sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Testissä: Back on Track loimi

 *yhteistyössä Back on Track

Viime vuoden puolella esittelin teille Back on Trackin tuotteita ja täytyy myöntää, että olen ollut todella tyytyväinen ja tykästynyt varsinkin nyt pidemmän käytön jälkeen kaikkiin heidän tuotteisiin. Hanskat sain kesällä ja silloin pidin niitä liian paksuina ja kuumina, mutta nyt talvella hanskat ovat olleet mielettömän hyvät! Ne ovat tarpeeksi ohuet, mutta silti niin lämpimät, että nykyään ei tarvitse mennä enää valmennuksissa kömpelöillä toppahanskoilla. Satulahuopa on ollut myös kovassa käytössä, mutta ehdoton suosikkini on ollut tallisuojat. Kirjoitan niistä vielä myöhemmin lisää, kunhan saan uuden version jalkojen hoitorutiinista valmiiksi.


Tällä kertaa sain testiin kevyttoppaloimen (malli Mia), joka on osoittautunut nyt parin viikon käytön jälkeen todella hyväksi ja lämpimäksi! Syy miksi tämä loimi on parempi kuin tavallinen talliloimi löytyy Back on Track tuotteiden erikoiskankaasta. Tuotteet valmistetaan kankaasta, joka heijastaa ruumiinlämpöä takaisin. Wellatex-kangas on kudottua polypropyleeniä tai puuvilla-polyesteriä, johon keraaminen jauhe on sulatettu. Tämä keraaminen tekstiili heijastaa ruumiinlämmön takaisin infrapuna-aaltoina, joka on energiamuoto, jolla on monia hyviä vaikutuksia. Verenkierron tason nousu laukaisee jännittyneitä lihaksia ja auttaa parantamaan suorituskykyä. Pitkäaaltoista lämpösäteilyä hyödynnetään erityisesti vammojen ennaltaehkäisyssä. Täältä voi lukea lisää toiminnasta. 


Loimi siis auttaa selän tai oikeastaan koko sen kosketuspinta-alan alueella oleviin lihaksiin. Aluksi mietin pelkkää selänlämmittäjää, mutta yhteyshenkilöni Back on Trackille suositteli loimea, koska siinä sama vaikutus tulee paljon isommalle alueelle. Selänlämmittäjä on ollut mukana Strömsholman ratsastuskoulussa tehdyssä kaksoissokkotutkimuksessa, jossa eläinlääkärit ja ratsastajat havaitsivat hevosten selän liikkuvuuden parantuneen noin 50% ravissa ja laukassa. Joten oletan, että loimi saisi ihan yhtä hyvät tulokset.

Voitto ei ole kertaakaan loimen käytön aloittamisen jälkeen ollut jumissa ratsastuksen alussa, joten en tiedä onko tämä nyt vain sattumaa, vai auttaako loimi oikeasti näin hyvin! Se selviää varmasti viimeistään sitten, kun lumet alkavat sulaa ja ollaan taas siinä tilanteessa, että kotona ei voi kunnolla ratsastaa. Tällä hetkellä vaikutus on ainakin ollut selvästi huomattavissa, sillä Voitto on tänä talvena ollut aina aluksi normaali jäykempi ratsastaa. Toivotaan, että loimesta on apua sitten kun joudutaan taas vaappumaan jäätiköllä tai ratsastamaan viikosta toiseen kovalla kentällä... Mutta nyt vielä nautitaan ihanasta lumesta ja lämpimästä loimesta!



Loimen ulkopinta on liukas, joten loimeen ei tartu lika niin helposti. Voin siis hyvin käyttää loimea sekä talliloimena että sitten pukea sen myös ihmisten ilmoille päälle. Etukiinnitys oli ihan uusi minulle, enkä ole tuollaista aikaisemmin nähnyt. Se on kuitenkin toiminut hyvin ja loimi on pysynyt Voiton päällä kuristamatta karsinassakin. Voitto on sen mallinen, että loimet helposti valuvat liian taakse.

Loimessa on "vain" 160g täyte, mutta silti se on lämpimämpi kuin Voiton paksuin sisäloimi. Tämä johtuu ruumiinlämpöä takaisin heijastavasta kankaasta. Loimi on tarkoitettu talli- ja alusloimeksi ja olenkin käyttänyt sitä molemmissa tarkoituksissa. Yleensä laitan aina ratsastuksen jälkeen loimen Voitolle ja se saa olla iltaan asti päällä, jolloin vaihdan sen takaisin tavalliseen loimeen. Tai sitten vastaavasti vaihdan illalla tämän loimen ja annan sen olla koko yön päällä. Olen kuljettanut nyt joka kerta tällä loimella ja mielestäni tämä on ehdottomasti parhaillaan juuri kuljetuksessa. Lihakset saavat lämpöä ennen treeniä ja parhaassa tapauksessa jumit aukeavat jo ennen ratsastusta, sitten taas kotimatkalla ratsastuksen jälkeen lihakset pysyvät lämpiminä eivätkä jämähdä kärryssä seisomisesta.


 Oletteko te kokeilleet Back on Trackin tuotteita? Erityisesti juuri loimea tai selänlämmitintä?

Vinkki: Nyt mahdollisuus voittaa BOT tuotteita Blogitallin viikkohaasteissa.

86 kommenttia:

  1. Kiva ja tuo loimi on nätti Voitolla ! Itse olen miettinyt jos ostaisin tuon loimen hepalleni mutta ei olla vielä ostettu. :)

    VastaaPoista
  2. Ottaisitko Olympus pen e-pl7 kameran ja minkä värisenä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaisin valkeana, mielummin kuitenkin ottaisin OM-D sarjan kameran Olympukselta. Mutta tuo on varmasti oikein hyvä myös, taitaa olla aika samanlainen kun tuo mun tän hetkinen vähän vanhempi Olympus.

      Poista
  3. Oon kuullu paljon noista BOT tuotteista! Joskus ois kyl kiva kokeilla! :)

    VastaaPoista
  4. Meillä on käytössä selänlämmitin, joka on kyllä toiminut aivan erinomaisen hyvin.
    Treenin jälkeen ollaan pidetty tallissa, kun ollaan pesty jalkoja ja laitetty kylmät/lämpimät.
    Jotenkin hevoset tuntuvat rennomilta ja tyytyväisemmiltä hoitamisen aikana, kun lämmittävä selkäloimi on päällä. :)

    VastaaPoista
  5. Toi loimi sopii Voitolle tosi hyvin kun se on ton värinen ja muutenkin kivan näköinen!:) Itse en ole kokeillut Back on Trackin tuotteita. Ps. Sun blogi on tosi ihana ja siitä tulee aina hyvälle tuulelle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi väri sopii tosi hyvin voitolle �� ihana postaus ��

      Poista
  6. Omalla hevosellani on käytössä tallisuojat, kinnersuoja ja selänlämmitin. Ja siskoni hevosella tallisuojat sekä verkkoloimi. Selänlämmitin auttaa oikeesti. Hevoseni on paljon parempi ratsastaa sen käytön jälkeen. Lisäksi käytän sitä aina juoksuttaessa juoksutusvyön kanssa niin selkä ei saa viileemmällä juoksutuksen aikana kylmää. :)

    VastaaPoista
  7. Readylla on käytössä Back On Trackin verkkoloimi, joka on kyllä osoittautunut tosi hyväksi ja toimivaksi! :) Käytän myös selänlämmitintä esim. juoksuttaessa. Hanskoja olis mielenkiintoista kokeilla, mulla kun sormet jäätyy tosi helposti talvella!

    VastaaPoista
  8. Ylläpitoponillani on tuo selänlämmittäjä, ja koska se on shettis, on selänlämmittäjä yltänyt säästä hännäntyveen ja leveydeltä "puoliväliin" ponin mahasta, joten se lämmittää laajemmalta alueelta kuin isoa hevosta. En ole sitä kotona hirveästi käyttänyt vaan lähinnä kisamatkoilla ja niitä edeltävinä öinä, koska loimi valuu inhottavasti liian taakse vaikka meillä on siinä edessä solki minkä pitäisi pitää loimi paikoillaan.. :/ Mutta aina kun ollaan loimea käytetty, on se hoitanut hommansa nimensä veroisesti :) Viikko sitten päätin tilata samaiselle ponille BOT:een tallisuojat koska lämpöpinteleiden kääriminen alkaa ja kyllästyttää, joten helpomman mutta kalleimman kautta mennään taas :D Odotan innolla suojien kotiutumista!

    VastaaPoista
  9. Selänlämmitintä olen kokeillut hoitohevoselleni ja pakko sanoa, että se on auttanut😄

    VastaaPoista
  10. Itselläni on BOT haskat ja sukat jotka ovat osottautuneet lämpimiksi kylmillä keleillä. Lisäski vuokrahevosella on käytössä tallisuojat, loimi ja satulahuopa. Ovat olleet toimivat jo hieman ikääntyneellä hevosella jolla on lihasjumeja selässä ja jalkoihin kertyy helposti nestettä.. Voin suositella kaikille ratsastajille ja ratsuille!

    VastaaPoista
  11. Käytän omalla hevosellani aina ennen ratsastusta back on trackin loimea ja ei ole koskaan ollut jäykkä hevonen ratsastaessa minulla on myös samaiset tallisuojat mitkä tiiallakin ja niitä käytän aina kuljettaessa sekä estetreenien jälkeen jos kylmäys ei ole käytössä.

    VastaaPoista
  12. Itse haluaisin kokeilla Ootukselle juuri näitä loimia ja takasiin tallisuojia, auttaisivatko ne pitämään ruunan vetreämpänä ja takaset yön yli "kuivempina".

    Itselläni on krooniseen tenniskyynerpäähän BOT kyynärsuoja, joka kyllä toimii, mikäli lihaksessa ei ole tulehdusta. Jos lihakseen on hiipinyt huomaamattani tulehdus (kipua on aina, joten tulehdusta on hankala huomata) BOT kyllä pahentaa kiputilan ja saa koko käden turpoamaan toimintakyvyttömäksi. Siksi olen ehkä arkaillut hevoselleni BOT tuotteiden hankkimista: jos en huomaa itseltäni lihastulehdusta, huomaisinko sen hevoseltani, enkä aiheuttaisi sille turhaa tuskaa?

    Nähtäväksi jää, harmillista että BOT on aika tyyris hankinta vain kokeillakseen auttaisiko se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin vähän mietityttänyt tuo tulehdusjuttu, varsinkin jalkojen kanssa. Mutta mä toivon, että ne ei tulehdu nyt kun noita käytän ja kylmään niin ahkerasti..:/

      Poista
    2. Mun omalla hevosella tallisuojat ovat auttaneet siihen ettei jalat kerrytä ollenkaan nestettä. Suosittelen kokeilemaan! :)

      Ja BOT tuotteitahan ei saa käyttää, jos on tulehdus. Siinä ainut huono puoli.

      Poista
  13. Hoitohepalla se selänlämmitin, tuntuu et ois ihan hyvä :)

    VastaaPoista
  14. Olisi mielenkiintoista tietää, miten bot-tuotteita tehdään. Ne nimittäin valmistetaan Kiinassa ja ainakin omaan korvaan se särähtää aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni tuote tehdään Kiinassa, että ei se niin ihmeellistä ole. Sä voit laittaa heille sähköpostia jos mietityttää, vastaavat varmasti :)

      Poista
  15. Meillä on kaikkiin jalkoihin BOT tallisuojat ja sitten sukat. Tallisuojiin olen erittäin tyytyväinen ja ainoat suojat joita hevoseni sietää kuljetuksessa. Olen ollut kyllä mielettömän tyytyväinen! :)

    VastaaPoista
  16. Meillä on kaikkiihin jalkoihin nuo tallisuojat ja ovat kyllä hintansa arvoiset!

    VastaaPoista
  17. Itsekin meillä on tuollaine talliloimi, mutta siinä on ohuempi täyte. Sitä voi käyttää kesällä, jos ei ole kuuma tai sateinen päivä, kun ulkokuori loimesta pitää tuulen! Oli tosi kiva postaus!

    siirijalady.blogspot.fi

    VastaaPoista
  18. Olen liputtanut botin puolesta vuosia. Mulla on alla 14 vuotias tamma, jonka jalat ovat aivan kuivat, vaikkakin kilometrejä on paljon mittarissa ja varsinkin esteillä. Kumminkin BOTteja on käytetty kauan, joten tämä on yksi syy miksi hevosen jalat ovat edelleen kuivat. Selänlämmitin on myös ahkerassa käytössä ja se auttaa, tamma jumii selän helposti syksyisin ja tällä on saatu se ongelma katoamaan.

    Mulla itsellä on selkätuki botin valmistamana, auttoi pahan lihasperäisen hermopuristuksen hoidossa ihan mielettömän paljon!

    VastaaPoista
  19. Tämä ei nyt asiaan ollenkaan liity mutta mistä olet nähnyt pll 4kauden ? koska itse en ainakaan onnistu löytämään mistään ja jos löydän niin joku juttu pitää ladata. latasitko sinä ja onko turvallista ladata mistä yms. olisin todella kiitollinen jos vastaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoin sen hdfinistä ja latasin osan jaksoista koneelle, mutta sitä en suosittele kun tulee viruksia lähes aina:D

      Poista
    2. en tiedä tiesittekö, mutta koneelle voi ladata 'sovelluksen' nimeltään popcorn time. sieltä näkyy paljon elokuvia ja sarjoja ja useimmiten saa myös suomen tekstityksen :)

      Poista
    3. Kannattaa ladata koneelle jokin virustorjunta ja ennen kuin lataa mitään niin tarkastaa tiedosto virustorjunnalla. Ei myöskään kannata hakea torrentteja ihan mistä sattuu, vaan käyttää jotain suurimpia sivustoja ja luotettujen lataajien tiedostoja. Itse olen ladannut leffan jos toisenkin, eikä koneellani ole koskaan ollut yhtään virusta :)

      Poista
  20. Ois kyllä kiva tietää toimiiko tuo oikeasti jos itsekkin ostaisin samanlaisen! :)

    VastaaPoista
  21. Itselläni ei omaa hevosta ole, joten en ole ikinä kokeillut (eikä myöskään vuokrahevosella ole) mutta vaikuttaa tosi hyvältä loimelta!

    VastaaPoista
  22. Itse en ole ennen edes tavannut tuollaista merkkiä ja loimea missään vaikka luulisi kun niin hyvää kommenttia on tullut!

    VastaaPoista
  23. Sain joululahjaksi selänlämmittimen hepalleni. Miten muut saatte sen pysymään paikoillaan? Itse haluaisin nimittäin pitää sitä tarhassa, mutta se valuu sivulle. Nyt on testissä semmoinen kiinnitystapa, että siinä on eturemmi ja häntälenkki kiinni, sekä loimivyö. Saa nähdä pysyykö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että jotkut ompelee loimeen kiinni :)

      Poista
    2. Niin meinasinkin jos ei nyt rupee pysymään, mutta sitten pitäis olla joka loimessa. Mielellään pitäisin pelkästään selänlämmittimen :/

      Poista
    3. Se tarra kiinni siis joka loimessa*

      Poista
    4. Ompele tarraosa johonkin ohueen esim.fleece- tai vohveliloimi yms. kiinni ja BOT pysyy hyvin selässä eikä valu puolelta toiselle. Sitäpaitsi loimea voi käyttää pelkästään tallissa ja laittaa ulos sen päälle toisen loimen. :)

      Poista
  24. Kai muistat, että BOT-tuotteissa täytyy pitää taukoa välillä? Meillä käytössä on myös talliloimi, ja hieroja suositteli seuraavanlaista sykliä talliloimien kanssa: 2vkoa BOT-talliloimi ja 1vko normi talliloimi. Näin BOT-tuotteiden teho pysyy parempana, kun kroppa ei pääse ns. turtumaan niihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, aikaisemmissa postauksissa kerroinkin siitä. Muistaakseni sykliksi vaan neuvottiin 3vk ja 1vk taukoo, voin muistaa kyllä väärinkin.

      Poista
  25. Voi herran tähden! Miksei hevoset saa olla hevosia. Pitääkö ne todella sulloa loimien alle ratsastaessa, tallissa ja joka paikassa. Apua! Ei ole totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ota täysin kantaa tähän loimittamiseen, mutta jos esim BOT loimesta on hyötyä siihen, että selkä ei ole jumissa, niin eikö se loimen pitäminem ole vähempi paha kuin se, että joutuu elämään selkäkipujen kanssa?

      Poista
    2. No voi hyvänen aika, tarvitseehan nyt klipattu hevonen talvella loimen! Jos hevonen on sellainen karvakasa, niin ei välttämättä tarvitse ( riippuu karvan pituudesta ) mutta Voten kaltainen treenattu hevonen tarvii loimen selkäänsä. Ihan hyvä, että Tiia klippaa Voten, kuivuisi hiestä nimittäin todella hitaasti.

      Poista
  26. Kiva postaus ja ihania kuvia:)

    VastaaPoista
  27. Meidän hevosella käytetään selänlämmitintä kun sillä meidän hepolla on selkävika niin ei oo enää ollu kipee sen jälkeen ku ostettiin back on track selänlämmitin :-)

    VastaaPoista
  28. Miks tossa Voten riimussa on muuten kaks lukkoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä voi säätää kokoa korvientakaa ja toinen in perus lukko, muuten voi myös avata korvientakaa jos heppa esim. Piltussa/traikussa ja haluaa riimun nopsaa veks.

      Poista
    2. tarkoitti varmaan miksi tossa narussa on kaksi lukkoa

      Poista
    3. Narussa on kaksi lukkoa, koska oikea meni rikki. Tuo on silti käytössä kun on tavan narua parempi pituuden vuoksi :)

      Poista
  29. Oletkos muuten tulossa Apassionataan?:) Tuli vaan mieleen:D

    VastaaPoista
  30. Tuo loimi näyttää kivalta :) Olis hauska jos tekisit joskus epäonnistumisvideon. Ymmärrän kyllä jos et halua/aio. Sulla on kiva blogi! :)

    VastaaPoista
  31. Meillä on käytössä jo toista vuotta BOT-verkkoloimi treenin jälkeen hikiseen selkään heitettävänä talliloimena. En tiedä varmasti toimiiko tuo keraaminen kangas mitenkään vai ei, mutta ainakin fysioterapeuttiystäväni suosittelee merkkiä koko sydämestään. Loimi joka tapauksessa kuivattaa tehokkaasti, istuu hyvin, toimii myös ulkoloimen alla ja mitään merkittäviä jumeja ei kyllä ole ollut aikoihin. Kenties pitäisi itse kokeilla noita ihmisten tuotteita osatakseen sanoa noista lihaksia hoitavista ominaisuuksista jotain mutua uskottavampaa. :)

    VastaaPoista
  32. Kiinnostuin noista tuotteista tuon lämpöjutun takia, mutta itselläni ei kuitenkaan hevosta ole joten mietin noita ratsastushanskoja :)
    Suositteletko ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten postauksessa sanoin, suosittelen :)

      Poista
  33. Meillä on käytössä BOT tallisuojat, selänlämmitin ja ostetaan kinnersuojat huomenna. Itse en ole huomannut erikoisempaa eroa. Nestettä kyllä häviää aina kun on suojia pitänyt jalassa. Meillä hepalla vanhuuden takia kerääntyy jalkoihin nestettä. Selänlämmittimen laitan aina jos olen mennyt kunnon treenin tai olen mennyt suht paljon harjoitus ravia (harva osaa istua tämän hepan ravissa koska on ihan odella pomputtava ja siihen vaaditaan todella hyviä vatsalihaksia. Maks. 10m pystyy istumaan kunnolla. ), jotten selkä rasitu siitä. Selänlämmitintä käytetään myös selkävaivaisella hepalla ja on auttanut! :)

    VastaaPoista
  34. meidän tallin kisahevosilla ja parilla muulla hevosella käytetään back on track -selänlämmittimiä, jotka on ommeltu tavallisen loimen sisäpuolelle. hyvin ovat toimineet! lisäksi tallilla on myös kyseiseltä merkiltä olevia tallisuojia. koirallani on back on track -takki. kaikenkaikkiaan oikein hyvä merkki!! :)

    VastaaPoista
  35. Itekin oon käyttäny omalla hepalla BOT loimee, ja juu, oon tykänny! En oo ehtiny kuljettaa vielä, mut uskon et toimii tosi hyvin (:

    VastaaPoista
  36. Itsekkin liputan kyllä BOT tuotteita! Työskentelen ravihevosten kanssa ja meillä tallissa on yksi selänlämmitin joka on ommeltu luomeen ja yksi bot-verkkoloimi, nää on ahkerassa käytössä varsinkin hevoilla jotka jumiutuu helposti. Yhet jalkasuojatkin oli, mutta niistä meni tarrat jo huonoks kun on ollu muutamia vuosia päivittäisessä käytössä ja sit 8paria bot patjoja joista ite tykkään enemmän ku suojista :) Nää jalkajutut on kyllä ihan huippuja ja tosiaan pitää jalat kuivina! Joskus jos oon halunnu vielä enemmän vaikutusta niin oon lorauttanu vähän tenttua jalkoihin ja botit päälle niin avot!

    VastaaPoista
  37. Jälleenmyyjänä on helppo hymyillä :D on ollut käytössä hevosella ja vielä on käytössä meillä ihmisillä. Itekkin tykkään paljon ja aikoinaan autto myös mun hevosta selän kanssa, mistä olin tosi tyytyväinen :) kuljetussuojista oon myös tykänny, toimii todella hyvin kylmillä ilmoilla! :)

    VastaaPoista
  38. Mulla oli käytössä yhdellä puokilla tallisuojat ja autto meillä nesteisiin ja turvotukseen, kun jalat oreilikin. Itsellä käytössä selkävyö ja niskaan laitettava "kauluri" ja on auttanut jumien aukeamisessa!

    VastaaPoista
  39. Moikka taas! :) kysyin jo aijemmin päivällä pll 4 kaudesta että löysitkö jaksoja teksteillä , muttet ole julkaissut kysymustäni. Itse olen yrittänyt etsiä vaikka mistä niitä jaksoja joita ei hdfinistä näy. Kiitos jos vastaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori! Luulin, että oot se sama joka kysyi juuri tätä. Olen ladannut en koneelleni netistä, en kyllä suosittele tuli viruksia.

      Poista
  40. Oonkohan ainoa ihminen joka pukee kylmillä ilmoilla hevoselle myös kaulakappaleen ja korvahupun laitumellekkin... siis en loimita ollenkaan ennen -20 pakkasia mutta sitten kun on niin kylmä, niin loimitan ja suojaan myös korvat ja kaulan. Nehän ne pienet ruumiinosat helpoiten paleltuu (paleltuuhan ihmiselläkin esim sormet ja varpaat ensimmäisenä...)

    VastaaPoista
  41. Moikka! Tämä ei nyt varsinaisesti liity tähän postaukseen mutta ajattelin että osaisit auttaa. Eli tiedätkö mikä on vikana, kun yritän laittaa tuohon bannerin alapuolelle noita erillisiä sivuja, esimerkiksi sulla on siinä noi "kilpailukalenteri, muut eläimet" yms, niin ne näkyvät mun blogissa vaan semmosena tummansinisenä palkkina, eikä sivujen otsikoita näy yhtään? Aina ennen olen pystynyt nämä sivut laittamaan mut nyt huomasin tän uuden ulkoasun kanssa että sivut ei menekään sillä tavalla miten pitäisi :( Kiitos jo etukäteen!:)

    www.essinponielamaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa kun sun blogissa ei sitä palkkia enää ollut niin en voinut katsoa.

      Poista
    2. Joo, otin sen pois sen takia kun näytti niin kamalalta.. :D laitoin nyt takaisin, en tiedä millaiselta muiden koneilla näyttää, mutta mun koneella se on siis vaan semmoinen tummansininen palkki! Ihan vaan sen takia sanoin, jos sitten sulla näyttääkin normaalille:)

      Poista
    3. Ulkoasun muokkaustyökalusta vaan muutat linkkien väriä tai ton pohjankin väriä jos haluat. Ne linkit on siinä, mutta eivät vaan näy.

      Poista
  42. Hyvä postaus.Back on Trackin tuotteet on kyllä hyviä.

    VastaaPoista
  43. Hyvä postaus
    en ole käyttänyt mutta 100000000000 % käyttäisin jos olis oma poni

    olen jäänyt koukkuun mun on joka päivä kattoo ainakin 5 teidän videoo ♥ jotka ovat hyviä
    olisi kiva jos kuvaisitte videon kun pikkuset ratsastaa
    ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
  44. Miks ne ihmiset möi Voiton sielt ratsastuskoulu mistä te sitten ostitte sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto ei ole ratsastuskoulusta vaan Sanna Backlundin myyntitallilta Hattel Horselta :)

      Poista
  45. Itsellä käytössä on juuri nuo kyseiset hanskat, on kyllä hyvät talvella, ei kädet palele, eikä tarvitse käyttää toppahanskoja. Hevosella on Back on Track loimi, jäykkyys ainakin omalta hevoselta on loimen käytön alottamisen jälkeen kadonnut. Tallisuojat ja pari satulahuopaakin omistan, ovat kyllä aivan loistavat!

    VastaaPoista
  46. Olen miettinyt bot satulahuovan ostoa mutta olen miettinyt että kannattaako siitä pulittaa se 80€ joten kuulisin mielelläni mielipiteitä :) olen kyllä miettinyt että vois alottaa bot tuotteiden testaamisen vaikka sukista :"D ja oma selkä on myös sellainen mihin voisi auttaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satulahuovasta en ole huoamannut mitään selvää eroa mitä muiden tuotteiden kanssa, vaikutusaika tietysti yleensä sen verran lyhyt. Kiva huopa kuitenkin muuten :)

      Poista
  47. Ootko ton loimen kanssa huomannu että Voitto sähköistyisi tavallista enemmän? Mun hoitohevosella on bot selänlämmittäjä, ja se on aina todella sähköinen kun otan lämmittäjän pois :/ se siis oikeasti saa ihan isot sähköiskut silloin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto sähköstyy sen kanssa tavallista vähemmän :D

      Poista
  48. Toi selänlämmitin on tosi tehokas! Meillä oli hevoselle tullut säkään ikävä "nestepatti" huonon satulan ja hiertymän takia, ja toi patti suli sitten yhdessä yössä ja pääsin vaihtamaan heti hyvän satulan kun patti oli poissa! :)

    VastaaPoista
  49. Ootteko koskaa lähteny koko perhe jonnekkin kylään päiväseltään ja hevoset on kotona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan, mutta tietty ruoka-aikaan pitää sit tulla takasin jo :)

      Poista
  50. Kiva postaus!Mun hoitsulla ontoi loimi se on tosi hyvä mun mielest!

    VastaaPoista
  51. Oijoi mun lempiaihe eli BOT tuotteet. 5 vuotta sitte ostin ekaks omalle ruunalle selänlämmittimen mitä käytin aika paljo. Pari vuotta sitte kustansin pintelipatjat mitä käytin aina liikutuksen jälkeen. AIna ollut enemmän tai vähemmän nestettä tuon elukan jaloissa ja kummasti katosi. Sitte ostin kinnersuojat kaverilta mitkä just myin pois koska ne oli liian isot. Toissa syksynä kustansin verkkoloimen mikä on ollu ahkerassa käytössä. Viileessä tallissa asuva herkkäselkäinen hevonen kyseessä niin hyvin on talvet selvitty ton loimen avulla. Jumin jumia ei oo kyllä siinä vaiheessa. Iteltä löytyy BOT tuotteista nilkkatukea, käsineet, sukat, selkävyö ja niskasuoja. Oma selkä ainaki tykkäs selkävyöstä kun tulee seistyä ja nosteltua aika paljon. Hevoselle havittelen vielä uusia kinnersuojia, ratsastusloimea ja toki tallisuojia niin ei tarvis kääriä pinteleitä.

    VastaaPoista
  52. Meillä Ilellä on BOT Selänlämmitin ja äitillä kauluri! Illellä on kyllä ainakin toiminut! :)

    VastaaPoista
  53. Täälläkin Back on Trackit on todettu hyviksi.

    VastaaPoista
  54. Paljonko toi makso? :)

    VastaaPoista
  55. Mulla on kanssa tuo sama kevyt sisätoppa mikä Voitolla tässä postauksessa. Mielenkiinnosta kysyn, kuinka käyttäisit sitä Voitolla (parin tunnin) kuljetuksessa -15 pakkasessa? Toisen sisätopan alla, riittäiskö jopa fleece? Minkä paksuisen setin laittaisit?

    En oo käyttänyt tuota vielä kuljetuksessa ollenkaan enkä osaa lainkaan arvioida kuinka lämmin se on.

    Kerro mielipiteesi niin sovellan omalle hepalleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Laittaisin varmaan ulkoloimen kaulakappaleella päälle. Meidän kärry ei ole mikään sikalämmin, joten riippuu siitäkin :)

      Poista
  56. Meidän piti tehdä (lukion) äidinkielen tunnilla analyysi jostakin arvostelusta. Valitsin sinun tekemäsi. Laitan muistiinpanot tänne niin ehkä hyödyt tästä jotenkin.. :)

    Tuote eli tässä tapauksessa Back On Trackin loimi selostettiin hyvin. Kivasti aikaisempia arvioita ja tekijän nimi tulee hyvin esille myös kuvien muodossa. Lyhyesti vertailua/ilmoitusta muista valmistajan tuotteista. (Mikä on siis hyvä)

    Hyvin analysoitu tuotetta ja tulkittu.

    Mielipiteitä ihan ok. Hyvä kun arvosteltu myös "pelkkänä" loimena. (Esim. Pysyy hyvin selässä)

    Tekstissä voisi olla parempi jäsentely. Tekstissä on turhaa toistoa. Esim. Voiton jumeista ja loimen lämpöisyydestä puhutaan monessa kappaleessa. Näitä olisi voinut yhdistää samoihin kappaleisiin/laittaa peräkkäisiin kappaleisiin.

    Palvelee lukijaa kohteen valinnassa, mutta jäsentely olisi voinut olla parempi niin löytäisi asiat paremmin ja nopeammin myöhemminkin. Tässä arvostelussa kysyttiin myös muiden mielipidettä mikä ei kait ole hyvin yleistä?

    Noniin tuossa nopeat muistiinpanot :D

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!