lauantai 5. heinäkuuta 2014

Ostoksia


Kishousut olivat ihan pakollinen ostos, sillä ensi viikonloppuna kisaillaan Sorsasalossa piiitkästä aikaa. Ennen kauppaan menemistä tiesin ostavani samanlaiset Spooksin housut valkoisina, mitkä minulta jo löytyy punaisina. Hyviksi todetut, suhteellisen mukavat päällä ja käyttöä kestäneet. Yllätyksekseni jouduin kuitenkin ottamaan yhden isomman koon, vaikka malli oli tismalleen sama... Kokeiliin muutamia muitakin merkkejö mm. Pikeurin ja jonkun toisen merkin housuja, mutta Spooksit pitivät pintansa ja nämä jalassa lähdetään sitten kisailemaan.


Puoliksi heräteostoksena mukaan lähti myös Bucasin ohut kuivatus/kuljetusloimi. Tälläinen oli ostoslistalla, kun valmentaja sanoi, että kesällä hikistä hevosta voisi olla ihan hyvä kuljettaa ohuen loimen kanssa. Loimi oli vielä -30% alennuksessa, joten tosi hyvä löytö!


Olen pitkään etsinut Animon housuihin ihan tavallista mustaa nahkavyötä, jossa on hopeiset soljet. Voitteko kuvitella sellaisen löytäminen on vaikeaa! Ratsastustarvikekaupoissa on vain blingivöitä eikä vaatekaupoista löydy hopeisia solkia. Vihdoin löysin Vero Modasta vähän reilulla kympillä täydellisen vyön!


Viimeisimpänä, muttei vähäisempänä ostimme vihdoin kameralaukun. Käveltiin kauppaan sisään ajatuksella, että täältä ei lähdetä ilman kameralaukkua. Ollaan monesti käyty katsomassa, mutta kaikki minne meidän kalusto mahtuisi on niin isoja ja rumia. Nytkin pohdittiin pitkään repun ja tämän laukun välillä. Tähän kuitenkin päädyttiin. Sisälle mahtuu juuri molemmat kamerat ja tarvittaessa yksi ylimääräinen objektiivikin. Täällä lisätietoja laukusta.

54 kommenttia:

  1. mikä koko sul on noist spookseista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. punasissa S ja valkeissa M

      Poista
    2. Onko punaisissa enemmän jotain venyvää kangasta, elastaania tai strechiä?

      Poista
    3. Ei mun mielestä, mut nois on vähän eroja vaikka sama malli ovatkin esim. taskuissa.

      Poista
    4. Ne sun punaiset housut on varmaan jo vähän venyny tai jotain ja sen takia ei mahtunukaan koko s. En nyt siis tarkota että olisit lihonu vaan saanu lihasta

      Poista
  2. Toi kamera laukku näyttää kivalt :)

    VastaaPoista
  3. Kivalta näyttivät, ja itellä on melkeen samanlaiset kisahousut!

    VastaaPoista
  4. Teillä oli oikein onnea tällä kauppareissulla kun löytyi kaikki tarvittavat tavarat! Olikohan tämä sattumaa? :)

    VastaaPoista
  5. Ostettiin Helsingin hevosmessuilta tuollainen samanlainen Bucaksen ohut loimi shettikselleni kesää ja ravireissuja ajatellen. Lämpiminä kesäpäivinä on kätevää kun ei tarvitse kantaa kuin tuota yhtä kevyttä loimea mukana: raveihin mentäessä laitetaan tuo ponin päälle lämmittämään hieman selkää ja muita lihaksia, ja takas tullessa heitetään sama loimi hikisen/juuri pestyn ponin päälle! Tuo ei ole ollenkaan liian "kuuma loimi", vaan juuri sopiva juuri matkustamisen ajaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että hyväksi käytössäkin todettu :)

      Poista
  6. Kiva postaus, ja kivoja ostoksia! :-)

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus :) Hienoja ostoksia ja ihanat housut <3

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! (:

    Mistä muuten ostit noi housut? Hööksistä, Suitsisopista, vai jostain muualta? :)

    VastaaPoista
  9. Mukavan näkösiä ostoksia teit ja kiva postaus :) -Emmi

    VastaaPoista
  10. Hienoja on!:) voisitteko tehdä tallielokuvan?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me ehkä tänä kesänä tehdä, jossei saada jotai ideaa:)

      Poista
    2. Okei!:) te ootte niin hyviä tekemään elokuvia, kun keksitte "aiheen"!!:)

      Poista
  11. Spooksin ratsastushousut on kyllä parhaita!!:)

    VastaaPoista
  12. Hienoja :) tosi kiva postaus

    VastaaPoista
  13. Hei!
    Minulla on ollut nyt tälläinen haaste pyörimässä. Linkissä on ohjeet: http://haasteeth.blogspot.fi/2014/07/ensimmainen-haaste.html

    VastaaPoista
  14. Kivoja ostoksia:)! Tämä kommentti ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta katselin tuossa vanhoja youtube videoitasi ja ratsastit ihan hirveän hyvin silloin! Ei sillä että et nyt ratsastaisi, mutta silloin oli sitä pientä hurhapäätä mukana;) Kannattaa itsekkin tsekata vanhoja videoitasi, vaikka varmaan niitä katseletkin sillointällöin:) Oli vaan pakko tulla pieni tsemppi puhe kirjoittamaan, etsit vain vanhan hurjapää Tiian ja ihan uudella asenteella huonojen reenien jälkee:)! Yritähhän Pinjakin saada Lillillä edes joitan kisoja kokeilemaan;) Tsemii teille:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oon oikein ymmärtäny ni niitten valmentajatki oli sanonu et ei lillii oikee innosta enää :)

      Poista
    2. Pinja ei enää kisaa Lillillä, enkä halua innostaa sitä sellasee mikä eioo hyväks ponille. Joku pikkune voisikin kisata tai ainakin kokeilla:)

      Poista
  15. Näin just yhessä kaupassa kangaspaikalliset kingslandin valkoset housut ja aattelin että nää ois Tiialle:D hyvä että löyty!

    VastaaPoista
  16. Onko Votella ollut ikinä martigaalia? Vaikka Voitto ei päätään nostele, mutta auttaisiko se vähän paremmin hyppäämään pyöreänä? Voitto hyppää niin matalana, että kapasiteetti jää siihe, hyppyjä pitäs saaha enemmän ylöspäin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sillä edellisellä omistajalla
      ollut, mutta ehkä mä nyt en lähde kokeilee jotai jos valmentaja ei sellasta suosittele :D

      Poista
  17. Mistä sä noi housut ostit?

    VastaaPoista
  18. Ajattelin kysyä, että ootteko jo löytäneet sen henkilön josta teitte rikosilmoituksen ? :) Lueskelin vanhoja postauksiasi ja luin sen postauksen. Asiasta viidenteen, onko noi Spooks- merkkiset vaatteet olleet hyviä laadultaan ? : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksan aina tästä sanoa, mutta Tiia ei kerro mitään asiaan liittyen, vaikka kuinka usein ja ystävällisesti kysyisi :) Asia on niin yksityinen, että sitä ei Tiia kommentoi mitenkään, joten on turha edes yrittää.

      Poista
    2. Totta, asiasta en puhu enää. Spooksin housut ja vaatteet on ollut hyvä laatusia.

      Poista
  19. Täällä olisi toivepostauksena sellainen, että kertoisit miten perheesi kanssa keskustellaan blogista ja kommenteista, ylipäätään hevostelusta ja blogiin menevästä ajasta:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin mä jotain, tosin en tiedä onko siitä koko postauksesi aihetta

      Poista
  20. Kivempi on kattoo ostokset videolla :)

    VastaaPoista
  21. Kiva postaus. On kivempi kun ostokset ovat kuvina jos niitä ei ole hirveän paljon:)!

    VastaaPoista
  22. Voisitteko tehä semmosen tallielokuvan mis ois irmeli mukana? Se irmeli on nii paras ;D

    VastaaPoista
  23. Vitsi miten kivoja ostoksia oot löytänyt!! Paljonko sun punaset housut maksoi ja mistä ostit?? Kun ite oon kovasti ettiny spooksin housuja mutta ei mistään löydy!! Joten kiva olisi jos vastaat!! :)

    VastaaPoista
  24. Monetko kisahousut sulla oikeen on??!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdet, nämä ja ne vanhat jotka mahtuu just ja just jalkaan.

      Poista
  25. Siis kerrotko sä jossain postauksessa että miksi ette oo enään suitsisopin kanssa yhteistyössä? Käyttekö edes enään ostelemassa sieltä mitään? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kertonu jo, ei siihen mitään kummepaa syytä ole. Käytiin nytkin katselemassa siellä, mutta ei siellä ollu kisahousuja, joissa ei ois ollu paikkoja.

      Poista
    2. Eikö olisi kätevää, että housuissa olisi kokopaikat?

      Poista
  26. Sulla on tosi kiva blogi, mutta viitsisitkö vastata tähän kysymykseen; kun hevosella nostetaan laukkaa, siirretään sisäpohje eteen ja ulkopohje taakse, mutta sitten kun hevonen on jo nostanut laukan ja laukkaa, pidetäänkö pohkeet samoilla kohdin (eli sisäpohje edessä ja ulkopohje takana) vai ovatko pohkeet "normaalisti"? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mun mielestä pidetä :)

      Poista
    2. Minä esimerkiksi en pysty istumaan satulassa jos pohkeet on niinkuin nostaessa

      Poista
    3. Ne pitää olla normi pohkeen anto asennossa ;)

      Poista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!