tiistai 22. heinäkuuta 2014

Pellolla revittelyä videopostaus ja kuvia



Moikka! Muistatte varmaan, kuinka ollaan monesti blogien puolella Pinjan kanssa harmiteltu, kun meidän lähellä ei ole hyviä maastoja, jossa pääsisi oikeasti laukkaamaan kunnolla. Jäälle päästään hyvällä tuurilla talvisin, mutta lähellä ei ole kunnon peltoja. Nyt vihdoin kuitenkin saatiin aikaiseksi pakata hepat kärryyn ja mentiin Joonaksen perheen pelloille. Sinne oltaisi saatu monesti aikaisemminkin mennä, mutta aina on ollut jotain estettä. Nyt ei ollut satanut pitkään aikaan ja saatiin kyytikin. Päivä oli tosi lämmin, joten kumpikaan hevosista ei ollut kauhean pirteänä. Laukkaamaan ne kuitenkin innostuivat välillä ja Lilli varsinkin oli onnessan, kun pääsi painelemaan Voiton ohi. Tuntui olevan sekä hevosilla, että kuskeilla melko hauskaa ;) Jospa ensi kerralla vähän viileämmällä säällä niin riittää voimat paremmin sekä meillä, että hepoilla.

 Jos jotakuta kiinnostaa vain ratsastusvideot, eikä muu videopostaus hömppä niin sellaisia pätkiä pääsee katsomaan tästä linkistä.


Mitä piditte videopostauksesta ja kuvista? 
Oletteko te päässeet pellolle ratsastamaan, mitä teidän hevoset siitä pitivät?

122 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :) meillä on paljon peltoja mutta niillä ei saa ratsastaa :c ihan hyvät autottomat hiitit ja maastot kyllä löytyy! Olis kyllä kiva päästä oikeen revittelemään, mutta martingaali olisi kyllä varmasti matkassa mukana :D www.iddejacoda.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, martingaali kyllä auttaa jos meno on vähän liian vauhdikasta :D

      Poista
    2. kiva blogi ja ihania kuvia ja voiks sulle lähettää postia

      Poista
    3. Mikä siinä martingaalissa auttaa???

      Poista
    4. Lilli ainakin (ennen) nosti maastossa pään taivaisiin ja monesti oli vaaratilanteet lähellä, kun jarru ei sen takia toiminut.

      Poista
  2. Kivoja kuvia ja kiva videopostaus! :))

    VastaaPoista
  3. Todella kiva video, ja hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  4. mun on melkeen pakko saada tietää ton ihmeaineen nimi mitä käytitte lilliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin sen nimen täältä blogista vanhoista postauksista, eli Vereduksen Easy White. En tiedä myydäänkö enää missään, niin vanha toi on :)

      Poista
    2. Meidän ponilla on käytetty Easy Whitea ja toimii kyllä tosi hyvin! Ostimme Kokkolasta Foto-Björndahlin liikkeestä. :)

      Poista
  5. Kiva videopostaus!! :)

    VastaaPoista
  6. Aivan MAHTAVA video;-ja kuvapostaus :DD Kiva kun on oot lähipäivinä postaillu useammin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit. Mun mielestä oon kyllä postaillu saman verran kun aina, vai tuntuuks itestä vaan sille :D

      Poista
  7. Eikös heppoja kuljettaessa se painavampi heppa pitäisi olla aina vasemmalla puolella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma, mutta hevoset ei mene toiste päin kärryyn. Lilli saa sellasen kohtauksen, että Voitto ei uskalla enää tulla. Telikärryissä ei kuulemma ole niin väliä edes kummalla puolella on :)

      Poista
    2. Ei kyllä hippoksen sivuilla tai vastaavista sellaisesta lukenut.

      Poista
    3. No, joka tapauksessa kuljetetaan noin päin, kun ne ei muuten päin sinne suostu menemään. Iskä joka tietää autoista ja kärryistä sano, ettei sillä oo mitään väliä :)

      Poista
  8. Ratsastin viimekesänä lähes aina pellolla koska se oli ihanaa. Nyt ei voi ku on viljelty pellot kaikenlaisilla viljoilla. Mut mun hevonen suorastaan tykkäs siitä ja jos kaverin heppa oli kans mukana, alko hepat kilpailee kumpi pääsee lujempaa.. :D Oon myös tehny maastoesteitä yms pellolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, mutta ehkä pääsette sitten kun vilja on kaadettu :)!

      Poista
  9. jos ette aina jaksa kääriä noita pinteleitä heppojen jalkojen ympärille ja haluutte helpomman tavan kylmätä ne niin agri marketista saa sellasia kylmäyspatjoja jotka laitetaan kiinni semmosella tarrajutulla ja niitä pidetään sit pakastimessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tiedän, ne on vaan sen verran isoja, ettei mahdu kahdeksaa kappaletta tallin pakastimeen.

      Poista
    2. Millaiset noi teidän kylmäyskääreet on? Näyttää käteviltä

      Poista
  10. oon kattonu teijän kaikki videot.

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus :)! Ja pellolla revittely on ihanaa :D

    VastaaPoista
  12. Kiva video ja postaus muutenkin! :) Olis kiva jos tekisit joskus videopostauksen Voiton näkökulmasta. Olis hauskaa katsottavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä oikeen tiedä osaanko kuvata sellaista :D Mutta katsotaan, ihan hauska idea.

      Poista
  13. Hepat kyllä näyttää nauttivan ihan täysillä! Mahtava kesäfiilis :)

    VastaaPoista
  14. Hienoja kuvia ja nyt munkin tekee mieli lähteä pellolle laukkailemaan :D! Kiva video myös !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah munkin teki aina mieli kun näin muiden peltokuvia, nyt päästiin onneksi itsekkin :D

      Poista
  15. Onko sua potkassu ikinä hevonen kunnolla????

    VastaaPoista
  16. Karsinoita siivotessa laitatte kauheasti purua hukkaan! Kannattaa ravistella ylimääräiset purut talikosta pois ennenvkun kippaa kakat kärryyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos lantaa ravistelee enemmän, murustuu se purun sekaan. En kestä niitä murusia joten mielummin laitetaan purua vähän enemmän pois :)

      Poista
    2. Meinasin sanoa samaa, kuin tuo ano.. Ja kyllä sitä ainakin vähän voi ravistaa..

      Poista
    3. Mitä ne pienet murut haitttaa.. ;) Tuo on oikeasti totta että tuossa menee aikapaljon hukkaan, itselläni ainakin tapana koittaa käyttää kaikkea mahdollisimman säästeliäästi.

      Poista
    4. Siis oiekeesti? Jaksatteko valittaa jostain karsinan puruista? Pitää näköjään ihan kaivamalla kaivaa, jotain valitettavaa aina jostaikin.
      Ettekö voi antaa ihmisten hoitaa asiansaa, miten itse parhaaksi näkevät. Joillakin voi olla vähän enemmän rahaa, joten ei ole niin tarkaa meneekö purua enemmän hukkaan vai vähemmän, jolleikkin se voi olla rahallisestikin todella tarkkaa..

      Poista
    5. Kylläme ravistetaan "ainakin vähän". Tuossa videolla taisi olla vaan välisiivouksesta videota, jolloin tosiaan nostellaan lannat vaan pois.

      Poista
  17. Aiheesta poiketen saako esim. raveista tai estekisoista otettuja kuvia julkaista blogissa? :)

    VastaaPoista
  18. Ihania kuvia! :) meillä ei oo tallilla kun tien vieressä pieni pelto missä ei kauheesti pysty baanaileen :D lähettiinkin viime viikolla hevosten kanssa raviradalle! hevoset kyllä oli ihan onnessan kun pääsivät painelemaan pitkällä suoralla niin lujaa kun halusivat :D

    VastaaPoista
  19. Oliko teillä pitkäkin matka tonne pellolle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enmä osaa arvioida kilometrejä, mut ajan mun skopalla Joonakselle jonku 15-20min :)

      Poista
    2. Okei, mulla kuluu yhelle tallille toi aika eli se on jonkun 11-15 km päässä :)

      Poista
  20. Meillä viljellään ruokohelpeä monella sadalla hehtaarilla peltoa. Sen korjuu aika on erilainen kuin muilla kasveilla joten ollaan saatu alkukesästä lähtien baanailla suurilla pelloilla. Mahtavaa esim. Ilman satulaa päästellä täysiä. Sato ei vahongoitu kovin helposti, aika vahva kasvi tuo helpi mutta sen kasvaessa 1,5m pitkäksi ei sen seassa voi mennä ja joutuu odottamaan niittämistä. Mutta tosi ihanaa kun alle kilsan päässä tuollaiset omat paikat :)

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei vaan oikeen halua tehdä mitään ilmaiseksi jos kuskis ei ole mukana ;)

      Poista
  23. Kiva video ja hyviä kuvia : ) Ainut mikä häiritsee että kun esim kuvaatte tallissa, niin videon valotus "välkkyy" ärsyttävästi

    VastaaPoista
  24. Teijä videot on ihania ja Vote ja Lilli on nii söpöjä! Mutta ettekö vois vähä useemmin sanoo esim että paljonko kello on noissa eri kohdissa noissa videopistauksissa kun ois mukava aina välillä tietää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä ensi kerralla muistaa sanoa, ei ole koskaan tullut edes mieleen, että kellonajat kiinnostaisi :D

      Poista
  25. Miks neuvot Pinjaa kokoajan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska ei ole turvallista ratsastaa tuollaisilla kengillä eikä seistä hevosen takana ;) Enmä kovin tosissani niitä sano.

      Poista
    2. Isosiskosyndrooma ;)

      Poista
  26. Revittelin vähän itsekin tänään pellolla, mutta meidän pelto vaan on tollanen pitkä ja kapee, nii ei pääse ihan täyteen vauhtiin:( Täytyy kysyä naapurilta, voisko mennä sen pellolle;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin kotipellot on niin pienieä, ettei oikein pääse kun hölkkäämään :/

      Poista
  27. Hyvä kysymys!
    Meetkö kuninkuusraveihin?

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raha-asiat ei kuulu tänne blogiin..:)

      Poista
    2. Hevosta voi pitää vaikkei olis paljoakaan rahaa, se riippuu paikkakunnasta. Tosin teillä hevosen pito on laadukast; hyvät varusteet, oma kenttä, hieno talli jne. Esim. meillä hevosiin kuluu alle 100e/kk, maastohevosia jotka syö vain heinää, kauraa ja kivennäistä ja asuu omassa pihassa. Aina oletetaan että hevosen omistajat on rikkaita joka mua ärsyttää suunnattomasti. Äitini joka hevoset kustantaa, on yksinhuoltaja ja palkka on alle 2000e/kk.

      Poista
  29. millä tallilla noi lappeenrannassa olevat kisat on? Meinaan asun lappeenrannas, nii ois kiva tulla kattoo ja jos rohkenen nii ehk moikkaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, ilmeisesti raviradalla?

      Poista
    2. uuu:3 onks ne ne estekansalliset? monelt tei luokka on?

      Poista
    3. Juu raviradan keskinurmella järestetää estekansalliset :) Ois kyl tosi kiva nähä teitä! :)

      Poista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Meillä olis paljon peltoja ympärillä, mutta naapurin sedät ei anna mennä. Onneks mun kaveri asuu tosi lähellä ja päästään sinne laukkaileen! :) Oltiin just perjantaina siellä baanailemassa ja heppa kyllä tykkäs! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkään lähipelloilla ei saa ratsastaa, ihan ymmärrettävää kylläkin :)

      Poista
  32. Jotenki oli rakeinen tai jotenki outo toi kuvanlaatu.. ei pahalla :D mun mieleen ois voinu olla piiiikkasen pidempi video ;) muuten oli tosi kiva postaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvanlaatua saa paremmaksi mutterista, ei ole huono kuvanlaatu jos koneesi/nettisi vaan pystyy pyörittämään HD-videota :)

      Poista
  33. Nyt oli musat kohalla ;D

    VastaaPoista
  34. Mekin ollaan käyty meidän hepojen kans pellolla vähä rallittelemassa ja hepat nautti! :) Pakko kysyy mutta onko teidän hepat aina kiinni jossain käytävällä tai jossain? Lillihän ei nyt ollut mutta yleensä siinä fleurin karsinassa. Miksi? Tosi kiva blogi ja olen seurannut vajaa vuoden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva:) Tietysti ovat käytävällä kiinni, jos niitä hoidetaan. Ihan turha ottaa riskejä ja päästää vapaaksi. Lilli saa hoitokarsinassa olla yleensä vapaan, kuten karsinassa laitettaessa molemmat. Joskus Lilli pääsee käytävällekkin vapaaksi seikkailemaan, muttei se ole hoitotilanne.

      Poista
    2. Okei. Meillä on käytävällä kyllä mahdollisuus laittaa kiinni, mutta yleensä harjaamme ja varustamme karsinassa.

      Poista
  35. Tää ei nyt ihan liity tähän postaukseen, mutta sinä kun Tiia yleensä vastailet aika hyvin kommentteihin, nin kysyn yhtä asiaa sulta.. kun menee tonne theinspirationgalleryyn, niin miten sieltä voi ladata sen haluamansa kuva? Pitääkö siinä kirjautua jotenki, kun mulla ei anna lataa vai onko ne maksullisii?? Siel on niin hienoi ulkkiksii, että mä niin kovasti haluan sieltä semmosen.. toivottavasti vastaat pian mun kysymykseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole maksullisia, sun vaan pitää mennä siihen kuvaan minkä haluat. Painat siitä download ja sitten purat vaan sen zipin koneellesi :)

      Poista
  36. Ollaan käyty lähes säännöllisesti mun pikkusiskon ja sen vuokraponin kanssa peltoilemassa kun tallilla ei ole kenttää ja pelloilla mennään muutenkin. Eilen käytiin uimassa ja poika oli ihan innoissaan ja polskutteli siellä. Tosi hauskoja kuvia sain otettua :D Poni on vaikeampi saada vedestä pois kun veteen :D ootko sä koskaan uittamut voittoa tai lilliä niinkun ihan syvällä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole mitään paikkaa missä voisi ihan uida, joten ei olla :/

      Poista
  37. Kenttänä toimii oikeastaan näin kesällä vain naapurin pelto. mutta on sekin parempi kuin ei mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin omat pellot toimi kenttänä ennen oikeaa kenttää :)

      Poista
  38. Tulee kauhee hinku päästä itekkin ratsastamaan, kun lukee näitä postauksia ja kattoo kuvia :D

    VastaaPoista
  39. Kiva postaus , ja kerran on tullu käytyä pellolla ratsastelemassa , kyllä hepat tykkäsi:)

    VastaaPoista
  40. Onko ne kylmät kertakäyttösiä? Jotka te ootte "pakastanut"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kertakäyttöisiä :)

      Poista
    2. Okei (: Onko ne teidän Thermal Care kylmä/lämpöpakkaukset (joita käytätte kylmäyksessä) iso 300g vai maxi 460g ? (:

      Poista
    3. On niitäkin, sitten on sellasia ihan löllöjä, jotka kyllä menee helposti rikki. Niitä on kahta kokoa, noiden kokoa en tiedä :)

      Poista
  41. Tosi kiva videopostaus, ja ihanaa kun pääsitte pellolle revittelemään! ♥

    VastaaPoista
  42. Noh, jos sanois oon ratsastanu pellol. mut enemminki jahdannu mun hoitoponia siellä...

    VastaaPoista
  43. Meillä on ruohokenttä ja monesti revittelemme pelloilla (maata 30 hehtaarii;)) Ollaan pari kertaa tehty ns. maasto esteitä sinne.:) Ootko koskaan hypänny voitolla maasto estei? Voisitteko tehä videopostauksen että rakennatte esteitä vaikka johonin hiekkatielle:) Voisin vaikka sanoo et maasto esteet on kivempia kuin tavalliset;)

    VastaaPoista
  44. Oli muuten aika hyvä, kun Pinjaa neuvoit! en meinaa sitä, että epäilisin hänen tietoisuuttaan asiasta, mutta itellä jäi jalka jalustimeen maastossa, kun tollasilla menin ratsastamaan ja murtu jalka ja kylki oli auki, niin pahasti, että tikkejä kylkeen tuli... Nykyään ihan ratsastussaappaat on ehdoton mulla ja mun kavereilla! muuten en päästä heitä ratsastamaan mun hevosella. Pidän juuri tuosta teidän turvallisuudesta, koska monesti näkee talleilla sitä asennetta, että '' ulkonäkö ennen kaikkea''... Mistä muuten olet ostanut Voiton satulan ja romaanin? tarvisin kipeästi tietoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvajalustimeen on vaikea jäädä kiinni, mutta silti turvallisempaa mennä kunnon kengillä :) Molemmat on Satulavyöstä :)

      Poista
    2. Niinhän siihen on! kiitoksia!! eikun ostelemaan ;D

      Poista
  45. Oli muuten todella kiva postaus ja kuvissa on aivan ihana laatu. Pääsispä ittekkin taas ratsastamaan, mutta käsi-paketissa ei paljoa ratsastella.
    tämä on ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta mistä olet ostanut kypäräsi? :)
    +vielä toinen kysymys. Olisiko tuo Canon EOS 7D hyvä ensikameraksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain sen Samshieldiltä sponsorituotteena ja itse en suosittelisi 7D ihan aloittelijalle, jos ei sitten ole kiinnostusta opiskella heti alkuun kunnolla kameran säädöistä. Siinä kun ei ole kun automaatti ja loput on manuaalisäätöjä.

      Poista
    2. Okei, kiitos että vastasit. Tiedätkö yhtään kamerasta, Canon EOS 700D:stä. Että olisiko se hyvä ensi-järkkäriksi. Minulla kun ei koskaan ennen ole ollut omaa järkkäriä.
      Anteeksi että kyselen sulta näistä asioista. Mutta ajattelin että sinulla, kun on noista kameroista kokemusta, niin osaisit ehkä auttaa minua?

      Poista
    3. En tiedä kameraa, mutta yleensä nuo satasarjan kamerat on hyviä aloittelijallekkin :)

      Poista
  46. Paljon teiltä on matkaa lappeenrantaan matkaa, kun kerta ootte sinne menossa kisaamaan ? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. asun lappeenrannassa ja oltiin sorsiksessa kisoissa tässä pari viikkoa sitten ja ajomatka oli jotain vähän yli 3 tuntii

      Poista
  47. Mitkä ratsastussaappaat sulla on? Kerro vähän niistä, oletko tykännyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mountain horsen richmondit muistaakseni ja olen :)

      Poista
  48. Kiva postaus, ja aivan ihanat kuvat:), teijän blogi on niin paras! :)

    VastaaPoista
  49. Mun oma Connemararuuna on vasta 3-v ja se sai kauheet pärinät kun ratsastin sillä pellolla! XD

    VastaaPoista
  50. Miks kutsutte äitiänne etunimellä?

    VastaaPoista
  51. Tuota kimo shampoota saa ainakin hööksistä! :)

    VastaaPoista
  52. Onko satulanrunko, niinku valmis satula vai häh?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä, musta se kuulostaa vaan sille rungolle?:D

      Poista
  53. Heii mitkä luokat oot täällä Lappeenrannassa menossa ja minä päivinä? Ootteko koko vklp vai esim. vain pe ja la? Kuvaatteko siellä sitten muita luokkia ja saako tulla moikkaamaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vielä tiedä, kun se ei ees oo iha varmaa:D

      Poista
  54. Voitko kertoa millä asetuksilla kamerassa saisi tärähtämättömiä kuvia ratsastuksesta? Omistan olympuksen digitaalisen järjestelmäkameran :) kun urheilu kuvaus asetuksellakin tulee tärähtäneitä ja käsittääkseni sillä pitäisi ihan hyviä kuvia saada jotenkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manuaalilla niin että säädät suljinajan ja aukon itse :)

      Poista
  55. jos näkisin sut jossain pyytäisin nimmarin.

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!