torstai 19. tammikuuta 2017

Lillillä ratsastus + my day


Pinja sai vihdoin patistettua mut Lillin selkään ja mä sain samalla patistettua Pinjan kentän laidalle kuvaamaan. Milloinhan viimeksi oltaisi otettua ratsastuskuvia... Olosuhteet olivat toki vähän haastavat, mutta pimeälläkin onnistuu valkean ponin kuvaaminen ihan kohtalaisen hyvin, jos vertaa vaikka mustaan Voittoon.

Menin ilman satulaa, sillä hepat olivat ilman loimia ulkona ja silloin on ihanan nopea laittaa vaan tarhassa valmiiksi. Lillillä lisäksi on tosi kiva mennä ilman satulaa pyöreän ja pehmeän selän takia. Lumessa joutuu ponikin nostelemaan jalkoja sen verran, että selässä pysyminen ei ihan niin helppoa ja vaivatonta ole kuin kesäisin, mutta silti tuolla istuu mielellään ravissa ja laukassakin. 


Lilli oli itseasiassa yllättävän kiva ratsastaa, vaikkakin toinen kierros oli huonompi kuten Pinja oli jo varoitellut. Poni ei tosiaan ole mikään helpoin saada kulkemaan kokonaan kroppansa läpi ja itseltä se alkanut rehellisesti sanottuna onnistumaan vasta viime aikoina kun olen Lillillä enemmän mennyt. Lillihän oli ennen Voiton tuloa minun ja Pinjan yhteinen. Kisattiin sillä molemmat ja valmentauduttiin paljon, mutta oltiin sen verran pieniä ja kokemattomia, että silloinkaan ei meno tainnut hääppöistä olla.


Jumppailin aluksi käynnissä, joka varsinkin sujui mallikkaasti. Välillä sai muistuttaa, että eteen, mutta muuten poni taipui ja liikkui hienosti. Tein kolmikaarisia ja erilaisia voltteja. Lillihän on perusluonteeltaan huomattavasti jäykempi kun Voitto, mutta nyt tosiaan olin ihan yllättynyt miten hyvin se taipui. Ravi on aina vähän haasteellisempaa ja nyt se olikin vaikeaa, varsinkin oikeaan kierrokseen. 

Laukka sen sijaan on ihan aikojen alusta saakka ollut helpointa. Muistan selvästi kuinka ihan ekaa kertaa sain Lillin noin seitsemän vuotta sitten menemään peräänannossa nimenomaan laukassa. Hangen vuoksi poni joutuu nostelemaan vähän jalkojaankin, joten laahaavista takajaloistakaan ei tarvinnut erityisemmin tällä kertaa huolehtia.

Kuvasin tältä ratsastuspäivältä my dayn, jossa näkyy myös normaalia enemmän tallihommia, sillä olin koko päivän kotona, joten kannattaa tsekata se tästä alta. 

alennuskoodi voittomask -30% ja linkki MayBeautyn sivuille.

35 kommenttia:

  1. Aivan mahtava postaus.ja kuvat tosi ihania.ja video tosi mahtava.teidän videot on vaa nii hyviiiiii.😍

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Teidän hevosten ilmeet ja olemus saa aina niin hyvälle tuulelle, yes.

    VastaaPoista
  3. Tooosi kiva video! Piristi kummasti päivää ja tossa ei kyllä ollut liika heppajuttuja, että lisää vaan:) ja kiva kun tuli tämmönen hevospostaus. Voisitko tehdä semmosen postauksen missä ratsastat molemmat hevoset??:) kivaa päivää Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin oikeasti ratsastin molemmat, mutta juttua tuli nyt vaan Lillistä :)

      Poista
  4. Tossa videossa ei ollu mitään muutakun tota kasvonaamio juttuu, koko video täynnä.😳 En oikein tykännyt tosta videosta, se oli aika lyhyt jne..😴

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska mainos ja Tiia hyötyy siitä. Tuskin muuten olisi koko videota tullut.

      Poista
  5. Voin sanoa että edelline MyDay oli PAALJON parempi kun tämä!!😌🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan yksikin kommentti riittäisi yheltä ihmiseltä palautteeseen? :D

      Poista
    2. Kyllä äiti! :PPP

      Poista
  6. Kiva myday, vaikka jotenkin tuntui että jäi kesken.. (:

    VastaaPoista
  7. Miks tossa kohassa kun otit heiniä bii siellä ylhäällä on satula

    VastaaPoista
  8. Voitko tehdä hevosten ja pinjan kanssa totuutta ja tehtävää videon😆 niinku esim. Jos tulee tehtävä nii tekee sen tegtäväb jotenki heppojen kaa🙈

    VastaaPoista
  9. Mun mielestä tää oli just kiva, kun en muutenkaan jaksa kovin pitkään videoita katsella niin tää tuntu ihan sopivalta :)! Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva my day -video, hyvin editoitukin! Hah, ei vitsi, mäkin pelasin aikanaan noita Starshine Legacy -pelejä tuntikaupalla, ne oli ihan parhaita!! :,,,D Tykkäsin siitä ekasta pelistä eniten, mutta oli ne muutkin hyviä.

    Ihania noi ratsastuskuvat Lillin kanssa :)

    Voisin ehkä kokeilla tota kasvonaamiota, kun mulla on aika paljon mustapäitä :/ Muuten, kun olet tehnyt yhteistyötä House of Brandonin kanssa, niin mäkin olen nyt tilaillut sieltä ja olen ollut tyytyväinen. En olis varmaan löytänyt koko kauppaa ilman sun videoita, joten kiitos :D Heidän tuotteet on sopivan edullisiakin.

    VastaaPoista
  11. Mihin kaupunkiin aiot hakea lääkikseen?

    VastaaPoista
  12. Tykkäsin videosta x))

    VastaaPoista
  13. Todella kiva postaus ja video, oli kivaa nähdä sut pitkästä aikaa Lillin selässä :). Utelen vielä, että millä fontilla olet kirjoittanut tuon videon alussa näkyvän My Day - tekstin?

    VastaaPoista
  14. Mitä mieltä olet Mikkelin hevoskolarista? :(

    VastaaPoista
  15. Tosi kiva tuo naamiojuttu. Oon just itse miettinyt ja ettiny et mistä sais jonkun tommosen ja laitoinkin tilaukseen... :3 :)

    VastaaPoista
  16. Nuo kuvat oli tosi, tosi upeita. :3

    VastaaPoista
  17. Todella kiva postaus! :) En tiedä oletko asiasta maininnut, mutta käytättekö teidän hevosilla tilsakumeja? Jos käytätte niin minkä merkkisiä te käytätte sekä onko sinulla suositella joitain tilsakumeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytetään :) Ja en tiedä kengittäjältä ne on hommattu, jotkut ihan perus. Eno le huomannut niissä eroja, sellaista läpinäkyvähkö muovia ovat.

      Poista
  18. Mun oli ihan pakko tulla tänne kysymään, että tiedätkö mistä osoitteesta näkyi niitä ajankohtaisia alennuskoodeja ja muutenkin nettisivu mistä sai alennusta joihinkin kauppoihin?

    VastaaPoista
  19. Kuinka pitkä oot? :)

    VastaaPoista
  20. Tiedän on vanha postaus mutta kommentoin silti... Mistä tuo Lillin satulahuopa on?❣️

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!