perjantai 29. marraskuuta 2013

Maneesilla


Moi! Tämä onkin näillä näkymin viimeinen kuulumispostaus ennen joulukalenteria. Haluatteko joulukalenterinkin ajan kuulla meidän kuulumisia? Voisin tehdä ainakin kerran viikossa jonkun kuulumispostauksen. Viime postaukseen tuli todella ihania kommentteja! Oli oikeasti ihanaa luka niitä ja kuulla, etten ole ainoa tämän vaikean vuodenajan armoilla.  Viime viikolla heppailut sujuivat kuitenkin hyvin, vaikka se näillä näkymin olikin ehkä vaikein viikko. Lunta on nimittäin satanut ja sataa yhä lisää, jolloin kentästäkin tulee taas hyvä. 

Tällä viikolla käväistiin kahdesti maneesilla. Ensimmäisen kerran keskiviikkona, kun mulla oli vapaapäivä koulusta koeviikon takia. Jouduin vapaapäivän "kunniaksi" heräämään aikaisemmin mitä normaaleina kouluaamuina, jotta ehdittäisiin maneesille. Oltiin kouluvalmentajan kanssa sovittu, että menen samaa aikaa olevalle tunnille jos siihen mahtuu. Jos ei mahdu niin menen sitten itsenäisesti maneesissa.


Äiti oli aamulla laittanut hevoset ulos syömään. Meidän koko perheen mielestä on tärkeää, että hevoset pääsevät aamulla ulos oli lähtö kuinka aikainen tahansa. Sini lähti taas mukaan, joten kuviakin oli tiedossa. Jonkin verran siitä olikin apua, mutta Sini oli kipeänä joten hirveästi ei saanut edes autella vaikka olisi halunnut. Vähän kiire meinasi tulla, kun jäin sänkyyn makaamaan. Oli niin kipeä ja tukkoinen olo itselläkin. Lopulta sain kammettua itseni ylös ja talliin. Laitoin äidin avustuksella molemmat hepat valmiiksi ja sitten matkaan.

Purettiin hevoset tallin pihaan ja aloitettiin heti niiden varustaminen. Maneesissa sitten selvisi, että menen itsenäisesti. Se oli mulle ihan ok, koska mitään kunnon rääkkiä en olisi kipeyden vuoksi jaksanutkaan. Muut menivät ympyrällä, joten mulle jäi toinen pääty vapaaksi. Tein siinä isoa ympyrää, jonka sisälle sitten tein pienenpiä ympyröitä taivuttaen normaalia enemmän. Laukassa jatkoin samaa. Valmentaja ehti muiden kävellessä sitten kommentoimaan munkin menoa. Ihana valmentaja kun panostaa noin paljon vaikken edes tunnilla ollut!


Pahoittelen kuvien laatua. Maneesissa on niin vaikea kuvata tuolla meidän melko huono valovoimaisella putkella ja varsinkin, kun laitoin vähän kehnot asetukset. Laukkatyöskentelyn jälkeen kävelin hetken, jonka jälkeen menin puomia. Puomi oli pituushalkaisijalla, joten tulin sitä mun päädyssä kahdeksikolla. Ensin niin, että suoristin aina ennen puomia ja lopuksi niin, että ylitin puomin vinosti. Oon todella tyytyväinen molempien meidän työskentelyyn. Jokainen puomin ylitys sattui nimittäin hyvään paikkaan.


Kuten sanoin alussa Pinja oli koulussa, joten menin jo toista päivää putkeen Lillillä. Siniltä loppui valitettavasti kuvausinspiraatio kun kuvista ei tullut mitään, joten ratsastuskuvia Lillin kanssa ei oikein ole. En tiedä olisiko niistä mikään julkaisukelpoinen ollutkaan. Aluksi menossa ei kehuttavaa ollut, muta onneksi varsinkin laukassa sain sen tosi kivaksi edestä. Lillillä en kauaa ehtinyt mennä, kun äitillä ja Sinillä oli kiire lääkäriin. Solariumissakaan ei ehditty käydä. Heitettiin tarpeeksi monta loimea pihalla hikisten heppojen niskaan ja ajeltiin kotiin.


Torstaina päästiin Pinjan kanssa aikaisin koulusta, joten lähdettiin silloinkin maneesille. Siitä reissusta ei kuvia ole, mutta kerron nyt lyhyesti kuitenkin. Jatkoin siitä mihin keskiviikkona jäin. Verkan jälkeen siirryin harjostusravissa keskiympyrälle, jossa tein erästä aluevalmennuksissa olluta tehtävää. Ravasin melko lyhyttä, mutta aktiivistä ravia ja käänsin Voiton pienille volteille ympyrän sisälle. Tällä kertaa voltit olivat pienempiä kuin keskiviikkona, enkä asettanut Voittoa ollenkaan. Sen sijaan ratsastin voltin ulkoavuilla. Vähän kuin takaosakäännös ravissa, tosin ei niistä volteista nyt ihan niin pieniä tullut. Parin pienen voltin jälkeen kevensin aina muutaman kierroksen reipasta ravia ja jatkoin sitten työskentelyä.

Laukassa tein pitkästä aikaa vaihtoja. Hetken työstämisen jälkeen tulin kolmikaarista vaihdoilla. Aluksi vaihdot tulivat pari askelta jäljessä mun pyynnöstä, mutta olivat lähes poikkeuksea puhtaita. Voitto kyllä lähes aina vaihtaakin puhtaasti. Hetken vaihdeltuani tulin loivaa kiemurauraa, jonka alussa vaihdoin laukan ja palattuani uralle vaihdoin uudestaan. Tässä vaiheessa avut menivät jo todella hyvin läpi. Loppuravien jälkeen Voitto sai loimen niskaan, hetki kävelyä ja sitten solariumiin.


Huomenna kuvataankin joulukalenteria kavereiden kanssa. Ainakin suuret on suunitelmat, katsotaan miten toteutus onnistuu ;)

108 kommenttia:

  1. Ompas siel jo paljon lunta :o Tääl meil ei oo yhtää :D

    VastaaPoista
  2. toi nejäs kuva alhaalta katsottuna, Lilli on niin sulonen siinä:3

    VastaaPoista
  3. Saatko mennä lillillä nykyään vielä enemmän, vai onko se vain tästä koeviikosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saan varmaan mennä silloin kun mulla on enemmän aikaa. Sitä ei vain oikein normaaliviikkoina ole. Pinjakin menee Voitolla sitten vastavuoroisesti tilanteen mukaan:)

      Poista
  4. Tosi kiva postaus. Lilli ja Voitto on kyllä molemmat tosi suloisia!<3 Teillä on noin paljon lunta, meillä Joensuussa on ihan pieni kerros vaan. Ootan innolla teidän joulukalenteri. Tämmöset postaukset on kivoja!!

    VastaaPoista
  5. Kiva pstaus, joo laita vaan aina välillä kuulumisia :)

    VastaaPoista
  6. Mukava postaus, voitto menee kivan näköisesti! :) Olisi kiva lukea kuulumisia joulukalenterinkin aikana Onko teillä pitkäkin matka maneesille?

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  8. Olis kiva kuulla kuulumisia joulukalenterin ohella!:) Ja postaat tosi kivasta ja näitä postauksia sentään jaksaa lukea, useimmiten katson vain kuvat muista blogeista:Dd

    VastaaPoista
  9. Sinihän on mahtava kuvaaja!:) tosi hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  10. Teetkö joulukuussa myös muita postauksia joulukalenterin ohella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin sitä juuri teiltä postauksessa:)

      Poista
  11. Mä ainakin haluan luke myös kuulumisia joulukalenterin ohella :)

    VastaaPoista
  12. Onko Sini koskaan hinkunut omaa heppaa?

    VastaaPoista
  13. Mikä Sinil oli ja miks niil oli kiire lääkäriin?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on ollu jo tosi pitkään kurkkukipeä ja siis sille oli varattu aika, joten siksi oli kiire etteivät myöhästy :)

      Poista
  14. Kiva postaus ja oot tosi hyvä ratsastaan!:)

    VastaaPoista
  15. Tosi selkeästi kirjotettu niin postausta oli mukava lukea ja juuri sopivan pituinen :) ja tee vaan niitä kuulumispostauksia!

    VastaaPoista
  16. Oi ihanaa kun menet lillilläkin! Joku kerta olisi superkivaa, jos tekisit oikein kunnon postauksen Lillillä menemisestä, vaikkapa videon kera!;) Ja ootan innolla sitä elokuvaa, ne ovat aina niin hauskoja ja ootte te kieltämättä myös aikas hyviä näyttelemäänkin:D !

    VastaaPoista
  17. Onko Sini hyvä ratsastaja? Kuinka korkeita esteitä Sini ja te ootte korkeintaa hypänny? Mille tasolle sijoittaisit Sinin jos saisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siihen nähden miten vähän ratsastaa. Ei olla mitattu korkeutta, kun ei sillä korkeudella ole väliä. En osaa sijoittaa sitä oikein miellääkkään tasolle, olen huono arvioimaan tasoja:)

      Poista
  18. Juu ois ne kuulumisetki välillä ihan kivoja! :) Söpöö ku ratsastat Lillilläki♥♥ Muuten onko Lilli teiän eka heppa vai onko teillä ollut (vanhemmilla) muita heppoja joskus? Tai muita eläimiä? Miten meinaat viettää joulun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli on meidän ensimmäinen heppa. Koiria on ollut ennen Armia ja Minttua. Kotona varmaan vaan ollaan perheen kanssa:)

      Poista
  19. Kauanko sulla menee kun lataat, esim 4 minuutin videota youtubeen ? Entä 15 ? Kerrotko minuitteins ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu aina vähän päivästä ja nettiyhteydestä, yleen 4min videoon joka 30-60min ja 15min videosa pari tuntia :)

      Poista
  20. Sun postauksia on tosi kiva lukee ja Lilli on oikeesti ylisöpö

    VastaaPoista
  21. En ennen lukenut mitään postauksia mutta nykyään luen opin sun ja Punjab blogeista koska niitä on vaan kiva lukea

    VastaaPoista
  22. Mikä sun sähköpostiosoite on haluisin vain lähettää sähköpostia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiiasuomalainen@dnainternet.net

      Poista
    2. tiia.suomalainen@dnainternet.net Olisi löytynyt tosta sivupalkistakin.

      Poista
  23. Kuulumisia on aina kiva lukee, joten niitä vaan jos aikaa on! :)

    VastaaPoista
  24. Tee ehdottomasti niin paljon kuulumispostauksia kuin vain joulukalenterin ohella ehdit! Joulukalenteri on ihan kiva plussa tähän blogiin, mutta mukavinta on kyllä seurata teidän kuulumisianne :)

    VastaaPoista
  25. Ihana postaus ja ihanat lilli ja voitto! :)

    - Pinja

    VastaaPoista
  26. Tosi kiva postaus. Olisi kiva kuulla kuulumisia vielä joulukalenterin ohella. Ne teidän viime vuoden joulukalenteri jaksot on tosi hyviä. Voisitko tehdä sellaisen videon, että kun te kuvaatte sitä joulukalenteria, niin tekisit niistä poistetuista kohtauksista yhden videon?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna on tosiaan suunitelmissa jaksaa koota se poistetut kohtaukset videokin :)

      Poista
  27. Ootan kyllä joulukalenteria innolla! Ne on niin kivoja kaikki luukut! :) joo tee vaan kuulumispostauksiakin välillä? :D

    VastaaPoista
  28. Kiva kun ootte päässy maneesille.Toivottavasti kenttä tulee kuntoon!Mä tykkään näistä kuulumispostauksista näitä vois tulla kerran pari viikossa joulukalenterin ohella :D miizutytsy.blogspot.fi

    VastaaPoista
  29. tuo joulukalenteri tulee varmasti olemaan tosi kiva (: hienoja kuvia, sun blogi on niin täydellinen (: olis kiva jos tekisit joulukalenterin ohella myös kuulumispostauksia.

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti kuulumispostauksia :)

    VastaaPoista
  31. Lunta tääläki puolella maapalloa

    VastaaPoista
  32. kiva toi viiminen kuva! Missä päin se maneesi on ja kuinka pitkä matka '?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Korholan maneesi ja meiltä sinne ajaa n.30minuuttia :)

      Poista
  33. I ♡Lilli

    VastaaPoista
  34. Tietenkin kuulumispostauksia siinä välissä, vaikka joulukalenteri on tosi kiva!! :) Kiva postaus!:):)

    VastaaPoista
  35. Suurin osa tuskin tajuaa kunnolla sitä että kuinka paljon sulla on tekemistä kotona. Mäkin vasta nyt tajusin. On kaksi heppaa koulut kokeet valmennukset ja nämä ja vielä jaksat näin paljon panostaa tähän blogiinkin kuinka hyvin tuo bannerikin on tehty ja tämä ulkoasu melkein uniikki :) Mutta sitten vielä kun tulee voitolle tai lillille joku sairaus jaksat vieläkin postata meille ja näin. Toivottavasti teijän perheelle ei tule mitään ikävää tai hepoille/koirille :)!!

    VastaaPoista
  36. Joo tee vaan niitä kuulumis postauksia jos vaan ehdit sen joulu kalenterin ohella. Onko Sini aina kuvaamassa?

    VastaaPoista
  37. Joo tee vaan niitä kuulumis postauksia jos vaan ehdit sen joulu kalenterin ohella. Onko Sini aina kuvaamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu teen:) Silloin kun sitä vaan kiinnostaa kuvata.

      Poista
  38. En malta odottaa sitä joulukalenteria! :-) Musta ois kyllä kiva jos vaikka just kerran viikossa tulisi myös kuulumispostausta.

    VastaaPoista
  39. Minustakin ois kiva jos tulisi noita kuulumispostauksi joulukalenterin ohella!

    VastaaPoista
  40. Kiva postaus. Ei haitannut, vaikka kuvien laatu ei ollut niin hyvä kun yleensä. Jaja olis kiva jos joulukalenterin ohella tulisi kuulumispostauksia.

    VastaaPoista
  41. Kuulumis postauksia joulukalenterin kanssa! :)
    Ja nyt kun Lilleilet välillä niin olis kiva nähdä kuvaa/videota kuinka liikuu. Muutenkuin löllötellen pitki ohjin.

    Ja jos saa kysyä, ei ole siis pakko vastata. Niin onko Lilli nyt kevyemmällä/sinin ponina terveydellisistä syistä vai pitäileekö Pinja omista syistänsä hieman taukoa?
    Joskus mietin et saattaisiko Lillistä joskus hamassa tulevaisuudessa jäädä ihan Sinin opetusponi ja Pinjalle sitten uusi heppa jonka pääsee enemmän etenemään. Ei Lilliikään nyt tietenkään huono poni ole:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten täällä on monesti tullut ilmi, ei Lilliä enään esteiden hyppääminen kiinnosta. Kilometrit alkaa täyttyä, joten ainakin toistaiseksi on kevyemmällä ja keräilee uutta intoa:)

      Poista
  42. Tiia mikä tää sun blogin tän hetkinen HTML-koodi on?
    http://miizutytsy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  43. Kuulumispostauksia myös. (: Odotan innolla teidän joulukalenteria (Jokahan alkaa jo huomenna!), se oli viimevuonna todella kiva. :)

    VastaaPoista
  44. Kuulumispostaukset myös joulukalenterin aikaan olis tosi kiva! :) Kiva saada postausta myös sinusta ja lillistä :)

    VastaaPoista
  45. Kiva postaus! Odottelenkin jo joulukalenteria :) katoin viimevuodenkin! Kuulumispostaukset olis kyl kivoja, jos ehdit tekemään !:)

    VastaaPoista
  46. Tiia, olet paras blloggaaja, jonka tiedän. Postauksesi ovat kattavia, ja mukavia lukea, koska kuvatkin ovat kertomassa mitä sielä tapahtuu! Odotan jo joulukalenteria, se oli viime vuonna aivan mahtava:) Seuraavassa arvonnassa voisit huomioida tämän: (esim. hippolan klinikka) kaikki lukiasi eivät ole niin taitavia, että pääsisivät sinun tasoisesi ratsastajan klinikkaan. Ainakaan minä en ole. Aina kun luen noita arvontoja, niin mieleeni tulee lause: " en minä osaisi tuolla mitään ". Tosin ei silloin, kun voi voittaa lippuja jonnekiin katsomaan jotain. Mutta toivottavasti voit tehdä arvontoja myös niille, jotka eivät pakolla ole niin taitavia kuin sinän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis arvonnassahan voitti liput katsomaan tuota klinikkaa, ei ratsastamaan:)

      Poista
  47. Lilli ja voitto on niin söpöjä♡♡♡
    Ja muutenki oot supernätti

    VastaaPoista
  48. Lilli ja Voitto on super söpöjä! Ois kiva kuulla joulukalenterin aikaan teidän kuulumisia jos ehditte kirjoittelemaan ;)

    VastaaPoista
  49. Tosi inhottava lukea tätä blogia nykyään kun mainoksia näkyy joka paikassa. :< Ei miellytä silmää yhtään tuo Hippola -juttukaan tuolla yläreunassa. Taidat menettää lukijan vuoden vaihteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuollaiset asiat häiritsevät terve menoa, ihan oikeasti nimittäin. Blogissa tärkeintä on sisältö, johon pääset kun rullaat noiden mainosten yli. Jos mainokset oikeasti häiritsevät kannattaa ladata ablock, jolloin mainokset eivät näy. Kummallista, että lopetat blogin lukemisen vasta vuoden vaihteessa, mikset heti jos mainokset ovat se syy mikset lue. Vai haluatko "uhkailla" minua, että nyt menetän yhden lukijan? Kummallista.

      Poista
    2. uhkailla? luinko oikee?! ei tässä misttää uhkailusta oo kyse :DDD kuha vaa ilmoitin mielipiteeni tästä blogista verrattuna muutaman kuukauden taaksepäin. <- joo tulipa järkevä lause, en nyt jaksa alakkaa miettimmään miten siitä tulis ymmärrettävä, toivottavasti tajusit. eihän se yki lukija tunnukkaa missään tuhansien joukossa mutta entäpä jos joskus kävis nii että alkaisi enemmänkin lukijoita häviämään? (älä ota uhkauksena, ajatus vain ;D) eihän sitä koskkaa tiiä ja varsin epätodennäkösiä ajatukseni ovat.
      - sama tyyppi, en jaksanu kirjautuu sissään

      Poista
    3. nii ja siks vasta vuodenvaihteesa koska haluan kattoa joulukalenterin enkä ehkä muistas sitä jos se ei näy bloggerissa. eipä meidän vanhalle romulle tommosia luultavasti pysty lattaamaan ;-/

      Poista
  50. Oot paras blggaaja jonka tiiän

    VastaaPoista
  51. Hei! Kumpaa kameraa suosittelisit jonkin verran kuvaneelle, sitä teidän uutta olympysta vai canonin tai nikonin järkkärii? Kiitos jos vastaat:) P.S odotan innolla joulukalenteria ja kiva olis silti kuulla kuulumisia,teettekö joka päivälle videon siitä elokuvasta?? ((:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin tarkoitukseen, liikkuvaan hevoseen jotain "kunnon järkkäriä", mutta kaikkeen muuhun tuo Olympus. Silläkin kylä varmasti saisi parempiakin ratsastuskuvia, jos vaan olisi parempi putki.. Joulukalenterista en paljasta enempää;)

      Poista
  52. Käyttekö jouluna vain heittämässä hevosille ruuat ja viette ne ulos jne. vai ratsastatteko silloin ? :)
    Sori taas tyhmä kysymys, mutta silti :D

    VastaaPoista
  53. Millä asetuksilla kuvaatte maneesissa yleensä ja mitä suosittelet ? :) suoloisia nuo teidän ponskit ! Hyvin menet molemmilla..! Ooteko sä ja pinka teijän perheen ainoat lapset ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kerron miten kamera säädetään: http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/11/taydennysta-kuvauskalustoon.html

      Ja Sini on myös meidän sisko :)

      Poista
  54. Yhyy.. Tääl meil ei oo yhtään lunta. Tänään sitä ois pitäny sataa, mutta sekin muuttui vedeksi.. :/ Tuun varastaa teijän lumet >:D

    VastaaPoista
  55. Ihania kuvia <3 Haluisitkos vielä auttaa että miten simple-mallista saa nuo valkoiset reunat pois? Kiitos aivan himona jos autat! :3

    VastaaPoista
  56. Kiva postaus! :) En mallta oottaa sun joulukalenterin alkamista! :)

    VastaaPoista
  57. Voisinko kopioida bannerinne? Teen blogiini Blogit Top 5 -postauksen ja haluaisin sun blogin yhdeksi viidestä. Kun olen saanut postauksen valmiiksi voin toki laittaa linkin postaukseen ja poistan bannerin koneeltani. Olisi kiva jos saisin sun bannerin tuohon postaukseen.:)

    Linkki blogiin: http://ponyliffe.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu käy josset muuhun sitä käytä:)

      Poista
  58. Voisiksä tehdä sellasen postauksen jossa teet taustan blogiin? :) Niiku samanlaisen ku jossa teet bannerin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä tee taustoja itse, mutta katsoppa tää http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/08/taustakuvia-blogiisi.html

      Poista
  59. Ihana postaus! Olen oikeasti rekistöröitynyt lukija

    Mutta voisitko antaa edes pieneen vihjeen miten tuon taustakuvan teit/löysit.. olen nähnyt samanlaisen eräällä toisella. Olen etsinyt tätä kolmet kuukaudet mutta en löydä.. pliis :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Rullaappa sivu loppuun asti, niin siellä lukee.

      Poista
    2. Jaa missä? kommentteja tulee todela hirveästi :)

      Poista
    3. Oho kiitti paljon :)

      Poista
  60. Tee kuulumispostauksia joulukalenterinaikan:)Voiko sulle vielä lähettää postia?

    VastaaPoista
  61. Kiva postaus ja ehdottomasti kuulumisia joulukalenterin aikana jos vaan ehdit

    VastaaPoista
  62. Wau toi ensimmäinen kuva! Ihan käsittämättömän hieno. Ja ehdottomasti kuulumisia jos vain ehdit joulukalenterin keskellä. :)

    VastaaPoista
  63. Tosi kiva postaus jälleen kerran :) Sun postauksissa on parasta just tollee noi kuvat, ja kun sä selität kaiken tarkkaan ettei jää mikään epäselväksi vaikkei blogia ennen olisikaan lukenut :) Voi vitsi ootan innolla sitä joulukalenteria!

    VastaaPoista
  64. Tosi kiva postaus jälleen kerran :) Sun postauksissa on parasta just tollee noi kuvat, ja kun sä selität kaiken tarkkaan ettei jää mikään epäselväksi vaikkei blogia ennen olisikaan lukenut :) Voi vitsi ootan innolla sitä joulukalenteria!

    VastaaPoista
  65. Tosi kiva postaus jälleen kerran :) Sun postauksissa on parasta just tollee noi kuvat, ja kun sä selität kaiken tarkkaan ettei jää mikään epäselväksi vaikkei blogia ennen olisikaan lukenut :) Voi vitsi ootan innolla sitä joulukalenteria!

    VastaaPoista
  66. Kiva postaus:)
    Olisi kiva joo kuulla välillä joulukalenterinkin aikana kulla kuulumisia:).
    Otat ihania kuvia ja tykkään ihan hirveästi lukea sun blogia, koska nää postukset on pitkä ja mukavia. Itse siis tykkään lukea ja osittain mös tehdä pitkiä. Sun kuvat on aina niinku sillen taiteellisia:D ainakin osa:).

    VastaaPoista
  67. Moi :) Mulla ois pari kysymystä.
    Ensinnäkin, tuutko tänään sunnuntaina Matkukseen? :D Haluisin nähä sut kun ite meen! :)
    Ja toiseksi, miten oot saanut postauksen otsikon vaalenemaan tolleen "loivasti"?
    Mutta siis joo,sulla on tosi kiva blogi ja käyn kyllä jokapäivä kattomassa uudet postaukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah ennoo tulossa:) Ja erilaisilla html-koodi muutoksilla.

      Poista
    2. Voisikko laittaa sen koodin tähä?

      Poista
  68. Miten saan heppaani lihasta enemmän? Voisitko tehdä aiheesta postauksen sillä en oikein tiedä mikä olisi paras protsku ja mikä parasta treeniä lihaksia kasvattaen entä kuinkapaljon lepoa olisi hepalla antaa siis lepopäivää? Teetkö jooko kunnon postausksen tästä? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kysyä joltain paremmalta kun mä, itsellä ei ole oikein tohon muuta kun että liikuntaa lisää monipuoliesti :)

      Poista
  69. Haluun tännekin lunta!! Käykö et tuun pöllii teiltä ison jätesäkin kanssa? :D

    VastaaPoista
  70. Moi! Saanko tehdä susta postauksen joulukalenteriini? Tekisin postauksen lempibloggaajastani, ja sehän olet sinä! :) Vastaisithan niin pian kuin mahdollista, sillä olisi tarkoitus julkaista postaus 2.12.

    VastaaPoista
  71. Hei, oon pitkään ihmetelly että eikö pinjaa ärsytä kun lillillä ei enää saa ratsastaa niinkään paljoa kuin voitolla. niin ja kun sä korotat voiton kaa esteitä, mutta pinja joutuu hyppämään n.50cm?:/

    En tarkoittanut pahalla, mutta on tullut vaan mietittyä. Mutta pidän blogista tosi paljon!! :D oot lemppari bloggaaja, ja mielestäni on kivaa kun pinjakin on täällä enemmän (videoissa) :)

    VastaaPoista
  72. Voisitko tehdä tallipostauksen kun sinä ja Vote tai Pinja ja Lillikin hyppäisitte kotona ihan normaalisti, ilman valmentajaa tai muuta sellaista, en tahdo millään löytää sellaisia videoita. :) Kiitos jo vastauksesta:)

    VastaaPoista
  73. Tosi kiva postaus :) Kiva kun Siniäkin on alkanut näkymään blogissa, ootte kaikki tosi kauniita :)

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!