keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Miten tää blogi oikein pyörii?


Moni teistä ruudun toisella puolella ei kirjoita blogia, joten halusin vähän kertoa mitä kaikkea tähän mun blogin pitämiseen oikein kuuluukaan ja ehkä teitä muitakin kiinostaa:)

Ihan kaikki alkaa ideoimisesta.Pelkän blogin perustaminen vaatii jo jotan ideointia, pitää keksiä nimi, aihe ja suunitella ulkoasu. Kun blogin on perustanut pitää keksiä uusia postausideoita viikoittain ja uudistaa tietyin väliajoin blogin ulkoasua. Suurin osa mun ideoinnista tapahtuu tiedostamatta. Joskus uusi postausidea syntyy huomaamatta koulussa kavereiden kanssa keskustellessa tai hevostalli.netistä lukemastani asiasta.

Aloitetaan nyt aikaa vievimmästä prosessista eli ulkoasusta. Kun olen päättänyt vaihtaa blogin ulkoasua, menee pelkän idean keksimiseen useita viikkoja, selailen erilaisia nettisivuja aina blogeista verkkokauppoihin. Joskus löydän sieltä kivan idean tai sitten idea banneriin lähtee jostakin banneriin tulevasta valokuvasta. Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että inspiraation ja ideoiden etsimnen on eri asia kun suoraan toisen bannerin jäljittäminen. Kun idea on mielessä valmis siirrän sen yleensä ihan piirrustuspaperille, jonka jälkeen avaan sitten photoshopin. Usein se lopullinen banneri/ulkoasu on erilainen kun suunitelmani, mutta alkuperäinen idea vain yleensä tuppaa muuttumaan varsinaisen toteutuksen aikana. Joskus banneri valmistuu tunnissa, mutta toisinaan hion ja viimeistelen bannera viikonkin. Nykyään olen laiska muokkaamaan html-koodeja, joten niihin kerran uhrattu aika riittää, jos ei vain vaihda mallia. Sitä päivää odotellessa kun päätän luopua simple-mallista ja ihan kaikki tekemäni muutokset katoaa..

Postauksen ideoimiseen ei yleensä kulu yhtä paljoo aikaa kun bannerin tekoon. Kuulumispostaus voi syntyä 20minuutissa, mutta mielipidepostauksen ajatuksia ja rakennetta tulee hiottua pidempään. Jotkut postaukset lojuvat vielä vuodenkin päästä luonnoksetkansiossa, sillä en ole saanut viimeisteltyä niitä haluamakseni tai sitten koko postauksesta ei ole tullut sellanen kun ajattelin.

Kuulumisista, treeneistä tai kisoista kertova postaus tulee kirjoitettua melko nopeasti, mutta kun eihän se pelkkä kirjoittaminen ole koko postausken teko. Kuva- ja videomateriaalien ottamiseen ja muokkaamiseen kuluu joskus todella paljon aikaa. Pidetään Pinjan kanssa yleensä muutama kuvauspäivä viikossa, jolloin ratsastateaan eri aikaan ja kuvataan toisiamme. Kun emme ratsasta samaan aikaan, kuluu tallissa ainakin tupla-aika. Muutaman julkaisukelpoisen tavallisen ratsastuskuvan ottamisessa voi "tuhraantua" siis useampi tunti. Videopostauksen kuvaamiseen aikaa kuluu vielä enemmän. Eikä auta vain räiskiä kuvia ja videoita miten sattuu. Asetusten pitää olla hyvät (aina se ei kuitenkaan onnistu, onneksi on photoshop ja lightroom..) ja joka kerta pitäisi koittaa keksiä jotain speciaalia, kukapa nyt jaksaa viikosta toiseen katsoa samanlaisia kuvia tismalleen samoista tilanteista. Varsinkin videopostausten kanssa tämä on ongelma, sillä uusia kuvakulmia ja tilanteita on vaikea ikuistaa juuri silloin kun on videopostauksen päättänyt kuvata. Nyt olemmekin tehneet huomattavasti vähemmän videoita, kun tuntuu, että toistamme vain itseämme.



Kuvat ja videot pitää sitten vielä editoida. Ensin pitää lajitella mitkä ovat julkaisukelpoista matsksua. Joskus kun on paljon hyviä kuvia, joutuu tekemään parikin karsintakierrosta. Hyvässä valossa otetun kuvan muokkaukseen kuluu nopeimmillaan 30sekunttia, vahän kontrastia yms., kuvan pienennys ja tallennus. Pimeällä otettuihn tai muuten vain ei niin hyviin kuviin kuluu taas useita minuutteja. Valmennus videot on helppo koota, kaikki vain pötköön ja vähän leikkailla. Videopostauksen tekoon menee vähän enemmän aikaa, kun pitää valita hyvät pätkät ja usein leikata videoita melko runsaalla kädellä.

Kun kuva- ja videomateriaali on valmiina aloitan postauksen kirjoittamisen. Postauksen kirjoittamistakin on valmisteltu joko mielessä tai paperilla. Kuulumispostaus ei paljoo valmistelua tarvitse, jos kirjoitan sen heti kun tulen tallista. Aina tälläinen ei ole mahdollista, joten kirjaan yleensä puhelimeen tai paperille tapahtumat ylös, jotta ne palautuvat varmasti mieleen postausta kirjoittaessa. Tallissakin tulee usein huomaamatta ajateltua, mitenhän tästä nyt blogiin kirjoittaisi. Yleensä olen niin laiska, etten kuulumispostauksia oikolue vaikka mun ehdottomasti pitäisi niin tehdä, kun en virheetöntä tekstiä kirjoita. Sen sijaan tälläiset asia/mielipidepostaukset oikoluen ihan jo sen takia, että näitä on kirjoitettua useana eri päivänä, joten saatan vahingossa puhua samasta asiasta montakin kertaa. Uudessa koneessani on Word, joten käytän sen oikeinkirjoitusohjelmaa paljon kirjotusvirheiden etsintään. Suosittelen kokeilemaan, korjaa äikän opettajellikkin kelpaavalla tavalla ;) Viimeisenä postauksen teossa keksin yleensä otsikon. Otsikon pitää olla mielestän mahdollisimman paljon postauksen sisältöä kuvaava, ei siis mun mielestä täällä heppablogissa ainakaan siis mitään laulunsanoja, jotka eivät liity aiheeseen pätkääkään. Olette ehkä huomanneet, että mulla onkin melko tylsiä otsikoita..:D

Kun olen julkaissut postauksen infoan siitä joskus facebookissa ja seuraan hetken aikaa liikennettä Google analyctisin kautta. On hauska nähdä mistä, millä laitteella ja kuinka paljon lukijoita rynnistää lukemaan uutta postausta. Kommentteihin vastailen vaihtelevalla tyylillä. Nyt kouluaikaan vastaan vain kysymyksiin ja erikoisempiin kommenttehin, mutta kesälomalla vastasin kaikkin. Toivon, että lukijat ymmärtävät, ettei mun ole mitenkään mahdollista vastata joskus jopa satoihin kommentteihin yhdessä postauksessa. Kaikki kuitenkin luen! Yleensä luen kommentit esim. bussissa puhelimella, sitten kun tulen kotiin niin mun ei tarvitse kun vilkaista ne uudestaan ja etsiä ne kommentit joihin olin ajatellut lukuvaiheessa vastata. Tähän käytetttyä aikaa on todella vaikea arvioida, kun en sitä mitenkään yhtäjaksoisesti tee, vaan vastailtua tulee pitkin päivää.

Kommenttien lisäksi saan viestejä sähköpostiin, youtubeen, facebookkiin ja instagramiin. Olen ottanut sellaisen linjan, että vastaan kyllä kaikkiin kysymyksiin blogissa ja facebookissakin, mutta muualla en. Sähköpostiin saan usein vähän turhan tuntuisa viestejä, joissa saatetaan kysyä Voiton rotua. Sellaiset olisi aivan hyvin voinut kysyä blogissa kommentilla, mutta sähköpostia saa lähettää jos asia tuntuu sille, että se on hyvä kysyä yksityisesti. Sähköpostin välityksellä hoidan myös lähes kaikki yhteistyöjutut. Niiden hoitamiseenkin menee yllättävän paljon aikaa, varsinkin jos viestit on englanniksi..!

Ja eihän tämä homma vielä tähän lopu. Olen aktiivinen bloggaaja, joka haluaa tietää paljonko blogissa vierailee ihmisiä, mistä päin he ovat ja kuinka paljon he viettävät aikaa blogissani. Google Analyticsin avulla tsekkailen aina kerran viikossa, mistä kaupungesta tai maista blogissani käydään, kuinka paljon uniikkeja kävjöitä on viikossa tai kuukaudessa ja millä laitteilla te surffailette. Voin jopa saada selville minkä merkkisellä puhelimella te tällä olette, viime kuussa vieraili blogissani eniten ihmisiä iPhone 4S:llä ;) Bloggerhan antaa valheelliset tilastot tälläisistä, joten susittelen Google Analytics kaikille, joita tilastot kiinostavat.


Miltä kuulosti lukjoiden ja muiden bloggaajien korvaan? 
Olisiko teillä mielipide/erikoispostaus ideoita (muita kun myday)?





154 kommenttia:

  1. Oisko toivekuvapostaus tai kysymyspostaus??
    Nyt pitää mennä lukemaan postaus!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyspostaus voisi olla hyvä idea:)

      Poista
    2. Vielä jatkoa kommenttiin:
      Todella mielenkiintoinen postaus, jonka oikeasti jaksoi lukea, eikä vaan selata!
      Itse surffailen blogissasi Samsung Galaxy s2:llani.

      Poista
  2. Kiva postaus! :) Jotain erikoispostausta olis tosiaan mukava saada, mutta ei nyt oikein tule itsellekkään mieleen...
    Joku kuukauden suosikit :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin sekin on unohtunut tehdä, voisi ottaa kuukauden suosikit taas uudestaan käytäntöön, kun joulukalenterin aikaan ne unohdin :D

      Poista
  3. Tää oli kiva postaus, tykkäsin! :)

    Ja joku hoitovideo esim "miten hoidan Voiton ennen valmennusta" ja "miten hoidan Voiton ennen ratsastusta kotona". Ois hauska nähä onks eroja :D

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus. Voitko kertoo miten läpinäkyvän bannerin saa, ku tuskailen sellasen kaa blogissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoppa tämä: http://lillivoitto.blogspot.fi/2012/02/220-nain-teet-yksinkertaisen-bannerin.html

      Poista
  5. Joku erilainen erikoispostaus ois kiva (ei kyl tuu just nyt mieleen mitää). mutta kiva postaus ja mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
  6. Hyppäättekö Pinjan kanssa koskaan ilman satulaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ollaan ehkä kaksi estettä otettu, muttei juurikaan hypätä:)

      Poista
  7. Äh! kirjoitin hirveen pitkän kommentin mutta klikkasin jotain ja se katosi jonnekin bittiavaruuteen :O. No ei voi mitään.. Viisaan oloisesti kirjoitettu teksti (jos niin voi sanoa) ja kaikki asiat täsmää omassakin bloggaamisessa. Postausideoita: kuvapostaus, kysymyspostaus, lisää kuvausvinkkejä, parhaat ottamasi kuvat, ennen/jälkeen muokkauskuvia, miten muokkaat kuvasi photoshopilla, miten ja miksi aloitit bloggauksen, miten blogistasi tuli suosittu... Näitähän riittäisi luetella vaikka koko ilta! :DD

    VastaaPoista
  8. Kuulosti kivalta mun korvaan! Mulla tulee postausideat mieleen usein tallilla, koneella tai koulussa. Sitten kun pääsen kirjoittamaan ei tule mitään mieleen.. Tästä postauksesta oli mulle ainakin jotain hyötyä, ainakin tuntu siltä :D Kiitti! Postausehdotuksina olisi toivekuvapostaukseen lisää osia ja sitten olisi kiva tietää miten noiden ''tykkäsitkö'' ja ''tunnisteet'' yläpuolelle rusetin jne. eli siis toisena ehdotuksena olisi pieniä blogivinkkejä. Ei siis että miten teet koko ulkoasun ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja anonyymi ylhäällä ehdotti kuukauden suosikkeja, niitä olis kiva saada taas :))

      Poista
  9. Kiva postaus!
    Kysymyspostaus olisi tosiaan kiva!
    Itselle ei tule nyt mitään mieleen, pitääpä miettiä! :)

    VastaaPoista
  10. Huonepostaus tai videopostaus kaverin kanssa? :)

    VastaaPoista
  11. kysymyspostaus olis tosiaan kiva! :)

    VastaaPoista
  12. Olisi kiva saada mielipidepostaus kiusaamisesta ja syrjimisestä. (Kertoisit siis mitä sinä ajattelet siitä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä mäki haluaisin! :)

      Poista
    2. Eiköhän jokainen ajattele, ettei se ole oikein ja, että se on suorastaan kauheaa. Mulla ei juuri omakohtaisia kokemuksia ole, joten en tästä osaisi postausta kirjoittaa kun ihan yleisellä tasolla:/

      Poista
  13. Videopostaus - Ilman satulaa hyppimistä :)

    VastaaPoista
  14. Tää postaus oli jotenkin sellainen, että jaksoi lukea hyvin. Itse bloggaajana tosin suurimman osan noista voin itsekin allekirjoittaa, joten mitään kovin uusia juttuja ei tullut esiin. Tuo Google Analytics kuulostaa hauskalta, pitäisi varmaan itsekin testata! Tuosta Wordista, et varmaankaan tähän postaukseen ollut käyttänyt, koska löysin häiritsevän paljon ihan selkeitä kirjoitusvirheitä. :D Toki Wordissa on se, että joku väärin kirjoitettu sana voisi jossain toisessa merkityksessä tarkoittaa jotain, jolloin se ei alleviivaa sitä.

    Postausideoita mulla nyt ei mitenkään erityisesti tule mieleen, mutta olen jo joskus aiemmin ajatellut tällaista postausta (ihan itsellenikin, mutten ole saanut aikaiseksi); eli siis kisapostaus "ajatusten kautta". Eli kirjoittaisi koko esteradan ajatukset. Varmasti jokainen radalla pohtii paljon asioita (vaikka sitten vaan "VOIHITSI missä se seuraava este on apua tää hevonen vie mua, hitto ku ei käänny" tai satunnaisesti jotain ihan muuta "onpas hieno pipo tolla tuomarilla") varmaa ymmärsit idean? :D Eli siis joistain kisoista tai miksei vaikka jostain valkastakin :) Pitkä selitys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitä vittua nyt.. 'Tuosta Wordista, et varmaankaan tähän postaukseen ollut käyttänyt, koska löysin häiritsevän paljon ihan selkeitä kirjoitusvirheitä'

      Poista
    2. Hyviä ideoita:) Olisi kiva, jos sanoisit ne kirjoitusvirheet sillä oikoluin tuon läpi kahdesti, tosin en tällä kertaa Wordilla.

      Poista
    3. Eikä tossa kyllä häiritsevästi mitää virheitä ollu ite löysin 1 että ei kyllä voi häiritä yks kirjotusvirhe näin pitkässä postauksessa

      Poista
    4. Oli tuossa aika monta kirjoitusvirhettä, mutta ei niistä kannata hermoilla. Minua ärsyttää enemmän tapa, jolla alkuperäinen kommentoija ilmaisi asian. Suvaitaan toistemme virheitä niin maailma on parempi paikka.

      Poista
  15. Postaus voiton näkökulmasta ois kiva(:

    VastaaPoista
  16. Tee sellane videopostaus missä tavallaan näkyy sun ratsastus mut samalla selität taustalla mitä teet ja et mitä virheitä huomaat yms:) Tai sit et pidät tunnin Pinjalle ja kuvaat sen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tollasia ois kiva lukea/katsoa!!!! Ja oot tosi kaunis ja nätti! Miks Pinjan blogiin ei pääse?

      Poista
  17. tää ei nyt liity mihinkään heppa/blogijuttuun, mutta pelottaaks sua koskaan esiintyä? esim pitää yksin esitelmää luokan eessä tms? mua pelottaa kauheesti, kädet ja ääni tärisee, sydän hakkaa.. oisko sulla vinkkejä tähä? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa sanoa opettajalle siitä. Muakin pelotta ja mullekki tulee noi et kädet tärisee yms... Jos sun on pakko esiintyä nii tee se rauhassa etkä yritä päästä nopeesti tilanteesta pois. Se vaa pahentaa tilannetta;) Koita ensin rauhottuu ennen sitä juttua missä pitää esiintyä;)

      Poista
    2. Ei pelota, jännittää välillä vieläkin kun lukiossa kaikki ryhmäläiset eivät ole tuttuja. Yläasteella kun oli se oma luokka oli esiintyminen paljon rennompaa:) Opettajasi varmaan osaa antaa parhaat vinkit alan koulutuksen kun omaa.

      Poista
  18. Tosi mielenkiintoinen postaus!:)

    VastaaPoista
  19. Oon sua aika paljo nuorempi mut ajattelin et isompana voisi alottaa blogin. Tos oli hyvii Ohjeita tai malli!!;);)

    VastaaPoista
  20. Hyvä postaus! Ois kiva, jos tekisit semmosen yksinkertaisen postauksen, jossa hieman avaisit perus canonin järkkärin asetuksia ja mitä asetuksia kannattaa milloinkin käyttää! Tästä on varmaan hyviäkin oppaita netissä, mutta jos kiinnostaisi tehdä tuommosta pientä opetus-postausta, niin ainakin yksi innokas lukija olis sille!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin kiinnostais tommonen postaus!!

      Poista
    2. Muuten tää ois kiva idea, mutta kun eri malleissa säädetään eri juttuja vähän eri paikoista. Ja asetuksista olen tehnyt jo postauksen: http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/11/taydennysta-kuvauskalustoon.html

      Poista
  21. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus, juurikin itse kun en kirjoita blogia! Niin kuin joku jo ylempänä ehdotti kuukauden suosikit tai kuva- tai kysymyspostaus ois kiva!

    VastaaPoista
  22. Voiton "näkökulmasta" postaus ? Eli ns. Voitto muka kirjottais sitä postausta ns omalla ajattelullaan :D joo et varmaan kässänny, sillä sepitän jotain hyperoutoja...

    VastaaPoista
  23. voisitko tehdä myday?:)

    VastaaPoista
  24. Ihana postaus! Onko sun turvaliivi muuten racesafe? Ja mitä ratsastustarvike kauppaa/verkkokauppaa suosittelisit tällaiselle 12.v tytölle?:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On racesafe. En tiedä miten tuo ikä vaikuttaa, mutta siis Hööks ja Suitsisoppi semmosia missä itse asioin.

      Poista
  25. Valaiseva postaus! Mua kiinnostais jos laittasit joskus noita kiinnostavampia tilastoja johonki postaukseen. Onnistuisko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu, voisin tälläisen kehitellä..:)

      Poista
  26. Haluaisin postauksen missä on myös pinja ja Sini :):):)

    VastaaPoista
  27. Sä kyllä pidät tosissas blogia. Itse blogannut monta vuotta, mutta olen varma, että se jäis heti siihen jos pitäisi alkaa tekemään sitä noin työnä. Ennen postaamista en raapusta mitään paperille, kirjoitan aina omia tuntemuksia ja annan ajatusvirran valua sormien kautta ruutuun. Silloin yleensä tulee mielenkiintoisia postauksia, eikä liian mekaanista täyttä tietoa jopa tylsästi. Blogisi on kyllä laadukas, niinkuin näin suositus heppa blogin kuuluukin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luonnostelen sai oikeastaan kirjaan ajatuksia ylös sen takia, ettei mitään aitten jää kirjoittamatta kun kirjoittaessa syntyy tietysti uusia ajatuksia:)

      Poista
  28. Tiia,tee se huonepostaus videolla! Tai suunnitelmia kesälomalle yms (8 ?

    VastaaPoista
  29. Kuukauden tavoite postaukset! Ja saman kuun lopussa tai seuraavan alussa että miten tavoite onnistui! Oli mielestäni kiva postaus ja kirjoitti selkeästi! :) Oli hyvää luettavaa. Mutta siis Joo aikaahan blogiin kuluu! Mutta työ tuottaa tulosta kuten olla Suomen suosituin hevosblogi! :) Ja tietty sponsorit. Ja kysymyspostaus ja Voiton hoito tai Voiton perusteellinen, pesu, harjaus ja kengityksestäkin jtn.

    VastaaPoista
  30. Tää oli tosi kiva ja kiinnostava postaus! Voisitko tehä vaikka jonkun hauskan talven hyvät ja huonot puolet videon? :D

    VastaaPoista
  31. Ois kiva jos tekisit postauksen sun "pakkomielteistä" tai siis kerrot miten sä teet jonku jutun vaikka. Että sun on pakko nousta hepan selkään siltä puolelta jne ja sit kertoisit et onks siihe joku erityinen syy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yleensä aina noustaan vasemmalta puolelta selkään, laskeudutaan vasemmalta puolelta, laitetaan satula vasemmalta puolelta ja laitetaan suitset vasemmalta puolelta (pään toiselta puolelta), koska hevoset on tottunut niihin. Etenkin Lilli on tottunut, kun on entinen ratsastuskoulun poni. Että tuskin noissa mitään ideaa, kun vaan laittaa "Nousen aina siltä puolelta, kun se on hevoselle tutumpaa." Mä en itse oo nähny kenenkään nousevan oikealta puolelta (videoissa, kuvissa, leffoissa tms, paitsi yhdessä barbi leffassa xd)...

      Poista
    2. Hyvä idea, mutten oikein keksi pakkomieleteitä niin montaa, että niistä saisin postauksen:D

      Poista
  32. Tää oli mun mielestä tosi mielenkiintonen postaus. Jaksoin lukee helposti loppuun asti! Tälläsii vois tulla useemminkin mummielestä. Tota wordii vois kyl testata, mut tiiätkö saako sitä ladattuu sit mistää jossei sitä oo koneessa valmiina? Mut siis tosiaan tosi kiva ja mielenkiintonen oli tää!

    Ois kiva jos tekisit kysymyspostauksen ja jatkoa niille kuvapostauksille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit:) Wordin voi ostaa taisi maksaa n. 100e, joissakin koneissa valmiina.

      Poista
  33. Kiinnostava postaus, tykkäsin! Erikoispostausideoita tuli mieleen seuraavia;
    olis kiva nähdä vähän enemmän teidän menoa kouluratsastuksessa, opetelkaa joku heB tai heA ja videota tänne?:) erikoispostausideana siis :)
    Toisaalta hauska ois nähä miten ratsastat jollain muulla hepalla kuin Voitolla tai Lillillä, niin jos sulla olis mahdollisuus saada tänne blogiin materiaalia kun ratsastat jotain muuta heppaa (tuntihevonen ratsastuskoululta?) ihan mielenkiintosta olis kun aina tottunut näkemään sut Voiton selässä :)

    VastaaPoista
  34. Mä ehdottasin tällästä:
    Kertoisit mielipiteesi eri roduista. Silleen et esim. Miltä tuntuisi Jos Voitto olisi Friisiläinen? Että Voitto vierailisi eri roduissa ja Sä sanoisit niikun mielipiteesi siitä että mieltä tuntuisi Voitto eri roduissa??:D

    Toinen idea:
    Varustepostaus, Voiton ja sun varusteista!!!:D Se olisi tosi kiva. Kiva jos toteuttaisit jomman kumman mun ideoista. Voi olla että olet jo nämä ideat saanut....:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha varustevideo olisi tässä: http://www.youtube.com/watch?v=zZiqJ-1I0YA&feature=youtu.be mutta uudenkin voisi toki tehdä joskus:)

      Poista
  35. Oon aina aatellu postausten ja videopostausten olevan hankalia, mutta nyt tuli vielä selville vähän lisää siitä paljonko se vaatii:D. Tästä jäi yksi kohta puuttumaan... kommentit: että sellaiset ihmiset jotka aloittavat täällä täytyisi jaksaa kestää kommemtteja oli ne sitten nega- tai positiivisiä, toki on poikkeustapauksia niiku se mistä teitte rikosilmoituksen ja se oli hyvä juttu! Ymärtävätpä ihmiset nytte miltä se tuntuu:D. Sähän voisit tehä semmosem minun ja hevoseni oudot tavat? Vois olla kiva lukee semmone sulta ja Votelta:D

    VastaaPoista
  36. Kirjoita esim. viikko tätä (tai lifersyle) blogia englanniksi ;)

    VastaaPoista
  37. Tiiän että sua Tiia ärsyttää kun kaikki kysyy aina "voitko tehä mydayn?" mutta kun/jos teet sen niin voitko kuvata siihen myös vähäm heppailua, kun yleensä siinä ei oo heppailuja. :)

    VastaaPoista
  38. 20 viimisintä kuvaa puhelimestasi! :) älä huijaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hauska idea, kuvat voisivat vaan olla vähän tylsiä, kun siellä on kaikkia koulumuistiinpanoja yms:D

      Poista
  39. todella kiva postaus ;) itsekkin pidän blogia ja haluaisin tietää onko muita hyviä ja ilmaisia kuvanmuokkaus ohjelmia kuin Gimp. Samalla kysyn että löytyykö myös hyvi ja ilmaisia videon muokkaus ohjelmia, kiitos jos vastaat:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin netissä toimivia on PicMonkey ja Ipiccy :)

      Poista
    2. Muita hyviä ja ilmasia en tiedä kun Gimp, mutta eikö se kelpaa? Se on paras ilmaisohjelma. Videoita muokkaan itsekkin Windowsin elokuvatyökalulla, jonka saa varmaan ladattua netistäkin, koneellakin voi olla valmiina:)

      Poista
    3. Photoscape on ilmainen koneeseen ladattava. En ite oo kokeillu.

      Poista
  40. Tämä oli kiva postaus jonka jaksoi lukea eikä vaan selata:) mutta jos vähän lyhemmällä tekstillä saisit:)

    VastaaPoista
  41. Voitko tehä my weekend videon joskus :) missä olis heppajuttuja ?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä semmonen urakkavideo.. ehkä kesälomalla:D

      Poista
  42. Kerrankin pitkästä aikaa sellainen teksti joka oli mielenkiintoinen ja sitä jaksoi lukea! Tälläisiä tekstejä on mukava saada aina välillä! Itsellä ei ole blogia, mutta aina välillä tekisi mieli, mutten kuitenkaan oikein osaa :/ mutta hyvä postaus!

    VastaaPoista
  43. Olisi kiva kuulla vinkkejä blogin pitämiseen, kun oma blogi tuntuu aina jäävän leijumaan tosi vanhoilla sisällöillä. Enkä usko että kauheen moni jaksaa lukea niitä samoja postauksia"anteeksi, jäi taas blogi vähän lomalle( jopa kahdeksi kuukaudeksi:8

    VastaaPoista
  44. Kysymyspostaus ja sitten Pinjan kanssa yhteinen videopostaus :D

    VastaaPoista
  45. kuulekkun eise yhteiskunta pyöri sillätavalla että me kaikki vain olemme koneella ja kirjoitamme blogia =) Mut joo, tää oli aika mielenkiintoinen postaus, itse en kirjoita blogia mutta silti kiinnosti lukea :)

    VastaaPoista
  46. Ois kiva saada postaus esim missä kerrot kisojen säännöistä ja mitä siellä kisoissa pitäis tehä. Esim miten se menee jos heppa kieltää esteelle nii pitääks sillo mennä sitä ns. "Uusinta rataa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä parempi lukea ehkä Suomen ratsastajliiton sivuilta, sieltä aikoinani ne itsekkin opettelin, hyvät ja simppelit ohjeet esim täällä: http://www.ratsastus.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/ratsastajainliitto/embeds/ratsastajainliittowwwstructure/44676_kisaopas_2014_luonnos1.pdf

      Poista
  47. Esittele teidän traileri :)

    VastaaPoista
  48. Ootko muuten hakenut jo Tän vuoden kilpailuluvan? Onko suunnitelmissa jo kisat? Ja koska meette seuraavaan estevalkkuun? Ja kenen? Entä koska meette seuraavaan kouluvalkkuun? Ja kenen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläpalkissa kilpailukalenteri josta löytyy menneet ja tulevat kisat.

      Poista
    2. Juu tai enmä nyt sitä hakemiseks voi kutsua kun maksut vaa maksettiin, Voiton maksu ehkä maksamatta ennoo varma:D Kisakalenterissa bannerin alla tosiaan suunitelmat. Ja mennään varmaan viikonloppuna Ellun kouluvalkkuun.

      Poista
  49. Bloggaajan rankka elämä/kymmenen parasta kommenttia, toivekuvapostaus ja kuvausvinkkipostaus olisi todella kiva! Tää postaus oli kyllä ihan mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noi samat olis mullaki toiveina XD

      Poista
  50. Tee kuva tai video myday! Tai tee tallipäivävideopostauuuussssss ♥♥♥♥Tiia on paras ja Pinja kanssaaa

    VastaaPoista
  51. kirjoitusvirhepaholainen? "korjaa äikän opettajellikkin kelpaavalla tavalla ;)"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, juu :D Tätä ei siis ollut korjattu sillä vaan ihan lukemalla.

      Poista
  52. Voitko tehdä jonkun haasteen,tai kymmenenparasta kommenttia ?

    VastaaPoista
  53. Ois ollu sulle hyvä kun oisit ollu kirjottamassa äikän vuonna 2010, muistaakseni syksyllä. Oli esseekokeessa aihe "bloggaan-olen siis olemassa" (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähä kiva, tosin en tiedä olisinko sittenkään osannut kirjottaa tosta mitään:D

      Poista
  54. Voisit tehdä Pinjan kanssa yhteisen videopostauksen, tai päivä heppojen näkökulmasta? :)

    VastaaPoista
  55. Onko Pinjan blogi pysyvästi tuollaisella vain "kutsut" jutulla? Etten esim. itse en ole kutsuttu jolloin en pääse blogia lukemaan :( ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se avaa sen kunhan saan tehtyä sille bannerin:D

      Poista
  56. En nyt tarkoita pahalla,mutta en luottaisi tohon wordin kielenhuolto juttuun kun tässäkin postauksessa oau silmään pikaisellakin lukemisella 5 kirjoitusvirhettä:) ihan vaan koulujuttuja ajatellen, eihän ne nyt täälä niin vakavia ole:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En Wordillä tätä tarkistanutkaan vaan ihan silmäillen:)

      Poista
  57. Tosi kiva postaus! :)
    Olisi kiva jos esittelisit jossain postauksessa epäonnistuneita ja hauskoja heppakuvia. Myös tuo päivä heppojen näkökulmasta olis kiva.

    VastaaPoista
  58. Tää oli tosi kiva ja kiinnostava postaus! Jaksoin lukeakkin kokonaan!

    Joisitko käydä kattomassa mun koira blogin?? pepitakaunotar.blogspot.fi

    VastaaPoista
  59. Kiva postaus!

    Voisitko tehdä MyDayn kohta? c:

    VastaaPoista
  60. Moikka ja hyvät viikon loput sinne kuopioon. millon tekisitte videopostauksen ratsastuksesta pitkän postauksen,Oot hyvä kuvaaja. ;)

    VastaaPoista
  61. :) Mulla ois heittää yks (mielipide)postaus idis! taino,ehkä täs o enempi ku yks.. :p
    * Mitä mieltä olet, pitäiskö hevosilla olla vettä tarhassa? Ottaen huomioon, että hevosilla ois kuitenkin yönaikana automaatista saatavilla vesi. Vaikuttaisko lumitilanne (hevosethan syö lunta, ainaki tääl),kuinka paljon? Vaikuttaisko se, kuinka iso talli ois & kuinka kaukana tarhat ois?
    * apuohjista... ihan mitä vaa keksit, hyvii ja huonoi puolii. Millon käyttäisit, millon et todellakaa käyttäis?
    * Mielipiteesi varusteettomuudesta ( tarkoitan siis ratsastusta ilman varusteita)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista en taida postausta kirjoittaa, mutta voin vastata tähän.

      Hevosilla pitää olla vettä tarhassa, tosin meillä ei Lillillä ole kun sillä oli ämpäri monta viikkoa (joka päivä siis uusi vesi) eikä se juonnut ollenkaan. Voitolla kyllä.

      Apuohjista nyt lyhyesti, ettei mulla ole niiden käyttöä vastaan mitään. Jos käyttöön on syy eikä se ole jatkuvaa. Me ollaan käytetty vaan martingaalia ja gramaaneja.

      Ei ole mitään mielipidettä, ihailen niitä joilta se OIKEASTI sujuu:)

      Poista
  62. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  63. Ootteko tulossa Maaliskuun alussa Horse Fairiin?:) me ollaan menossa mun kaverin kaa ku mennään edustamaan Ellin kanssa Shirehevosta sinne;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, mutta moni muu Hippola bloggaaja on ja olihan siellä Hippolan ohjelmanumerokin:)

      Poista
  64. Tää oli tosi kiva ja mielenkiintonen postaus! :)

    VastaaPoista
  65. Sellanen "kysymys" -postaus olis kyl aika kiva!:) Vähän postausideoita:
    -Miten hoidat Voitoin ennen ratsastusta/kotiratsastusta.
    -Lisää kuvaus vikkejä.
    No ei tuu enää mitää muuta mielee.....toivottavsti toiteutat edes jonkun!!:):) ++voitko tehä joskus sellasen postauksen missä ei oo mitää musiikkia jne.....

    VastaaPoista
  66. Siis tarkotin että miten hoidat Voiton ennen VALMENNUSTA......(olen siis toi äskeinen anonyymi:DD)

    VastaaPoista
  67. Muuten Miks En päääse Pinja blogiiin? :o Ooonko ainua?? tai en kyllä tiiiä onks mun koneesssa vikaaa tai jtn XD Toivoisin että vastaisit + Hyvä postaus (y)

    VastaaPoista
  68. Moikka! Jos taivaalta tulee räntää, lämpötila on pakkasen puolella ja ulkona pitäisi ratsastaa, niin minkälaista ratsastusloimea tai muuta viristystä suosittelisit kokonaan klipatulle hevoselle? Olen katsellut paljon erilaisia sateen pitäviä ratsastusloimia (niitä jotka ovat pepun päällä), mutta tuntuisi mukavalta suojata kaulaakin jotenkin hyiseltä keliltä esim. maastolenkeillä. Vinkkejä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitan tollasella kelillä ihan tavallisen fleecen tai sitten kaulakappale fleecen, kyllä ne ainakin hetken sitä lumi/räntäsadetta pitää:)

      Poista
  69. Minusta olisi sellainen postaus kiva, jossa esittelisit vaikkapa piirrustuksiasi tai muita tälläisiä töitä (jos kirjoitat vaikka runoja tai tarinoita?) tai sitten että sini,tai jompi kumpi vanhempasi, poikaystäväsi tai joku ystäväsi (joka tuntee sut hyvin) niin kertois susta hassuja puolia tai jotain sellasta :) mut tää oli hyvä postaus, koska itsdlläni ei ole blogia ja tästä sai mielestäni kuvan siitä, että panostat blogiisi, ainakin minun mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirustuksia voisin esitellä ja samoin jotain äikän tekstejä tän kurssin jälkeen, vaikken varsinkaan piirtämään ole hyvä:D

      Poista
  70. Miks pinja ei enää kirjota plogii?:o

    VastaaPoista
  71. Voisitko tehdä sellaisseen postauksen että miettisit elämää jos teillä ei olisi omia hevosia? (: Esimerkiksi mitkä kaikki asiat muutuisivat, ratsastaisitteko edelleen ratsastuskoulussa yms. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on melko vaikea, kun meillä on kuitenkin hevonen ollut jo kolme vuotta..:D En usko, että osaisin mitään kertoa.

      Poista
  72. En vissii oo ainoo (XD) joka ei päse Pinja blogii...., siihen tulee vaa sellanen: "Kirjaudu sisään" -juttu...ni voisko joku kertoo miks sinne ei pääse??++Hyvä postaus!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama ongelma. En pääse Pinjan blogiin ollenkaan.Vaik oisin kirjautunu sisään...

      Poista
    2. Aikaisempien kommenttien lukeminun on varmaa sallittua :) Pinja tekee uutta ulkoasua. Tiia ei varmaan jaksa vastata 150 kertaa samaan kysymykseen :)

      Poista
  73. Tosi mielenkiintoinen postaus! Jaksoin lukea alusta loppuun helposti :) Se varmaankin mainittiin tuolla ylhäällä, sellanen postaus olis tosi kiva jossa kerrot niistä tilastoista.

    VastaaPoista
  74. Voisikko tehä postauksen mitä syöt yleensä aamupalaksi(videoissa ne näyttää niin herkullisilta) ja miten teette aamupalan. Ja myös semmoinen olis kiva et menisitte ratsastaa johonkin ratsastuskouluun normi tunnille :)

    VastaaPoista
  75. Kirjoitusvirhe ihan lopussa: Susittelen

    Oiskohan SUOSITTELEN?
    Pyysit sanomaan missä virheitä

    VastaaPoista
  76. miks bonbon muuttu niinku ettei sitä saa kattoo mutaakuvaaa kutsutut? :(

    VastaaPoista
  77. Sun blogissa on hienoja kuvia joka postauksessa ja otsikko kertoo jo aiheen ennenkun on lukennut tekstiä. Miksi muuten Pinjan blogiin ei pääse?????:) =)

    VastaaPoista
  78. Kiva postaus!:) Moni vuotiaana aloitit bloggaamisen? Ja minkä ikäisenä bloggaaminen olisi hyvä aloittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin yläasteen alussa, minusta se on melko hyvä ikä:)

      Poista
  79. Miks en pysty lukemaan sun siskon blogia?

    VastaaPoista
  80. Tosi kiva postaus ja mulla ei aika riittäisi mutta oon ylpee että sää kerkeet :) Tosi kiva ku pidät blogia :):):)

    VastaaPoista
  81. Hei, mitä käytät kuvanpienennysohjelmana(vai mitä nimeä siitä nyt käyttäisi)? Itse olen miettinyt että kone varmaan kohta räjähtää järkkärikuvien koosta ja määrästä ilman kuvien kokojen pienentämistä. Siis; Mitä ohjelmaa käytät, voiko sen ladata jostain ja onko se minkä hintainen? :) Ja miten sellainen ohjelma toimii loppujen lopuksi? Kiitos! :D

    VastaaPoista
  82. Sellainen Voitto- kirjoittaa teksti:)
    Se olis ihana:33

    VastaaPoista
  83. Kuolaimista ja kuolaimettomuudesta olisi kivakkuulla sinun mielipide :)!

    VastaaPoista
  84. Miksi Pinjan blogiin ei pääse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, vastaan tiian puolesta, mut siel o ulkoasu kriisi menos.

      Poista
  85. Mooi :)
    Kattelin jotain sun tekemää postivideota youtubessa ja siinä sanoit jotain, että sulle ei saisi enään lähettää kirjeitä tai että et vastaa niihin? Niin voiko sulle vielä joskus lähettää kirjeen johon vastaat :)

    VastaaPoista
  86. Tää oli tosi mielenkiintonen postaus, innolla luin loppuun asti! :)

    VastaaPoista
  87. Hyvä blogi!!

    www.matinanponiblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  88. Tosi mielenkiintoinen postaus kyllä! Blogi ym. banneri postaukset ovat valmennus ja my day postausten lisäksi lemppareitani! :D Käytätkö siis photoshoppia eniten bannereiden tekoon vai teetkö muillakin ohjelmilla? Mikä olisi aloittelevalle bannerin tekijälle (kuten minulle :D ) Hyvä ohjelma bannereiden tekoon? Itse käytän nyt Gimpiä mutta tuntuu olevan mulle vielä vähän vaikea käyttöinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän vaan photaria. En tiedä muita kun Gimpin, jolla saisi jotain edes tehtyä:)

      Poista
  89. miks pinjan blogii ei pääse? :)

    VastaaPoista
  90. Sori, vastaan Tiian puolesta mutta pinja vaihtaa ulkoasua :D

    VastaaPoista
  91. Esim joku Sellanen video jolla esittelet sun iPhonen kuoret

    VastaaPoista
  92. http://forum.hevostalli.net/read.php?f=1&i=1347012&t=1347012
    hötös pohditaa taas et miks sust tykätää nii paljo Xd

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!