perjantai 12. joulukuuta 2014

Voiton kirje joulupukille

 
Blogitallin haastena on tällä viikolla kirje joulupukille. Osallistua voi täällä. Palkintona on ihana EquiRexin huppari! Parhaat postaukset nostetaan tietysti jälleen Blogitallin etusivulle.

Halusin tehdä tämän haastepostauksen, vaikkei minulla itsellä tänä vuonna juuri joululahjatoiveita ole. Päästinkin siis ääneen tällä kertaa Voiton! Elkää ottako liian tosissaan tätä postausta, minähän en voi oikeasti tietää mitä Voitto tuumii ja tuskin sillä mitään mielipidettä jalustimista on edes ;)

Voitto täällä terve! Ootte varmaan kaikki jo tsiikailleetki sitä lehtijuttua. Näitte varmasti, että minä olin keskittyneenä siellä läppärin takana värkkäilemässä joulupukkille sellasta toivelistaa. Mun omistaja kirjotteli sen mitä mä sille hörähtelin, välillä joutu kyllä ihan hirnumaan ja jalkaaki vähän nostelemaan. Se kun meinasi kirjottaa ihan puuta heinää, etten esim. sais muka toivoa sataa porkkanaa. Ööö? Näillä isoilla kavioilla kun ei näppäimistön näpyttely oikein onnistu, oisinhan mää muuten ite kirjotellu. Yritin mä tosin vähä nenälläki avittaa, kun omistaja väitti niistä porkkanoista niin sinnikkäästi vastaan eikä antanut edes namuja kirjoitusinspiraatioksi. Jostain kumman syystä en nnälläkään saanut kirjoittaa, vaikka se aina itse kehuu kuinka mun nenä on taitava!


Mun suurin toive ois kyllä saada ihan sikana porkkanoita, omenoita ja sokeria. Ihan parasta ois sit se, jos ne ois vielä piilotettu mun karsinaan sellasii kuusen oksiin ja kaikkiin koloihin. Mä niin tykkään leikkii sellasta peliä, et kokeilen nenällä kaikkia paikkoja mun karsinoissa ja sit etin onko siellä nameja. Kerran joku oli tunkenu porkkanan suolakiven sisälle ja vitsi mulla meinas mennä hermo, kun en saanukkaa sitä irti! Mun pitäis kuulemma käyttää aivoja, että saisin ne herkut sieltä pois.. Jos mä saisin oikee paljo herkkuja pukilta, niin ehkä mä antaisin mun parhaalle kamullekki vähän. Mut se ei kyllä sais syyä niitä liikaa, kun mun omistaja sano et se on muutenki vähä pullero, joten Lilli vois saada vaa jotai kuvia leipiä ja mä sit omenoita ja porkkanoita.




Mun omistaja vinkkas, että mulla saattais olla vähän mukavampaa, jos se sais uudet jalustimet mun satulaan. Ehkä mä sit toivon sillekkin jotain kivaa, vaikka saan kyllä nameja aivan liian harvoin. Okei, myönnän, kyllä mäki haluaisin sellaset hienommat jalustimet. Ennen kun mä muutin tänne landelle nii mulla oli sellase tosi hienot siniset jalkkarit.

Yks sellane valmentaja, joka käskee aina mun tehä kunnolla töitä, nii oli kuulemma sanonu omistajalle et tälläset uudet jalustimet ois vähän tukevammat ja sit omistajaki pysyis tasapainossa paremmin. Tiesittekö muute, et vaikka mun omistaja tykkää niistä valmentajista nii mää en oikee tykkää. En saa ikinä laiskotella ku ne on kattomassa, aina pitää juosta kovasti eikä saa yhtää ottaa rennosti. Mun pitää kävelläkki hirmusta vauhtia, kun kyllä nyt pitäis kävellä sentää saada iha rauhassa?!

Mut vielä se, että mun omistaja kyllä sano et niide pitää olla sit sellaset kun ne vanhatki, et jos en oikee jaksa hypätä tai mun omistaja ei oikeen osaa ratsastaa (niinku se ei yleensä oikee osaa) niin se sit tippuu heti, eikä jää roikkumaan mun perään, jos päätän kirmata villinä poikana ympäri maneesia. Enhän mä kyllä koskaa juokse minnekkää karkuun kun oon niin kuuliainen (ainaki sillon kun valmentaja on kattomassa), mut kuulemma iha varmuuden vuoks.

Mitä teidän hevoset (tai mitä te toivotte hevosillenne) joululahjaksi?
Millaiset jalustimet teillä on? Mitkä on teidän mielestä parhaat?
Aiotteko osallistua haasteeseen?

31 kommenttia:

  1. Eikä!! :'D Tälläsiä postauksia ehottomasti lisää!
    Itelleni lähinnä uudet saappaat ja ponillekki jotai herkkujen lisäks tulossa, lahjoista sitten haasteessa enemmän :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on juuri ostetut freejumpit. Ovat oikeasti tukevat, ei vaan mitään mainoshömppää. Pitävät jalan paikallaan hyvän "tarraavan" pohjan vuoksi.

    VastaaPoista
  3. Ihan sikakiva postaus! ja ihan Voiton näkönen :D

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus, kiitti Vote :)

    Oon ratsastanu tollasil jalustimil kuin tossa tokassa kuvassa ekana (:DD), ne oli oikein tukevat ja hyvän tuntuset.

    VastaaPoista
  5. Sprengerin bow balancet tai ne "normaalit" ! <3 jos haluaa freejumpit, niin ne sit mieluiten mustana, koska esim. Punaiset jalkkarit ja sininen huopa ei sovi yhteen.. ;) tai sitten pitää vaihdella jalustimia huopien mukaan. T.yks hullu :D

    VastaaPoista
  6. Mulla on koulusatulassa iha perus jalkkarit ja estesatulassa Sprengerin turvajalustimet. Ne on ainaki tosi hyvät! Ne tuli mun toisen hevosen mukana en siis ite ostanu, ne on kyl tosi kalliit :( Ne ei liiku, ja ne on kevyet ja mukavat jalassa. Suosittelen kaikille jos saa mahollisuuden sellaset ostaa! :)

    VastaaPoista
  7. Noita nivellettyjä jalustimilla suosittelen!! On oikeesti hyvät. Ja niitä saa puuilosta noin 30€ ja on hyvät! Ei maksa niin paljon kun vaikka nuo sprengerin! Ja on tosi hyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuilon nivelletyt ja Sprengerin system 4 mekanismillä varustetuilla jalkkareilla on melko paljon eroa, ulkonäkö tosin aika sama :)

      Poista
  8. MAHTAVA postaus! Nosti kyllä hymyn huulille, kun tuntui, että Vote olisi oikeasti kirjoittanut tuon, ja mahtavia lauseita. Lainaus tekstistäsi --> "mun omistaja ei oikeen osaa ratsastaa (niinku se ei yleensä oikee osaa)" tykkäsin tosi paljon! Olisi muuten kiva sinun päivästäsi sellainen postaus, kun teit kesällä sen "Voiton päivä"

    VastaaPoista
  9. Saako muuten omaan blogiin kopioida kuvia googlen kuvahausta, jos linkkaa, mistä kuvan on ottanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos edellisestä kommentista ja ei saa!

      Poista
  10. Kiva postaus! :)
    Mulla on Freejumpin sinisenä ja voin kyllä vaan kehua ! :) niiden turvallisuutta en ole päässyt testaamaan vielä mutta pysyvät tosi hyvin jalassa "piikkien" ja nastojen ansiosta ja on muutenki tukevat. Kaiken lisäksi niissä on se hyvä puoli, että mua ne ainakin miellyttää silmäänki!
    Toinen vaihtoehto mitä mietin ennen freejumppeja oli Sprengerin Bow Balancet, ovat kuulemma kans tosi hyvät ja se mihin jalka laitetaan on sellainen leveä ja nekin kuulemma pysyy hyvin jalassa ja ovat turvalliset. Myöskin Bow Balancet on nätit ja hiukan halvemmat ku freejumpit. :)

    VastaaPoista
  11. Kiva postaus! Ei taida voitto sulle uusia jalkkareita toivoa ;) Mut mä toivoisin uuden ratsastuskypärän ja saappaat. Siinä ne tärkeimmät

    VastaaPoista
  12. http://forum.hevostalli.net/read.php?f=2&i=4615785&t=4615785

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi osallistua, jos tekee postaukseen ne muutokset mitä siihen vaaditaan osallistumisohjeissa ja nostaa postauksen jotenkin esille uudelleen.

      Poista
  13. Kiva postaus ja tosi kiva toi Voiton toivelista!! =)

    VastaaPoista
  14. Hah, oiskin Voitolla niin näppärä nenä et se vois tehdä postauksia :D Mun poni toivois kans varmaan lisää herkkuja mahansa täytteeksi vaikka on jo ennestään hitusen pullukka ;) Minä taas himoitsen jotain kivan väristä satulahuopaa, uutta otsapantaa ja hevosaiheesta vähän poiketen (Mutta ratsastuksen kannalta hyvä) LUNTA! Toivottavasti edes sitä saadaan Jouluksi. Käytän turvajalkkareita ja totesin ne parhaaksi vaihtoehdoksi viimeistään silloin kun yksi ratsastaja jäi jalustimeen kiinni, mutta putosi kun jalustimien kuminauha aukesi. Toinen hyvä puoli on se ettei jalustimet kylmenny ihan jääkalikaksi niinkuin metalliset jalustimet. Huono puoli on se, että kuminauha saattaa katketa ratsastuksen aikana.. Voitko tehdä taas tässä joskus Hauskat hakusanat-postauksen?

    VastaaPoista
  15. Olen tällä hetkellä Hööksissä tetissä ja kyllä olen kuullut että oikeastaan kaikki palaute on ollut positiivista! :) perustelut jalustimien ostamiseen: turvalliset, vakaat/tukevat ja ei niin kylmät talvisin kuin metalliset :) suosittelen siis !

    VastaaPoista
  16. Suosittelen lämpimästi noita sprengerin jalustimia. On oikein mukavat jalassa ja polvet myös tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin ajattelin noita katsellessa juuri mun polvia, ne kun tahtoo kipeytyä ratsastaessa!

      Poista
  17. Hauska:)Mä toivon hoitoponille ainakin kasan herkkuja (se on hirvee ahmatti) Ja mäki muuten tartten uudet jalustimet:D

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus! Mä en yleensä näihin haasteisiin jaksa osallistua, mutta nyt kyllä ajattelin kokeilla, jos saisin jonkun joulutoive-postauksen tehtyä!
    Meillä on juurikin nuo Sprengerin jalustimet, ja suosittelen niitä kyllä lämpimästi!

    VastaaPoista
  19. Itselläni oli käytössä (tosin kouluratsastus!) vuoden verran nuo Sprengerin nivelletyt. Kestävän oloiset, ei mitään värin lähtöä = perus hyvä laatu Sprengeriltä. Eräs valmentaja sano et mun jalka asettuu väärään kohtaan kyseisissä jalkareissa. Jalka menee kuulemma liian taakse jalustimessa ja koin itse, että en saanut noilla yhtä hyvää tukea jalalle, joten vaihdoin normaaleihin Sprengerin jalkkareilla. Kesällä tapahtuneessa tippumisessa nivelletyillä jalkkareilla jalka luiskahti aika hyvin pois jalkkarista, josta tosin plussaa! Henkilökohtaisesti en haluaisi hypätä nivelletyillä, sillä jalka oli itse jalustimessa (hieman, ei siis paljon) väärässä kohtaa, mutta aiheutti silti sen että koko jalka heilui vähän ja "haki" kokoajan paikkaa ja tukea. FreeJumpit ois aika mageet!;)

    VastaaPoista
  20. Mulla on tällä hetkellä käytössä noi FreeJumpit ja voin vaan kehua! Jalka pysyy hyvässä asennossa ja on hyvä pito. Ja plussaa tietenkin värivaihtoehdoista ;)

    VastaaPoista
  21. FreeJumpit toi hyvät! Tukevat ja pysyy jalka muuten jalustimessa kinni! Värejä on paljon, mutta musta ja ruskea suositeltavat, koska toiset värit ei muuten sovii huopiin!

    VastaaPoista
  22. Miul o liilat freejumpit, ne on ollu iha sika hyvät ! En haluis mennä muil jalkkareil ollekaa.. Miun kisa väri on siis liila :D.

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!