perjantai 26. toukokuuta 2017

Meille muutti kanoja!

Moni teistä meitä youtubessa ja instagramissa seuraava varmasti tietääkin, että meille muutti tällä viikolla kanoja ja kukko! Täytyy kyllä sanoa, että outoja eläimiä. Itse olen kerran uskaltanut yhteen koskemaan, mutta muuten vähän pelkään niitä. Oon saanut traumoja kimppuun hyökkäilevästä kukosta. Voin joskus tehdä vähän paremman videon ja esittelyn näistä otuksista, mutta nyt näette my day -videolta mm. Voiton reaktion kanoihin!


Minä en tosiaan tiedä noista kanoista mitään, enkä niitä juuri hoidakkaan niitä, mutta kananmunia olen kyllä maistellut. Olen muutenkin kananmunien suurkuluttaja (kuten koko meidän perhe), joten eipähän voi parempia lähimunia enää olla. Kanat ovat meillä tosiaan vain kesän ja palaavat sitten "kotiinsa". 

Jos tulee mieleen jotain kysymyksiä, laittakaa alas niin kuvaan oman videon aiheesta ja esittelen kanojen kodin muutenkin paremmin. Mutta alla my day, jossa käyn mm. ottamassa valmistujaiskuvia ja näette miten Vote reagoi kanoihin nähdessään ne ekaa kertaa!



19 kommenttia:

  1. Estee Lauderin double wear light on todella laadukas meikkivoide. Sopii pintakuivalle ja sekaiholle, perus doubl wear sitten ehkä enemmän rasvoittuvalle. Mutta todella pitkäkestoinen, ainakin itselläni tuo light-versio kestää helposti 12h kasvoilla hyvän näköisenä. Kallista se on, mutta mikään muu kokeilemani ei ole ollut yhtä pitkäkestoinen ja laadukas. Käy hakemassa näyte kokeiluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä vaan on se purkki vähän hankala ja moni haukkunut kun tosi vaikea pestä pois, mutta tätä olen muuten kyllä miettinyt!:)

      Poista
  2. Tykkkäsin videosta paljon! Editointi tyyli on todella kiva!

    Olen jo vähän pidempään miettinyt, että käytätkö enää lookbookkia ja jos et niin missä vaiheessa lopetit sen? Olen yrittänyt etsiä lookbookiasi mutten löydä :D

    VastaaPoista
  3. enkä niitä juuri hoidakkaan niitä (kaksi niitä sanaa)
    Meilläkin on kesäkanat olleet harkinnan alla, mutta osaatko sanoa sopiiko ne perheelle joka mökkeilee kesäviikonloput, että voiko kuinka paljon ruokkia ennen lähtöä jne että selviäiskö pari yötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kyllä jättäisi yksin, mutta en noista kyllä mitään tiedäkään :D

      Poista
    2. Kunhan on vettä ja ruokaa (erityisesti vettä ) niin ne voi hyvin olla yksin. Ja kunhan metsäneläimet ei pääse käsiksi. Ei niitä vahtia tarvitse

      Poista
  4. moikka! tarvisin hieman apua kokeneemmalta kamera-ihmiseltä, kun mulla ois nyt uus obsu hankinnassa. runkona ja parempana objektiivina ollu samat Canon eos 1100d ja Tamron 70-300mm, kolmen vuoden ajan. mitä objektiivia suosittelisit: kuvaan lähinnä (mustia) koiria, joskus myös hevosi/ratsastusta. zoom saisi olla jostain 50mm alkaen että saisi samalla objektiivilla kaikenlaisia kuvia. 300mm olen kokenut aika turhaksi, joten zoom saisi loppua 200-250mm. aivan ehdoton hintaraja 400 euroa. voit ehdottaa myös yli 400 euroa maksavia!
    mites esim. tämä
    https://www.rajalacamera.fi/sigma-eos-18-200-3-5-6-3-c-dc-macro.html
    kiitos jos voit auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä vaikka rajalaan ja kysyä, sillä mä en osaa auttaa koska 400 eurolla ei oikein saa valovoimaista zoomia mitä itse suosittelisin :/ Kiinteänä toki saa edullisemmin esim. f/2.8, mutta jos haluaa zoomin hinta heti nousee. Joten eikun johonkin liikkeeseen kysymään, mä en loppujen lopuksi noista kamalasti tiedä :D

      Poista
  5. Tuliko nää teille noiden kananmunien takia lainaan vai minkä vuoksi? Ite oon aina enemmän tai vähemmän pelännyt lintuja, sekä villejä että noita "lemmikkejä" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein tiedä, äiti halusi kanoja ja onhan se ihana kun syödään paljon munia niin että saa niitä kotoa :)

      Poista
  6. SUn blogi ei toimi bloglovinin mobiilisoftalla :( harmi kun luen aina blogit sitä kautta! Ja haha apua kanoja :D mua lapsena yksi pahansisuinen piru puraisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iphonella toimii ainakin normaalisti. jos tarkoitat sitä että postaukset ei näy kokonaan siellä, se on tietoinen valinta jolla ohjataan klikkauksia bloglovinin sijaan itse blogiin.

      Poista
    2. Mulla kyllä ainakin toimii :/ Eikö postaukset tule sinne ollenkaan vai?

      Poista
  7. Kiva postaus ja huippuhyvä video!! :D Meilläkin on ollut muutamana kesänä kanoja, ja syön muutenkin paljon kananmunia keitettynä ja munakkaassa :)

    VastaaPoista
  8. Hyi saamari, kanoja :D Mitään en vihaa niin paljon kuin kanojen kotkotusta ja kukkojen kieuntaa, meillä myös kanoja ollut, mutta enää ei tule, ruokapöytään lukuunottamatta :D

    Teidän vanhoja videopostauksia katsellessa tuli mieleen, mitä kottikärryjä käytätte karsinan siivouksessa? Täytyy itse hommata pian kärryt myös tallitöihin, niin pientä vinkkiä kaipaisin toimivista kärryistä.

    VastaaPoista
  9. Ehkäisypillerit? :o

    VastaaPoista
  10. Minulla on 3 vuokakanaa😍😍 ihan parasta👌 pääsee vapaaksikin💕💕 ihania muuten teiän kanat❤❤❤

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!