tiistai 7. lokakuuta 2014

Toinen sija!


Moikka! Sunnuntaina käväistiin Siilissä seurakisoissa. Tosiaan käväiseminen on oikea termi kuvaamaan sitä, kuinka lyhyt kisapäivä meillä oli. Luokissa oli vähän osallistujia, jonka lisäksi 90cm ja 100cm luokissa oli sama rata, joten ei tarvinut tutustua kuin kerran rataankin. Lisää päivän tapahtumista kuitenkin tulevalla videopostauksella, nyt keskitytään ratsastukselliseen osioon.

Olin 90cm luokassa noin kuudes lähtijä, joten jouduin poikkeuksellisesti verkkaamaan jo ennen rataantutustumista. Ratsastin Voittoa hetken ravissa isolla ulkokentällä, jonka jälkeen siirryin laukkaamaan ja hyppäämään maneesiin. Siilissä ei ole mikään hirvittävän iso maneesi verkkaukseen, mutta minusta on silti ihanaa, että siellä on pystyn ja okserin lisäksi kavaletti. Me mennään treeneissä paljon kavaletteja ja puomeja ennen varsinaisia hyppyjä, joten nyt sain tehtyä enemmän meille sopivan verkan. Alkuvaiheessa maneesissa oli vain muutama ratsukko verkkaamassa, joten Pinja laski pystyn ristikoksi ja tulin sitäkin useita kertoja. Tämän jälkeen äiti sai talutella Voittoa minun ja Pinjan tutustuessa rataan.


Maneesin pohja oli toisesta päästä todella pehmeä ja tiukkojen käännösten takia mennyt vieläkin pehmeämmäksi. Radat olivat helpot lukuunottamatta suhteellisen lyhyitä lähestymisiä esteille lyhyeltä sivulta. Esteet oli siis sijoitettu maneesiin päätyihin niin, että linjat olivat todella pitkiä enkä edes miettinyt niihin mitään tiettyä askelmäärää, mutta sitten lyhyeltä sivulta sai ratsastaa tarkasti ja varsinkin näin ulkokauden jälkeen kääntää huolella, jotta seuraavalle esteelle pääsisi hyvin. Selityksestäni ei ehkä ymmärrä mitä tarkoitan, mutta videolta ehkä tajuatte paremmin. Rataan tutustumisen jälkeen sanoin äidille sekä Pinjalle, että ärsyttää kyllä ihan sikana jos nyt ratsastan huonosti, kun on noin iisi, matala ja erikoisesteetön rata.

Rataan tutustuttani palasin verkkaamaan maneesiin. Otin muutamia hyppyjä kavaletille ja sen jälkeen hyppäsin pystyä ja okseria. Verkka sujui oikeastaan melko hyvin, en ratsastanut Voittoon liikaa painetta, mutta se oli kuitenkin energinen. Sitten radalle. Video molemmista radoista on muuten postauksen lopussa.

Ykköselle hyvin, kakkoselle hiukan pohjaan ja kolmoselle vielä enemmän, mutta Voitto tsemppasi hyvin vaikka paikka oli huono. Suhteellisen tiukka kaarre okserille onnistui jo paremmin, josta kaareva pystylle joka oli myös ok. Sarja oli ensimmäisen vaiheen viimeinen este, siihen hiukan lähelle, mutta onnistuneesti yli molemmista. Ensimmäinen vaihe tuntui niin varmalle, että päätin kääntää hiukan tiukemmin toisessa vaiheessa, joka alkoi hyvin kunnes tultiin uusinnan toiseksi viimeiselle esteelle. Käänsin kulmasta, unohdin suoristaa hevosen ja ratsastin eteen liikaa tai pitäisikö sanoa liian vähän. Uskon, että suoralla hevosella ja hieman topakammalla ratsastuksella tuosta oltaisi yli menty. Yleensä kiirehdin heti kiellon jälkeen uuteen hyppyyn, joten jäin seisomaan hetkeksi paikoilleni ja koitin nollata tilannetta, mutta uudella yrityksellä jälleen kielto. 


Toistettiin samaa kaavaa mitä Sorsasalossa. Päästiin toiseen vaiheeseen ja ihan vikoilta esteiltä hylky. Yhden kiellon jälkeen en saa nollattua tilannetta, vaan mokaan toisen kerran lähes poikkeuksetta joko samalla tai seuraavalla esteellä. Näin käy treeneissä sekä kisoissa. Tosin eteenpäinkin ollaan menty, sillä viime talvena yhdestä kiellosta seurasi pahimmillaan jopa kymmeniä kieltoja eikä tilanteen yli enää päästy. Nykyään sentään olen onnistunut korjaamaan virheeni seuraavalla radalla, mutta en kuitenkaan vielä seuraavaan hyppyyn... No, treeniä treeniä ja nyt mun pitää tehdä kisoissa kuten Pinja monesti mulle vinkannut. Eli kiellon jälkeen otan ihan rauhassa ihan kokonaan uuden ja pitkän lähestymisen, nytkin mukamas noudatin sen ohjetta seisomalla hetken paikallaan, mutta olisi pitänyt vaan laukata vaikka puolesta välistä kenttää lyhyelle sivulle ja sieltä sitten uudestaan kohti estettä.


Yllättävää on kuitenkin se, että olin toinen koko luokassa joka edes pääsi toiseen vaiheeseen, joten oltiin lopputuloksissa toisia. Voittajakaan ei muistaakseni saanut toisesta vaiheesta nollarataa. Vähän kyllä nauratti, että eikö se ruusuke olisi voinut tulla vaikka jostain vähän onnistuneemmasta radasta?  Käytiin palkintojenjaossa hakemassa ruusuke ja vähän laukkailemassa kunnia kierroksella, joten en verkannut 100cm luokkaan ollenkaan. Edellisestä radasta oli vain hetki aikaa, heppa oli välillä laukannut ja kävellyt, joten oltiin ihan valmiita radalle.

 Rata tosiaan oli sama kun edellisessä luokassa, mutta 10cm korkeampana. Päätin, että nyt ratsastan sen nollan. Muuten samalla tsempillä, mutta kaarteet vieläkin huolellisemmin. Meitä oli metrin luokassa vain kaksi, joten se ei varsinainen luokka ollut vaan kilpailuharjoitus.



 Ykköselle tulin vähän kaukaa, joten heti sen jälkeen koitin tasapainottaa menoa, ettei sama toistuisi seuraavalle esteelle. Nyt pääsin tulemaan kaarevan linjan paremmin, molemmille esteille ihan ok paikka. Sitten kaareva okserilta pystylle hyvin ja oltiinkin jo lähestymässä ensimmäisen vaiheen viimeistä estettä eli sarjaa. Sarjalle tulin jälleen pohjaan, mutta yli päästiin molemmista ja jatkettiin toiseen vaiheeseen. Nyt ratsastin huolellisemmat tiet enkä miettinyt aikaa, koska sillä ei ollut mitään väliä. Toinen vaihe sujui hyvin ja päästiin yli viime radan kompastuskivestäkin, vaikka jouduin vähän eteen ratsastamaankin. Sarjalle saan yleensä ratsastettua hyvän paikan, mutta näissä kisoissa ei kyllä yksikään lähestyminen ollut hyvä. Toisessa vaiheessa nimittäin ajauduttiin vähän kauas, mutta vaihtelu virkistää kun aiemmat kerrat oli lähelle ;)

Oli kiva jälleen onnistua virheiden korjauksessa, vaikka esteet olivatkin epäonnistunutta rataa korkeampia. Nyt pitää vaan kiertää kisoja ja treenata, jotta saataisiin rutiinia ja oppisin nollaamaan kiellon jälkeen tilanteen nopeammin. Ehkä jo seuraavissa kisoissa tulisi siinä ekassakin luokassa onnistuminen... Harmillisesti alueen kisat ei oikein sovi meidän aikatauluun nyt lähiviikkoina sillä mm. juuri HIHSin kanssa päällekkäin on kivat Kimmon kisat. Pitää nyt katsoa löytyisikö jotain muita kisoja sellaisille viikonlopuille jolloin ei ole muuta menoa. Tuo toiseksi sijoittumienn kyllä naurattaa vähän vieläkin, olihan se kiva piristys, mutta olisi se ollut paljon mahtavampaa saada jonkun vähän onnistuneemman radan päätteeksi. Kiva oli selittää, että niin oltiin toisia vaikka meidät hylättiinkin. Pinjan kanssa sääliruusukkeeksikin sitä kutsuttiin, mutta ehkä mä kuvittelen sen tulleen tuosta onnistuneemmasta metrin radasta ;)


69 kommenttia:

  1. En oo varma luinko jotenki huolettomasti tän postauksen, mutta tuliko teille sijoitusta 100cm radasta, kun meni noin hyvin? :-) Mua pelotti tos 100cm radassa noi puomien kolinat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, Tiia sijoittui 90cm vaikka heidät hylättiin, mutta Tiia sekä voittaja olivat ainoat jotka pääsi toiseen vaiheeseen. Siksi sijoitus.

      Poista
  2. Hyvin menitte! Hyviä ja tasaisia ratoja molemmat, kiellot oli vaan pikkuvikoja ;)

    VastaaPoista
  3. Onnea puhtaasta metrin radasta ja sijoittumisesta tuosta hylystä huolimatta :D !

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus. Minäkin sain joskus pari vuotta sitten kisoista ruusukkeen, vaikka tipuinkin!:D Tuli vähän erimielisyyksiä tamman kanssa...:D

    VastaaPoista
  5. Hei mahtavaa!!
    Onnea vihdoinkin oikeasti tosi hyvin menneistä kisoista :)
    Ehkä Se kohta alkaa kisat menemään tosi hyvin ;)

    VastaaPoista
  6. Sulla on tosi hyvä blogi ja onnea 2 sijasta:). Mun blogin voi käydä katsomassa täältä http://neaastblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Se mihin tuli kielto niin roikuit koko kaarteen sisäohjassa, eikä ulkotuesta ollut tietoakaan. Kannattaa harjotella noita käännöksiä esim ympyrällä ja ympyrältä käännät vaik ulkopohkella ikäänkuin laukkapiruetin, niin että heppa pysyy koko ajan suorana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, kerroin postauksessakin, että en saanut suoristettua.

      Poista
    2. mutta olisit saanut suoristettua jos ulkoavut olisi olleet kunnossa :-)

      Poista
  8. Mahtavaa Tiia!! Edistystä on tullut kyllä huomattavasti, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  9. Ihan mielenkiinnosta, käyt kuitenkin aika paljon valmennuksissa, niin eikö valmentajasi ole löytänyt syytä kieltelyyn? Jos on niin miksi asiaan ei paneuduta sen tarvitsemalla teholla? Teille tulee harmittavan paljon hylkyjä juuri kieltojen takia, joten mielestäni ne ongelmat jotka aiheuttavat kieltoja olisivat ykkösasia mihin pitäisi puuttua ja korjata. Mutta tietysti, minähän en ole sinä, enkä valmentajasi ja minä en voi tietää mikä teidän mielestä on tärkeää ja mihin keskitytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sinun mielestä kieltelyyn voisi paneutua, jos syy kieltoohin on, että ratsastan paikan huonosti. Siihenhän ei auta kun hyppääminen ja oman silmän ja reaktioiden kehittäminen, jota siellä valmennuksessa joka kerta tehdään. Joka kerta kun kielto tulee pohditaan mikä sen syy oli ja koitetaan seuraavalla lähestymisellä se korjata. Eli mun vaan pitää oppia arvioimaan esteelle lähestyminen oikein ja reagoimaan siinä tilanteessa oikein. Että olisi kiva kuulla mikä sun mielestä olisi sitten kunnolla asiaan paneutumista :)?

      Poista
    2. oletteko varmoja että kieltelyn syy on juuri tuo? :) ei siis millään pahalla ja teillä meni tuo 90 alku tosi hyvin ja 100 vielä hienommin! onnea :)

      Poista
    3. Eihän sitä voi varma olla, mutta miksi ei olisi :D Sitten joskus jos ratsastan aina ihan ok ja kieltely jatkuu on syy muualla, mutta kyllä kieltoihin pääasiassa syy on siellä satulan päällä..:)

      Poista
  10. Onneksi olkoon, tokasta sijasta♥♥

    VastaaPoista
  11. Pajon onnea 2 sijasta. Ei se haittaa vaikka Voitto kieltäytyy tai muuta sellaista kunhan kaikki on ehjin nahoin ja ei se maata kaada jos ei osu oikeaan kohtaan minullekkin käy niin usein ja tipun joka kerta käyn este tunneilla siis mutta onneksi ei ole sattunut venähdystä ja mustelmaa pahempaa toivottavasti teillekkään ei tapahdu mitään kamalaa

    VastaaPoista
  12. Minkälainen hevonen oli kyseessä joka voitti luokan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah ei mitää muistikuvaa, näin sen vaa siin palkintojen jaossa :D

      Poista
    2. Mielenkiintoni heräsi joten tsekkalin kipaa hieman.. :D kyseessä siis lv :) oliko siusta minkä näköne lvksi?ois kiva tietää koska itellä lv-tamma omistuksessa:)
      - eri ano

      Poista
  13. Tosi paljon onnea hyvästä sijasta! :) Tsemppiä vaan jatkoon, kyllä ne kaikki lähestymiset vielä onnistuu kun vaan harjoittelee! Jotenkin tuntu ettet esteiden välissä ratsastanut tarpeeksi eteen, mutta tästäkin on eri mielipiteitä :-) Tsemppiä seuraaviin kisoihin!!

    VastaaPoista
  14. Onnea ruusukkeesta! :) Tosi nätit radat oli, varsinkin metri oli sujuva! Huippua että ootte nyt päässyt hyppäämään tuota metriä! :)

    VastaaPoista
  15. Onnea suorituksista! Pakko Tiia vielö sanoa, että älä ole noin kriittinen! Tiedän että omaan silmään meno saattaa näyttää hirveältä, mutta muiden esim minun silmn meno oli molemmissa radoissa todells hyvää js tasainen tahti! Ota näitä onnistumisista ilo irti se helpottaa paljon, kun ei ota joks asiaa ja joka askelta niin negatiivisesti;) Tietystk sopivassa määrin pitää osata itseään kritisoida, mutta usko minua Tiia, todella siistit radat:) Ole näistä siis ylpeä ja älä vertss itseäsk muihin ja elö itsesäälissä, ettet ossisi ratsastaa. Toista itselle vaikka onnistuneiden ratojen ja reenien jälkeen että osaat ratsastaa:)!! Todella ylpeä olen:)

    VastaaPoista
  16. Oisko videoon linkkiä ei toimi noin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksessa on linkki, siinä kieltokuvan yläpuolella olevassa tekstipätkässä :)

      Poista
  17. En tiiä onko tää ihan huono idea, mutta voisitte tehdä joskus Pinjan kanssa kotona kisaharkat. Eli teette radan ja sitten verkkaat kun olisit kisoissa ja sitten ratsastat radan ja niin... Olisi ehkä jopa hyvä että Pinja tekisi radan niin sinä et pysty miettimään siinä mitään. Minä olen siis kouluratsastaja ja kisaan, teemme siis tallilla semmosia kisaharjotuksia ja siinä on ideana opeella ja vähän treenata kisoissa tapahtuvaa. Toivottavasti tajusit!;)
    Tsenppiä! Videolla näytitte oikein hyvältä! Harmillinen se kielto, mutta ainakin siouitte!:D Kyllä se treenaamalla paranee.:)

    VastaaPoista
  18. Hyvä Tiia:)! Oletteko kaikkina päivinä HIHSissä? Ite meen torstaina ja olis kiva nähä tekijät :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstaina me ei just mennä, muina päivinä sitte juu :)

      Poista
  19. Onnea teille! varmaan jo ensi vuonna kiellot hävinny, kunhan samaa rataa jatkatte :-):-) itse kilpailen 60 cm luokissa

    VastaaPoista
  20. Tosi kivan näköstä, ja onnea kakkospaikasta :)! Mut hei, ootteko menossa 18.10 Madiksen valmennukseen Tahkolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ainakaan Tahkolle, jos rn mahdu Sannan valkkuun niin saatan mennä Madikseen, jos hän Kuopioonkin samalla tulee :)

      Poista
  21. Ratsastit todella kivat ja hyvät radat noilla! :) onnea vielä 2 sijasta!

    VastaaPoista
  22. Vau, tosi hienot radat! Varsinkin metrin rata näytti tosi sujuvalta! :-)

    VastaaPoista
  23. Mukavaa, että seuraava rata meni hyvin!

    VastaaPoista
  24. Täysin toinen asia kuin mitä postaus itsessään sisältää, mutta ajattelin kysäistä että mitä kuvamuokkausohjelmaa käytät instagramissa kuviisi vai onko ollenkaan? Ne on aina jotenkin ihanan kirkkaita jne, että onko sulla joku ohjelma vai muokkaatko mukaan vain reilummin esim. kontrastia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muokkaan ne ihan silmä instan omalla ohjelmalla nykyään :) Lisään vaan paljon kirkkautta, väriä ja yleensä vielä terävyyttä. Kiva että oot pitäny muokkaustyylistäni!

      Poista
  25. Onnea 2 sijasta!Tosi hyvä suoritus:)

    VastaaPoista
  26. Hienoa!! Sinä ja voitto on ihan luotu toisillenne!! <3

    VastaaPoista
  27. Paljon onnea sulle! <3 Olet kyllä ansainnut sijoituksen :)

    VastaaPoista
  28. Kirjoitin just järkyttävän pitkän romaanin, mutta jostain syystä kännykkä sit ei kai(?) lähettäny sitä ollenkaan.. No, tuun myöhemmin kirjottamaan uudelleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah joo ei julkassu.. Tuttu tunne tuo et kännykällä jotenki onnistuu mokaamaan kommentin lähetyksen :D

      Poista
    2. Tosiaan olin te tulossa sanomaan ihan samaa mitä sä postauksen loppuun kirjoititkin, eli sähän voit tosiaan ajatella ton ruusukkeen olevan siitä metristä vaikka se nyt virallisesti ysikympistä tulikin!

      Onnea sijoituksesta. :) Hieno homma, että teillä on alkanut sujua nyt isommatkin radat!

      Mulla on muuten ihan sama juttu, etten oikein osaa nollata tilannetta kiellon jälkeen. Viime keväänä esim. Nina F.:n valmennuksessa otettiin ensin yksi kielto about metriselle okserille, ja sitten ei päästy edes 70cm pystyn yli kun parin kiellon jälkeen itseltä lähti varmuus ihan kokonaan.

      Tästä tais vielä jäädä jotain pois mitä edellisessä viestissä oli, mutta en nyt muista enempää niin menkööt näin. (:

      Poista
  29. Eihän noi teidän radat huonoilta näyttänyt :) heppa oli vissiin vähän dieseli tuolla, kun 100cn näytti paremmalle, ainakin tempo :) tsemppiä ensi kisoihin!

    VastaaPoista
  30. Onko erilaista mennä kauppaan ym ku oot ns. Julkkis?

    Miltä tuntuu olla ns. Julkkis?

    Millon hyväksyt komentteja ym?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole erilaista, yleensä julkisuuden huomaa vain hevostapahtumissa. Hyväksyn kommentit aina kun käväisen puhelimella bloggerissa eli aika usein..:D

      Poista
  31. Tunnetko ponityttö seikkailee blogin? /ihmisen? Miten? Ja miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunne, aloin vasta vähän aikaa sitten lukemaan hänen blogiaankin :)

      Poista
  32. Paljon onnea sijoituksesta! :) Tuli muuten mieleen "Estekaluston esittely" -videota katsoessani, kun esittelit esteen jossa oli ämpäreistä tehty tolppa, niin eikö se ole aika riski jos puomi putoaa kun samallahan aika varmasti ämpärit kaatuu, eikö se pelästytä hevosia?:o muuten hyvät estekalustot teillä, ja kiitos jo etukäteen vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ainakaan meidän hevoset koskaan pelästynyt :)

      Poista
  33. Onnea toisesta sijasta! Ja kyllä se metrikin oli hieno:)

    VastaaPoista
  34. Nyt kun talvi ja kaikki on tulossa nii käytättekö turvaliiviä toppatakin alla vai päällä..? Itse mietin aina että takin alle vai päälle... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmissa, riippuu kumpaan mahtuu. Mielummin kuitenkin alle :)

      Poista
  35. Kokonaisuudessaan esitit molemmilla radoilla siistiä ratsastusta. Nuo kiellot nyt olivat ihan oikeasti täysin turhia, ihan suotta soimaat itseäsi liikaa, Voitto selvisi paljon vaikeammistakin paikoista. Mystinen stoppailija se on kyllä. Luovu hetkeksi perfektionismista ja oo nyt vaan onnellinen sijoituksesta!

    VastaaPoista
  36. hyvä! harmi kun en nyt päässyt ollenkaan tallille kun kisat oli :(

    VastaaPoista
  37. Tosi hyvin meni! Voisit kokeilla aina ennen estettä napauttaa raipalla pyllylle ,mulla ei tuu enää kieltoja kun teen tolleisa. Se ei välttis toimi kaikilla mutta kokeile :) huomaa että oot treenanunnu superisti koska oli nättiä ratsastusta ja voitto näytti tosi hyvältä!♥

    VastaaPoista
  38. Anteeksi, pakko kysyä, en ihan tajunnut että tuliko metrin radasta puhdas rata? Palkittiinko teitä ruusukkeen? Jos oli 2 osallistujaa, olitteko ensimmäisiä vai toisia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli metristä puhdas ja olin eka, kuten postauksessa sanoin jos on kaks osallistujaa niin ei voi vissiin olla ns. oikee luokka eli ei palkittu :)

      Poista
  39. Millon kuvaatte uuden maydayn? :DD

    VastaaPoista
  40. Eihän sua hylätty kuin toisesta vaiheesta, jolloin ensimmäisen vaiheen tulos jää voimaan. Olit siis ansainnut ruusukkeesi, joten hyvin voit iloita siitä! :)

    VastaaPoista
  41. Voiton kielto kuvassa sulla on aika hauska ilme :) :D

    VastaaPoista
  42. Nyt täytyy sanoa sun ratsastus on muuttunut hirveästi, en oo pitkään aikaan käyny sun blogia niin tarkasti seurailemassa kun ennen.
    Et jätä hevosta enää yksin vaan ratsastat loppuun asti. Ihan super hyvin tsemppasit tossa 100cm radalla Voittoa, vaikka paikat ei aina oikeen ollutkaan ihanteelliset, niin sä sait ratsastettua radan puhtaasti maaliin hyvällä paineella.

    Tsemppiä hirveesti jatkoon ja toivotaan että kehittyminen jatkuu yhtälailla.

    VastaaPoista
  43. Oot oikeesti niin paras ratsastaja! Onnea! ;)

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!