tiistai 25. maaliskuuta 2014

"..kun menimme käyntiä luulin että menimme ravia.."


Siivoillessa huonettani löytyi vanha heppapäiväkirja ja vitsi miten huikeita nuo merkinnät niiltä ajoilta onkaan! En ole korjannut merkinnöistä kirjotusvirheitä, ne tekee niistä omalla tavalla hauskoja. Tulevat jutut on ihan ratsastuksen alkuajoilta. Laskujeni mukaan olen n. 10vuotias. Olisipa tullut kirjoitettua enemmänkin..

A few extract from the old diary but this time only in Finnish. However, you can look at the old pictures where I am about 10 years old.

Marja ja Demsi

13.2.2006  Ratsastin Barsolla (huom. nimi on oikeasti Braso, mutta kirjoitin sen aina väärin..:D) se totteli minua. Meillä oli uudet raipat mukana. Osa hevosista oli vähän villejö ravasimme aika paljon. Tallilla on minisika jonka on paavo tallilla on myös Demsi-poni ja Marja-aasi. Pinja ratsasti Arsilla se on aika laiska. Hoidimme Demsiä ja Marjaa. Minä hoidin Barsoa, puhistin Barson kaviot.

Emmi ole meidän mukana ratsastustunnilla. Tänään on kahdeskymmenes helmikuuta 2006. Minä ja Pinni oltiin kahdestaan tunnilla me mentiin puomeja ja pientä estettä. Arsi hyppäsi sen yli siksi tipuin melkeen. Pinni meni Barsolla. Arsi totteli hvyin. Me oltiin myös pienellä metsäretkellä. Me harjattiin Demsiä ja Marjaa. Puhdistime Demsin kaviot, hoidimme myös Barsoa. Ruokimme myös Paavon ja villisiat, Paavo oli rikkonut oman ruoka kupin.

27.2.2006 Olimme tunnilla ratsastin Herkolla. Se oli tosi reipas kun menimme käyntiä luulin että menimme ravia koska Herkon käynti oli niin reipasta. Pinja ratsasti Barsolla. Veimme paavolle rusinoita ja porkkanoita. Herkko laukkasi vähän se ei olisi saanut laukat. Emmi on oma virtuaalitalli sen osoite on: xxxxx Minulla on kuutamolaukan virtuaalitallilla hoitsuja niiden nimet ovat Lotto ja Kasperi. Minulle tulee Jessy lehti. Se on hevoslehti.


Sini ratsastaa Demsillä. Minä ja Pinja ratsastusmuodin edelläkävijöinä. Farkku ja punainen tulleet Suomessa muotiin vasta ihan viime vuosina. Espanjassa näköjään hieman aikaisemmin ;)

6.3.2006 Olimme kahdestaan tunnilla. Minulla oli Barso ja Pinjalla Demsi. Meillä oli taluttajat Tytti ja Terhi(opettaja) taluttivat vuorotellen meitä. Me oltiin jäällä. Isi oli mukana Sinin kanssa. Minulla on vihkotalli. Me ollaan lähdössä uimaan kirjoitan tätä vasta 10.3.2006 siksi en muista kaikkea. Olemme ostaneet uusia keelikyniä ja pieniä hevosia.

20.3.2006 Terhi (opettaja) ei ollut tunnilla oli siais ope. Se oli aika kiva. Minä ratsastin Barsolla ja Pinni Demsillä. Sillä oli taluttaja. Me saatiin kokeilla laukkaa! Paitsi Pinni. Jessy lehti tuli tänään.


Ants
30.3.2006 Oli kivaa menin Antsilla se on aika pieni. Salla(kaveri), Tanja(Sallan äiti) ja Tyttikin (meidän äiti) ratsastivat. Sallalla oli Barso, Tanjalla Kapu ja Tytillä Vinkki. Pinjalla oli Demsi. Kaikilla paitsi minulla ja Tytillä ei ollu taluttajia. Oli tosi kivaa sain kokeilla laukaka. Onjo toinen kerta kun menen Antsilla. En silti ole kirjoittanut sitä silloin olimme nimittäin maastossa.

24.5.2006 Tulimme tallille Emmin kaa. Emmi meni Barsolla, Tytti Herkolla, Marjoruita Topilla, minä Demsillä. Tipuin ainakin 6 kertaa. Yhesti laukasta ja muut ravista. Yhesti sattu paljon. Taisin tippua 7 tai 8 kertaa. Demsi ei totellut mitään. Oli kivaa paisti tipuin monesti. Tipuin melkeen heti kun pääsin uudestaan satulaan. Seuravaan kerran ollaan koko ilta tallilla. Eikö oo kivaa!!!

No taas alko uus ratsastusvuosi. Viimeksi mentiin ilman satulaa tipuin 6-9 kertaa Demsillä. Demsi meni aidan alta kun tipuin. Tytti sai sen kiinni pihalla ja viime kerran menin OIKEESTI Topilla, Salla Arsilla ja Pinja Brasolla (kirjotin oikein sen nimen!). Eka mä ja Salla vaihettiin hevosii ja Pinja kysy saako mennä Demsillä ja sai. EPII!!


Demsi

Eka vikelleettii. Seistiin siellä ja paljon muita sit oli ratsastus. Menin Demsillä, Pinja Brasolla. Tipuin kerran. PS. JEE SAAHAAN SIMS2 !

19.4.2007 Terhi (opettaja) oli lähtenyt. Samoin Braso ja Turbo. Tullu kaks yksärii Luna ja Leevi. Menin Herkolla. Uuden open nimi on Merja. Talutettiin Demsii ja Marjaa

00.4.2007 Rosa oli myyty. Yhyy! Minä menin Demsillä. Hypimme esteitä. Demsi hyppi hyvin eikä ollut villi :) Tunnin jälkeen taluteltiin Demsii. Leikittiin Sallan kanssa näyttelyitä. Tallille oli tuotu koiranpentuja, uusii pupun poikasia on syntynyt mun lempparipupu on Monsteri. Sitten kun Tytin tunti loppu mentiin hyppiin esteitä ilman hevosia. Jenni tallityttö hyppäsi metrin ja sain Jennin mesen.



3.4.2007 Tytti matkoilla. Pappa vei ABC:lle. Tanja otti meidät kyytiin sieltä. Menin Antsilla. Kiva poni vai hevonen? Paitsi yksi tuntilainen ei saanyt Arsia liikkeelle. HÄIRITSI! Ja Salla tippu Demsiltä ja sitten Demsiä juoksutettiin. Sit tunti loppu. Mentiin pupujen luo. Monsteri on paras ja sit mentiin koiranpentujen luo. Ne puri hirveesti. Varsinkin Tilda. Ne oli varmaan sekarotusia. Siellä oli myös Pekka niminen pentu ja 2 muuta pentua. Sit tallitytöillä alko valmennus jonka piti Tuomas. Ne hyppi aika korkeita.


Freija
6.10.2007 Meillä oli kesällä issikoita vuokralla. Mentiin niillä paljon ilman satulaa aina kun mahollista. Emmi ja Anniina oli meillä monta yötä viikon siis, nii pitkää ku issikatki. Sit toisen kerran oli Sallan ja Tanjan kanssa isiikoita. Meillä oli yhteisenä Freija ja Sallalla Hervör. Freija tarkottaa hedelmällisyyden jumalatarta tai jotain sellaista. Freija oli ihana! Ne oli reippaita ja vähän säikympiä kun ne ekalla kerralla olleet. Torstaina oltiin Vehmasmäessä tunnilla. Mulla oli Ants ja mentiin maastoon. Laukattiin ulämäkee oli tosi kivaa!!


Minä ja Tico
00.10.2007. Ollaan nyt hypättyy. Mä sain Ticon. Hypätiin ja sit tipuin kerran jaloilleen. Muutenkin Tico oli vähän villi. Toisella kertalla Pinjakin oli mukana ja mä menin Ticolla esteitä 50cm! Yks hyppäs Vintterillä 70cm mut Vinter onki nii hyvä.. Ens tunnilla mulla pitäis olla Ninni paitsi lähetään Tampereelle. Miksi... EI HUVITA!


Ninni
Topi ja minä kisoissa
4 tai 5.12.2007 Meillä on estekisat. Pyysin niihin Ticoo mut en ehkä saa se on nii villi. Sit saan varmaa Herkon. Mut Herkko on ihan kiva mutta iso. APUVA.

12.1.2008 Tallilla oli kisat. Topi oli villi. Tulin toiseksi ja voitin tallityönkin joka käy valmennuksessa. Oon ilonen.

18.2.2008 NYT MÄKI KÄYN ESTEVALKASSA: Meen siellä Ticolla. Mun ryhmässä oli Joku, Jasmin ja Saija.

Ticolla Tuomaksen valmennuksessa.

Miltäs kuulosti? Heräsikö muistoja omilta alkuajoilta?

                                                                  

117 kommenttia:

  1. Kivasti sun jalat tossa yhessä kuvassa :D tykkään näistä vanhoista postauksista, itse tykkään ainakin muistella alku vuosia :)

    ida-adalmiina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Where I am, ei which :)

    VastaaPoista
  3. voi ei, MESE, miten legendaarista! :D

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus! Herätti kyllä muistoja. Ite en koskaan ole jaksanut kirjoittaa päiväkirjaa, ois kyllä tosi kiva lukee sellasta nyt! Noita oli hauska lukea, nykyään kun kirjoitan ainakin itse melkein kirja kielellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tiedän, kirjakielellä on yhdyssana. Näitä kirjoitus virheitä vaan sattuu kun puhelimella kirjoittaa ;)

      Poista
  5. Miksi kutsutte äitiänne nimellä Tytti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska sen nimi on tytti :D

      Poista
    2. Se on sen nimi ja en tiedä miksi :D

      Poista
    3. Mäki sanon äitii aina nimel enkä koskaa äiti-sanal:D kiva postaus!

      Poista
  6. Oli kyllä hauska postaus! En itse kirjoita päiväkirjaa enkä ole kirjoittanutkaan, mutta olisi niitä kyllä hauska lukea!

    VastaaPoista
  7. Hienosti sulla muuten jalat tuossa kuvassa, missä on sinä ja Tico!

    VastaaPoista
  8. Ihanasti kirjoitit (varmaan isommista tytöistä) tallityttöinä, söpöä! Varsinkin tuo että voitit yhden niistä :D Kiva postaus kyllä, mutta meillä ainakin farkkuratsarit tuli muotiin jo vuosikausia sitten, varmaan joskus 2008, eli ei niin kovin kauaa ton teidän espanjanhousukuvan jälkeen. Punaisia en ite oo koskaan livenä nähny, ne varmaan on nyt sit uutuusjuttu, mutta farkut ainakin on olleet jo tuolloin muodissa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta olivat vanhempia ja siihen aikaan niitä esikuvia:) Silloin ei farkkusia vielä Suomessa ollut, mutta nythän ne alkaa olemaan jo vähän "out". Mutta nuo kuvat on vuosilta 2006-2007. Punaisia näkyi jo viime vuonna ja nyt on muitakin kirkkaita värejä:)

      Poista
  9. Haha hauska postaus! :D suomeenhan tulee aina kaikki muotivillitykset kauhean myöhään joka on ärsyttävää :/

    VastaaPoista
  10. Hihii, muistin tuota lukiessa oman päiväkirja-aikani, olisinko ollut joku 9 :D Ihana postaus! :)

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva postaus ja oot söpö noissa kuvissa!:) Ihanan pitkät hiukset!:) voitko joskus tehä postausta sun lempihevosista? :) Tää on paras blogi!! <3

    VastaaPoista
  12. eikä, vähänkö söpöä :D mäkin aina pidin päiväkirjaa <3

    VastaaPoista
  13. Ihana! :D Etenkin nauratti tuo "Ne puri hirveesti. Varsinkin Tilda. Ne oli varmaan sekarotusia." Ihankuin se sekarotuisuus siihen olisi vaikuttanut ;) Myös tuo missä kerroit voittaneesi tallitytön joka käy valkassa nauratti:D Oli hauska lukea noita juttuja kun kerroit asiat niin lyhyesti ja sitten se pomppasi jo toiseen aiheeseen, ja hei, Jessy lehti oli ihan paras! Se tuli miullekkii :D

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus!;):) Toi poni on ihana!!!♥♥♥

    VastaaPoista
  15. Odotin koko postauksen ajan kuvaa tästä "Barsosta", mutta eipä näkyny :/ No jooo, tosi hauska postaus :D tulee niin mieleen ajat ku itte oli vielä pieni tallityttö, mut en haluu ees tietää mitä kaikkee siihen aikaan on johonki päiväkirjaan kirjotellu :DD sitä myötähäpeän määrää... :D kiva nostalgia ryöppy muuten! En ees muistanu koko vihkotalli buumia ja meseki! Ai että :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykänny siitä oikee nii en näköjää ollu kuviakaan ottanu :D Mutta täällä on kuvia: http://www.sukuposti.net/hevoset/braso/101936

      Poista
  16. EIKÄ, ihana! :D heräs kyllä muistoja... Vois itekin yrittää kaivella jotain vanhoja ratsastuspäiväkirjoja ja kirjeitä kavereille jos löytyis... Ja mese oli must tuolloin! :D (käyttääkö sitä enää kukaan nykyään?)

    VastaaPoista
  17. Kiva ku tuli tämmönenki postaus :)
    Jostain syystä repesin tolle ku olit kirjottanu vahingossa paisti ;D
    Lisää, lisää jos vielä löytyy

    VastaaPoista
  18. Ää, kyl heräs muistoja! :D
    Tunnetko/tiedätkö sieltä päin sen nimisen henkilön kuin Holopainen Noora? Vissiin aikalailla samaa ikäluokkaa kuin sinä :)

    VastaaPoista
  19. Mese, Jessy lehti ja geelikyniä. Oi vitsi miten aika kuluukaan nopeesti. Vastahan noi jutut oli pinnalla... ja itse oli se pikkuinen ratsastuskoulutyttö ♥ Tosi ihana postaus. Sai pakollakin hymyn huulille

    VastaaPoista
  20. Oot aika paljon muuttunut! Mutta vanhassa Pinjassa on jotain samaa kuin uudessa Pinjassa. :D Että Pinjan kyllä tunnisti! Mutta en meinannu sua tunnistaa enkä Siniä.

    VastaaPoista
  21. Ihan mahtava! :DD Pitääpä kattoa onko itelläki tullu kirjoteltua vanhoilta ratsastusajoilta päiväkirjaa...

    VastaaPoista
  22. Tosi ihana postaus! :)
    Minä en ole koskaan jaksanut kirjoittaa päiväkirjaan, enkä jaksaisi vieläkään...

    VastaaPoista
  23. söpö pikku tiia :3 ja ihania nuo tekstin pätkät sieltä vihosta! <3

    VastaaPoista
  24. Muistan kun itekki kirjotin AINA tunnin jälkeen mitä olin tunnilla tehnyt ja mitä poni oli tehnyt. Voisi itekki alkaa kaivelee laatikoita ja ettii noita "päiväkirjoja"

    VastaaPoista
  25. Ihania :')
    ja hei, mistä päin toi Freija-issikka oli ja satutko yhtään muistamaan minkä ikäinen se on ollut? Meinaan minä oon kanssa "tavannut" yhden Freija-issikan, ja mustanpuhuva oli sekin väritykseltään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli Sahalasta, mutta ikää en kyllä muista yhtään..:D

      Poista
  26. <3 Ihania kuvia kaikki;)
    Tunnistin heti KAIKKI tosta kuvasta missä on: Sini, Pinja ja Tiia . . .

    VastaaPoista
  27. Ihania kuvia;) ja näytät niin pieneltä;D mut noi hepat oli söpöjä ja muuten tietty ponit. Saako sinulle tulla juttelee sähköpostin kautta; D ?

    VastaaPoista
  28. harmittaa ku ite oon repiny taipolttanu kakki vanhat tallipäiväkirjat :/ mut söpö postaus oli ja herätti kyl itellekkii muistoja alkuajoilta :D

    VastaaPoista
  29. Meillä demsin kaveri oli Maria aasi. Suurin piirtein samoihin aikoihin kävin eläinpuistossa ratsastamassa

    VastaaPoista
  30. Haha mullakin on tollanen vihko ja joskus sinne vieläkin eksyn kirjoittamaan :D

    VastaaPoista
  31. miten tuolta audionautixsista saa sen musiikin ladattua ku jos painaa download ni tulee musta ruutu jossa se musa alkaa soida?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painaa toisella näppäimellä ja lataa musiikki tai jotain :)

      Poista
  32. Tosi kiva postaus, kirjotit jotenkin tosi söpösti. :)

    VastaaPoista
  33. Minkä takia ette sano teidän äitiä äidiksi vaan tytiksi ? Kummallista ! Muuten tosi ihana postaus ja hauskat muistot palasi mieleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo mitään syytä, sanotaan vaan :) Kiitos!

      Poista
  34. Haha näitä vanhoja juttuja kun löytää niin ei voi kun nauraa! :D Kaikkein kauheinta on se, että tuolloin vielä luuli osaavansa jotakin. Mitä paremmaksi ratsastajaksi tulee, sitä selkeämmin tajuaa sen miten vähän oikeasti osaakaan :-D

    VastaaPoista
  35. "Ticolla esteitä 50cm! Yks hyppäs Vintterillä 70cm mut Vinter onki nii hyvä" Aivan mahtavat 50cm :D No itsekkin kyllä muistan kuinka siistii oli kun pääsin 45cm korkeesta esteestä puhtaasti.

    VastaaPoista
  36. Marja-aasin Demsin yhteiskuva on tosi söpö :3

    VastaaPoista
  37. Ihana postaus! Tykkäsin tosi paljon ja söpö kirjotus tyyli ollu sulla :3

    VastaaPoista
  38. Alko naurattaa jossain kohissa noi jutut mutta tälläset on kyllä kivoja:D

    VastaaPoista
  39. Montako vuotta muuten oot? Mä täytin hetki sitten 10v ;):)

    VastaaPoista
  40. Olit aiikasta ruma pienenä...Just tollanen isopäinen ja leukanen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykö teidän Anonyymien haukkua aina kaikkia?! :)

      Poista
    2. Oikeesti herranjumala noit anoi jotka vaa haukkuu ihmisii...:/ (joo oon itekki ano mut en jaksanu kirjautuu sisään;D) 😀

      Poista
  41. :D Ite pidän talli päikkyy, ja niille oon nauranu jo tuhat kertaa. Kiva postaus muuten :)

    VastaaPoista
  42. Ihanaa pikkutytön tekstiä :D Muistoja kyllä heräili omiltakin alkuajoilta! Kiva postaus oli! :)

    VastaaPoista
  43. tää oli tosi sulonen postaus!(:
    Voisitko kirjoittaa semmosen postauksen, mitä ajattelitte kun etsitte omaa ponia?:) Jos ymmärsit mitä tarkoitin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä postausidea, mutta kun me ei missään vaiheessa etitty varsinaisesti :D

      Poista
    2. Mutta se voisikin olla sitten hauska lukea miten päädyitte ostamaan Lillin. :) Ja miksei voitonkin.

      Poista
  44. Kiva postaus:) sun blogissa on paras. Liityin vähän aika sit lukijaksi:D

    VastaaPoista
  45. Aivan niin huippuja noi vanhat jutut xd<3

    VastaaPoista
  46. Aivan ihana postaus! :D muistui mieleen omat ensimmäiset heppailuvuodet ja koin myös noloja flashbackeja omasta ratsastuspäiväkirjasta... :D

    1Sun englanti on kehittynyt huomattavasti niistä ensimmäisistä kääntämistäsi postauksista! :) Tän postauksen enkkutiivistelmään korjaisin vain extract-sanan monikoksi ja korvaisin vanhaan päiväkirjaan viittaavan artikkelin the artikkelilla an, sillä viittaat päiväkirjaan ensimmäistä kertaa. The-artikkelia voisi käyttää jos puhuisit samasta päiväkirjasta myöhemmin uudelleen. samoin vanhoihin kuviin viitatessa voisi käyttää mieluummin sanaa some. Eli siis jotakuinkin "A few extracts from an old diary but this time only in Finnish. However, you can look at some old pictures where I am about 10 years old."
    Sanan where tilalla voisi käyttää tässä lauseessa myös termiä in which, mutta myös where käy hyvin :)

    Toivottavasti et loukkaannu korjauksista, en tarkoita mitenkään pahalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tietenkään loukkaannu, hyvä että virheitä korjataan siitä oppii aina :) Mulla oli tossa itse asiassa aluksi pelkkä which, mutta joku sanoi ettei se käy.

      Poista
  47. Kiva postaus, ja vähä repesin Pinjan ilmeelle tossa kuvassa missä hyppäätte kaikki 4 tyttöö estettä!!! Muuten ,edellisen postauksen, tosta hevostiimi, postauksessa tai jotain, niin tiiätkö kuka hyppää siin kuvassa?

    VastaaPoista
  48. Tiiäkkö miten sen blogin saa näkyyn vaan kutsutuille lukijoille?:) Ihana blogi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä ekasta kohdasta asetuksista :)

      Poista
  49. Hahah :D muistuu omia alkuaikoja mieleen; isompia tallityttöjä ihailtiin ja niitä melkein palvottiin ja vähän pelättiin. Se oli myös cool juttu jos tippui :D Samoin vaikealla hevosella ratsastus oli hullun siistiä!

    VastaaPoista
  50. ihana :D mäki tilasin Jessyä tolloin ja muistan kun olin niin ihastunut siihen :D oot aika sulonen ollu noitten kirjoitusten perusteella :D

    VastaaPoista
  51. Vastaukset
    1. Juu, jos oikein muistan niin kun oltiin lopetettu tuolla ridaus, niin sen jalka murtu ja jouduttiin lopettamaan.

      Poista
  52. Oiiii Söpö Tiia! :3333

    VastaaPoista
  53. Tää oli tosi kiva postaus! Lisäätälläisiä, jos suinkin vaan keksit/löydät aiheita. :) Et oo muuten muuttunut yhtään :D

    VastaaPoista
  54. Oikeesti!! Tulee mieleen omat talliajat sillon pienenä :DD Lähin tallille vaikka ois ollu vaan 5 minsaa aikaa, ku se oli oikeesti nii tärkeetä :D ja sitte ku pienenä ei ylletty harjata niitä selästä ja silleen, nii hypättiin vaan selkään =DDDDD TUKEHUN NAURUUN, oikeesti nii ihania muistoja♥

    Siis ootteko te asunu Espanjassa? Vai siis mitä tuo tarkotti, että ootte ratsastusmuodin edellekävijoitä päläpälä... mutta Espanjassa ne oli sillon muodissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Ei olla, mutta kummi asuu niin käytiin sillon siellä ja ostettiin kaikkia ridakamppeita.

      Poista
  55. Aaawww!!! Mullakin onn ollu tommonen hevospäiväkirja! Vitsi, pitääpä kaivaa se esille!!! Ihana oot ollu pienenä(vaik oot nyt kin) En oo kyl ollu noin ahkera kirjottamaan... Ihhana postaus!!

    VastaaPoista
  56. Tosi kiva postaus oli hauska lukee :DD Ootteko menos muuten sinne hevos-messuille tampereelle 5.4.? Tai muutenkaa menos? :33

    VastaaPoista
  57. :D oli kiva lukee xD Hauskoja kuvia sitä paitsi :D ku siivoot karsinaa ni siin on sun ilme 5/5 :D

    VastaaPoista
  58. Eikää, ihana postaus!:D♥ Iha huippuja nuo kuvat!♥ Hassu ku kirjotit sen ponin nimen väärin:D :3 Ja tuolla tuo niin kesänen kuva missä sää oot ton ponin kanssa :3 Oii, tulispa jo kesä!!♥

    VastaaPoista
  59. Nii ja sun blogi on ihan parass♥ Sama ano:)

    VastaaPoista
  60. Kiva postaus! Olen kirjoittanut silloin kun aloitin ratsastuksen.

    VastaaPoista
  61. Hei! Olivatko Freija ja Hervör kenties Sahalan kartanolta vuokralla? :) Tuttuja ponituksia minullekkin, monen vuoden takaa kylläkin kun tuli käytyä monta kertaa vuodessa sahalassa tuttavan mukana vaelluksilla. :)

    VastaaPoista
  62. Löysin itekki pari päivää sitten vanhan päiväkirjani , ja erityisesti nauroin tälle :
    "mä kävin Solsikkella eilen eilen oli tortsai.Minä menin Trultella se on ihan kiva jos sillä olisi sarvi eli yksisarvinen paitsi se puree onkohan se salainen vihainen yksisarvinen" :D
    Mut mistä te saitte nuo farkkuratsastushousut :o Olitteko sillon ollu Espanjassa vai mitääh :D

    VastaaPoista
  63. Kiva postaus! Haha, nauroin ääneen kun tossa luki noista koiranpennuista että "Ne puri hirveesti. Varsinkin Tilda" Kun mun nimi on Tilda :D

    VastaaPoista
  64. Ja sä muuten näytit ihan Siniltä ;)

    VastaaPoista
  65. Oot kyllä pienempänä näyttäny ihan Siniltä. Ja oki kyl aika hellyyttäviä noi jotkut "ollaan ostettu keelikyniä ja pieniä hevosia" :3

    VastaaPoista
  66. Minkä näköinen ja luonteinen Hervör oli. Sillä olen saattanut mennä sillä. Jos ne täsmää omiin tietoihini
    Niittäin se Hervör jolla olen mennyt on rautias ja se onmelko aiska

    VastaaPoista
  67. Oii, nyt vasta muistankin millasta oli ratsastaa silloin pienenä! :3 Ei millään pahalla mutta tipuit aika monta kertaa...

    VastaaPoista
  68. IHANA! :))) "voitin talliTYÖNKIN" XD

    VastaaPoista
  69. Ihana!!! Tälläsenä vanhana tätiratsastajana, tuli mieleen että punaisia ratsastushousuja oli jo 90 luvulla :) niiden väri oli ehkä ns. Viininpunainen, mutta punasia on ollu, ennen ku te ootte syntyny :)
    Tykkään seurata blogiasi, vaikka ikää on... Pirteetä ja elinvoimaista :) tulen hyvälle mielelle kun lueskelen näitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näinhän se menee, että ne vanhat jutut tulee yleensä jossain vaiheessa uudestaan muotiin :D Kiva kuulla, että löytyy lukijoita monesta eri ikäryhmästä:)!

      Poista
  70. Nää kaikki vanhat on niin kivoja <3

    VastaaPoista
  71. Aww tää oli vaan jotenkin niin hellyyttävä postaus. :-D Ihania noi vanhat kuvat!

    VastaaPoista
  72. Minkä näkönen se herkko oli kun oon ehkä ratsastanut sillä oliks se suonenhevonen:-)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se Herkko oli melko iso suokki

      Poista
  73. oon ite ratsastanu tuolla tallilla vuodesta 2005 ja mun lemppari pienenä oli siellä se ihanan iso suokki Vinkki :)

    VastaaPoista
  74. Ihana postaus ♥ c: :3

    VastaaPoista
  75. Aina, kun mä talutan jotakin alkeistuntilaista tai talutustuntilaista niin mulla tulee mieleen ne ajat, kun itse olin talutustunneilla.Miten aika onkaan menny näin nopeasti :D Kiva postaus :)

    VastaaPoista
  76. Hih, miten söpöjä ootte ollu :D

    VastaaPoista
  77. Voi miten nostalgista! Itse kävin Kuopion eläinpuistossa leireillä vuosina 1998-2002 ja omia lempparihevosia olivat Braso, Kapu ja Inkkari :D Demsiä ja Maria-aasia hoidin lähes jokaisena vuonna, Demsi haukkas meikäläistä kerran takamuksista melko ikävästi.

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!