelistä, jonne saatte 14 päivää ilmaista kuunteluaikaa tämän linkin kautta. Sieltä löytyy paaaljon muutakin kun nämä suositukseni. Mm. paljon oppikirjoja lukioon ja uusia sekä vanhoja romaaneja. Lisäksi paljon mielenkiintoista luettavaa pääsykoeaihetta läheltä liipaten, joten olen lukenut e-kirjoina myös mm. geeneistä ja aivojen toiminnasta.

Nyt mun lukulista tosin ammottaa tyhjyyttään, joten jos sulla on vinkata jotain hyviä ehkäpä vähän luettelemieni kirjojen tyyppisiä kirjoja niin laitathan kommenttia!


2 kommenttia

  1. Tosi kiva kun olet tehnyt kirja-aiheisen postauksen, mä nimittäin rakastan lukemista! :D Tosin äänikirjat ei oikein sovi mulle, en pysty keskittymään ja ajatukset harhailee, joten luen perinteisiä painettuja kirjoja. En oikeen osaa vinkata sulle mitään kun en itse ole juurikaan lukenut elämäkertoja tai self-help-kirjoja... :/ Luen lähinnä fiktiota eli romaaneja laidasta laitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa miten nämä on niin henkilökohtaisia juttuja! :D Mut oon kyllä vähän kateellinen tosta sun taidosta et pystyt keskittymään niihin niin hyvin..

      Poista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin. Design by FCD.