torstai 31. heinäkuuta 2014

Varustepostaus osa 3 & 4: Ensiaputarvikkeet ja harjat


Julkaistut osat:
2. osa: Suojat yms.




Nyt ei olekkaan kuvattuna valmiiksi enää osia. Mitä haluatte, että kuvaan seuraavaksi?

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Lipputarjouksia Horse Showhun!


Muistatte varmaan aikaisemmin julkaisemani videon, jossa kerroin tekeväni tänä vuonna yhteistyötä Helsinki International UB Horse Shown kanssa. Tapahtuma alkaa pikkuhiljaa lähestyä ja minulla olisi muutama tiedotus teille. 

Horse Show järjestetään 23.-26.10.2014. Tapahtuma täyttää tänä vuonna 30  ja juhlavuoden kunniaksi siirtyy Helsingin Jäähalliin. Lisää infoa uusista tuulista kerron tosiaan  videolla. Tänä vuonna on mm. mahdollisuus päästä edullisesti pelkästään shoppailemaan!

Perjantai-illan avajaisnäytöksessä tähtenä nähdään Jukka Poika ja lauantai-illan 30-v. juhlanäytökseen saapuvat mentalisti Noora Karma ja Jari Sillanpää. Mitä te pidätte näistä esiintyjistä? 

Eilen starttasi myös kiva kampanja, johon aikaisemmin mainitut artistit liittyvät. Hintakampanjat ovat voimassa 29.7.-11.8. ja lisätietoa saat HIHS:n kotisivujen ajankohtaista osiosta. Perjantain avajaisnäytöksen lipun ostajalle perjantain päivänäytöksen lippu kaupan päälle, tsekkaa tarjous täältä.  Me ollaan oltu Pinjan kanssa yleensä aina aikaisempina vuosina perjantaina paikan päällä, joten voin kyllä sitä päivää suositella. Ohjelmassa on mm. Amateur Tour, jossa on kiva bongailla kavereita ja muita tuttuja, sen lisäksi nähtävänä on myös isompia luokka aina 150cm saakka.

Lauantain UB Grand Prix -näytöksen lipun ostajalle 30-v. juhlanäytöksen lippu puoleen hintaan, tsekkaa tarjous täältä. Lauantain ohjelma on myös mielenkiintoinen, sillä luvassa on esteratsastuksen lisäksi kouluratsastusta. Isoin luokka hypätään 160cm korkeudella ja ohjelmassa on myös erikoisluokkia kuten 4-bar-korkeushyppykilpailu, International Knock-out ja julkkisten & Suomenhevosten "Ride&Drive" Knock out.

Oletko kuullut jo kävijäkisasta? Keräämällä esim. talliporukan kasaan voi osallistua tähän kilpailuun, jolloin saa liput tapahtumaan -25% halvemmalla ja samalla osallistutte kilpailuun, jossa on näin juhlavuoden kunniaksi entistäkin huikeampia palkintoja.  Ehtona on se, että joukkueen tulee olla Suomen Ratsastajainliiton jäsenseura/-talli tai osallistujien tulee olla liiton Green Card-/ ratsastusseuran jäseniä. Lisätietoja löytyy SRL:n kävijäkisan sivulta.  Onko joku osallistunut  kävijäkisaan aikaisempina vuosina tai aikooko tänä vuonna osallistua? Onko jonkun porukka kenties palkittu? 


Postauksen kuvista kiitos Susannalle!



Kuinka moni on tulossa? Minä päivänä? Mitä päiviä voisitte suositella aikaisemman kokemuksen perusteella?

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Videopostaus: Vierailu Aadan ja Champin luona


Moikka! Olette toivoneet videopostauksia vähän erikoisemmista tapahtumista, joten nyt luvassa olisi sellainen. Olin Aadan luona perjantaista lauantaihin ja perjantai iltana pääsin ratsastamaan Aadan ihanalla hevosella Champilla. 

En ole tosi pitkään aikaan mennyt muilla hevosilla, joten mua vähän jännitti. Kaikki sujuikin ihan siedettävisti, kunnes Aada sano et voisin ottaa pari hyppyä. Eka hyppy sit epäonnistui kaikin tavoin. Mietin vähän aikaa kehtaanko edes julkasta tollasta videota, laitoin sen nyt kuitenkin tonne videopostaukseen sen verran hauskalta se näytti. Ekalla hypyllä luulin Champin lähtevän vähän kauempaa ja lähdin sit hyppyyn liian aikasin, en ees muista millon viimeks oon tehny ton saman mokan, nykyään maltan Voiton kanssa aina odottaa hyppyä. Ja sitte vielä kiljasin sen takia, kun lähdin hyppyyn liian aikaisin. Champ ei näköjään oo tottunu kiljuviin ratsastajiin..:D Eikös siellä ratsastuskoulussa jo opetettu, että hevosen selässä ei saa kiljua? Seuraavat hypyt sitten onneksi onnistui. Toivottavasti Champ ei saanu pysyviä traumoja tosta tohelluksesta. Champ on kyllä aivan ihanan persoonallinen hevonen ja niin nätti!


linkki videoon

Seuraavana päivänä tavattiin melkein koko Hippolan bloggaajaporukalla ja juteltiin vähän tulevaisuudesta. Tapaamisen jälkeen käytiin Aadan ja Susannan kanssa Starbucksissa. Oon joskus lentokentällä juonut Starbucksin kaakota, joten tää oli mun eka kunnollinen kerta ja vitsi oli hyvää. Otin Caramel frappuccinon ja ei kyllä mun mielestä ollut yhtään turhaan hehkutettu noin hyväksi. Onneks täällä Kuopiossa ei ole kyseistä paikkaa, tuhlaisin varmaan kaikki rahani sinne.. Ajeltiin sitten Aadan kanssa Kuopioon. Aadakin olisi saanut ratsastaa Voitolla, mutta oltiin perillä iltapäivästä, jolloin oli vielä ihan tajuttoman kuuma.  Aada jatkoikin sit melkeen heti matkaansa. Oli kyllä kaikin puolin kiva reissu :)

Loppuun vielä muutama kuva puhelimen kätköistä.
 



lauantai 26. heinäkuuta 2014

Torstain estehyppelyt

Moikka! Ennen Helsingin reissua torstaina hyppäsin Voitolla. Hyppäsin viimeksi melkein kaksi viikkoa sitten kisoissa, tosin kisaviikolla hyppyjä tuli kolmena päivänä, joten teki varmaan ihan hyvää pitää reilun viikon mittainen tauko. Nyt on ollut niin järjettömän kuuma, että sileelläkin olen työskennellyt melko lyhyitä aikoja, tosin koittanut tehdä kaiken mahdollisimman tehokkaasti. Torstainakin kipusin hevosen selkään ehkä joskus yhdeksän aikaan, jolloin oli onneksi jo vähän viilennyt.

Moni varmaan näkikin facebookista tai instagramista mitä mä Helsingissä oikein puuhailin. Sieltä on tulossa ihan omakin postaus, mutta kerron nyt lyhyesti. Perjantai aamuna lähdin siis junalla kohti Helsinkiä. Aada otti mut matkaan Tikkurilasta ja käytiin yhdessä hevostarvikeliikkeessä ostamassa mulle se Tipperaryn turvaliivi. Se oli kyllä ihan mielettömän kevyt päällä! Mä oikeen ootan millon pääsen hyppäämään sillä. 

Laitan pian myyntiin mun entisen Racesafen, joka on kokoa aikuisten xs (kokotaulukko) ja hintaa sillä oli uutena  310 euroa. Olen käyttänyt sitä vasta vähän aikaa, joten se on todella hyvässä kunnossa. Jos joku on oikeasti tosissaan kiinnostunut ostamaan, niin voi laittaa mulle sähköpostia ja tarjota jotain. 

Turvaliivin oston jälkeen  mentiin Aadalle, josta sitten ihan illalla ratsastamaan ihanalla Champilla. Lauantai aamuna herättiin seitsemän aikoihin ja suunnistettiin Helsingin keskustaan Hippolan "kokoukseen". Mutta niistä ratsasteluista sitten videopostauksen muodossa lähipäivinä!


Mä olin rakentanut jo päivällä radan. Menin rataa monenlaisina versioina, mutta en nyt muista kokonaan kuin yhden, jonka sitten piirsinkin teille. Kaareva linja oli reilu 18 metriä, joka oli näin pienillä esteillä melko iisi viisi laukkaa. Sain ämpäreiden avulla rakennettua juuri tuon viisi estettä, joista yksi oli jopa okseri.

Aloitin kevyen verkan jälkeen ihan pieneksi lasketuilla esteillä. Tulin ensin kentän keskellä olevaa pinkkiä pystyä kahdeksikolla, jonka jälkeen tulin vettä, keskipystyä ja okseria pienenä ratana. Mä unohdin turvaliivin taas aluksi, parin hypyn jälkeen Pinja sit hoksas että se puuttuu. En ymmärrä mikä dementikko musta on tullu... Voitto oli melko innokkaana hyppäämässä kuumuudesta huolimatta.

Alkuverkan jälkeen Pinja nosti esteitä n.80cm  korkeuteen ja tulin tuon radan, jonka teille piirsin. Voitto oli tosi hyvin pohkeen edessä ja muutenkin reippaana menossa. Rata sujui yllättävän hyvin. Okserille tuli hiukan lähelle ja jäin vähän liikaa odottamaan linjan välissä, jolloin jouduin ratsastamaan jälkimmäiselle pystylle vähän enemmän eteen. Ei onneksi sen isompia virheitä.


Kävelin hetken ja esteitä nostettiin pari reikää. Nyt osa radan esteistä oli n. 90cm korkuisia, melko pieneltä se tuntui ja näytti. Okserissakaan ei ollut leveyttä juuri yhtään, mutta välillä kiva tehdä jotain helppoa, jolloin kaikki varmasti onnistuu.

Toisella radalla Voitto oli jotenkin paljon laiskempi mitä ensimmäisellä. Sain useaan otteeseen polkea siihen laukkaa kaarteissa. Selvittiin kuitenkin puhtaasti radasta ilman sen kummempia virheitä. Tulin jälleen vähän lähelle okserille, mutta nyt en odottanut niin paljoo, jolloin linja oli muuten hyvä. Päätin tulla vielä yhden radan, jotta saisin korjattua paremman temmon ja enemmän laukkaa. Kolmannen radan reittiä en muista sen tarkemmin. Tulin kuitenkin linjan pystyltä okserille ja viimeisenä kaarevan vedeltä ämpäripystylle. Kaikki muut paikat osuivat hyvin kohdilleen ja laukka pyöri, mutta viimeiselle esteelle tulin melko pohjaan. Halusin korjata virheen ja tulin heti putkeen kaarevan uudestaan, tullen edelleen melko pohjaan. Voitto kuitenkin hyppäsi ihan mukisematta huonommastakin paikasta, joten hypyt saivat nyt riittää.

Keventelin hepan pois, kävin kävelemässä maastossa, pistin kylmät jalkaan ja lähdin kuvaamaan Pinjan hyppyjä. Jäi kyllä kiva fiilis näistä hypyistä, kaikki onnistu, molemmilla oli kivaa ja helppoa :)


torstai 24. heinäkuuta 2014

Juuri äsken

Moikka! Jo toinen postaus tänään, hups! Pari tuntia sitten lähdin talliin ja pyysin Pinjan kuvaamaan kaiken mitä siellä puuhailin. Kuvat on otettu Olympuksella, jos jotain kiinnostaa. Olen saanut paljon kyselyitä siitä millaisia kuvia sillä saa hevosista, kuvathan tietty riippuu kuvaajasta ja monesta muusta asiasta, mutta tässä nyt esimakua. Lähes kaikki kuvat on mun makuun ylivalottuneita ja osittain puhkipalaneita, kun ei olla vielä opittu miten kameran näytöllä oleva kuva eroaa tietokoneella avatusta kuvasta. Nyt kuvien pariin.



Hevoset tulivat tänään tunnin aikaisemmin sisälle, sillä paarmoja oli ihan sietämättömän paljon! Olen nyt käyttänyt Voitolla ötökkäloimea, vaikka paarmat sinne alle menevätkin. Paiseita ja puremajälkiä on kuitenkin huomattavasti vähemmän, kun ilman loimea. Voitto oli tiputtanut sen ötökkähupun jonnekkin laitumelle, kuten yleensä aina... Se suojaisi niin hyvin silmiä ja poskia, joissa olevat paarmat häritsevät Voittoa kaikista eniten.


Kun meidän hevoset oli sisällä otin Fleurin tarhasta. Fleur oli ollut aamuvuorossa laitumella. Nyt hevosia on pidettävä eri aikoihin siellä, sillä kauempi laidun on syöty, joten käytössä on van yksi laidun. Laidun on aidattu kahtia eli Lillille ja Voitolle oma osio ja Fleurille oma. Ei kuitenkaa haluta ottaa riskejä ja päästää Lilliä ja Fleuria niin hepposten lankojen taakse tappelemaan, joten Fleur on laitumella klo. 7-12 ja meidän hepat klo. 12-16.


Fleur oli tänään melko riehakkaalla tuulella. Kaupunkilainen ei ole tottunut mihinkään pelottavaan ja saa aina kunnon hepulin, kun Sini hyppii trampoliinillä... Sen piti vielä karsinan ikkunastakin tuijottaa kauhusta kankeana trampoliiniä.


Voitto sai jäädä hetkeksi käytävälle, sillä mulla oli karsina vielä siivoamatta. Pinja oli siivonnut jo aikaisemmin Fleurin ja Lillin karsinat. Tänään olisi oikeasti ollut mun vuoro siivota Fleurin karsina, mutta Pinjaa oli ilmeisesti inspiroinut siivoaminen. Meillä on sellainen lista eteisen ovessa, johon laitetaan aina merkintä kun käy tallissa, joten jos toinen käy enemmän joutuu toinen sitten korvaamaan. Mulla on nyt ihan hirveästi välejä Kouvolan matkan takia ja saisin oikeasti rampata joka ruokinnalla tallissa. Ollaan nyt kesällä kuitenkin hoidettu melkeen kaikki tallivuorot yhdessä.


Kun karsina oli siivottu. Laitoin Voiton karsinaan, tein pari tekemätöntä hommaa ja sammutin valot. Hepat saisi odottaa ruokiaan vielä tunnin verran, sillä välin mä rakentaisin illan hyppelyitä varten radan kentälle.


En ole kisojen jälkeen hypännt, joten tänään "on pakko" hypätä itsenäisesti jotain. Rakensin kentälle pienen radan ja siinä kesti! Kannoin vajaan tunnin esteitä. Tein kaiken mahdollisimman hitaasti, ettei tulisi entistäkin kuumempi. Hyppäämisen jätin suosiolla iltamyöhälle, sillä lämpöasteita on ihan kiitettävästi.. Radan rakennuksen jälkeen kävin ruokkimassa hevoset ja sen jälkeen autoin iskää laitumen niittämisessä. Pinja oli jo tässä vaiheessa häipynyt sisälle, joten kuvia ei ole ruokinnasta eikä laitumen niittämisestä.

Taustalla tyhjennykseen menevä lantakärry

Mitä piditte tälläisestä vähän erilaisesta postauksesta?
Miten te muutatte ratsastusta helteellä?

Viikon blogihaaste: Mitä hevoseni tekee, kun..


OHJEET: Nyt kerrotaan miten hevosemme reagoivat eri tilanteissa! Vastaa kysymyksiin omasta-, vuokra- tai vaikka hoitohevosestasi. Voit keksiä lisäksi myös omia kysymyksiä ja haastaa kaverisi vastaamaan niihin. Kopioi halutessasi yllä oleva banneri postaukseen ja linkitä tämä haastepostaus, josta ohjeet löytyvät. Haasteen voi tehdä kuka vain ja mukaan voi tulla silloin kun aihe on mieleinen. Linkitä sinun tekemä postaus tämän postauksen lopussa olevaan osioon, jonne kaikkien haasteeseen vastanneiden blogit tulevat. Sieltä minä ja muut voivat käydä sitten lukemassa sinun tekemän postauksen.

Mitä hevoseni tekee, kun..

Ratsastus
... nousen sen selkään? Yleensä se yrittää poistua paikalta haahuillen, kun roikun vasta toisessa jalustimessa. Se ehtii kävellä pari askelta, jonka jälkeen istun satulassa ja saan pysäytettyä sen kunnolla. Sitten harjoituksen vuoksi seistään hetki. Riippuu paljon tilanteestakin, kotona se yleensä seisoo paikallaan, mutta ulkopuolisissa paikoissa tekee tuotaa haahuilua.
... kävelen pitkin ohjin alkukäyntejä? Se kiemurtelee jaa kaartelee pitkin kenttää. Tähyilee maisemia ja ärsyttää Lilliä luimistelemalla sille.
... se ei jaksaisi lähteö töihin? Se pysähtyy vähän ennen kenttää eikä haluaisi liikkua, muuten se oikeastaan ilmaise mielipiteitään.
... pyydän sitä vaihtamaan laukkaa? Voitto vaihtaa melko helposti, joten yleensä sieltä tulee puhdas vaihto.
... se pelkää jotain estettä? Yleensä Voitto vaihtelee laukkaa jo hyvissä ajoin ennen estettä, jos kyseinen este sitä pelottaa. Jos se vain tuijjottaa mennään yli yleensä melko isolla ilmavaralla. Jos en ole skarppina, se kieltää hiukan ennen estettä yleensä korvat hörössä estettä katsoen. Kerran se pelkäsi kisoissa yhtä estettä niin paljon, että lähti jo kaukaa sivulle. Yleensä se kuitenkin tyytyy vain ottamaan liioitellun hypyn.
... maastossa pitäisi mennä ojan yli? Riippuu ojasta. Kotona se hyppää pienet ja tutut ojat melko nätisti, laitumella olevat ojat jopa kävelee. Kerran maastossa jouduttin tappelemaan melko pitkään, kun alla oli virtaavaa vettä. Lopulta mentiin yli, kun nousin selästä pois ja talutin.
... tipahdan? Jos tipahdan esteillä se jää aina paikalleen, mutta jos tipahdan esim. maastossa, kun Voitto säikähtää jotain niin se jatkaa juoksemista eli karkaa. Onneksi näin ei ole käynyt pitkään aikaan.
... maastossa tulee traktori/joku muu iso auto vastaan?  Normaali autoista se ei sano mitään, mutta pyörätiellä kun ollaan menty ja tiellä menee ohi rekka niin Voitto yleensä vaan villiintyy. Se vinkaisee ja juoksee vähän matkaa. Maastossa ei oo onneks tullu koskaan vastaan, ollaan aina ehditty juosta jotain polkua vähän sivummalle.
... käytän raippaa? Riippuu mihin tarkoitykseen. Jos käytän pohkeen apuna sileellä, se reagoi kuten pitää liikkuu eteen. Jos käytän kiellon jälkeen torumiseen se yleensä pukittaa.



Hoitotoimenpiteet
... puhdistan kaviot? Takajalkoja se ei millään jaksaisi nostaa tai jos nostaa jaksaa niin sitten ei ainakaan kannatella. Jos kaviossa on paljon likaa ja joudun puhdistamaan niitä pitkään, Voitto usein alkaa riuhtomaan kaviota pois. Mutta muuten se on kyllä aika nätisti.
... pesen sitä? Voitto yritti meille tullessaan esittää, ettei sitä saa pestä, vaikka koeratsastuksessa oltiin se ratsastuksen jälkeen huuhdeltu. Nykyään peseminen kuitenkin onnistuu helposti. Vähän se saattaa pyöriä ja hyöriä, mutta on pääasiassa nätisti.
... laitan sille suitset? Monet ovat videolta varmaan jo nähneet, että Voitto haukottelee lähes aina ennen suitsien laittoa. Kuolaimet se ottaa yleensä melko nätisti.
.. kiristän satulavyötä? Kukapa siitä hommasta tykkäisi? Voitto yleensä luimii ja saattaa puraistakkin varsinkin kisapaikalla tai hermostuttavammassa tilanteessa liian läheltä kävelevää.
... suihkutan hyttysmyrkkyä? Ekalla suihkauksella Voitto hiukan hypähtää, mutta antaa nykyään laittaa melko nätisti myrkkyä
... haen sen sisälle tarhasta tai laitumelta? Riippuu ihan siitä mihin aikaan tulen ja millä tuulella Voitto on. Jos haen sen ruoka-aikaan tai huonolla ilmalla, se tulee heti. Laitumelta Voitto tulee yleensä aina luokse, kun sitä hakee. Viimeistään hetken pyydeltyäni. Tarhassa se kuitenkin juoksee aina välillä karkuun, jos ajankohta on sellainen, ettei ruokaa ole tulossa.

Sekalaiset
... se on yksin tallissa/tarhassa ja muita hevosia ei ole näkyvissä? Tallissa se on nätisti, mutta hirnuu. Tarhassa Voiton käytös vaihtelee. Se saattaa olla ihan nätisti, hirnua tai sitten juoksennella.
... se karkaa? Voitto ei oikein hallitse itseään vapaan ollessaan. Lilli osaa olla tosi nätisti, mutta Voitto tuntuu menettävän kaiken järkensä. Se menee, kuin päätön kana. Oli kyseessä kivikko tai liukas nurmi. Välillä kyllä saa pelätä, mitä sille käy. Yleensä se ei tajua antaa edes kiinni, kun menee jonkinlaiseen paniikkiin ja juoksee vain. Yhdetikkin saatiin se kiinni vasta, kun se kaatui liukkaalle nurmikolle.
.. se näkee uuden hevosen? Voitto menee joko korvat hörössä iloisesti katsomaan tai sitten on, kuin ei huomaisikaan.
.. se maistaa jotain pahan makuista? Voitto alkaa irvistelemään ja "heiluttamaan" päätä edestakaisin.
.. se kerjää ruokaa? Hirnuu ja hörisee. Käytävällä kuopii ja karsinassa vetelee hampaita seinään. Yleensä kuitenkin herkkuja kerjätessä vaan kaula kaarella tapittaa ihmistä, jolla ne herkut on.
.. se lastataan? Voitto kävelee aina nätisti kärryyn, paitsi jos Lilli on laitettu ekana sinne. Lilli alkaa aina siinä vaiheessa riehumaan, koska pelkää ettei Voitto ei tulekkaan. Voitto ei sitten uskalla tulla kärryyn, kun Lilli riehuu niin kovasti.

Mitä hevoseni tekee juuri nyt? Läskeilee laitumella



Lisää postauksesi listaan painamalla Add your link painiketta. Täytä kentät joissa kysytään postauksesi osoitetta (URL), blogisi nimeä (Name) ja sähköpostiosoitettasi (mail), joka ei tule näkyviin muille.





tiistai 22. heinäkuuta 2014

Pellolla revittelyä videopostaus ja kuvia



Moikka! Muistatte varmaan, kuinka ollaan monesti blogien puolella Pinjan kanssa harmiteltu, kun meidän lähellä ei ole hyviä maastoja, jossa pääsisi oikeasti laukkaamaan kunnolla. Jäälle päästään hyvällä tuurilla talvisin, mutta lähellä ei ole kunnon peltoja. Nyt vihdoin kuitenkin saatiin aikaiseksi pakata hepat kärryyn ja mentiin Joonaksen perheen pelloille. Sinne oltaisi saatu monesti aikaisemminkin mennä, mutta aina on ollut jotain estettä. Nyt ei ollut satanut pitkään aikaan ja saatiin kyytikin. Päivä oli tosi lämmin, joten kumpikaan hevosista ei ollut kauhean pirteänä. Laukkaamaan ne kuitenkin innostuivat välillä ja Lilli varsinkin oli onnessan, kun pääsi painelemaan Voiton ohi. Tuntui olevan sekä hevosilla, että kuskeilla melko hauskaa ;) Jospa ensi kerralla vähän viileämmällä säällä niin riittää voimat paremmin sekä meillä, että hepoilla.

 Jos jotakuta kiinnostaa vain ratsastusvideot, eikä muu videopostaus hömppä niin sellaisia pätkiä pääsee katsomaan tästä linkistä.


Mitä piditte videopostauksesta ja kuvista? 
Oletteko te päässeet pellolle ratsastamaan, mitä teidän hevoset siitä pitivät?