keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Viitoissarjaa ja muita juttuja Sannan valmennuksessa


Moikka! Viime maanantaina oli jälleen Sanna Backlundin valmennuksen aika. Sanna on nyt käynyt mukavan aktiivisesti täällä Kuopiossa valmentamassa. Toivotaan, että seuraava valmennus on taas pian!

Meillä oli kokeiden palautuspäivä, joten kävin aamulla pikaisesti hakemassa pari koetta. Kerrankin valmennus sattui hyvälle päivälle, sillä pystyin olemaan ihan huoletta poissa jäämättä muista jälkeen. Kotona ehdin ennen talliin lähtöä hetken huilata ja syödä - tai oikeasti en olisi kyllä ehtinyt. Huomattiin nimittäin äidin kanssa tallissa, että meidänhän pitäisi normaalin aikataulun mukaan olla jo kohta valmennuspaikalla. Pieni paniikki meinasi iskeä, mutta onneksi ollaan aina kuitenkin lähdössä niin etuajassa, että ehdittiin kyllä oikein hyvin lopulta valmennukseen.

Ennen valmennusta kävelin hetken pihalla ja päästiin maneesiin heti edellisen ryhmän lopetettua. Verkattiin itsenäisesti hetki sileällä, jonka jälkeen tehtiin pitkä pätkä sileää Sannan valvovan silmän alla. Tehtiin ihan tosi perusjuttuja, mutta kuten Sanna sanoi ja kuten tuli huomattua, ei ne perusjututkaan mitään helppoja ole jos ne tekee oikeasti kunnolla. Äiti ei valitettavasti ottanut toista suuntaa videolle, sillä olisi ollut hyödyllistä nähdä miltä meidän huonompi suuntaa näyttää.


Tehtiin sekä laukassa että ravissa samaa tehtävää. Koottiin vähän pienellä ympyrällä ja sitten isolla ympyrällä ratsastettiin eteen, välillä jalustimet jalassa ja välillä ilman. Treenattiin myös pari kertaa jalustinten jalkaan löytämistä vauhdissa, kannattaa oikeasti muuten harjoitella! Kisoissa ei kannata tuhlata aikaa eikä keskittymistä siihen, että ei osaa laittaa jalustinta nopeasti takaisin jalkaan. Sannakin sanoi, että kyllä hänellä ainakin sen kerran kauden aikana tippuu jalustin radalla. 

Eniten sain palautetta liian hitaasta temposta, liian pitkistä ohjista ja mun harhailevasta kädestä vasemmassa kierroksessa. Voitto kyllä liikkui mielestäni ihan kivasti eteen, kunhan vaan pyysin sitä napakasti, mutta se ei vaan pyri eteen omatoimisesti, joten mun pitää olla koko ajan skarppina ja vaatia sitä eteen.

Sileän jälkeen tultiin pari kavalettia putkeen, mutta kuitenkin yksittäisinä lähestymisinä. Niissä ei ollut juuri mitään ongelmaa, vaikkakin itse käänsin aluksi liian pitkän tien kun olisi pitänyt tehdä tiukempi käännös yhdessä välissä. Loput tehtävät ovat ainakin osittain alla olevalla videolla:


Yksittäisten verkkakavalettien jälkeen hypättiin ympyrän kaarella olevaa kolmen hypyn jumppaa. Voitto teki sitä oikein hyvin, eikä mun tarvinnut tehdä kuin muutama toisto molempiin suuntiin. Hypyt tuntuivat hassulle selkään, mutta Voitto kyllä hyppäsi ihan mielellään myös samalla kaartaen, vaikka se hevoselle melko työlästä onkin. 

Tämän jälkeen tultiin kavaletilta neljällä laukalla kaartaen pystylle ja sitten kavaletilta neljällä laukalla kaartaen okserille. Molemmat kerrat sujuivat ihan hyvin. Toisella kerralla tein voltin pystyn jälkeen, koska tuntui että ratsastin vähän liika oikealle, enkä olisi päässyt niin hyvin kavaletille. Voltteja ei siis normaalisti "saa" minne sattuu tehdä, mutta tässä tehtävässä voltit oli sallittuja. Okserille Voitto sujui itse yllättävän hyvin, kun oikaisin itse vielä vähän kaarretta, oltiin melkein jo liian lähellä estettä.

Tämän jälkeen tultiin toisella pitkällä sivulla oleva "viitoissarja", jossa oli kahden laukan välein pieni pysty. Tästä jatkettiin mustalle okserille, josta neljä laukkaa pystylle. Ensimmäisessä videossa ei näy pystyt ollenkaan, mutta niillä oli tarkoitus harjoitella vähän odottamista. Kaikki välit olivat samanpituisia, joten luonnollisesti jokaisessa välissä piti jarruttaa. Voitto toimi tässä tosi hyvin ja mulla olikin sitten ongelma ratsastaa heti viitoissarjan jälkeisessä kaarteessa eteen. Tulin vähän hidasta laukkaa kaarteesta ulos kohti okseria, enkä nähnyt mitään paikkaa okserille. Mokasin okserilla tästä suunnasta joka kerta. En tajua miten yhtäkkiä voi olla näkemättä paikkaa vain yhdelle esteelle, sillä muihin kyllä näin ihan normaalisti etäisyyden. Pari kertaa ajelehdittiin ihan ok paikkaan, josta selvittiin tehtävä loppuun kunnialla, mutta kaksi kertaa tultiin niin huonosti, että Voitto kielsi.

Seuraavaksi tultiin kerran viitoissarjaa toisesta suunnasta ja jatkettiin siitä toiselle linjalle, joka oli vähän sujuva kuusi laukkaa. Tämän jälkeen tultiin kaikki tehtävät peräkkäin aloittaen mustalle okserille, siitä jatkettiin neljä laukkaa kavaletille. Okserille tuli vähän lähelle, kun taaskaan en nähnyt hyvää paikkaa. Vähän jäi kyllä ärsyttämään, kun en saanut koko aikana yhtään hyvää etäisyyttä sille. Sitten jatkettiin suoralle linjalle, joka oli jälleen ihan hyvä. Sitten kavaletilta neljä laukkaa pystylle. Tässä välissä oli vähän säätöä ja Sanna sanoikin, ettei pidä antaa pakan levitä vaan ratsastaa. Loppuun vielä uusi suunta ja kerran viitoissarja, joka onnistui helposti. Voitto tuli kyllä hyvin takaisin noissa väleissä.

Valmennuksesta jäi ihan jees fiilis. Pahempia mokia ei tullut, mutta sille yhdelle okserille ne kaikki etäisyydet epäonnistuivat. Sain kuitenkin ratsastettua melkein kaikilla kerroilla Voiton esteen yli ja tehtävän loppuun. Kieltojenkin jälkeen onnistuin nollaamaan tilanteen, vaikka Sanna sanoikin, että nyt se epävarmuus taas alkaa. Henkistä edistymistä ainakin siis ;) Katsoin muuten Terhin kehotuksesta hyvän videon SRL:n urheilufoorumin luennosta, jonka aiheena oli psyykkinen valmentautuminen. Näet sen tästä. Suosittelen katsomaan!

38 kommenttia:

  1. Meettepä hienosti!! Olette loistava pari :)

    VastaaPoista
  2. Hienosti meette! Itelläkin olis hirvee hinku Sannan valkkuihin. Ei vaan oikein käy täällä meillä päin.. Miten muuten oot aina saanut ulkopuoliset kirjottamaan tänne tai siis tarkotan sitä että ootko antanu heille sun blogin salasanan vai miten oot saanu heijät tänne sisälle tekemään postauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yleensä he lähettävät minulle valmiin tekstin ja lisään sen sitten itse tänne :)

      Poista
  3. Hyvältä näytti tossa sileellä!! Radatki meni hyvin, harmi vaan noi kaks kieltoa, jos toisin ajattelee tostahan ois jo hylätty kisasuoritus. Mutta hyvä että Voitto on nyt alkanut mennä rohkeammin esteiden yli, niinkuin edellisessä valkkupostauksessa sanoit, mitä niistä puomeista, ei ainakaan hylätyksi joudu ;)

    VastaaPoista
  4. Hyvä .!
    voisitko tehdä my dayn

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää :-) paitsi eihän ole olemassa mitään viitoissarjaa, kyseessähän on yli kolmen esteen tapauksissa jumppasarja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei olekkaan, siksi ekalla kerralla viitoissarja lainausmerkeissä :)

      Poista
  6. Mitä jos menisit välillä koulukisoihin :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä. En kumminkaa pääse ku kämäsee HeC läpi :D! Haluisin kyllä ja menenkin, jos tässä lähellä ois kivat pienet kisat.

      Poista
    2. Mene! Olisi tosi kiva tietää miten pärjäisitte:) ja uskon että hyvinkin! Ja varmasti B:tä voitte ihan huoletta mennä.

      Poista
  7. Todella hyvin menee! :) Voittokin kulkee tosi tasasesti sulla :)

    VastaaPoista
  8. Moi! onko kukaan aikaisemmin huomauttanut, ettei usein siun videot lähe pyörimää. en tiiä johtuuko omasta koneesta/netistä mut muissa blogeissa ei oo tätä ongelmaa :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, uskon, että johtuu koneesta tai nettiyhteydestä!

      Poista
  9. Mun mielestä tulee liikaa valmennuspostauksia ja kun vielä ne postaukset on liian pitkiä enkä jaksa niitä oikeen lukea :D Ois kiva lukea vähän muutakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas valmennuspostaukset on just parhaita! Ja nyt kun uuden mikin ansiosta opetuskestakin saa kohtalaisesti selvää, on valmennuspostaukset itsellekin opettavaisia :)
      Onhan jotain esim peltoilukuvia ihan kiva katsella, mutta itseäni ei ainakaan ne niin paljoa kiinnnosta.

      Poista
    2. Vaikea miellyttää kaikkia ;) Mutta tavallisia postauksiakin tulee, kunhan ehditään kuvata valoisan aikaan.

      Poista
    3. valmennuspostaukset rules! etenkin sannan :-)

      Poista
  10. Muuten teillä näytti tosi hyvältä mut anteeks mitä tossa sileen alussa tapahtui? Ekana vetäsit olikohan ulkoohjalla korkeen pidätteen ja sitten paukautit pohkeet? Ja hevonen oikeen ärsyyntyi ja potkas. Mun mielestä sun sileen valkkavideoista joskus oikein paistaa yliyrittäminen; antaisit voiton apujen välissä hieman rauhoittua ennen seuraavia apuja, niin sen hermot ei olisi jatkuvalla ärsytyksellä. En pahalla tietysti sanonut:) mutta ehkä sullakin tulee valkassa pieni jännitys ja se normaali ratsastaminen ei enää riitä, vaan pitää tehdä ns enemmän kuin esim kotona. Ja ihan turhaan! Tai no, mulla ainakin käy näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Valitettavasti mä entossa videolla kyllä näe mitään muuta mitä sanoit, kuin tietty ton potkun. Istuin vinossa, annoin normaalisti pohjetta, ehkä vähän epätasaiasemmin ja ikävämmin kun tasapaino ei jalustimien puutteesta johtuen ollut ihan niin vakaa kuin normaalisti. Tuo käden nosto ei ollut mikään korkea pidäte vaan lyhensin ohjaa, jos nyt puhutaan samasta käden nostosta paljon ennen tuota potkua.

      Poista
  11. Hienosti meni :)
    Pitää kyllä sanoa, että blogisi on _minun_ makuuni muuttunut tylsemmäksi. Se johtuu varmaan siitä, että itse olen enemmänkin ns. puskaratsastelija enkä kisoista tai valmennuksista välitä. Itse tykkäisin katsella ihan tavallisia kuvapostauksia kotitreeneistä tai vaikka kypäräkameravideoita maastosta (jos löytyy joku vanha kamera, jonka voisi teipaita). Toki nyt on niin pimeää ja koulujuttujakin on, että niitä voi olla hankala toteuttaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään tarkoituksellinen muutos tämä ei ole. Talvella vaan on vaikea saada normaalista treeniistä ja puuhailusta materiaali. Viikonloput menee sitten yleensä valmennuksissa ja silloin olisi valoisan aikaan ainot mahis kuvata hyviä kuvia :/ Ei ole siis mikään "taktinen" muutos tehdä vain valkkupostauksia, niistä vaan saan aina materiaali kun kuvaajia on mukana y"limääräisinä"

      Poista
  12. Haha toi luento on sama mikä oli MJ leirillä jos muistan oikein :DDD

    VastaaPoista
  13. Miksi et ikinä käske Voittoa kun Se kieltää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mokia, nykyään kun Voitto ei kieletele enää niin turhasta niin en yleensä komenna. Olen sen verran lempeämielinen ja tiedostan omat mokani, että en raaski käskeä :/

      Poista
    2. Vaikka mun oma poni kieltää Nii silti käsken sitä kun oli noin pieni estekkin vielä

      Poista
  14. Kiva postaus! Oletteko muuten miettineet ottavanne toisen koiran Mintun poismenon jälkeen?

    VastaaPoista
  15. Tosi kivapostaus Tiia taas :) Tee samanlaisia videoita, kun näitä on niin kiva kattooo :) :D

    VastaaPoista
  16. Kiva postaus! Kivalta tuo teidän meno näyttää minusta! Olisi kiva jos tekisitte kaikki 3 sisarusta yhdessä jonkun haastevideon tai jonkun sellaisen, esim sister tag :)

    VastaaPoista
  17. Miks et käy enää Rosan valmennuksissa? Ja miten ratsastat hevosen muotoon?

    VastaaPoista
  18. Moi Tiia osaisitkohan sä auttaa? Mä oon laittanut mun blogista sananvahvistuksen asetuksien kautta pois mutta se tulee kuitenkin kun mun kaverit on koittanut kommentoida. Ja mä oon kyllä tallentanut asetukset muutoksen jälkeen. Mikäköhän on mennyt vikaan? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori vastaan Tiian puolesta, mutta nykyään se pyytää aina vahvistuksen, jos kommentoi anonyyminä, muuten ei pitäisi pyytää.

      Poista
    2. Toi ei kyllä ole totta, että kaikilta anonyymeiltä pyytää sananvahvistusta, nimittäin multa ei ?

      Poista
  19. Saako omaan blogiin kopioida googlen kuvahausta kuvan, jos linkittää mistä kuva on?

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!