torstai 26. helmikuuta 2015

Tarvitseeko sen aina olla niin kallista?

Saan aina silloin tällöin palautetta olevani varusteratsastaja ja että esittelen aivan liian kalliita varusteita ja vaatteita blogissani. Tämä voi olla totta, sillä usein ne edulliset vaatteet ovat ihan tavallisia enkä koe tarvetta esitellä niitä. Laittaudun muutenkin paremmin niitä kertoja varten jolloin otetaan kuvia. Jalassa on silloin ratsastussaappaat eikä kuomat, päällä siistit ratsastushousut eikä verkkarit ja päässä Kingslandin pipo eikä pelkkä huppu. Blogi on tosiaan vain rajattu totuus. Harvoin laitan ratsastushousuja näin talvella jalkaan kotitreeniin. Yleensä menen verkkareilla tai äidin vanhoilla henkselitoppahousuilla.

Käytän toki kalliimpia merkkivarusteitakin, mutta en missään nimessä käytä pelkästään sellaisia. Yleensä kun lähdetään täältä "landelta" ihmisten ilmoille, vedän päälle jotain parempaa. Haluaisin nyt kuitenkin nyt jakaa pari vinkkiä, joita itse hyödynnän hankkiessani edullisemmin ratsastusvaatteita. Tästä tietysti puuttuu vielä kirpparit, mutta uskon että jokaiselle tulee se vaihtoehto ensimmäisenä mieleen. Netissä esimerkiksi on ihan ratsastusvarusteille tarkoitettuja omia ryhmiä!

Lökäreillä onnistuu ainakin maastoilu ja ilman satulaa ratsastaminen! Usein menen myös ihan koulutreenin lökäreillä, vaikka siihen ne eivät ole enää ihan niin käytännölliset.

1. Kierrätä
Tämä on mielestäni ihan paras vinkki ja hyödynnän tätä itsekin tosi usein. Jokaisella varmasti jää ns. normaalivaatteita kaapin pohjalle lojumaan. Joko se lempihuppari on liian kulahtanut julkisilla paikoilla pidettäväksi tai sitten heräteostoksena ostettu paitaa ei tulekaan käytettyä. Näitä vaatteita voi ihan hyvin käyttää tallilla ja usein se kulahtanutkin huppari näyttää hyvälle vähän likaisemmassa ympäristössä. Paidat, hupparit ja takit on helppo kierrättää tallivaatteiksi, mutta arkihousuille ei ihan niin usein olekkaan käyttöä. Itse koitan parhaani mukaan säästellä mun kivoja ratsastushousuja, koska ne saa kyllä äkkiä jokapäiväisellä treenillä kulutettua puhki, joten ratsastan usein lökäreillä tai kesäisin shortseilla. Farkuilla en oikein tykkää ratsastaa, mutta Pinja ratsastaa oikeastaan joka päivä vanhat farkut jalassa.

Tyylikäs takki, eikä maksanut paljoo!
2. Osta muualta kun hevostarvikekaupoista
Mulla ei taida olla yhtään merkkipaitaa. Kaikki tavalliset ratsastuspaidat on ostettu mm. H&M:stä, Gina Tricosta tai muista vastaavista kaupoista. Siellä hyvän paidan saa alle kympillä, kun Kingslandin merkkipaidasta saa pulittaa logon takia paljon enemmän. Itse saan yhteistyön kautta vaatteita ulkomaalaisilta halpanettikaupoilta ja alla olevassa kuvassa oleva takki on osottautunut ihan mielettömän hyväksi ja lämpimäksi tallitakiksi vaikka hintaa oli vain 40 euroa. Ihan harmittaa, että tuote on loppuunmyyty sillä olisin tilannut valehtelematta pari samanlaista lisää!

 
Etsin kivaa vyötä vaikka kuinka pitkään hevostarvikekaupoista. Lopulta löysin hyvän Vero Modasta ja hintakin oli yli puolet vähemmän mitä hevoskauppojen vyöt!


3. Osta messuilta ja tapahtumista
Ratsastushousuihin, saappaisiin, kypärään yms. joutuu oikeastaan välttämättä panostamaan vähän, sillä niitä on vaikea kierrättää normaalivaatteista tai ostaa muualta kun hevostarvikekaupoista. Itse olen huomannut, että ihan parhaat löydöt tekee erilaisista hevostapahtumista (esim. Tampereen hevosmessut ja HIHS), joissa on paljon myyjiä ja näin ollen paljon hyviä tarjouksia. Esimerkiksi kalliita Animon housuja en olisi ikinä ostanut normaalihintaisena, mutta messuilla ne olivat todella paljon halvemmat ja näin ollen raaskin ne ostaa. Säästänkin pakolliset hanginnat aina tälläisiin tapahtumiin ja oikeastaan aina sieltä on löytynyt kyseinen tuote hyvällä alennuksella!

Messujen alennuksista kannattaa hamstrata perustarvikkeita kaappi täyteen! Stubbenin saippuasta 10euroa ei ole paha, varsinkin kun tämä kestää seuraavat kolme vuotta.

Onko sinulla hyviä vinkkejä näiden lisäksi? Panostatteko vai pihistättekö te tallivaatteista? Mitä piditte vähän erilaisesta varusteisiin liittyvästä postauksesta?

87

tiistai 24. helmikuuta 2015

Studiokuvia

Olihan meidänkin pakko ottaa nyt näitä ainakin blogimaailmassa "muodissa" olevia kuvia eli ns. studiokuvia. Ensimmäistä kertaa törmäsin ohjeeseen Tuulian blogissa ja sen jälkeen vastaavia kuvia on näkynyt tosi monessa blogissa. Itse olisin toteuttanut idean heti, mutta sopivaa oviaukkoa ei oikein tahtonut löytyä. Meidän tallin ovi on vähän haastava kuvauspaikka, mutta lopulta kun muuta ei löytynyt oli siihen tyydyttävä. Valkeasta Lilli-ponista kuvat kyllä onnistuivat, mutta lähes musta hevonen olikin sitten haastavampi juttu. 

Vaikka kuinka yritin pimentää kaikki ikkunat tallista sisältä, oli se silti liian valoisa. Kuten kuvistakin huomaatte valkoinen katto hohtaa melko selvästi. Lisäksi kynnyksen takia Voiton päätä ei saanut tarpeeksi ulos ja näin ollen se joko upposi mustaan taustaan tai kuten näissä kuvissa taustakin näkyi liian selvästi. Kuvakulma ei myöskään ollut kovin hyvä, sillä pitkän objektiivin takia jouduin peruttamaan melko kauas ja näin ollen olin ojan pohjalla. Kuvakulma ei siis tosiaankaan ollut mikään paras.

Tuli näistä kivoja, mutta ei ihan sellaisia mitä odotin. Käykää kurkkaamassa jossain vaiheessa Pinjan blogista Lillin vastaavat kuvat, ne oli sellaisia kun olisin näistäkin halunnut! Mutta pitää joku kerta ottaa uusiksi ja löytää parempi oviaukko, tai kehittää vähän tekniikkaa... Ehkä maneesin oviaukko valmennusreissulla voisi toimia?

1.
2.
3.
4.
5.
6.
Loppuun vielä pientä vertailua alkuperäisen ja muokatun kuvan välillä. Muokkasin kuvia tarkoituksella vähän normaalia enemmän ja länttäsin päälle vielä valmiin curvesin. Ehkä ensi kerralla, kun tausta saadaan paremmin mustaksi ja hevonen enemmän valoon niin koitetaan vähän luonnollisempaa lopputulosta, mutta minusta näistä tuli näinkin omalla tavallaan kivoja!


Mutta kertokaa mikä kuvistanne oli suosikki? Ja mitä ylipäätänsä piditte kuvista?
67

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Uusi ulkoasu!


Tää on ihan jotain uutta mun blogissa, vaikka samalla pohjalla mennäänkin kun pari edeltävää. Melko tumma tämä on minun mielestäni, mutta tavallaan tykkään, vaikken yleensä tummien ulkoasujen ystävä olekkaan. Tämän jälkeen voisin oikeasti luvata keksiä jotain erilaista, moneskohan samanlainen pelkistetty laatikkobanneri tämä onkaan... Mutta mitäs te tykkäätte?
83

lauantai 21. helmikuuta 2015

My Day Video

Tämä video piti julkaista jo monta päivää sitten, mutta olin vahingossa jättänyt biisin väärään kohtaan soimaan, joten eihän siitä olisi mitään selvää saanut. Eilen korjasin videon, mutta Youtubeen lataaminen keski ikuisuuden enkä jaksanut enää odottaa vaan aloin nukkumaan. Nyt tämä on kuitenkin vihdoin valmis ja latautunut Youtubeen!

Videon loppu on valitettavasti vähän kehnosti kuvattu, sillä kun on tarpeeksi hauskaa niin unohtuu se kamerakin ihan kokonaan laukun pohjalle... Katsotaan kuvaisinko joku päivä uuden my dayn, sillä tämähän oli ihan hauskaa!


linkki videoon

Mitä tykkäsitte videosta? Miten teidän tanssit meni lukion kakkoset? Kuinka moni teistä on jättänyt tanssimatta, kaduttiko?
93

lauantai 14. helmikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen tippuminen


 Moikka pitkästä aikaa! Olen saanut paljon palautetta siitä, että en ole enää niin aktiivinen. Ihan aiheellista palautettahan se on, mutta välillä elämässä on vain muitakin asioita joihin pitää keskittyä. Koittaaa ymmärtää se :) Nyt kiireet alkaa kuitenkin helpottamaan ja asiat muutenkin selkeytymään. Täytin viime viikonloppuna 18-vuotta ja nämä kuvat onkin synttäripäivältä, kun pari kaveria tuli meille ennen varsinaisia juhlia. Tietysti iskin Juulialle heti kameran käteen, jotta saataisi ihanan aurinkoisesta päivästä jotain muistojakin. Sää oli kyllä haastava kuvauksen suhteen sillä lumi paloi puhki enkä saanut sitä Lightroomillakaan juuri korjattua. 

Mulla oli sitten heti synttäreiden jälkeisenä maanantaina inssi ja pienestä säätämisestä huolimatta se meni läpi! Heti ensimmäisenä päivänä autosta puhkesi kuitenkin rengas, että jouduin sitten vielä yhtenä päivänä kulkemaan bussilla. On kyllä ihanaa kun on päässyt kulkemaan vapaasti eikä tarvitse enää odotella koululla bussia montaa tuntia. 


 Otsikostakin jo selvisi, että tuli sitten tipahdettua näin synttäreiden kunniaksi. Hepat oli melko pirteinä vaikka lähdettiin ihan lähimaastoon, ettei kavereiden tarvitsisi tarpoa perässä kovin pitkää matkaa. Molemmat hepat oli melko virkeinä ja suhteellisen rauhallisen laukkapätkän jälkeen siirryttiin käyntiin. Laukassa Voiton pukit ja hypyt lähinnä nauratti, mutta sitten kun siirryttiin vähän hiljaisempaan vauhtiin niin ei muuten ollut enää kivaa. Voitto sitten hyppäsi lopulta ihan kunnolla ilmaan ja pukitti, roikuin hetken toisen jalustimen varassa ja sitten pyllähdin kovalle tielle. Pinja jo siinä ehti huutaa, että älä vaan päästä irti. Onneksi tie oli niin liukas, että liuttuani vähän matkaa tietä pitkin pääsin pystyyn ja Voittokin rauhoittui. Kävelin maasta kaverien luokse, jossa sitten Verna punttasi minut selkään.

Ennen Voitto riehui tuolla tavalla vain vähän kauemmilla maastoreiteillä ja tämä lähireitti tuntui olevan lähes yhtä tuttua ja tylsää kuin kentälläkin meno. Tänä talvena homma on kuitenkin kääntynyt ihan päälaelleen sillä Voitto on tosi rauhallinen ja jännittää sille epätyypillisesti maastossa siellä kauemmilla reiteillä ja sitten tässä lähimaastossa on oikea villiponi. En muuten muista milloin viimeksi olen tipahtanut jossain muualla kun esteillä, en varmaan ollenkaan viime vuonna ?


Kuvasin eilen teille my day -videon jonka lisäksi mulla on parilta ratsastuskerralta kuvia koneella odottamassa, joten koitan nyt taas palailla täysillä blogin pariin :) Milloin viimeksi te muuten olette tipahtaneet?

155

maanantai 9. helmikuuta 2015

Harjakorin sisältö


 Blogitallin viikon blogihaasteena on esitellä harjapakin sisältö. Meillä tosin ei ole harjapakkia, sillä harjat roikkuvat käytävällä Voiton karsinan edustalla olevassa ämpärissä. Kätevästi käden ulottuvilla laittoi hevosta sitten karsinassa tai käytävässä. Päätin tehdä tämän postauksen nyt totuutta kaunistelematta. Kaadoin harjakorin lumihankeen ja esittelen ihan rehellisesti kaiken mitä sieltä löytyi, vaikka sieltä löytyi useita sellaisia juttuja mitä ei ole tullut käytettyä tai jotka eivät edes Voiton ole. Harjakori on käytävällä juuri sopivassa paikassa, joten sen päälle usein laittaa "ihan vain hetkeksi" jonkun tavaran.


1. Piikkisuka. Lillin vanha piikkisuka, jonka maalasin pari vuotta sitten punaiseksi. Maali on vähän lohkeillut ja suka on tällä hetkellä kivan kirjava... Piikkisukaa en paljoo käytä sillä nykyään samaa asiaa ajaa Magic Brush.

2. Harjakampa. Lilli on oikeasti saannut tämän joltain lukijalta, mulla ei ole yhtään ehjää, joten olen lainaillut tätä. Tällä selviää häntä tosi kivasti, eikä irtojouhia tule paljoo.

3. Harja. Tämäkin on kokenut saman maalauksen mitä pikkisuka. Alunperin ostettiin tämäkin Lillille muistaakseni ihan Hööksistä. En oikein enää tykkää muovisista harjaksista, sillä niillä ei ole yhtä kiva harjata ja Voitto ainakin muuttuu sähköiseksi. Mutta usein harjaan Voiton ensin läpi joko tällä tai kohdan viisi harjalla. Irtopuru lähtee hyvin pitkäjouhisella ja napakalla harjalla!

4. Stubbenin harja. Tämän ostin muistaakseni viime talvena, sillä Voitto oli niin sähköinen etten voinut käyttää muita kuin luonnonharjaksisia harjoja. Tälläkin tulee harjattua päivittäin. Ainot lyhytharjainen harja jolla saan puhdasta jälkeä :D

5. Harja. Tämäkin on taidettu saada joltain lukijalta. Kohdassa kolme kerroinkin, että käytän yleensä päivittäin joko tätä tai sitä. Harjaan tällä tai kolmosen harjalla myös usein suojat puhtaaksi.

6. Kaviokoukku. Lillin suloisen pinkki kaviokoukku löytyi näköjään meidän korista. Itse tykkään tälläisistä ihan perinteisistä koukuista, sillä niillä saa puhdistettua lyhyitä harjallisia koukkuja paremmin esim. tilsat.

7. Harja. Tätä käytän melko harvoin. Harja on tosi muovinen ja kova, joten lähinnä jos pitää mutaa rapsuttaa tai puhdistaa suojia.

8. Harja, joka on vähän kärsinyt. Hännän ja harjan tykkään selvittää tälläisillä ihan ihmisten harjoilla, joten tätäkin tuli käytettyä paljon ennen kuin meni rikki.

9. Pääharjat. Sininen harja on saatu Nerealta ja Einarilta ja vihreä joltain teistä. Vihreän toisella puolella on vielä ihania blingejä! Yleensä en harjaa näillä päätä, vaan nämä on pienempien heppatyttöjen ja -poikien käytössä. Käytän päänharjaukseen mielummin kohdan 12 pehmeää harjaa.

10. Hanskat. Talvella en käytä näin ohuita hanskoja, joten nämä entiset kisahanskat on lojuneet korissa jo pidemmän aikaa turhina...

11. Sakset. Tallin ainoat terävät sakset, jolla leikkaan turpa- ja vuohiskarvat sekä tietysti siistin häntää ja harjaa. Tulee näitä toki muuhunkin käytettyä.

12. Harja. Mun ehdoton lemppari! Tosi pehmeä, luonnonmateriaalia ja irroittaa pienimmänkin pölyn. Tällä harjaan yleensä myös pään.

13. Loop-kiinnityskoukut. Sain nämä yhteistyönä Ridmeriltä. Vielä ei ole käyttöä löytynyt, mutta heinäverkkoon olisi tarkoitus laittaa ainakin yksi, jotta on sitten helpompi kiinnittää koppiin. Onko teillä ideoita mihin voisin näitä käyttää?

14. Magic Brush. Piikkisuat olen kyllä saanut unohtaa ihan kokonaan saatuani nämä. Voitto myös tykkää, kun kutittelen näillä sitä esim. nyt karvan lähtöaikaan.

15. Häntäremmi & kasa karvaa. Olen irroittanut jostain loimesta häntäremmin, joten se odottaa käyttöä korissa. Pohjalla olevasta karvakasasta päätellen pitää alkaa siivoamaan useammin ;)

16. Harja. Tämä on Lillin harja, jota en kyllä ole tainut käyttää kertaakaan. Mitähän se siis tekee meidän korissa?


Jos kaipaat harjapakkiisi täydennystä, kannattaa osallistua haasteeseen. Palkintona on nimittäin yllätyksen lisäksi kaksi luonnonharjaista harjaa! Voit osallistua täällä.   Kertokaa mitä teidän harjapakeista löytyy tai missä ylipäätänsä säilytätte harjojanne?



50

perjantai 6. helmikuuta 2015

13 ulkoasua

Viime aikojen ulkoasuja. Oikeastaan tässä on kaikki ulkoasut melkein vuoden ajalata. Huomaatte, että jämähdän melko helposti samaan teemaan ja teen jonkin aikaa samalla teemalla, mutta uusilla grafiikoilla ulkoasuja. Tällä hetkellä on menossa tosi simppeli vaihe niin grafiikoiltaan kun koodeiltaankin. Ehkä nyt tämän jälkeen keksin taas jotain uutta tai sitten kokeilen jotain näitä alkupään tyylejä uudestaan!

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

 11.

 12.

13.

Mikä on suosikkisi ja mistä pidit vähiten?

163

tiistai 3. helmikuuta 2015

Kotitreeniä


 Moikka! Viikonloppuna olisi ollut Sannan treenit, mutta valitettavasti ei nyt päästy paikan päälle. Jospa sitten ensi kerralla! Päätettiin kuitenkin käyttää päivä johonkin hyödylliseen ja otettiin blogia varten vähän valokuvia. Olette toivoneet paljon kotitreenipostauksia, joten nyt olisi luvassa taas sellainen kera aika monen samanlaisen kuvan. Mutta ehkä nää nyt menee, kun ei tosiaan ole tullut paljoo talven aikana kuvattua.

Kenttä alkaa olemaan nyt jälleen ihan hyvä. Vähän se on sataneesta lumesta huolimatta kova, mutta pakko se on jossain pystyä ratsastamaan. Eikä tuo nyt missään nimessä huono ole, mutta nivelvammaisille hevosille olisi se pehmeämpi alusta tietysti parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aina ratsastuksen jälkeen kylmännyt jalat ja käyttänyt BOTteja. Aloin tänään muuten laskemaan, että kohta olisi taas rutiinipiikityksen aika. Eläinlääkäri viimeksi kuitenkin mainitsi, että ei välttämättä tarvisi enää piikittää säännöllisesti. Pitää nyt vähän kuulostella ja kysellä vaikka klinikalta, sillä leikkauksen jälkeisenä hoitona puolen vuoden välein nivelten piikitys on toiminut hyvin... Sitä ei sitten tiedä olisiko saatu sama tulos ilman näitä piikityksiä vai olisiko tilanne mennyt jälleen pahaksi.

Tässä kuvassa näkyy hyvin kuinka käännän kaulan aivan linkkuun. Hankalan näköistä maastakäsin katsottunakin...
 Huomaa kyllä, että ei ole tullut ratsastettua kunnolla pitkään aikaan. Onneksi Terhi katsoo aina ennen estevalmennusta meitä vähän sileälläkin, mutta kouluvalmennukseenkin tekisi kyllä tosi hyvää päästä taas pitkästä aikaa. Lauantain ratsastus sujui nimittäin suorastaan surkeasti, jos verrataan jokin aika sitten meidän sileän työskentelyyn. Pitkän työskentelyn jälkeen sain hevosen sellaiseksi mitä se on usein ollut ratsastuksen alussa. Nyt onneksi päästään taas menemään kunnolla, sillä onhan se selvää, että homma ei suju pitkän köpsyttelyjakson jälkeen kummaltakaan osapuolelta.

Mulla meinasi jo mennä hermot, kun mikään ei onnistu, mutta onneksi Pinja tuli sitten apuun. Saisi useamminkin olla kentän laidalla huutelemassa neuvoja. Pinja on kuitenkin niin monet mun valmennukset katsonut ja kuunnellut, että tietää mikä on pielessä ja miten valmentajatkin sitä pyytää korjaamaan. Ylipäätänsä silmäpari maan tasalla auttaa hommassa.

Heitin jalkkaritkin pois ravissa, sillä harjotusravissa istuminen on vain niin paljon helpompaa ilman jalustimia ja sitten taas keventäessä könötän niin paljon, että jo sekin vaikeuttaa hommaa. Ilman jalustimia pystyn istumaan oikeastaan yllättävän ryhdikkäästi ja nämä kuvat nähtyäni olin suorastaan hämmästynyt etten lösöttänyt niin pahasti mitä jokin aika sitten!


Tein ihan tavallisia juttuja pyrkien vain saamaan Voiton rennoksi ja hyväksi molempiin suuntiin. Vasempaan kierrokseen Voitto painoi todella paljon kädelle, mutta oikeaan se oli huomattavasti parempi, vaikka itse istuinkin jälleen liikaa kääntyneenä. Isoin ongelma oli kuitenkin ulkopohje, joka ei meinannut mennä millään läpi. Kun ulkopohje ei mene läpi korjaan kääntämällä aivan liikaa sisäohjasta. Näistä virheistähän Sannakin on mulle jauhanut ties kuinka kauan, joten pakko yrittää tehdä asialle jotain. Mun on kuitenkin vaikea huomata tai muistaa tätä asiaa selkään, joten maastakatsova silmäpari olisi ainakin nyt alkuun suureksi avuksi. Kyllähän mä tämän virheen saan korjattua, heti kuin vain tiedostan sen. Sellaiset virheet, jotka saa korjattua kun vain muistaa korjata onkin kivoja ja suhteellisen helppoja!


 Jalassa mulla oli kaappiin unohtuneet Ridmeriltä saadut Martha Ridewearin Anna Jeans -housut. Kerroin tässä postauksessa vastaavista kokopaikkaisista, mutta niitä ei ole kyllä ole rehellisesti sanottuna tullut juuri käytettyä, sillä kokopaikkaiset on minun mielestä liian jäykät ja tahmeat. Näitä kuvissa olevia sovitin silloin kun sain, mutta tuntuivat niin jäykille nämäkin, että en ratsastanut kuin pari kertaa. Viime viikonloppuna kuitenkin sovitin housuja uudestaan ja huomasin, että olen tainut laihtua pari kiloa sillä housut istuivat paljon paremmin ja olivat sitten sopivammat minulle. Taisivat siis aikaisemmin olla vain liian pienet ja sitä myötä kankeat. Housuilla oli hyvä ratsastaa ja voin sanoa, että mulle ei ihan mitkä tahansa housut enää Animoiden jälkeen kelpaa. Olen kuitenkin mennyt nyt lauantaista asti näillä joka päivä! Farkku on ehkä vähän tavallisia housuja lämpimämpääkin.


ps. Neulepusero(linkki) on muuten saatu Oasapilta, hintaakin vain 22euroa! Taidankin näppäillä teille seuraavaksi postauksen edullisista ratsastusvaatteista, sillä viime aikoina vaatejutut on olleet melko hinnakkaita!
71