torstai 29. syyskuuta 2016

TreeniTorstai: Q&A - Treeni, ruoka, hyvinvointi

Nyt olisi pitkästä aikaa kysymyspostauksen aika. Ennen varsinaista aihetta haluan kuitenkin kiittää edellisen postauksen kommenteista. Sain yhden kauniin anteeksipyynnönkin yksityisviestinä, ihan huippua, että postauksella oli tuollainen vaikutus! Itse teidän kommenteista innostuneena päätin tänään kommentoida ihan kaikkiin mun tänään lukemiin blogeihin jotain kivaa. Tehkää tekin samoin!

Sitten aiheeseen. Kysymyksiä sai kysyä instassa, joten mennään nyt suoraan vastausosioon. Aiheena TreeniTorstain teeman mukaisesti treeni, ruoka jne. yleinen hyvinvointi. Jos teille tulee lisäkyssäreitä tai haluaisitte kysymyspostauksia muistakin aiheista niin heittäkää kommenttia :)!


Miten liikut ja syöt viikon aikana? Näistä molemmista aiheista on tulossa omat postauksensa pian, sillä olen kuvannut nyt viikon ajan ruokapäiväkirjaa ja merkannut treenit tarkasti ylös. Joten en sen tarkemmin ala avaamaan, sen aika on ihan kohta omassa postauksessaan! Treenaan kuitenkin pääasiassa noin 5-10 treeniä viikossa ja syön terveellisesti yhtä cheat mealia lukuunottamatta.

RUOKA

Kuinka usein syöt irtokarkkeja/karkkeja ylipäätään? Mulla on kerran viikossa cheat meal eli saan syödä yhden ruuan mitä vain. Jos tekee mieli karkkia syön silloin siis ainoan kerran viikossa karkkia, mutta periaatteessa siis max. kerran viikossa.

Syötkö paljon roskaruokaa? Sama vastaus kun ylempään. Max kerran viikossa cheat mealina, mutta usein syön cheat mealina ihan mun entistä perusruokaa eli esimerkiksi patonkia voilla ja juustolla.

Ootko ajatellut kokeilla vegaanisesti syömistä? En pysyvästi, mutta olisi toki mielenkiintoista kokeilla jonkin aikaa ja ehdottomasti haluaisin vähentää lihatuotteita ihan pysyvästi ruokavaliossa.

Mitkä "herkut" auttaa makeannälkään, jos ei halua syödä karkkia yms? Hedelmät ja pähkinät! Toki niitäkään ei hirveästi kannata syödä, sillä kyllä nekin sisältävät sokeria ja rasvaa. Mutta jos itsellä on hirveä makeanhimo syön niitä hedelmiä mielummin ihan reilusti mitä tartun karkkipussiin. Kasvikset esim. kurkku- ja porkkanatikut ovat myös hyvä korvaaja ja niitä voi syödä sitten huoletta enemmänkin!

Mikä on sun lempparihedelmä ja -kasvis? Hedelmät vaihtelee aina, mutta tykkään oikeastaan kaikesta. Viinirypäleet, luumut, mango, tuore ananas ja banaani on aina hyviä! Kasviksista tykkään ehdottomasti eniten kurkusta. 

Miten muuttaa vähitellen ruokailutottumuksia parempaan ja terveellisempään suuntaan? Itse koin parhaaksi tavaksi muutoksen yhdestä kerrasta ammattilaisen tekemän ruokasuunnitelman mukaan. Suosittelen siis noudattamaan alkuun tiukkaa ohjelmaa ja siitä sitten hiljalleen muokkaamaan itselle pysyvän tavan. 

Mitä laittaisit sun terveelliseen suosikki shmootieeseen? Rahkaa, mangoa, ananasta, sitruunaa, banaania. Ja jos haluaa upean vihreän värin niin pinaattia vielä siihen!

Suosikki pähkinäsi? Cashew, vähän vielä kun riputtaa itse suolaa päälle niin nam! Myös pistaasipähkinöistä tykkään paljon.

Kuinka usein syöt päivässä ja mihin aikaan yleensä? Syön yleensä 4-5 kertaa. Aamupalan heti herättyäni eli normaalina päivänä n. klo. 8, päiväruuan n. klo. 12, iltaruuan n. klo. 16 ja iltapalan n. klo 20. Sitten päivästä riippuen jääkö iltaruuan ja päiväruuan vai päiväruuan ja aamupalan väliin pidempi väli syön jommassa kummassa välissä välipalan.

Miten saa motia syödä terveellisesti? Kunhan pääsee eroon sokerikoukusta ja tottuu uuteen ruokaan tajuaa mten hyvänmakuista terveellinenkin ruoka on, miten hyvä olo siitä tulee ja miten sairaan hyville herkut maistuvat kun niitä tulee syötyä vaan tosi harvoin. Ja sitten myös huomaa miten huono-olo niistä herkuista tulee syömisen jälkeen, jos vertaa terveelliseen ruokaan.

Takki Hamppukauppa.fi (saatu) / Housut Baseativa (saatu)
Treeni

Milloin aloitit treenaamisen ja miksi? Aloitin treenaamisen muistaakseni noin vajaa vuosi sitten. Kaverit kävivät salilla, ratsastus ei vienyt Voiton tilanteen takia enää kaikkea aikaa, joten halusin jotain uutta urheiluharrastusta. Ilman Voiton loukkaantumista en varmaan olisi aloittanut salilla käyntiä.

Mikä laite salilla on kivoin? Uudella salilla on ihan loistava Booty Builder lantionnosto laite, se on laitteista lemppari, mutta muuten tykkään eniten vapaista painoista ja smithistä.

Miten saada helposti sixpack? Hyvä kysymys, en tiedä kun en itse omista ;) Mutta siihen vaikuttaa suuresti rasvaprosentti, jonka täytyy olla melko alhainen, sitten tietysti treeni sekä geenit.

Pidätkö lepopäiviä?
En mitenkään suunnitellusti, mutta aina niitä silti viikko-ohjelmaan tulee kun joinakin päivinä vaan ei ehdi salille tai lenkille.

Juotko proteiinijuomia? Vai mitä käytät esim. salin jälkeen vai käytätkö mitään? Salin jälkeen juon veteen sekoitettua maustamatonta proteiinijauhetta ja yleensä siihen päälle vielä hedelmä tms.

Kuinka pitkiä ja rankkoja sun lenkkeilyt on? Teen oikeastaan kolmenlaista aerobista treeniä. Ensimmäisenä salilla tehdyt crosstrainerilla tai juoksumatolla tehdyt kovemman sykkeen n. 30 minuutin treenit. Sitten kotona tehdyt 2-4km juoksulenkit ja viimeisenä 60min kävellen tehdyt rauhallisemmat aerobiset. 

Teetkö tallitöitä heti salin/lenkin jälkeen? Itseasiassa teen melkein aina karsinan siivouksen yms tallitöitä alku- tai loppuverkkana kotona tehdyille lenkeille!

Minkä ikäisenä voi sinun mielestä aloittaa salilla käymisen? Monelle salille on ikäraja, joka on ihan aiheellinen. Eikös ikäraja yleensä ole vähintään se 16-vuotta? Kannattaa siis ikärajoja noudattaa. Toki on eri käydä esimerkiksi ryhmäliikuntatunneilla kun nostella kunnon painoja. Eli itse sanoisin kunnon salitreeniin iäksi 16-17 vuotta.

Mikä on noloin tilanteesi salilla? Tämä on helppo! Olin yksin jumppasalissa ja kuuntelin kuulokkeista sarjojen välissä jotain mun lempparibiisiä. Lauloin ja tanssahtelin siinä sitten mukana, enkä yhtään huomannut, että saliin tuli toinenkin ihminen..:D Kun huomasin nauravan miehen, jatkoin jumppailua nolona.


Mitkä ovat tavoitteesi? Oikeastaan hyvä kysymys, mulla ei ole sen suurempia tavoitteita kun toki kehittyä niin salin kun lenkkipolunkin puolella. 

Kuinka usein venyttelet? Liian harvoin. Lonkankoukistajaa rullailen ja venyttelen melko säännöllisesti, sillä silloin jalkatreeni uppoaa paljon paremmin. Mutta muuten tulee venyteltyä oikeastaan vain jos johonkin koskee niin kovasti, että on pakko venytellä ja rullailla. Eli ehkä kerran viikossa tulee venyteltyä.

22 kommenttia:

  1. Hyvä postaus!:) Teillä tuli juuri uusi video mutta saako kysyä millon tulee seuraavaaa? >:)

    VastaaPoista
  2. Miten opit käymään salilla ? Eli siis käyttämään laitteita ja säätämään painot sopiviksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaveri auttoi, mutta netistä oon suurimman osan sen jälkeen oppinu! Siellä on sairaasti ohjeita ja videoita :)

      Poista
    2. itse tähän kohtaan ottaisin Personal Trainerin vaikka ihan pariksi kuukaudeksi:)!

      Poista
  3. Kiva postaus (:
    Tämmönen ois kiva myös hevos-aiheisena (:

    VastaaPoista
  4. Mulla olis vielä yks kysymys, että pudotitko tai oliko tavoitteenasi pudottaa painoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tavoitteena painon pudotus vaakaa tuijottaen ja empä ole juuri kiloakaan pudottanut aikoihin jos vaakaa katsoo. Lihas kun painaa enemmän kun läski ;)

      Poista
  5. Jos kävit lenkillä, miks ei sulla ollu ne juoksulenkkarit nyt, joita hehkutit?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kuvituskuvia, oikeesti oon menossa salille :) Juostessa käytän aina niitä mun uusi juoksukenkiä!

      Poista
  6. Kiva postaus! Tiedätkö muuten saako jostakin ostettua samanlaisia takkeja, kun toi sun hamppukaupan takki? Ilman hamppukaupan brodeerausta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on Pikeurin takki eli heppatarvikekaupoista!

      Poista
  7. Ihana postaus tiia.minukin tekisi mieli vähentää lihan syöntiä.ja enemmän kasviksii.ois mulle hyväksi kun oon diabeetikko.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen postaus ja kiva kun olet kirjoitellut tänne niin usein viimeaikoina :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva postaus. Lisää näitä😊

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva postaus ja muutenki sun blogi on ihana❤ haluisin kysyy että jos joku osaa vastata niin en oikeen tiedä mitä liikuntaa haluisin harrastaa :/ tai niinkun mulla on ohjattu liikunta harrastus kolme kertaa viikossa mutta en tiedä mitä tekisin niinä muina päivinä koska tylsistys niin helposti. Käyn välillä lenkillä ja olen vasta 13.v ja asun maalla eikä meidän lähellä ole salia missä saisi mun ikäiset käydä:/ en voi myöskään aloittaa uutta harrastusta koska mun harrastus päivä luultavasti lisääntyy joulun jälkeen. Eli onko kenelläkään ehdotuksia mitä voisin tehdä vapaa-ajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme kertaa viikossa on jo ihan hyvä määrä lajitreenejä, siihen vähän jos lenkkeilee ja katsoo vaikka youtubesta kuntoiluvideoita ja tekee niitä niin kuulostaa kaiken koululiikunnan jälkeen oikeen hyvälle!:)

      Poista
  11. Näitä on aina niin kiva lukea,mielenkiintoinen postaus! (:

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva postaus ❤️
    Sain myös itse motivaatiota parantaa elämäntapani ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  13. Tuo on kyllä oikeesti ihme juttu, että kun alkaa syömään terveellisesti, niin pienikin määrä herkkuja saa voimaan huonosti. Ennen saatoin syödä vähintään sen yhen suklaalevyn päivään, mutta nyt kun olen jättänyt kaikki karkit yms. pois, niin en kyllä pystyis syömään samaa määrää kuin ennen. Tai jos syön niin tulee sairaan huono olo :X

    VastaaPoista
  14. Kiva postaus! Lisää tällaisia :)

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!