torstai 27. helmikuuta 2014

Tapahtumarikas valmennusreissu

Mahtava video laatu..!


Moikka! Nyt sitten viime postauksessa mainitsemaan Sannan valmennukseen: Sanna on nyt käynyt ihanan ahkerasti täällä Kuopiossakin ja tulee taas melko pian uudelleen, mukava päästä säännöllisesti hänen silmänsä alleen. Valmennus ei mennyt jälleen kerran mitenkään parhaiten. Kotitreenit sujuvat hyvin, mutta kisoissa ja Sannan valmennuksissa on vähän erilainen fiilis jolloin myös mokia tulee. Tosin virheistähän sitä oppii ja toivotaan, että kun ongelmat saadaan korjattua ei mulle tyypillisiä mokia tulisi sitten siellä kisoissakaan. Meidän oli tarkoitus mennä Siiliin reilun viikon päästä kisoihin, mutta uskon että jätetään ne välistä. Jos kyydit onnistuu lähden kuitenkin paikan päälle tällä kertaa kameran kanssa, ei vitsi miten kiva olisi päästä kuvaamaan pitkästä aikaa!!

Ennen valmennustakin meinasi tapahtua vaikka mitä.. Pinja jäi Lillin kanssa kotiin, kun ei saatu sille karsinaa joten Voitto matkusti yksikseen. Lastattiin se kerrankin vasemmalle puolelle missä painavamman hevosen pitää olla. Lastatessa jo tajusin, että Lillin puolella ei ole paniikkilukollista narua ja sanoinkin siitä äidille. Naru oli kuitenkin virkkaussolmulla, joten pohdittiin, että jos tulee paniikki se kyllä aukeaa. No eipä auennut. Oltiin ajettu vasta vähän matkaa kun aloin katsomaan autossa olevasta kamerasta, että Voitto on nyt vähän kummallisesti. Pysäytettiin heti bussipysäkille ja siinä vaiheessa kun vilkaisin vikan kerran kameraan, Voitto alkoi menemään jo itsekin vähän paniikkiin ja riuhtoi päätään. Se oli saanut narun kiepautettua sellaisen lenkin ympärille, johon voi sitoa hevosen kiinni. Naru oli sitten jäänyt jumiin, eikä se pystynyt liikuttamaan enää päätään. Annettiin Voitolle pari sokeria ja sitten vain irrottamaan narua. Voitto oli ihan rauhassa kun me oltiin sen kanssa, mutta pikkusen alkoi pelottamaan milloin se kehittää jonkun vetopaniikin kun naru ei ihan helposti lähtenytkään irti. Päitsien lukin se oli jo riuhtonut rikki, mutta mikään muu ei ollut antanut periksi. Onneksi hetken kuluttua sain narun irti ja Voitto matkusti sitten loppu matkan vapaan kopissa. Tosin jouduttiin pysähtymään vielä kerran, sillä takapuomi oli jotenkin varmaan äskeisessä rytäkässä lentänyt pois paikoiltaan. Kävin ottamassa sen kokonaan pois, kun se olisi ollut mahdoton saada enää paikoilleen. Onneksi loppu matka sujui hyvin.

Verkkailtiin itsenäisesti hetki, kunnes alettiin tekemään Sannan johdolla sileän tehtävää. Laukattiin halli ympäri ja tehtiin välillä siirtymisiä raviin, josta suoralla hevosella voltti. Tässä vaiheessa alkoi sitten paistamaan se, ettei Voitto ole todellakaan avuilla. Mä en edes huomannut sitä, että se nostaa laukan vasta viiveellä eikä käänny heti pohkeesta, mutta Sanna pani asian heti merkille, jonka jälkeen muakin alkoi ärsyttämään sen hitaus.

Tämän jälkeen hypättiin alla olevalla videolla näkyvää suoristustehtävää, jossa ristikoille tultiin todella vinossa. Meille harjoitus ei onneksi tuottanut ongelmia, sillä Voitto hyppää kyllä rohkeasti myös vinostakin.


Vinoon hyppäämisen jälkeen tultiin samaa linjaa, mutta nyt ihan suorana. Alla olevalla videolla näkyy muutama hyppykerta. Tämäkin tehtävä sujui oikeastaan tosi kivasti, vähän olisi voinut suoristaa paremmin kylläkin.


Sitten aloitettiin radalla, jonka alkua äiti ei valitettavasti ollut saanut videolle. Olisi ollut kiva näyttää se teille, sillä alku meni oikeasti hyvin. Sain linjoihin oikean määrän askelia ja paikat sattuivat kohdilleen, kunnes lähestyttiin vikaa kolmoissarjaa. En ole koskaan tainnut hypätä kolmoissarjaa ja eipä eka kerta kovin hyvin mennyt. Ratsastin rohkeasti sisälle ja siitä sainkin kehuja, paikka tuli siis ratkaistua oikein. Videollakin kuulette miten Sanna sanoo, että pidäte välissä tai itse ainakin pystyyn. Kuulin sen kyllä hyvin, mutten vaan saanut viestiä aivoista mun käsiin, että tekisin sen pidätteen. Senkin ehdin tajuta ennen kun makasin maassa. Melko pieni moka, joka lopulta päätyi sitten vuoden ekaan tippumiseen. Onneksi ei sattunut yhtään. Olisi varmasti sattunut, jos en olisi turvaliiviä käyttänyt sen verran rymähdin esteiden päälle.

Selkään vaan ja uudestaan kolmoissarja. Ja nyt ne ongelmat alkavat. Mä en pelkää, että tipahdan uudestaan. En ole koskaan tippunut niin että mulle olisi jäänyt pelko, mutta kiellosta jää mulle itselle aina todella epävarma olo. Alkuradan olin ratkaissut ponnistuspaikat hyvin, mutta sitten kun teen virheen jää mulle todella epävarma olo. Ratsastan kohti estettä, mutten uskallakaan tehdä sitä ratkaisua lopulta. Pelkään, että teen taas mokan. Ja näin ei käynyt vain tällä kertaa vain näin käy yleensä aina. Ja nykyään se epävarmuus iskee myös Voittoon. Jos sen olekaan ihan täysillä mukana tai ihan varma ratsastamastani paikasta, vaikka se olisikin hyvä tulee lisää kieltoja. En pelkää hypätä tai tippua, pelkään sitä että mokaan. Vaikka voi kuulostaa ihan tyhmälle ja kuulostaa minustakin kummalliselle jälkeenpäin, tuollaiset fiilikset mulla (sekä Voitolla ilmeisesti) on sen virheen jälkeen.


Loppu valmennuksesta on turha sitten sanoa edes mitään, molemmille tuli tosi paha epävarmuus. Mä en saanut paikkoja kohdilleen ja jos se sattui kohdilleen, ei Voitto halunnut hypätä. Kuten olen monesti sanonut on Voitto herkkä hevonen ja ehkä se reagoikin normaali vahvemmin putoamiseen. Yleensä pari virhettä ei kuitenkaan sitä reagoimaan noin. Ja kuten voitte arvata, kun tippumisen jälkeen kieltoja tuli vielä lisää ei hyppäämisestä oikeasti tullut mitään. Harmittaa sain kuitenkin kehuja, että meno näyttää edelleen hyvälle silloin kun kaikki toimii, mutta sitten..

Viime postauksessa puhuinkin, että nyt Voitto laitetaan takaisin kuriin, sille asetetaan rajat ja ratsastan sen joka päivä oikeasti avuille. Sen lisäksi Voitolla hyppää kokeneempi ihminen muutaman kerran ja sitten treenataan ahkerasti sekä koulua että esteitä. Koitan itsekin ottaa ryhtiliikkeen tässä hommassa ja panostaa ratsastukseen oikeasti myös kotona, jossa kukaan ei ole valvomassa. Voitolla on piikitys tässä lähiaikoina, joten sen takia tulee vähän lomaa hypyistä. Ei päästä treenaamaan, mutta joskus parin viikon huili tekee hyvää. Toivotaan, että saataisi seuraavaan Sannan valmennukseen mennessä jotain aikaiseksi. Suosittelen muuten kaikkia käymään valmentajalla, joka ei näe teitä viikoittain. Valmentajakin turtuu helposti virheisiin eikä aina huomaakaan jotain juttuja. Kun sitten tämä vieraileva valmentaja näkee teidän menoa parin kuukauden välein, huomaa hän aina ihan uusia juttuja ja keksiikin ehkä ratkaisun johonkin ongelmaan. Tietysti, jos valmentajien tyylit ovat ihan erilaiset ei homma toimi.

Hi! This time I will try to write by myself. In the previous post, I told you about Sanna's coaching. I recommend you go read that (link) first. The first two videos are those times when we jump very well, but then Voitto balks and I fell. Voitto balks because I didn't check him between jumps.. After that everything went worse because I was so uncertain of take-off points. See you!

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Mamin mussukka - asiaa kurittomuudesta

 Ei se nyt haittaa vaikka se heppa vähän nappaa hihasta kiinni satuloidessa,
eikä sekään ole vaarallista jos se lähtee kävelemään kun olet nousemassa selkään,
siitäkään että laukka nousee vähän viiveellä eikä avut mene läpi vaikka monesti pyytää ei ole haittaa,
porkkanaa kerjätessä kuopiminen on suorastaan söpöä!

Kuulostaako tutulle vai olenko mä ainoa, jota ei haittaa vaikka se oma kullannuppu ei käyttäytyisikään ihan täydellisesti? Toivottavasti saan sanottua asiani nyt kuten mielessäni ajattelen, tälläisissä  asioissa kun tulee helposti väärin ymmärryksiä.
 

Olen kyllä tiennyt jo pitkään, että annan Voitolle vähän liikaa vapauksia enkä ole tarpeeksi vaativa sitä kohtaan. Olen pitkään meinannut kirjoittaa tästä postauksen tosin hieman neutraalimmin ja kertoen, että ei se nyt niin haittaa vaikka ei heppa olisikaan kurissa. Viime aikoina olen pohtinut bloginkin puolella jonkun verran syytä meidän ongelmille ja eilen Sannan valkussa selvisi sitten yksi suuri ongelma, joka on varmasti vaikuttanut vähän kaikkeen. Ongelmat alkavat jo ihan normaaleista arkisista jutuista, siitä miten varustan, talutan tai ratsastan Voittoa kotona. Pahin ongelma on nimenomaan lähtöisin siitä ettei Voitto ole kunnolla "kurissa". Tietenkään se ei ole ainot ongelma, mutta ennen kuin se on korjattu on hankala lähteä korjaamaan mitään muutakaan.

Sanna sanoi, että Voitto pitää saada läpi kunnolla sileällä. Sen pitää tehdä just silloin kun mä pyydän ne asiat mitä maa pyydän, eikä vasta sitten parin askeleen päästä kun sitä huvittaa. Jos Sanna sanoi myös, että tuollainen "tottelemattomuus" voi heijastua jo ihan tallista. Jos asiat ei toimi tallissa tai sileällä, miten niiden voisi olettaa toimivan esteillä? Ja voin itsekkin myöntää, että olen aivan liian lepsu Voitolle niin tallissa kun ratsastuksessakin. Olen tiennyt asian jo jonkun aikaa, mutta kun ei mua loppujen lopuksi haittaa vaikka Voitto lähtee kävelemään ennen kuin olen selässä tai kun se näykkii kun laitan sille loimea. Ei mulla mene hermo vaikkei se mene pohkeesta eteen kun käsken ekan kerran. Ei se kuitenkaan mikään mahdoton ole, joten tuollaiset pikkujutut eivät häiritse kuitenkaan pahasti.



"Minäkö pilalle lellitty? En varmasti!"
 "Me spoiled? Most certainly not!"


Tuollaiset oikeasti huonot ja tyhmät tavat karsitaan nyt siis pois, ratsastuksessa vaadin reaktion ihan heti tai tulee välittömästi huomautus vähän ankarammin. Tarkoitus ei ole missään nimessä alkaa millään tapaa rääkkäämään tai kurittamaan väkivalloin hevosta, mutta eiköhän meidän kaikkien ole kivempaa käsitellä Voittoa ja Voitonkin on varmasti kivempi olla, kun sillä on todella selkeät rajat siinä mitä se saa tehdä. Kun Voitto ei ole kunnolla sitä komennetaan ja kun se taas tekee asiat kuten pyydetään sitä kehutaan. Tärkeimpinä juttuina missä tietynlainen kuri nyt pitää saavuttaa ovat näykkiminen, paikallaan seisominen niin selkään noustessa kun vapaana varustaessa sekä ratsastaessa apujen läpi saaminen kunnolla!!. Kun käsitellessä säännöt ovat selvät ja hevonen kurissa, pitäisi samanlainen kuri sitten saada helposti myös sileällä ja sitten kun avut ja sävelet ovat selvät sileällä, toimivat samat jutut myös esteillä.

 Miksi me ollaan pikkuhiljaa päädytty tällaiseen tilanteeseen? Suuri syy on varmasti se, että kun meille hevoset ovat ennen kaikkea lemmikkejä ei niitä millään raaskisi komentaa. Ei minusta nytkään tunnu kivalle lähteä komentamaan Voittoa, mutta toivotaan, että se oppii nopeasti uudet rajansa. Voitto on kerran päättänyt näykkäistä, eikä sitä ole siitä komennettu, joten se on jatkanut käytöstä. Olisi päästy niin paljon helpommalla kun se komennus ja kielto olisi tullut silloin heti, jolloin ehkä yksi ainoa kerta olisi riittänyt. Nyt yksi kerta ei välttämättä riitäkään. Onneksi Voitto on herkkä hevonen ja sen komentamiseen on aivan hyvin riittänyt vain pieni äänenkorottaminen. 

Pitää nyt kuitenkin lukaista kaapista löytyvät Tuire Kaimion kirja ja vaikka lainata hänen muitaan kirjoja kirjastosta. Sieltä ollaan ennenkin löydetty hyviä tapoja ongelmatilanteissa ja ovat ainakin hevosen kannalta mukavia ja reiluja toimintatapoja.


Ja loppuun totean kaikki vaikuttaa kaikkeen, vaikkei sitä aina tulisi ajatelleeksi.

Hi! This time the text translated by one of my blog reader, thanks to her! We currently have some problems while jumping. At Sanna's coaching we found the root problem. I'm too sentimental. Voitto should react to my directions faster and more precisely. When I give him directions, the response should be immedeat. Things are linked to eachother like chains. "Bad behaviour" is reflected as a bad ability to get through. When this "bad behaviour" is minimalized to a zero, and I get an immedeat response, solving problems will be more effortless.