tiistai 10. joulukuuta 2013

Luukku 10: Hippolan kouluratsastusklinikka



Moi! Nyt yksi joulukalenterin luukku on enemmän tälläinen kuulumispostaus, jotta saan kaikkiin luukkuihin varmasti jotain järkevää. Olette monista blogeista varmaan jo lukeneet ja näitä samoja ottamiani kuvia katselleet. Kellekkään tuskin on jäänyt siis epäselväksi, että sunnuntaina järjestettiin  Hippolan kouluratsastusklinikka. Kuvasin päivästä lyhyen videopostauksen, josta tuli melko tylsä sillä en oikein muistanut kaivaa kameraa esille tarpeeksi usein. Mulla ei muutenkaan ole hirveästi kerrottavaa, mutta muiden blogeista voitte varmaan lukea tarkempia selostuksia klinikkapäivästä.
Oltiin paikalla hyvissä ajoin, vaikka vähän meinasi tiukalle aikataulu mennä junan ollessa myöhässä. Meidän piti vielä ennen klinikkaa ehtiä käydä syömässä ja viemässä laukut hotelliin. Lopulta otettiin sitten taksi, koska julkisilla ei oltaisi ehditty. Kiitos silti kaikille, jotka kertoivat facebookissa vinkkejä millä Ruskeasuolle kannattaa mennä. Maneesiin ei heti saanut mennä  tai siellä piti olla aivan hiiren hiljaa, joillakin oli ilmeiseti tärkeä valmennus menossa..  Värjöteltiin Susannan ja hänen pikkusiskonsa kanssa ulkona ja maneesin eteisessä, kunnes maneesista lähti edellisen valmennuksen porukka pois ja itse klinikkaan alettiin päästää porukkaa sisälle. 

Sain Senniltä objektiivin lainaan, kun tolla meidän huono valovoimaisella ei oikein maneesissa kuvia saa. Kiitos Sennin tuli kuvista oikein kivoja, vaikka videossa voivottelin niiden huonoutta. Photoshop tekee ihmeitä;) Käytiinkiin sitten äidin kanssa seuraavana päivänä Rajalan liikkeessä, katsotaan tulisiko meidän kuvauskalustoon joku yhtä kiva täydennys ;) Sennin putki oli siis Sigman 70-200 f/2.8. Kaikki kuvat klinikasta nähtävillä täällä.

Klinikan pitivät siis NIKA Equestrianin Nipsu ja Karoliina. Oli todella kiva nähdä ihan livenä bloggaajakollegoiden (hui, miten virallinen ja hieno sana;D) ratsastusta. Aadan, Susannan, Oonan ja Sophian olin nähnyt aiemmin, mutta nyt oli kiva vaihtaa muidenkin bloggaajien kanssa muutama sananen. Ja päästä katsomaan kaikkien ratsastusta. Jokainen ratsastikin oikein hienosti, vaikka tilanne olikin haastava varsinkin ekan ryhmän nuorille hepoille. Toivottavasti jokainen ratsukko ja paikalla ollut katsoja sai jotain uutta irti klinikasta!  

Jos jollekkin on jäänyt epäselväksi miksen minä ollut mukana, oli syynä yksinkertaisesti pitkä matka ja huonot ajokelit. Ehkä sitten ensi kerralla, jospa silloin vaikka hypättäisi ;)

 Mitäs paikalle olleet piditte? 

43 kommenttia:

  1. Oli mielestäni todella hyvä ja kiva klinikka, harmi vain kun et itsekkin ratsastanut :) kuvia olisit voinut tähän laittaa enemmän ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja harmi kun en itse päässyt paikalle:/

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus oli, tykkäsin :)
    Mua harmittaa kun ite en päässy, asun tosi kaukana Helsiingistä :(

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus ja ihunia kuvia:3 !

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus! Oisin itekki halunnu sinne mutta liian pitkä matka ja Nii:(

    VastaaPoista
  6. Mäki oisin halunnu, mut ei ollu rahaa :(

    VastaaPoista
  7. En päässyt paikalle,mutta kyllä näistä videoista ja kuvista pääsi uhan hyvin tunnelmaan. :--)

    VastaaPoista
  8. Nämä kuulumispostaukset on rosi kivoja ja noi kuulumisvideopostaukset on kans toosi kivoja! mutta tosi kiva postaus ja näitä lisää ! ja noi kuvat on kivoja !

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia ja kiva postaus :)

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva postaus! Harmi ku en ite päässy...:(

    VastaaPoista
  11. kiva postaus, ja aivan ihana tuo banneri! tosi talvinen ja silleen! c:

    VastaaPoista
  12. Mistä lataat aina noihin videoihin noi musiikit ? :) tosi kiva blogi ja kiva tää joulukalenteri !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa sivupalkissa on haku kenttä. Siihen kun kirjoittaa esimerkiksi musiikit videoihin tms. niin varmasti löytyy. Itsekin olen sitä kautta tiedon monesti löytänyt:)

      Poista
  13. Siis apua toi toisiks viimeinen kuva :ooooo Yleensä ihmiset jotka sortuu tollaseen, luulee olevansa itseään taitavampia ratsastajia!!! Mun mielipide ;) Huomatkaa en loukkaa ketään. En tiedä nyttenkään tuota ratsastajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö mitäs v*ttua?! XDD

      Poista
    2. Uskoisin että tässä tarkoitetaan kuolaimia jotka hevosella on..

      Poista
    3. Yleensä kankisuitset ovat tuollaisia :D Pakko käyttää tollaisia kisoissakin kun on tarpeeksi hyvä kouluratsastaja, jos joku harrastelija noilla menisi niin asia olisi vähän eri.

      Poista
    4. Ilmeisesti Zebben kankikuolaimia ihmetellään :P ne on tosiaan ihan perus kankikuolaimet joita on pakko käyttää kun kisaa vaativa B- luokkia ja ylöspäin, ja me kisataan PSG-Inter tasolla. kotona ratsastan enimmäkseen kylläkin nivelillä :) Kiva video muuten Tiia, tekee melkeen itekin mieli rupee tekeen videopostauksia :P

      Poista
    5. Kaikki eivät ilmeisesti ole niin perehtyneitä kouluratsastukseen ;) Mutta tee ihmeessä joskus videopostaus!

      Poista
  14. Voitko tehä jossain välissä tosi tosi pitkän My day:n

    VastaaPoista
  15. Kiva tämäkin postaus, vaikka video oli ehkä vähän liian lyhyt. :) Harmittaa, kun en itse päässyt täältä pohjoisesta itse paikalle.

    VastaaPoista
  16. Whii ! Noi sun kuvat oli nii hyvii, mul kohis iha kauheesti ku tungin ISO:n ties kui isoks XD Mut joo ei tuol paljoo vähempi valovoimasel kyl ois onnistunu kuvaa, oli nii pimee maneesi. Mut onneks sentää lämmin !

    VastaaPoista
  17. Iha jees ettei niitä lippuja tonne sit arvotukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvottiin :) Ilmoitin voittajille henkilökohtaisesti.

      Poista
  18. eihän hippola siis lopu tähän klinikkaan?

    VastaaPoista
  19. Oli kyllä hyvä klinikka, toivottavasti nähdään ensi kerralla myös sut ratsailla! :)

    Hehheh, pakko tässä vielä mainita, että oltiin samassa ratikassa, kun klinikka loppui. Pitkään mietin, että nyt tuun sulle jotain sanomaan, mutta ei rohkeus riittänyt. :D Siellä ratikassa sitten nolasin itseni, kun en ollu niistä pysäkeistä ees tietoinen.... Nooh, ehkäpä mä seuraavalla kerralla uskallan jo jotain tulla sanomaan! :D

    VastaaPoista
  20. Hienoja kuvia ja kiva postaus klinikalta:)

    VastaaPoista
  21. Oli kyllä tosi kiva klinikka! Ei olis varmana tullut lähdettyä jos en olisi voittanut lippuja, kun vielä Tampereella asutaan :) Kivaa vaihtelua oli ainenkin minulle kun olen henkeen ja vereen ravi-ihminen mitä nyt harrastelen silloin tällöin ratsastusta ja mukaani otin kaverin joka oli myös ravi-ihminen ja hänkin tykkäsi kovasti klinikasta :)

    VastaaPoista
  22. Oli kyllä tosi kiva klinikka! Ei olis varmana tullut lähdettyä jos en olisi voittanut lippuja, kun vielä Tampereella asutaan :) Kivaa vaihtelua oli ainenkin minulle kun olen henkeen ja vereen ravi-ihminen mitä nyt harrastelen silloin tällöin ratsastusta ja mukaani otin kaverin joka oli myös ravi-ihminen ja hänkin tykkäsi kovasti klinikasta :)

    VastaaPoista
  23. Moi ! Oli kiva postaus . Muuten kuka noissa kaikissa kuvissa ratsastaa kimolla hevosella ja kanki suitsialla tai ainaki kuolaimilla. Oon lukennu blogias jo kauan mutta nyt vasta uskalla kommentoida anonyyminä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selaapa kommentteja vähän ylöspäin niin saat vastauksen :)

      Poista
    2. En löytänny ku kanki kuolaimusta puhetta mut kysyin kuka ratsastaa siinä .

      Poista
  24. Kuvaaikko canonin järkkärillä noi kuvat

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!