maanantai 17. helmikuuta 2014

Pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa


Moikka! Sunnuntaina iltapäivällä suunnaattiin kulkumme heppojen kanssa Korholan maneesille ja  pitkästä aikaa vuorossa oli kouluvalmennus. Sitä ennen kuitenkin puuhasteltiin aamu omalla tallilla tehden erilaisia tallihommia mm. tarhojen siivousta, lantalan tyhjennystä ja heinäpaalin paikoilleen laittoa. Tarhat olikin nopea siivota, kun iskä ajoi Bobcatilla tarhaan ja me lapioitiin kauhaan lantaa. Tuli siistiä ja paljon nopeammin kun perinteisellä systeemillä.

Itse valmennukseen sitten, tällä kertaa jätän ylimääräiset löpinät matkasta ja hoitamisista pois. Huomasi kyllä, ettei ole ihan hetkeen tullut käytyä kouluvalkuissa. Vaikka kotona on sileän jutut menneet ihan hyvin, en valmennuksessa saanut omasta mielestäni kun ihan hetkittäisiä hyviä pätkiä. Teimme koko tunnin tehtävää, jossa tultiin vuorotellen molemmista suunnista pituushalkaisijalle. Siinä oli tietysti tarkoitus mennä mahdollisimman suoraan. Toiselle sivulle tehtiin aluksi avoa ja toiselle väistöä, sitten vaihdettiin. Tämä kaikki tapahtui aluksi siis ravissa. Väistöt ja avot menivät ihan jees, mutta suoraan ratsastamisen ja aktiivisten takajalkojen kanssa oli vähän hakemista.

Jatkettiin samaa tehtävää laukassa, niin että pituushalkaisijalle tuli ravipätkän kautta vaihto uuden suunnan laukkaan. Pitkät sivut laukkailtiin aluksi, mutta lopussa tehtiin niille loivat kiemurat. Laukannostot on jostain syystä mulle vaikeita ja tuntuu, että ne on yhä aina vähän räpiköimistä. En istu tarpeeksi napakasti ja pidä ohjastuntumaa vaan ajan Voiton laukannostoon, josta ei sitten hyvää seuraa. Kunhan enin tilsakausi menee kotona ohi ja pystyy taas ihan turvallisesti tekemään kaikkea niin pitää treenata laukannostoja ihan kunnolla.

Suurin ongelma aiheutui kuitenkin oikeaan kierrokseen laukatessa. Käytin liikaa ulko-ohjaa, jolloin Voitto oli koko ajan asettuneena ulos. Korjatessani asetuksen sisälle oli Voitto tosi raskas ja kova suusta, kun hellitin vähän asetusta heilahti Voiton pää taas ulos. Tätä korjattiin sillä tavalla, että rapsuttelin ulkokädellä Voiton kaulaa eli ohja oli lähes löysänä ja sisäohjalla sekä pohkeella sitten koitettiin saada asetus kunnolla läpi. Tähän suuntaan Voitto on paljon huonompi ratsastaa ja jotenkin se ulko-ohjassa roikkuminen tulee ihan huomaamatta. Eiköhän tästä kuitenkin päästä pian, kun treennaillaan ahkerasti ja kiinnitän asiaan huomiota ratsastamalla erityisen huolella tähän suuntaan.

Menin kouluvalkussa muuten ponikannuksilla, joilla ainakin tällä hetkellä myös aion hypätä. Tällä viikolla mulla on tiistaina enkun uusinta, joten ei päästä Tuomaksen valmennukseen. Käydään sitten varmaan äitin kanssa hyppäämässä torstaina, jolloin multa loppuu koulu jo yhdeltä. Viikonloppuna toivon mukaan taas kouluvalmennus ja sitten tiistaina onkin taas Backlundi. Tää valmennus oli erityisesti suuniteltu sillä tavalla, että voidaan aloittaa kisakausi Ohenharjussa, mutta tänään luki kipassa, että kilpailut on peruttu. Ihan tyhmää. Seuraavana viikonloppuna on Siilissä seuraestekisat, joten mennään sinne sitten näillä näkymin. Kilpailukalenterista voi tsekata muutenkin alustavasti kisat minne ollaan menossa.

Videolla näkyy vähän joka tehtävää, myös niitä ei niin onnistuneita kohtia (kuten täydelliset laukanostot, sitäkin mahtavammat suoraanratsastukset sekä oikeaoppisen mittaiset ohjat ;)) Mutta ehkä se tästä, sileän treeniä vaan lisää aivan kuten estetreeniäkin ja toivotaan, että tuloksia alkaa tulla.

124 kommenttia:

  1. Kiva postaus:) eka kommaaja, oli pakko!:)

    VastaaPoista
  2. Eka! :) kiva postaus!

    VastaaPoista
  3. Miks pinjan blogii ei pääse? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nyt vihoviimeinen kerta kun vastaan tähän, olen saanut aiheesta varmaan yli 20 kommenttia. Pinja vaihtaa ulkoasua.

      Poista
    2. Minäkään en tiennyt miks hänen blogiaan ei päässyt lukemaan. molemmilla aiva huiput blogit! (:

      Poista
    3. ''Tämä on nyt vihoviimeinen kerta kun vastaan tähän, olen saanut aiheesta varmaan yli 20 kommenttia. Pinja vaihtaa ulkoasua.'' YLI 20 MIETTIKÄÄ NY SITÄ !!!!! lol, ylimielistä shaibaa...

      Poista
    4. Mitäs ylimielistä siinä on, enemminkin ärsyttävää vastata useampaan otteeseen ihan täsmälleen samaan kysymykseen :D

      Poista
    5. Olen samaa mieltä Tiian kanssa !Kannattaa ensin vähän selailla kommentteja .

      Poista
    6. Siis kun Pinja vaihtaa ulkoasua niin sitten kun hän on vaihtanut sen niin aukeaako pinjan blogi sitten taas kaikille:)? PS toivoisin vastausta!!:)

      Poista
  4. Tosi kiva video ja postaus. Varsinkin yoinen kuva hyvä:DXD

    VastaaPoista
  5. Olipas ilo katsella teidän menoa kouluvalmennuksessa;-) Minusta tuo uusi ulkoasu on todella kiva se ei ole pilattu pienillä yksityiskohdilla ja sopii muutenkin kevääseen:-) Blogissasi ihastuin oikeastaan siihen että sinulla on niin hyvälaatuiset kuvat kun olla ja voi vaikka olet muokannut niitä niin et ole muokannut niitä liikaa:-) Kirjoitat mielestäni todella mielenkiintoisesti ja monipuolisest, et kirjoita aina vaan kentällä menosta vaan kirjoitat hyvin selkesästi jos olette käyneet vaikka valmennuksessa ja lisäksi on aina video mikä selkeyttää vähän:-)

    VastaaPoista
  6. Ratsastat laukkaa kun ALKEINEN!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaa itekki ja alkeinen ei oo sana! :DDD Voi sua itte oot alottelija ja ratsastat varmaan koko heppaa kun alottelija toisin kun Tiia!!!

      Poista
    2. Ano varmaan itse ratsastat paremmin ? :)

      Poista
    3. Tiia, aloittelija? Kyllä Tiia on ratsastanu niin kauan että se laukan hallitsee! :)

      Poista
    4. Noin on hyvä tulla anona kommaamaan. Yleensä ihmiset käy valmennuksessa sen takia, että saa apua asiantuntevilta! Ne neuvoo ja opastaa, ja anon ei kannata tänne tulla kommailemaan tollasia, kun Tiia ei mun silmään ratsasta huonosti, ja valmennuksissa käydään, jotta opitaan istumaan siellä kyydissä! Ja Tiia ei kyllä näutä läheskään miltään alkeiskurssilaiselta xD

      Poista
  7. Kiva postaus :) No kyl se harjotuksella taas tulee kuntoon ne laukan nostot ja ne ;) se on varmaan vaan ruosteessa ne kouluavut ja ne :)

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! Onko Voitolla/Lillillä koskaan ollu martingaalia? Eikö niin että Lilli on ollut Saviskassa (Savisaaren ratsastuskeskus oy)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisissä paikoissa on ollut, meillä Lillillä vaan maastossa. Juu on se siellä aikoinaan ollut:)

      Poista
  9. kiva postaus :) . mistä toi sun puhelimen kuori on ??

    VastaaPoista
  10. Eikö tuo ole alussa sulkutaivutusta kun hepan pää on ulospäin, kun eikös avotaivutuksessa se ole sisäänpäin? En ole ihan varma asiasta mutta ajattelin kysyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehtiin videolla pelkästään väistöjö, tosin ekassa videolta katsottuna vähän yli taivutin Voiton päätä..:S

      Poista
  11. Oli mukava postaus :) mutta olisi kiva saada teidän koulu menoa kuvinakin :)

    VastaaPoista
  12. Tykkään erityisesti lukea näitä kouluvalkkupostauksia, kun niistä eniten tajuan, joten kiva, että postaat sileänkin treeneistä! (: Mä en tajua, mikä ongelma itsellänikin välillä iskee laukannostoihin! Välillä oman hepsun kanssa oli niin pahat ongelmat vaikeemman kierroksen laukannostossa, että lähes tuhersin itkua treeneissä. Ja kilpailtiin silloin alueella HeA:ta, että ei ihan ummikoita oltu enää, oli vain iso ongelma ja yritin välttää sitä nostamalla vaikeempaa laukkaa enemmän ajamalla, mistä ei tietysti loppujen lopuksi tullut mitään. Yllättävän kauan meni nostoja treenatessa, ennen kuin ne taas sujuivat ongelmitta. Ja sama ongelma esiintyi myöhemmin myös nuoren vuokrahevosen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että muillakin on samantyylisiä ongelmia, jollakin tapaa lohduttavaa:)

      Poista
  13. Kiva postaus!miksi pinjan blogiin ei pääse?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia on vastannut tähän ylempänä. :)

      Poista
    2. Johan tiia jo kertoi! Pinja vaihtaa ulkoasua.

      Poista
    3. Ei kaikkien tarvitse täällä ragee

      Poista
    4. Ei kukaan ole raivonnutkaan, vaan ihan asiallisesti sanonut:)

      Poista
  14. Ihana blogi<3 Mutta asiaan. Miten sait noi seuraa meitä gadgettiin facebookiin, instagramin, twitterin ja youtuben? Kiitos jos vastaat:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt ohjeet siihen, katsoppa suosituimmista erikoispostauksista :)

      Poista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Kiva postaus vaikka liian vähän kuvia mun makuun... Mullakin on laukan nostossa juuri Se ongelma että jätän hepan edestä tyhjäksi kokonaan ja ajan vain jalalla eteen. Ja istunta on välillä kaikkea muuta kuin tiivis. Sitten alkaa ärsyttää kun siitä on tullut parin viikon sisällä mulle joku automaatio. Pitää vaan tosi tosi kovaa keskittyä ja ratsastaa ni kyllä Se siitä :)

    VastaaPoista
  17. Kiva postaus! Ratsastat mielestäni hyvin ja menoanne on kiva seurata :)
    Noi EKA kommentit ei sitte lopu koskaan... Huoh :D

    VastaaPoista
  18. Onko sua Tiia ikinä kiusattu tai syrjitty? Toivottavasti vastaisit :) en kysy mitenkään sillee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeassa elämässä, täällä blogissa on kyllä koitettu.

      Poista
  19. Oikein kiva postaus. Mikset treenaa avoja ja väistöjä ravissa ja käynnissä oikeaan kierrokseen? Saattaisi auttaa siihen että Se on jäykkä/hankala ratsastaa oikean kierrokseen. Kannattaa kokeilla! Ittelläni oli sama ongelma, mutta ilman satulaa meno ja noitten teko Sillon auttaa! Samoin koulusatulalla meno eli lainaa jostain koulupenkkii jos omaa ei ole! Maasta käsinkin kannattaa välillä kokeilla kouluhommien harjoittelua! Eli Voitto vapaaksi kentälle ja käsittele oikeaan kierrokseen todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen tietysti saman verran, jossen enemmänkin tohon vaikeampaankin suuntaan, myös kotona ja valmennuksessa :D

      Poista
  20. Teitte tallihommia sunnuntaina?;) Mutta kiva postaus kuvia vaan olisi saanut olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah miksen ymmärrä tota..:D Kiitos!

      Poista
    2. niitä tehdään jokapäivä jos on hevoset pihassa ;) eri anonyymi

      Poista
    3. Siis tarkoitin tolla et noita tallihommia mitkä ei ole jokapäiväisi kuten. uuden heinäpaalin vaihto, lantalan tyhjennys ja tarhojen siivous.

      Poista
  21. onko pinja taas tauolla?

    VastaaPoista
  22. Miks pinjan blogi ei toimi?

    VastaaPoista
  23. Miksi en pääse pinjan blogiin?:O

    VastaaPoista
  24. Miksi Pinjan blogiin ei pääse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei oikeesti lukekaa aikasemmat kommentit!! PINJA VAIHTAA ULKOASUA kuten moni on jo sanonut...

      Poista
    2. Voisitteko lukea ekojen kommien kohdalta. Tiia on vastannut tosi monta kertaa :/ Ihanaa Tiia kun kirjotat noin selkeesti miten teitte kaikkia noita juttuja ;) PS. Paras blogi!

      Poista
  25. Kiva postaus! Onko tiia ja pinja tulossa hevosmessuille huuhtikuussa??

    VastaaPoista
  26. OLIKO toi Maarit nimisen naisen kouluvalku koska se pitää valkkuja mäntsälänratsastuskoululla mänralla ja mun kaveri käy sen valkuis se oli valkus justiinsa sunnuntaina!....
    ja mäntsälänratsikoulun sivut löydät ku kirjotat mäntsälänratsastuskoulu ni siin etu sivul on harmaan ja mustanponin uva tai sitte ison puolverisen kuva ratsastajinenn yms...!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enn oo kyllä koskaan käynyt enkä kuullut koko paikasta:)

      Poista
  27. Eppaa mäkin haluun hevosen!!!!!:) Kiva postaus:)

    VastaaPoista
  28. Hienosti menitte :) ootte te voiiton kanssa Nii hieno pari! :) kiva postaus ja muutenkin Tää sun koko blogi on ihan mainio! Teitä varmaankin saa tulla moikkaamaan hevosmessuilla? Vai? Ite ois kiva nähä teidät ihan livenä! Ja hieno Se sun banneri Kaktun bannerikisassa! On sussa paljon kehumista ja Voitossa myös! :)

    VastaaPoista
  29. Why u dnt post in english anym? :( cnt understand!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh sorry! Maybe next time I rememer or I post next weekend only English :)

      Poista
  30. ootteko tulossa pinjan kanssa 9.3 horse fairiin? :)

    VastaaPoista
  31. Ootko menossa tän vuoden hevosmessuille jos oot niin kumpana päivänä vai molempina?

    VastaaPoista
  32. Tosi kiva postaus. Miks Pinjan blogiin ei pääse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä ei mene kauaa selata nopeasti näitä kommentteja läpi. Ylempänä vastattiin jo monta kertaa tuohon samaan kysynykseen. Pinja vaihtaa siis ulkoasuaan. :)

      Poista
  33. En tiedä hämääkö nyt vaatteet, oma silmä, kuvakulma vai mikä mutta ihan kuin sulla olisi hartiat lukossa ja eritasossa koko ajan? Toki video on valmennuksesta ja tähän puuttuminen on valmentajan tehtävä korjata jos näin on :) Itselläni jää herkästi olkapäät 'jumiin' sileän treeneissä ja välikäyntien aikana pyörittelen ja koitan saada olkapäitä rennoiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein näit ja valmentaja puuttuikin asiaan lähes kokoajan, mutta en vain tahdo saada niitä pyöräytettyä paikoilleen:)

      Poista
  34. Miks Pinjan blogi on vaan kutsutuille lukijoille? Mut tosi kiva postaus ja ratsastat hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää mietin samaa? Se on jo toista kertaa...? :|

      Poista
    2. Vastaus löytyy ylempää:D PINJA VAIHTAA ULKOASUA!!;DD

      Poista
  35. Onko Pinjan blogi poistettu tai jotain koska kun yritän päästä sinne ei näy ainakaan Bon Bon blogia missään? Mutta olen tässä vähän aikaa seuraillut blogiasi ja olet oikeasti tosi hyvä ratsastamaan ja blogisi on selkeä ja kiva! Jatka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi kun vastaan Tiian puolesta, mutta Pinjan blogi on hetken suljettuna koska se vaihtaa ulkoasua. :)

      Poista
  36. Tosi kiva tää uus ulkoasu muuten, mutta tuo bannerin animaatio juttu tökkii hirveästi :/ :) Onko muuten se rikosilmoitusjuttu edennyt mitenkään? Olisi vain mielenkiintoista kuulla saatiinko haukkuja kiinni ja minkälaisen rangaistuksen tuollaisesta saa?

    t. kukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu koneen ja netin kapasiteetistä, valitettavasti kaikilla se ei ilmeisesti sitten toimi ihan oikein.. Koitan pian kehitellä uutta ulkoasua:) Ja rikosilmoitusasiaa en kommentoi enää blogissa, ihan sen takia että tämä on kiusaajan, meidän ja poliisin välinen asia.

      Poista
  37. Kiva postaus, menitte tosi hienosti mun mielestä! :)

    VastaaPoista
  38. Tän tytön postauksessa --> http://itsinmylife.blogspot.fi/2014/02/10v.html?showComment=1392728217224 on kuva Voitosta ja se väittää et kun se löysi sen kuvahausta niin se saa muka kopsata sen ihan vapaasti! Aattelin ilmottaa vaa...:D

    VastaaPoista
  39. Tosi kiva postaus :D Näitä valmennuksia luen oikein mielelläni :) Ootteko muuten pinjan kanssa menossa maaliskuussa Horse Fair tapahtumaan Helsingin messukeskukseen? :D

    VastaaPoista
  40. miks pinjan blogiin ei pääse

    VastaaPoista
  41. miks pinjan blogiin ei pääse

    VastaaPoista
  42. Tiia on vastannut jo ylempänä :D

    VastaaPoista
  43. Kiva postaus! Ja Tiialle: mielipide lämppäreistä? Ja en tiiä saisko täällä mainostaa mitenkään suuresti mutta käykää kattomassa: milanhevoselamaa.wordpress.com kiittiii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla ole juuri mielepidettä niistä, tosin ehkä turhan usein kuulee/näkee kuinka lämppäri ostetaan liian kokemattomille lapsille/nuorille kun ovat sen verran halvempia.

      Poista
  44. kiva postaus ja mistä oot ostanu noi puhelimen kuoret?

    VastaaPoista
  45. Kiva postaus ja meette tosi hyvin!! :)

    VastaaPoista
  46. katselin noita vanhoja banneri-postauksia ja tuli mieleen että kun olet tehnyt bannereita gimpillä niin millä olet tallentanut esim. jpeg, png... jotta tausta pysyy läpinäkyvänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. png, muuten ei pysy läpinäkyvänä:)

      Poista
  47. onko yks veera heinonen menny lillillä? Voitko pliis vastata.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On voinut ratsastuskoulu aikoina, muttei ainakaan meillä.

      Poista
  48. Kun oot muokanu movie makerilla videoo tms, nii onko se maker alkanu tökkimään, että se on päällä, mutta se ei anna aukasta itteään, tai että se ei toimi, mutta muuten voi olla esim netissä? Ite olin tekemässä koirasta videoo ja muokkasin sitä melkein tuunin sitä videoo ja fkjhdsåjoghdsl se ei nyt toimi! Ärghh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole noin, tosin välillä kaatuu, mutta käynnistyy kyllä sitten uudelleen:)

      Poista
  49. Mikä blogimalli sulla on täs bogissa? :))
    ihana ulkoasu! :>

    VastaaPoista
  50. Ihana banneri! Kivaa nähdä vihdoinkin muutakin kuin tummansinistä :D Tiia sun bannerit on ihan uskomattoman hienoja, mutta kokeile joskus useamminkin muitakin värejä kuin tuttua ja turvallista sinistä! Ja olis kiva jos tekisit vähän eri tyylisiä, ku oot kumminkin niin hyvä tekemään, että et voi epäonnistua! Ja tää animaatio banneri on I.H.A.N.A!

    VastaaPoista
  51. Onko pinja lopettanut bloggaamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät anot, käykää lukemassa ylempiä kommentteja! Siis Pinja vaihtaa ulkoasua!!:D

      Poista
  52. mistä otat näitä taustakuvia blogiisi:( kun haluaisin kans ite jotaa uuempaa omaa :)

    http://www.heppaelamaani.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattaa rullata sivu loppuun, sieltä löytyy tekijäoikeudet (:

      Poista
  53. Moi oot mun mielestä tosi hyvä ratsastamaan. Kiva postaus :D:D:D

    VastaaPoista
  54. Kumpana päiväna aiotte hevosmessuille? Olis kiva tulla moikkaamaan. :)

    VastaaPoista
  55. Kuka ratsastaa tossa videossa Lillillä?? Vai onks toi valkoinen poni Lilli :D?

    VastaaPoista
  56. Minä käyn joka päivä varmaan 5 kertaa kattoo sun blogin ja pinjan blogin. ( tosin en nyt koska vaihtaa ulkoasua..) Ootte IHAN PARHAITA blogaajia ja voitto ja lilli on hyvin koulutettuja ja ainakin videosta huomaa että on hyvät askellajit. Te olette myös todella kauniita!! <33333 Harmi se kiusaaja.. :-(((( Hyvä että ilmotitte!! Voisitteko joskus tehdä kesäisen mydayn?? Se olisi kiva! Mutta sun ja pinjan postaukset ovat ihan todellatodellatodella hyviä!!!!!

    VastaaPoista
  57. Miks Pinjan blogiin ei nykyään pääse ilman että kirjautuu? :(

    VastaaPoista
  58. Tosi kiva postaus oli! Kenen valmennus tää siis oli? Hienosti sujui, tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  59. Liittykää blogini lukioiks, liityn teidän kans! :)

    http://elmiiraw.blogspot.fi

    VastaaPoista
  60. Mikä Pinjan blogin nimi on??�� Haluiaisin alkaa lukee sitä. Kivä postais muuten

    VastaaPoista
  61. Anonyymille se on: bonbonponi.blogspot.com, mutta helpommin pääset jos vaan kirjotat bonbon. :-)

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!