tiistai 12. marraskuuta 2013

Viikonlopun kuulumiset

Moi! Nyt vuorossa kuulumispostausta parilta viime päivältä. Tänään oltiin pitkästä aikaa meidän vanhan valmentajan Tuomaksen treeneissä, ei mennyt mitenkään super hyvin mutta tehtiin hyviä tehtäviä ja sain hyviä neuvoja. Siitä lisää kuitenkin erillisessä postaukssa. Viikonloppuna Pinja ratsasti Voitolla, jotta minä pääsisin vähän testailemaan uutta kameraa. Nämä kaikki postauksen kuvat onkin otettu Olympuksella. Nyt muuten kilpailu missä teidänkin on mahdollista voittaa samanlainen kamera on auki. Siihen voi osallistau täällä. Mun kuvia voi käydä äänestämässä facebook-tykkäämällä täällä.




Pinja oli jo ratsastamassa Lillillä kun minä sain hilattua itseni ulos. Kuvailin siinä hetkeen Lilliä ja Pinjaa sekä Voittoa, jolla oli oikein hauskaa yksin tarhassa riehuessaan.. Laitettiin Pinjan ratsastettua Lilli Voitto yhdessä kuntoon. Pinja lähti kävelemään kentälle, sillä välin kun minä siivosin karsinan ja hain uutta purua.


Voitto oli edellisenä päivänä eli perjantaina ollut poikkeuksellisen hyvä. Sain sen heti avuille ja kunnolla läpi. Seuraavana päivänä meno näyttikin vähän erille.. Voitto on melko herkkä hevonen, joten se varmaan vähän kummasteli Pinjaa siellä kyydissä. Vaikka onhan Pinja melko usein nyt sillä mennyt. Sain paljon hyviä kuvia, mutta heppa näytti niissä enemmän ex-ravurille kuin hollannin puoliveriselle :D Pinja teki sitten ravia niin pitkään, että sai Voiton kivaksi edestä. Lopulta se laskikin niskaa vähän alemmas eikä kulkenut enään virkkuukoukkumuodossa. Sen jälkeen Pinja nosti laukan ja laukkaili kevyessä istunnassa muutamia kiekkoja. Vaikka meno olikin aluksi normaalia vaivalloisempaa loppuraveissa näytti jo hyvälle. Pinja sais kyllä ratsastella useamminkin jos vaan haluaisi. Suuniteltiin tänään Pinja  voisi joskus lähiaikoina hypätäkkin, kun ei ole pitkään aikaan päässyt hyppäämään.



 Kouluvalmennus oli seuraavana päivänä eli sunnuntaina. Oltiin liikenteessä taas samalla kokoonpanolla, eli Pinja valmentajan hepalla, Sini Lillillä ja minä tietty Votella. Voitto ei ollut valmennuksessakaan kovin miellyttävä ratsastaa, mutta sain kuitenkin muutamia hyviä pätkiä ja varsinkin loppuravit onnistuivat hyvin. Heppa käytti koko kroppaansa ja venytti itseään alas. Tehtiin koko tunti kolmikaarista volteilla, videolta näkyykin vähän tehtävää. Menen kotona yleensä aina pelkästään jotain tiettyä askellajia, joka kostautui nyt kun mentiin ravia ja laukkaa sekaisin. Voitto kulki kuulemma melko hyvin laukassa sekä ravissa, mutta siirtymisessä askellajista toiseen sitten homma levisi vähän käsiin. Nyt vieläkin ahkerammin siirtymisiä siis kotona! Vitsi muuten hapottia mua sekä heppaa mennä tunti putkeen ilman yksiäkään välikäyntejä, voisi ainakin itse alottaa jonkun kuntokuurin.
 

Vaihdoin pari päivää sitten ulkoasunkin, jossei joku vielä ole huomannut sitä ;) Tein varmaan kuukausi sitten omaan silmään tosi kivan talviulkan, mutta en viitsinyt sitä vaihtaa vielä syksyllä, joten väsäilin oikeasti parissakymmenessä minuutissa tämän nykyisen. Nyt mä menen pänttäämään enkun sanoja ja sitten nukkumaan, väsyttää niin paljon että tää kirjottaminenkaan ei oikein suju..

ps. jos joku ei ole nähnyt uusinta mydaytä, klikkaa ja katso tästä

83 kommenttia:

  1. hyvä postaus:) Ja oot tosi nätti

    VastaaPoista
  2. Kuka tuo Tuomas on? :D Siis sukunimeltään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käyn sina tuomaksen valkoissa:D

      Poista
    2. Se oli eile pitää meille estevalmennusta :D

      Poista
    3. Mäkin olin eilen Tuomaksen valkussa :D Mutta täällä Mäntyharjussa ;)

      Poista
  3. Pinja ratsastaa kyllä hyvin Voitolla. ja varmaasti kivaaa vaihtelua Lilliin

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus. Ja sie oot nätti ja Voitto on söpö :) Oot kyllä onnellinen kun sulla on heppa :) Mieki haluisin.

    VastaaPoista
  5. kiva postaus. kyllä se voitto meni ihan hyvin pinjallaki:)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus!:) ens kerral ku meette koulu/estevalmennukseen niin voitko trhä siitä videopostauksen ?

    VastaaPoista
  7. Kannattais hiukan kirjottamisen jälkeen kattoa, et mitä on kirjottanu.. :-D Aika monia keskeneräisiä lauseita yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin ja katsoin nyt uudestaa, miksen löytänyt yhtään virhettä.. Voi kyllä johtua väsymyksestäkin :D

      Poista
  8. Toooosi kiva postaus ja nätti ooot =))))))))).

    VastaaPoista
  9. Voitto menee nätisti Pinjan kanssa, ja Pinja ratsastaa Voitolla hyvin :)

    VastaaPoista
  10. miten, kun sulla ja pinjalla näyttää molemmilla ylettävän saappaan varsi ihan polvitaipeeseen, niin kuuluuko niin olla :D ostin juuri postin kautta ekat saappaani, mutta ne painaa polvitaipeeseen aika lailla, etten pysty koukistamaan jalkoja.. Mietin, jos ne pehmenis käytössä... Kun monilla varret kuitenkin näyttää ylettävän tosi korkealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä niiden periaatteessa kuuluu olla tonne ihan ylös, tietysti ne ei saisi painaa vaikka niin mulla ainakin alussa teki:D En tiedä onko siihen muuta kun ulkonökösyy, että onko oikeasti hyötyä.

      Poista
    2. Joo :/ Mietin vain pitääkö palauttaa, vai kärsiä... Jalka ei meinaa oikein taivu polvesta niiden kanssa...

      Poista
    3. Kannattaa kysyä vaikka joltain opettajalta tms, että miltä ne näyttää mutta kuulostavat ehkä vähän liian pitkille jos tilanne on noin "kivulias" :)

      Poista
    4. Aluksi saappadein kuuluu painaa polvitaipeeseen, jotta laskeutuessaan on sopivan pituiset.Ja tuo lauskeutuminen tarkoittaaa sitä että sappaat menee hieman ruttuun kun ratsastassa pitää kantapäitä alhaalla :)

      Poista
    5. Minullakin saappaat painoivat aluksi polvitaipeeseen, siihen auttoi kuitenkin saappaan sisälle laitettavat kantakorot, jotka nostavat kantapäätä pikkuriikkisen ylöspäin, jolloin polvitaipeeseen ei enää paina. Suosittelen kantakorkoja kyllä lämpimästi, ne helpottavat! Kantakorot ovat sellaiset, että ne pystyisi liimata kengän sisään. En kuitenkaan suosittele sitä, sillä, kun saappaan nahka käytössä muovautuu, kantakorkoja ei todennäköisesti enää silloin tarvitse. Kannattaa siis laittaa kantakorko vain kenkään sisälle ja pienellä vaivalla koittaa laittaa saappaat jalkaa niin, että kantakorko ei liu'u omalta paikaltaan. :)

      Toivottavasti selityksestäni nyt ymmärsi edes jotain :D

      Poista
  11. kuka toi valmentaja on tossa videolla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu: http://www.korholantalli.com/valmennukset

      Poista
  12. ratsastat tosi hyvin, etkä varmaan kaipaa neuvoja itseäsi huonommalta, mutta vähän pisti tossa videon loppupuolella silmään epätasainen käsi. Voiton pää heiluu puolelta toiselle, ja näytät "myötäävään" jatkuvasti". Älä ota mitenkään loukkauksena, tiedät kuitenkin itse miten hevostasi ratsastaa, sanoinpahan vaan(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän asian, käteni on nyt viime aikoina ollu epätasainen ja niin on voten pää ollut aina:D Kun löysää ohjasta se heittää pään vastakkaiselle puolelle ja päinvastoin, mutta ihan oikein katsoita ja asiallisesti asian kerroit, ei tarvinut hermostua että onhan mulla valmentajat;)

      Poista
  13. Jos Pinja hyppää Voitolla voisikko tehä siitä videon!(: Ihan superkiva postaus(::

    VastaaPoista
  14. Taas aivan ihana postaus!! Olet NIIIIIN kaunis Tiia:)<3<3<3 Ja Voitto on söpö<3:);)

    VastaaPoista
  15. Kun saat noita yhteistyöehdotuksia niin suostutko kaikkii vai oletko hylännyt jonkun ehdotuksen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylkään joka viikko ainakin kaksi ehdotusta, tietysti suostun jos kuulostaa mielenkiintoiselle yhteistyölle mutta sellaisia ei ole nyt tullut :D Viime viikoilla tuli poikkeuksellisen paljon pyyntöjä ja hylkäsin kaikki, muutamassa heppablogissa näkyikin sitten näitä ihan samoja mainoksia/yhteistyöpostauksia. Teistä saattaa tuntua, että yhteistöitä on paljon mutta todellisuudessa olen kieltäytynyt kaikista :)

      Poista
    2. Ei tarvitse sanoa paikkoja, joiden tarjouksista olet kieltäytynyt, jos niitä ei saa sanoa, mutta voisitko vähän valaistä että millaisista yhteistyöehdotuksista kieltäydyt? Onko joku asia joka saa sinut heti kieltäytymään ja joku asia joka saa sinut heti sille kannalle, että tämä on hyvä juttu? Mitkäs jutut on sellaisia, mitä hieman pidempään mietit, että suostutko vai et?

      Poista
    3. Ulkomaalaiset vaatekaupat, niistä kieltäydyn yleensä katsomatta kun kuitenkin toisen blogin puolella teen jo useamman vastaavan kanssa yhteistyötä. Jos en koe asiaa mitä siitä saan tarpeelliseksi, en tietenkään halua sitä mainostaa vaikka jollekkin muulle se voisikin olla tarpeellinen :) Mietin sellaisia tietysti tarkemmin, joiden takana haluan oikeasti seistä ja joita haluan mainostaa muillekkin:)

      Poista
  16. Koska voisit tehä MyDayn :] ? Miksi sä et mee Lillillä? :O Voisitko tehä nyt kuvapostauksen tolla sun uudellakameralla? Ne on tosi kivoja tai mä ainaski tykkään.. Yks kysymys viel vastaatko kaikkiin kommentteihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tein! Ei Pinja anna ja Lilli on nyt enemmän Pinjan ja Sinin käytössä nii ei jää oikee sellasta sopivaa päivää millon minä menisin. Ja kuvapostaus tulee toiseen blogiin pian ja ehkä tännekkin. En valitettavasti ehdi vastata kaikkeen:(

      Poista
    2. Ahaa.. No nytpä tiedän B) Kysymällä viisastuu :D

      Poista
  17. Hyvä postaus! :) Sitten jos Pinja hyppä Votella, niin oisko videopostaus mahdollinen? Ois kiva jos tekisitte tässä talvella yhteisiä videoita! :) Tuleeko tänävuonna Joulukalenteri? Votelle ja Lillille :)

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus ja tää ulkoasu on tosi kiva!:)

    VastaaPoista
  19. Todella siisti ja mielenkiintoinen postaus! :)

    VastaaPoista
  20. Hieno postaus :) Meet Votella kyllä niin hyvi :D On myös tosi kiva kattoo niitä videoita kun Sini ratsastaa Voitolla tai Lillillä :) Ja tää ulkoasu on myös kiva :D Heh ei oo muuta kun kehumista mutta en keksi haukkumisen aihetta ;D

    VastaaPoista
  21. Tiia, älä pliis kiltti ota ittees, mut sanon pari faktaa.

    1. Osaat tietenki ratsastaa ja kehityt koko ajan vauhilla,enkä sanois et ite olisin sua parempi, mut sanonpa vaan, et sul on jotenki en ees osaa sanoin kuvailla ärsyttävä tapa ratsastaa :o? Siis jotenki ku katon sun ratsastusta , nii tulee sellanen" #!?¤%/" olo? Mut miten ton nyt ottaa, jokanen ottaa ton eritaval,mä en ainakaan ottais tota mitenkään loukkaavana , mut mielipiteet kullakin.

    2. Se kun kuvaat jotain. esim. Myday, on tosi häiritsevää ku kamera ei löydä oikeeta paikkaa, ku se liikkuu koko ajan! Sitä on tosi vaikee seurata ku jossai kohtaa kuvaa maaha ja se kamera heiluu iha h*tosti paikasta toiseen samalla kun puhut, ja en tiiä voiko tätä sanoo mitenkää kiltimmin? c:

    3. Oot tosi ihana ja sulonen tyyppi , mut välil tuntuu siltä , ku kattoo sun videoita et " nauttiiks toi oikeesti siitä et tuhannet seuraa sitä? " voihan sekin olla ihan ihmisestä kiinni, mut välil on vaa sellane tunne et et sä et oikeestaan joskus tykkää tosta hommasta yhtään.. :(

    MUN MIELIPITEET ON MUN MIELIPITEITÄ,EI TEIDÄN :)! Kiltti Tiia älä suutu, vastailes? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitot tän jo muistaakseni aikaisempaan postaukseen, luin mutten kokenut tarvetta vastata kuten en vieläkään koe tarvetta kommentoida noita sun" negatiivisiä mielipiteitä" :)

      Poista
  22. Ootteko Pinjan kanssa aina noin hyvissä väleissä et ihanku olisitte parhaat ystävät..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä xD!

      Poista
    2. Ollaan me yleensä, tietty riidellään välillä muttei mitenkää tapella yleensä:D

      Poista
  23. voitko linkata sen ipad postauksen missä kerrot siitä ku sait sen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita hakuu ipad , ni eiköhän löydy. Älä pistä muita ettii sun puolest, sama vaiva se on kaikilla ni voit varmaa nähä ite sen vaivan et etit postauksen minkä haluut lukee :)

      Poista
    2. Laita hakuu ipad , ni eiköhän löydy. Älä pistä muita ettii sun puolest, sama vaiva se on kaikilla ni voit varmaa nähä ite sen vaivan et etit postauksen minkä haluut lukee :)

      Poista
  24. Saatko sää sit uuden hepan jos Pinja ottaa Voiton? Miksei Voitolla ole koulusatulaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jäkeä ostaa tiialle uutta kun pinja tarvii uuden hevosen? Miks kaikki tuntuu ajattelevan samoin ku tuo ^ ano???

      Poista
    2. Minäkään en ymmärrä tätä taktiikkaa että monen mielestä Tiialle pitäisi aina ostaa uusi ja Pinjan saada Tiian vanha.

      Poista
    3. Miten joku voi puhua ns "toisen vanhasta hevosesta" :D
      Ja luultavasti he mainitsevat itse jotain, jos lähiaikoina olisi uutta hevosta tulossa:)

      Poista
    4. Jos joku saa uuden niin Pinja :DD

      Poista
  25. Tekstii on vaikee lukee ku pilkut puuttu, lauseita on tosi vaikee tulkia ja jotkut saa jäädä monta kertaa lukee ennenku ymmärs mitä halutaan. Myös lauseen järjestys on joissain kohissa vähä kummallinen. Täs nyt kaks esimerkkii, en enempää jaksa ettii:

    1. Nyt muuten kilpailu missä teidänkin on mahdollista voittaa samanlainen kamera on auki
    kuulostaa siltä et ois mahollisuus voittaa joku "kamera on auki" ja muutenki lauseen sanajärjestys on outo. pilkuilla tosin korjaantuis mut koska niit ei oo, näyttää tyylii joltai google kääntäjän lauseelta :p

    2.Laitettiin Pinjan ratsastettua Lilli Voitto yhdessä kuntoon
    sama juttu, pilkut. sitku pinja on ratsastanu, laitatte lillivoiton yhessä kuntoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDD katoin iteki. Mut noit ei välttämät aina tajuu:D Uskoisin että Tiian tekstit tulee paremmiksi lukioaikana. Siellä kun ei hirveesti muuta äikässä tehdä kuin viilataan pilkkusääntöjä ja poikkeuksia ja plaa plaa B) okei, tein taas hurjan analyysin XF

      Poista
    2. Lukiossa nimenomaan EI enää paasata pilkkusääntöjä, ne kerrataan yhesti ja oikeestaan sitte ne pitäs jo viimeistään osata. :)

      Poista
    3. lukiossa keskitytään lähinnä tekstien anilysointiin ja tekstilajeihin. En muista yhtään oppituntia, missä oltaisiin kerrattu pillkusääntöjä, ja kirjoitan keväällä :D

      Poista
    4. Minä en edes huomaa KOSKAAN mitään virheitä, koska osaan päässäni muokata lauseen niin että saan siitä selvän:D

      Poista
    5. Tahtoisin sinua Shiny huomauttaa sellaisesta seikasta, että jos toiselle tulee valittamaan oikeinkirjoituksesta ja pilkkusäännöistä, kannattaisi myös sen oman kirjoituksen olla silloin samantasoista, mitä toiselta vaatii.

      Varmasti itsekin huomaat Shiny, että se oikeinkirjoitus ei aina ole niin helppoa, tai ainakin, kun itse katsoin sinun kommenttisi oikeinkirjoitusta ja oikeaoppisuutta noin muutenkin, niin huomasin, että ei olisi sinun kirjoittamaa pidempää tekstiä mukava lukea.

      Eli siis kannattaa hioa omat pilkkusäännöt, isot alkukirjaimet yms. kuntoon ennen kuin Tiialle alkaa huomautella. Tai sitten Tiiakin voi valittaa kommentoijille, kuinka hän ei jaksa lukea täynnä kirjoitusvirheitä olevia kommentteja.. ;)

      Poista
  26. Voitko linkata ton Olympuksen fb sivun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://olympus.indiedays.com/kuvausvinkit/

      Poista
  27. Tää ulkoasu on niin hieno! :-) Ja jotkut kuvat on hieman epätarkkoja, esim tuo ensimmäinen, mut pikkuvikoja :')

    VastaaPoista
  28. teetteko taas tänä vuonna joulukakenterin, siis sellasen niinku missö oli irmeli ja ne ?:D ja kiva postaus ja pinjakin menee hyvin votella:) ootte tosi hyviä ratsastaan ja tosi kauniita!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä tiedä yhtään, pitäisi ehkä jo suunitella..:D

      Poista
  29. "Sain paljon hyviä kuvia, mutta voitto näytti niissä enemmän ex-ravurilta kun hollanninpuliveriseltä" Onks ex-ravureissa jotain vikaa?? Ja " varsinkin loppuravit onnistui hyvin" eli koko valkun helpoin juttu.... xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, jos sanon että voitto näyttää hirvelle tarkoittaako se että hirvissä on jotain vikaa? Niin helpoin jos vaan humputtelee, mutta loppuraveissa Voitto ravasi oikeesti hirmu hyvin koko kropan läpi ja käytti kunnolla koko kroppaansa :)

      Poista
  30. http://www.voice.fi/koti/katso-oletko-syonyt-sushisi-vaarin-7-yleisinta-virhetta-jotka-lahes-jokainen-tekee/29/55704 käy kattoo xd ?

    VastaaPoista
  31. Tämä blogi on ihana! En ikinä ole lukenut parempaa blogia. Ainut asia mikä tässä minua harmittaa blogiisi liittyen on aika. Aika... Se menee niin nopeasti että vaikka menee toivottavasti vielä kauan ennenkuin tämä blogi pääsee tiensä päätökseen, se tuntuu jo nyt haikealta. Sinä ja pinja olette aivan mahtavia! Älkää välittäkö haukkujista ne ei tiedä mitä tekee! Jatkakaa samalla tavalla❤ olette ihania❤ kiitos kaikesta!

    VastaaPoista
  32. aion ostaa ehkä tuon kameran13. marraskuuta 2013 klo 17.02

    Kuinka kauas tuon uuden kameran zoom yltää? :) Yltääkö kentän toiseen päähän tuo 14-42mm? :D Kuinka kauas sellainen objekti yltää Ö_ö (se14-42mm)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yllä läheskään toiseen päähän, ei edes puoleen väliin kenttää jos haluaa rajata hepan tarkasti:)

      Poista
  33. Voitto on vieläkin tuo sama höpsö heppa mitä sillon kun asui Vihdissä. Muistan kun Voitto oli kaverini isosiskon Sinin hevonen ja kaverini kanssa aina salaa jahdattiin pieninä kersoina Voittoa laitumella. Kunnes Voitto suuttui häiriköinnistä ja ajoi meitä vuorostaan takaa. Olen myös jopa kerran saanut Sinin luvalla ratsastaa Voitolla kentän ympäri ja hemmetti mä olin ilonen siitä. :D ihana höpsö hevonen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah voin vaan kuvitella Voiton teitä jahtaamassa xd!

      Poista
  34. Mitenkä se Pinjakin näyttää Voiton selässä nii hirmusen pitkältä? jotenki tuntuu et Lillin selässä se on lyhyempi xD Mut hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  35. Hyvä postaus;) Vähän oot Tiia NÄTTI!;)

    VastaaPoista
  36. Onko pinjan ryhti joissain kuvissa vähän etukennoinen? Hyvä kyllä on jos itseeni vertaa. Vou tietysti olla että minun silmiin näyttää silti, tää sit ei oo negatiivinen kommentti! :D

    VastaaPoista
  37. Sinu ääni oli jotenki järkyttyny siinä mydayssa jonka linkki on tuolla :'D

    VastaaPoista
  38. Onko se tuomas jtn sukua antti jauhiaiselle?

    VastaaPoista
  39. Mistä tuo Pinjan Stanford University huppari on ? (:

    VastaaPoista
  40. Tosi hyvä postaus☺

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!