tiistai 19. huhtikuuta 2016

Puhelimen kätköistä

Taas olisi aika julkaista puhelinkuvia, sillä niitä on nyt kertynyt useammatkin puhelimen kansioihin. Kevään tuoman valoisuuden takia on "oikean kameran" lisääntyneen ulkoiluttamisen lisäksi alkanut puhelimellakin kuvaaminen lisääntyä. Näistä suurin osa on julkaistu jo aiemmin instassa (@tiiavoitto tai @lillivoitto) sekä snäpissä (@tiiasuomalainen), mutta on joukossa muutamia ihan teille molemmissa seuraaville uutukainenkin kuva!

 1&2/ Yhtenä päivänä käytiin perheen kanssa herkuttelemassa susheilla ja smoothiella. Niin hyvää!

3/ Ensimmäisiä päiviä ilman loimea, vitsi miten talviselta vielä näyttää!

4/ Naamakuvat ei ehkä vaadi sen kummempia esittelyjä, tässä lähdössä jonakin päivänä kouluun.




 1/ Maastossa, tämäkin vielä lumisista maisemista, nyt näyttää vähän erille.

2/ Raahailen nykyisin tuota peiliä ympäri taloa, jotta saisi vähän erilaisia kuvia instagramiin ;D

3/ Niin nättiä - ja niin feikkiä. Kukkakirjaa ja murto-osa todellisesta aamupalasta. Kaikkea ei kannata uskoa, mitä netissä näkee ;)

4/ Aurinkolasit käyttöön ekaa kertaa tänä keväänä!

1/ Vikoja kertoja jäällä. Vitsi miten nättiä tuolla oli aina auringonlaskun aikaan!

2/ Henna on nyt useamman kerran ratsastanut Voitolla. Pian tuleekin aiheesta postausta, sillä Henna meni viimeksi eilen Voitolla ja räpsin samalla muutamat kuvat heistä.

3/ Vaihtelu virkistää, joten piti hyödyntää Hennan luona olevaa peiliä kuvailussa.

4/ Tän hetken lempparisarja Breaking Bad


1/ Hennan kanssa aurinkolasikeleistä nauttimista. Iloinen tilannekuva :D

2/ Tätä kuvaa sommiteltiin koko perheen voimin ;) Ja pakko myöntää, että yksi lempparikuvistani mun instassa.

3/ Lenkillä Vilman kanssa.

4/ Tässä näkyy hyvin mun hiusten väri. Latvoista vaalennettu, mutta juuri on ihan mun omaa luonnollista väriä.


1/ Einar ja Nerea ovat molemmat nyt uskaltautuneet myös Voitolla ratsastamaan. Tässä Einar kyydissä.

2&3/ Kavereiden kanssa iltaa juhlistamassa.

4/ Greyn Anatomian uusin kausi, kahvia ja pinaattimuffinssia. Parasta mitä sunnuntaiaamuna voi tehdä!


1/ Aamusalilla. Paras aika treenata on tuossa aamupäivällä, porukkaa on silloin vähän ja päivä lähtee kivasti tuon jälkeen käyntiin.

2/ Upea taivas iltalenkin jälkeen!

3/ Jostain syystä mulla on enemmän kuvia Vilmasta, kun meidän omista koirista. Pitäisikö huolestua :D?

4/ Jalasta löytyy yhä useammin adidaksen leggingsit.. Musta on tullu laiska pukeutumaan, kun koulussakin tulee istuttua niin vähän nykyisin :D 


1/ Jennan kanssa ajelemassa, ajeltua onkin tullut taas viime aikoina oikeastaan joka viikonloppu ja joskus arki-iltoinakin..:D 

2/ Tuo edellisessä kuvassakin näkyvä farkkutakki on taas päässyt käyttöön, rakastan sitä <3

3/ Pitkästä aikaa sushia ja kyllä nuo oma tekemät on vaan ihan parhaita!

4/ Voittoa ei kiinnostanut poseeraus, mutta tympeästä ilmeestä huolimatta tämä kuva pääty julkaisuun tuon upean taivaan takia!

49 kommenttia:

  1. Sama kollaasi kaksi kertaa? Toinen ja tokavika?

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, ja kiva postaus muutenkin! Pieni pilkunviilaaja sisälläni kuitenkin huomauttaa, että yksi kollaasi teksteineen on tuolla kahdesti! ;)

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tällaset postaukset on aina kiinnostavia:)

    VastaaPoista
  4. Toi yks kollaasi on kaks kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se, mutta ehdin jo korjata postauksen :)

      Poista
  5. Kiva postaus taas! Olet kyllä tosi hyvä kuvaaja ja kuvien muokkaaja, ja nuo tekemäsi sommitelmat ovat upeita!! :o :D Plus olet tosi kaunis ;)

    Sellaista vielä, että mulla ei jostain syystä toimi nuo postausten alla olevat "Mielipide"-painikkeet. Vaikka klikkaan että tykkään postauksesta, niin tykkäys ei tallennu :( Eli jos päivitän sivun niin tykkäysten määrä ei ole lisääntynyt, vaikka olenkin klikannut "Lisää tällaisia postauksia" -kohtaa... Ehkä se johtuu selaimesta? (Käytän Mozillaa.) Sama homma nimittäin myös ainakin Aadan blogin kanssa (hänellä on samantyyppinen mielipide-painike käytössä). Ikävä juttu vaan, kun haluaisin osoittaa, että pidän postauksistasi, mutta tykkäykset eivät tallennu :/

    VastaaPoista
  6. Mie tykkään tosi paljon puhelimen tyhjennys postauksista! Ja noi kuvat on ihan super hienoja!!

    VastaaPoista
  7. Anteeks kun kirjoitan tämän mutta haluan sanoa vaan mielipiteeni.💩 Joten joten.. niin... eli taidat sieki olla yhellainen pillurallin ajaja kylillä ja yhdenlainen bile mimmi..🌚 Sori vaan mutta sanon mielipiteeni tässä asiassa.😄😄😄😄😄😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikä noissa molemmissa on sitten vikana :D??

      Poista
  8. Kivoja kuvia! Ja tosi mukava kun postailet taas useemmin :)

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus,ja ihania kuvia! Ja toi sun uus blogin ulkoasu on nii ihana!

    VastaaPoista
  10. Ootko jo huomannut, että Orphan Blackistä on tullut uusi kausi Netflixiin? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäättekö tekin Orphan Blackista? Se on mun lemppari ikinä! Ainoo ulkomainen josta tykkään. En tykkää yleensä sarjoista joissa ei puhuta suomea.

      Poista
  11. Sulla kun on tuolla banneripajasivulla kuva tosta sun kuolainbannerista niin oliks blogissa mikä malli sillon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et haluis kertoa tai linkittää ohjetta miten bannerin tausta on läpinäkyvä? Jos teen Gimpillä läpinäkyvän bannerin ja muutan koodilla mallin bannerin taustan läpinäkyväksi niin bannerin reunoihin jää silti sellainen raja eli banneri ei sulaudu taustaväriin. Sen lisäksi bannerin ja blogin väliin jää ihan ohut läpinäkyvä viiva (banneri tehty samalla tyylillä alalaidasta kun toi kuolainbanneri), joka johtuu koodilla tehdystä läpinäkyvästä taustasta. Tiedän ettet oikein tykkää auttaa näissä mutta ajattelin kysyä :)

      Poista
  12. Olisiko teille mahdollista kirjoittaa aina teidän uusiin videopostauksiin se taustamusiikki sinne bioon? Teillä on aika monissa videoissa taustamusa ja haluasin tietää niitten nimet. Joten olisiko tämmöinen asia liian haastava/vaikea teille? Koska haluaisin ilomielin tietää sen musan jonka te laitatte teidän videoihin taustalle soimaan.👌

    Mutta mutta... tämä postaus oli tosi hyvä! Nämä postaukset ovat parhaita nämä puhelimen tyhjennys kuvat!😍😍😍💖💖💖😘😘😘🌝🌝🌝🌝🌝👌👌👌👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ikinä muista niitä kappaleiden nimiä.. Muuten hyvä idea :D!

      Poista
  13. Hieno postaus!😍😘❤💖💋👌 Tykkäsin.

    VastaaPoista
  14. Kuvatkaa pliis videopostaus????🌝😏

    VastaaPoista
  15. Jos muutat muualle opiskelemaan, etkä voi ottaa Voittoa mukaan, jääkö Voitto Pinjalle? Entä sitten kun Pinjakin muuttaa opiskelemaan? Mitäs niille sit tehään :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oya Voittoa mukaan, muusta en vielä tiedä :/

      Poista
  16. Moikka! Mistä toi farkkutakki on? Tosi kiva!

    VastaaPoista
  17. oot kyl kaunistunu mielestäni puolen vuoden sisässä hirviästi, eipä sillä oot sie enneki ollut tosi kaunis :)

    VastaaPoista
  18. Siis mitä te teette "ajellessa"? Kulutatte päämäärättä bensaa vai mitä tuolla tarkoitat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ajellaan perus amisrinkiä, kuskataan kavereita baariin/kotiin ja sit suurin osa ajasta istustaan parkissa moikkaillaan kamuja ja kuunneellan musiikkia :D

      Poista
  19. Onko nerea ja Einar sisaruksia? Asuuko ne suomessa?

    VastaaPoista
  20. Millon tulee uus postaus? ;-)

    VastaaPoista
  21. Eiks Pinjalla oo enää blogii? Ku en löytäny sitä..

    VastaaPoista
  22. Tosi kiva ja hyvä tälläisiä lisää

    VastaaPoista
  23. Kenen koira vilma on?🎀 kiva postaus muuten, just tälläset on kivoi💞😏

    VastaaPoista
  24. Kysymys: Pelaatteko semmosta heppa peliä nimeltä Star stable online?

    VastaaPoista
  25. Voiko sulle lähettää postia jos voi niin mikä osote?

    VastaaPoista
  26. TEHKÄÄ PALJON MYDAYTA JA VIDEOPOSTAUKSII KESÄL SEMMOSII MITÄ TEITTE 2014!!!

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!