lauantai 10. syyskuuta 2016

Voiton sopeutuminen "eläkeläisen" elämään ja kuulumiset


Tekisi ihan hirveän paljon mieli edes ravata Voitolla. Monesti kunnolla kentällä ratsastaessani olisi tehnyt vaan mieli siirtyä raviin ja vetää kunnollinen sileän treeni. Toki hyppääminen olisi huippua, mutta osaisin kyllä arvostaa sitä, että päästäisi edes koulua menemään kunnolla...

Voittoa katsoessa kuitenkin tulee melkein joka päivä mietittyä, miksi se on nyt noin leppoisa ja hyväkäytöksinen. Silloin kun treenattiin kunnolla Voitto ei oikeasti ollut kovin hyväkäytöksinen. Se puri varusteita laittaessa, näykki taluttaessa jne. Nyt oikeastaan kaikki tämmöinen on poissa.

Olen monesti miettinyt syitä. Oliko Voitto niin pitkään ollut kipeä, että reagoi tuolla tavalla vai onko "kilpahevosen" elämä vain niin stressaavaa, että saa käyttäytymään noin. Todennäköisesti vastaus on näiden yhteisvaikutus, mutta tiedä sitä sitten. Varusteet kuitenkin on tismalleen samat, että niidenkään epäsopivuus ei ole voinut esimerkiksi olla syynnä.

Meidän kouluvalmentaja Ellu kävi hakemassa pari päivää sitten Voiton suitset lainaan jollekkin omalle hevoselleen testaukseen. Ellukin oli samaa mieltä kanssamme, että Voitto oli oikein iloisen ja elinvoimaisen näköinen - eikä edes kovin lihava :D Mehän kovasti pelättiin, että Voitto ei sopeudu tällaiseen joutilaan elämään. Silloin olisi ihan vakavasti pitänyt miettiä lopettamista, sillä vaikkei hevosella olisikaan kipuja voi sen elämän ilo kadota, jos se on tottunut koko elämänsä tekemään kovasti hommia.

Katsotaan miten talvi muuttaa tilannetta. Laitumella on kuitenkin ollut tosi paljon tekemistä, mutta pienehkö hiekkatarha voikin olla sitten asia erikseen.. Pitää vaan keksiä paljon puuhaa ja tekemistä sinne tarhaan ja muutenkin. Nyt en nimittäin Voittoa kovin monta kertaa viikossa edes ratsasta. Yleensä mennään kerran tai kahdesti suitsilla, kerran tai kahdesti päitsillä ja loput päivät sitten mm. maastoillaan, vietetään vapaapäivää, käydään taluttelulenkeillä tai harjailen Voiton.


Voitto on ratsastaeassakin käyttäytynyt tosi hyvin lukuunottamatta juuri näitä kuvia :D Heppaa jännitti joku kentän toisessa päässä ja sain ihan oikeasti tehdä töitä varsinkin aluksi ilman jalustimia pysyäkseni selässä. Mutta muuten mitään häiriökäytöstä ratsastuksen aikana ei ole näkynyt. Ihanaa kun on voinut huokaista helpotuksesta, sillä ihan oikeasti tämän "eläkepäivätuomion" saatuamme pelotti miten Voitto sopeutuu uuteen elämäänsä.

Voitto on pysynyt yllättävän vetreänä kropastaan. Se on oikeastaan joka kerta yhtä vetreä käynnissä mitä kunnon treenauksenkin aikaan. Mainostankin ja olen aina mainostanutkin Voittoa madoksi. Se kun taipuu (ainakin kaulasta) oli takana kuinka vähän ratsastusta tahansa. Olen käynnissä tehnyt ihan perinteistä jumpan lisäksi vasta-asetuksia, avoja, pohkeenväistöjä jne. Vaikeinta on ollut suoraan meneminen! Se on toki ollut aina meille melko vaikeaa, mutta nyt varsinkin huomaan, että suoristamisen kanssa saa ihan tosissaan tehdä töitä.

Todetaan tähän loppuun, että on se oma heppa vaan ihan paras <3 Hinku ratsastamaan on kova, mutta vaikka muilla hevosilla ratsastaminen onkin ihan kivaa, niin suurin hinku olisi tuonne oman selkään. Voiton satulaankin kun istuu niin  ihan kun pääsisi pitkän loman jälkeen takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. 

Voitto haluaa namusia!


49 kommenttia:

  1. Voi Voittoa<3 eikö sillä voisi joskus kokeilla vähän ravia, jos liikkuisikin puhtaasti "tauon" jälkeen? Vai onko ell sanonut jyrkästi että ei ravia... mutta hyvä että voitte silti käynnissä jumppailla normaalisti!

    Muuten mulla ois yks vinkki mitä oon itsekin kokeillu, eli otin pahvilaatikon ja tein vähän reikiä sinne ja laitoin heinät sinne! Hepalla oli kyllä huippu hauskaa sen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että liikkuisikin, mutta varmasti käytössä alkaisi taas ontumaan :)

      Poista
    2. älä ota tota varmasi alkaa ontumaan asennetta! Jos vaikka ihme sattuis kohallesi ja liikkuisi puhtaana, kun on saanut pitkään ja rauhaa vaan levätä

      Poista
    3. Ja entä jos vaiva pahenisi liikutuksessa? "No kunhan kokeilin" -asenne ei ole erityisen hyvä etenkään etenevien vammojen kanssa, takaisin päin kun ei voi kelata.

      Poista
    4. Nimenomaan. Vuosi kuitenkin yritetty kuntouttaa jo, vaikka eihän tietenkään voi olla varma, mutta en itse ehkä halua lähteä ottamaan riskiä ja sitä stressiä ja huolta mitä kuntoutuskokeiluista aina koituu.

      Poista
    5. Mulla on vuokrahevonen, jonka omistaja osti sen pilkka hintaa ja tajusi jälkeen päin että hevonen on oikeasti 7000€ arvokkaampi mitä hän osti. Hevonen myytiin edullisesti koska, se on toispuoleinen, jaloissa sanottavaa, ei koulukisoihin (toki oli estehevonen) - käynti huono. Hevonen oli siis entinen estehevonen. Sitä me omistajan kanssa liikutettu ollaan pääsääntöisesti sileällä - ratsastettu sitä käyntiäkin ja hypätään vaan max 1krt/kk. Nuo kaikki viat ja virheet on hävinnyt. Veikkaan että asiat on korjaantunu lajin vaihtamisen myötä. On jaksettu ratsastaa sitä käyntiä ja kaikkia askellajeja kunnolla. Ei yhtään huonot kaupat hevosen omistajalta. Liikutettu hevosta täysin normaalisti (jos olis ep niin ei silloin) - "unohdettu" ne hevosen puutteet ja keskitytty normaali ratsastamiseen. Hevosen toispuoleisuuski on tainnut johtua edellisen ratsastajan (pahasta) toispuoleisuudesta. Alkuun kun hevosta ratsasti niin se ns. lämpeni ja alkoi taipuu hitaasti - nyt ei ole sitä ongelmaa. Hevonen on entinen "Kisahevonen" , mutta sille käy myös siten, että jos sillä on pari vapaa päivää jostain syystä niin se muuttuu vaan laiskemmaksi :) Mutta en neuvo teitä mitenkään :) Kerroin vain esimerkin minkälaisen aarteen olen treenikaveriksi saanut, josta puhuttii vähättelevästi.

      Poista
    6. Teillä on ollut hyvä tuuri, tuollaiset Voiton nivelmuutokset ei vaan parane tai katoa eri tavalla ratsastamalla..:)

      Poista
  2. Oletko ajatellut ruveta tekemään Voiton kanssa "hommia" maastakäsin? Positiivisella vahvisteella esim. temppujen opettamista,straightness trainingiä, tai mitä vaan, missä hevonen joutuu käyttämään päätään ja olemaan ajatuksen kanssa mukana ja läsnä työskentelyssä? Monesti tällainen treeni on jopa rankempaa hevoselle kuin hölkkäily pitkin kenttää. Yhtä lailla hevosta voi jumpata maasta kuin selästä ja pitää sen mielen virkeänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielessä ollut ja helppoja juttuja tehtykin, haluaisin vaan perehtyä asiaan vähän tarkemmin ennen kun aletaan kunnolla tekemään, mitään kokemusta kun ei itsellä ole :D Kohta kun koulu loppuu niin ehkä sitten voisi jotain lukemista asiaan liittyen etsiä :)!

      Poista
    2. Suosittelen ottamaan maastakäsittelytunteja (niihin luulisi olevan varaa kun aiemminkin oli varaa ottaa valmennuksia), niin on ahaa- elämykset taattu! Se on huikea tunne kun tajuaa että hevonen väistää takapäätä pelkästä katseesta tai juoksee vapaana rentona vierellä :)

      Poista
    3. Eri asia missä sellaisia on :D

      Poista
  3. Olisiko siitä haittaa, jos ravaisit voitolla viitisen minuuttia kerran-kaksi viikossa? Voihan olla että Voittokin tykkää välillä ravailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä sen tietää tykkääkö vai ei, siksi en halua siltä semmoista vaatia :) Josse itse haluaa ravailla niin se saa. Maastossa monestikkin otettu sen omasta halusta ravipätkiä ja vapaanahan se juoksentelee päivittäin.

      Poista
  4. Samaistun tohon tunteeseen kun menee oman hepan selkään, se on kun menis kotiin. Oma poni kuoli noin kuukausi sitten ja sen jälkeen oon menny monilla eri hevosilla, mutta aina on ikävä sinne oman selkään:( on se oma vaan jollain tavalla niin hyvin muokkautunu itselle sopivaksi ja sen käytökseen&liikkeisiin on niin tottunu että uusilla hevosilla kaikki tuntuu vaikeammalta:D

    VastaaPoista
  5. Sinullahan olisi nyt ihan loistava mahdollisuus alkaa harjoitella Voiton kanssa erilaisia "temppuja", sekä ihan yleistä tottelevaisuutta :) Sekä miksei vaikka kaulanaurulla menoa, käynnissäkihän voi tehdä erilaisia temppuratoja yms!

    VastaaPoista
  6. Olet taitava ratsastaja ja todella kaunis voisiko Lillillä joku päivä tulla ratsastamaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäpä veikkaat kun on yksityishevonen? nyt vähän järkeä päähän!

      Poista
    2. Miksei yksityishevosella vois ratsastaa mutta en usko että lilliä voi mennä ratsastamaan

      Poista
  7. Haulisitko tehä joskus postausta kunmeet riimulla

    VastaaPoista
  8. Vote on IHANA... hyvä että se on sopeutunu siihen ettei enää treenata kovaa <3

    VastaaPoista
  9. Saako voitto ees ravata esim. Talutuksessa. Ja kiva kuulla että voitto on ottanut tämän asian hyvin

    VastaaPoista
  10. Rakastan lillii ja voittoo
    Toivottavasti voitto toipuu


    PS lisää videoita
    😻😽😽❤💞💚💛💜💙

    VastaaPoista
  11. Hankitreeniä, kun lumet joskus tulee ���� Oma tykkää todella paljon harhailla pellolla minne huvittaa ja pelkästä kävelystä tulee hiki lumen vastuksen ansiosta ��

    VastaaPoista
  12. Tosi hieno juttu että Voitto on sopeutunut uudenlaiseen elämäänsä hyvin! Hienoja kuvia myös :)

    Kun mietit että voiko kilpahevosen elämä olla stressaavaa ja aiheuttaa siksi häiriökäyttäytymistä, niin varmaan tosi hevoskohtaista. Mulla on itselläni heppa, joka on entinen ratsastuskoulun tuntihevonen. Se tunnettiin aikanaan ratsastuskoululla tosi hankalana heppana, mm. pukitti helposti ratsastajan selästään ja näykki. Mutta nyt mulla pari vuotta oltuaan lähes kaikki häiriökäyttäytyminen on tiessään! Joku toinen hevonen taas sitten sopii tietysti paremmin tuntihevoseksi. Sama varmaan kilpailemisen kanssa, joku hevonen stressaa sitä hirveästi ja joku toinen tuskin lainkaan.

    VastaaPoista
  13. Öööh.. Vaikka tuo "kilpahevonen" lainausmerkeissä onkin niin kyllä se Voitto oli ihan tuiki tavallinen harrastehevonen kun vielä kunnossa oli. Kilpahevosesta voidaan alkaa puhua, kun startteja kuukaudessa useita ja estehevosen kohdalla korkeudet vähintään 120cm-> ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen takiahan se juuri lainausmerkeissä olikin...

      Poista
    2. Komppaan Tiiaa :D minkä muun takia se ois sitä lainausmerkkeihin laittanu?

      Kuulee sitä usein kyllä sanottavan omaa ponia kisaponiksi vaikka siellä 60-70cm luokissa startattais. Yleensäkin jos valmentautuu ja kisaa edes jonkin verran tavoitteellisesti voitaisiin hevosta kutsua ainakin lainausmerkeissä kisahevoseksi ja miksei ihan käsitteen oikeassakin merkityksessä.

      Tsemppiä Tiia sulle ja Voitolle syksyyn! Toivottavasti Voitto jaksaa hyvällä moodilla ja voitte työskennellä yhtä rennosti. Ootko ajatellut kokeilevasi kaulanarulla/ ilman varusteita menemistä? Tästä saa innoitusta blogista:
      http://violamylittlepony.blogspot.fi/?m=1

      Poista
    3. Pelkillä päitsillä menen useastikkin , katsotaan jos joskus kokonaan ilman varusteit..:)

      Poista
  14. Tuleeko tänä vuonna joulukalenteri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tiialla jotkun kirjotukset vielä (?) niin en usko ja eikös ne ole ollut jo vähän sellasta mennyttä juttua jo ne semmoset joulukalenterit..

      Poista
    2. Katsotaan.. Mulla kun loppuu koulu ihan parin viikon päästä, ehkä pitkästä aikaa voisikin tulla joulukalenteri ;)

      Poista
  15. Voi Kun ihana postaus voitosta :) Koska kakkahaaste jatkuisi?

    VastaaPoista
  16. Kiva postaus.😊 Ja kiva kuulla että Voitto voi hyvin.😍💖

    Mie kannustan sua, jos haluat Voitolla vähän ravata niin kokeile. Mutta älä kuitenkaan ravaa koko kenttää ympäri, vaikka esim: Pitkää reunaa tai päätyä ravata jos haluat?👌

    Noin mie ainakin tekisin, mutta tämäkin on ihan sinusta kiinni, että miten sie itse haluut tehdä.😊

    VastaaPoista
  17. Milloin muuten kakkahaaste saa jatkoa?😊👌

    VastaaPoista
  18. Milloin videopostausta tulossa?😊😍🌟

    VastaaPoista
  19. Hyvä postaus! Ja hienosti leikattu harja.:)

    VastaaPoista
  20. Ihana VOTE!Jotenkin vaan ootan sulta postauksista kuvia että sä hyppisit esteitä Votella tai ees laukkaisit vaikka tiedän että ette pysty ees ravata.:-D ;-) Millon tulee taas videoo.

    VastaaPoista
  21. Kiva, että Voitolla menee hyvin :)
    Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, että ootko koskaan ajanu Voitolla tai onko sen entisessä kodissa ajettu sillä? :)

    VastaaPoista
  22. Moikka!suosittelisin sulle Maria Astikaisen tallia alapitkällä,Kuopiosta 30 min matka etelään,jos haluat oppia maastakäsittelyä vähän lisää. Maria on lännenratsastuksessa kansainvälisellä tasolla kilpaileva ja hänellä olisi paljon tietoa maastakäsittelyyn! Opena ja valmentajana todella hyvä ja kokemusta löytyy todella monipuolisesti :) Kannattaa vilkasta kotivuja, löytyy ihan jos kirjottaa googleen nimellä 'spring ranch' tai 'maria astikainen' :)eij oo kaukana ;)

    VastaaPoista
  23. Mitkä noi sun ratsastushousut on?

    VastaaPoista
  24. Ihana Vote ja kiva postaus

    VastaaPoista
  25. Voisittehan te suunnitella vähän isompaa tarhaa talveksikkin? Esim lähellä olevalle laiumelle, Vote varmasti tykkäisi ;)
    Ihanaa että Voitto on sopeutunut hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitumet ei vaan oikein tykkää talvikäytöstä + meidän hevoset ei pysy ihan hepposissa aidoissa..

      Poista
  26. Venyttelettekö Voittoa? Vaikka hän on nyt kovin vetreä se voisi tehdä hevoselle hyvää pidemmän päälle vähäisessä liikutuksessa. :)

    VastaaPoista
  27. Tsemppiä sulle ja Voitolle:) Voisitko kuvata joku päivä mydayn, ja olis kivaa jos kuvaisit myös videon jossa kuvaisit Voiton normaalin "hoidon" että miten hoidat Voiton joka päivä:)

    VastaaPoista
  28. määkin niin haluisin oman hevosen mutta äiti ja iskä vaan sanoo et se on liian kallis ja aikaa vievä niin miten teillä riittää aika ja rahan noihin heppoihin

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!