sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kaksi päivää aikaa parantua



 Moi! Nyt on matkalaukku purettu ja muutenkin kotiuduttu Helsingin reissun jäljiltä. Aamulla kipaistiin Pinjan kanssa melkein heti herättyämme talliin ja siellä vireähtikin monta tuntia. Käytiin kotiin saapumis iltana eli eilen moikkaamassa heppoja pikaisesti. Pinja sitten kehotti mua ihan varmuuden vuoksi tarkistamaan jalat, olihan hepoille juuri laitettu hokit. Tunnustelin kaikki jalat läpi ja ne tuntuivat normaaleilta. Tänään tarhasta hakiessa paljastuikin ikävä yllätys: kovaksi turvonnut takanen. Voitto on niin tumma, että silmämääreisesti ja käsillä tunnustelemalla ei haava edellisenä iltana ollut mun silmiin tai käsiin sattunut. Jalka ei siinä vaiheessa ollut sitten vielä turvonnut. Tietysti se on voinut tulla myös aamulla, mutta veri oli sen verran kuivunutta että se ei ole kovin todennäköistä. Haava ei itsessään näyttänyt kamalan pahalle, se oli vajaa 3cm pitkä ja vähän jo umpeutunut, ei ainakaan enää kovin syvä. Haava oli siis vasemman takasen ulkopinnalla, joten Lilli sen on sinne toden näköisesti potkaissut. 

Me koitettiin tänä vuonna olla hevosille mahdollisimman kivoja ja pitää ne talvenkin yli samassa tarhassa. Viime vuonna ei tullut yhtään haavaa, tosin hepat olivat eri tarhoissa. Onhan niiden paljon kivempi olla yhdessä. Hokit on kuitenkin olleet jalassa varmaan vajaan viikon ja nyt jo ensimmäinen haava. Päätettiin hetkeäkään miettimättä rakentaa väliseinä tarhaan. Ikävää hevosten kannalta, mutta pieni haava on pikkujuttu sen rinnalla jos toinen potkaisee oikeasti hokeilla kylkeen.

Kaikista ikävintä tässä on se, että Sanna Backlundin valkku on tiistaina. Tasan kaksi päivää aikaa parantua. Sannan valmennusta olen odottanut kuukausia ja sinne on niiiin pakko päästä. Ei mua harmittais jos jokut kisat jäisi välistä, mutta valmennus! Ilmottauduin kisoista puheen ollen juuri Suonenjoen aluekisoihin. Ei olla koskaan käyty kyseisellä tallilla, joten jännityksellä odotan. Uskon ja toivon, että Voitto on ainakin kisoihin mennessä hyppykunnossa. 


 Ennen ratsastamista puhdistin haavan ja kylmäilin jalkaa n.15minuuttia. Suojia en voinut jalkaan laittaa, kun ne olisivat juuri tulleet haavan päälle. Onneksi ulkona on lunta, joten jalan oli ihan hyvä olla vähän tuulettumassa. Kenttä oli melko huono joten ratsastelin laitumella. Voitto oli melko reippaana, ei paljoo haava hidastanut vauhtia! Onko teidän hepat olleet villimpiä näin pakkasella? Kävelin pitkään ja kuten kuvista näette, otti Voitto muutamaan otteeseen pikku hyppelyitä. Ravailin vähän ja ainakaan lyhyillä ravipätkillä en minä tuntenut tai Pinja nähnyt epäpuhtautta. Jokunen kesä sitten kun Voitolla olla haavan aiheuttama imppari mennä pisteli se ihan kolmijalkaisena, joten nyt ei onneksi taida olla imppari kyseessä. Ratsastuksen jälkeen kylmäsin jalkaa vielä elu 20minuuttia. Kylmäys ja liikutus auttoivat turvotukseen, joten hyvältä näyttää. Ehkä me päästäänkin valmennukseen. Illalla käyn vielä kävelyttämässä ja kylmäämässä jalan.


Joka talvinen ongelma eli lumen puhkipalaminen, osaako joku valokuvausnero siellä ruudun toisella puolella auttaa vai pitääkö alkaa taas ottamaan kuvat rawina, jolloin photarilla on mahdollisuus pelastaa edes jotain.

156 kommenttia:

  1. teillä näyttää olevan jo tota lunta aika paljon, täälläpäin ei ole vielä tietoakaan siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihan vähäse lunta, mut oon samaa mieltä - aivan älyttömästi lunta vuoden aikaan nähden :D

      Poista
    2. Meillä on vaan jäätä muttei lunta... :P

      Poista
    3. Meil on iha kunnon hanget tääl :3

      Poista
  2. Ennen liikutusta ei saa kylmätä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin saa ja pitää :D!

      Poista
    2. Ei kyllä kannata, saanut ell tämän vinkin

      Poista
    3. Saahan sitä tehdä vaikka ja mitä, mutta eri asia kannattaako. Eihän kipulääkityllä hevosellakaan ratsasteta, kun se ei lääkittynä onnu. Jos ennen ratsastusta kylmää, niin ontuma voi "peittyä".

      Poista
    4. Itse en pakkasella/viileämmällä kelillä ennen ratsastusta kylmää, varsinkaan jos jalkaan ei mitään pinteliä tmv. laiteta.

      Poista
    5. Jalat kannattaisi kylmätä aina ainakin ratsastuksen jälkeen, jos sille on tarvetta. Mutta tottakai se on aina parempi ennen ja jälkeen, ei siitä ole mitään haittaa vaan hyötyä :)!

      Poista
    6. Enmä ikinä nomaalisti kylmää ennen ratsastusta, mutta nyt koitan saada turvotuksen vain pois, jotta oltaisiin treeni kunnossa tiistaina. Eikä tota köpsyttelyä voi ridaukseksi kutsua, ravasin ihan muutamia kymmeniä metrejä vain:D

      Poista
    7. Meillä hepat riehuu jonkin verran laukassa ja ravissa. Ne kuuntelevat myös ääniä aika paljon.

      Poista
  3. Heppa ei ainakaan kovin kipeältä näytä kun noin pomppii! :----D ihania kuvia!

    VastaaPoista
  4. Onko siellä oileesti noin paljo lunta :D huoh... mutta huippuja kuvia!

    VastaaPoista
  5. no epää, saisi tänne eteläänkin tulla lunta :D paranemisia votelle!

    VastaaPoista
  6. Joensuussa on jo lunta. Ja kävin juuri ratsastamassa ja heppa oli aika villi :D tosi kivoja kuvia! :) Meidän kahteen heppaan vaikuttaa kylmyys jonkin verran, toiseen vähän enemmän. Ja meidän valmentajan heppaan Lenitaan vaikuttaa aika paljon. Lenita tulee meidän koti tallille ensiviikoksi, koska valmentaja lähtee ulkomaille. Huh ensiviikolla kaksi heppaa ratsastettavana. Oma Riia ja Lenita. Siskoni onneksi ratsastaa toisen hevosemme Artun :)

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia! Paranemisia Votelle! :)

    VastaaPoista
  8. Haha, olin tänää aamulla ponin kanssa maastossa enkä koko kesänä oo saanu noin isoja pukkeja! Viimeks viime talvena poni pukitteli noin kunnolla.. Eli kyllä se varmaa pakkasesta johtuu, paitsi oli ollu kaks vapaapäivääki takana. Tiedä sitte :D

    VastaaPoista
  9. Voitto taitaa olla aika herkkis noitten haavojensa suhteen. Meillä on lv ruuna, jolla joka talvi jalat ihan hokinpolkemilla, eikä ne yleensä turvottele, saati häiritse ratsastusta(joskun suojat tosiaan jää laittamatta, pintelit sitten tarvittaessa tilalle) tai mitään, ellei sitten ole oikeasti suuri haava. Paranemisia Voitolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu viimeks kun sillä oli jalka samalla tavalla turvoksissa haavan takia, se meni ihan kolmijalkasena. Joten tosiaan vähän herkkishän toi on ;D

      Poista
  10. Ratsastuskoululla missä käyn niin siellä ainkakin yksi heppa innostuu aika paljon kun tulee ensilumi =) kivoja kuvia ja paranemisia votelle.

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti pääsette valkkuun. Onneks on jo viileempi ni ei ainakaan ötökät pääse syömään Voiton haavaa. Hyvää tulevaa talvea teille nimittäin täällä etelä-suomessa ei oo yhtään lunta ;)

    VastaaPoista
  12. Paranemisia Votelle <3! Toivottavasti pääsette valkkuun:)) Meilläkin on lunta:D

    VastaaPoista
  13. en tiedä vaikuttaako paljoa, koska en itse ole kokeillut, mutta voisit kokeilla säätää kameran valotusta hieman tummemmaksi, tosin sitten koko kuva tulee hieman tummemmaksi, mutta myös lumen kohdilta kuvat eivät ainakaan niin pahasti palaisi puhki

    VastaaPoista
  14. Taidat olla hiukan ylivarovainen. Meillä hepat yhdessä kesät talvet ja potkivat toisiaan ja hokinpolkemia tulee useammin kuin kerran viikossa. Koskaan ei ole hokinpolkema tulehtunut talvella, ainakaan meillä. Toisella hevosella etujalan hokit lävistää takajalan kavionkin, mutta hyvin parantuu siitä ilman mitään hoitoja. Hevosille paljon kivempi kun saavat olla yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu ihan miten ison riskin haluaa ottaa, me ei haluta riskejä ottaa. Voitto on vielä niin herkkis, että tollasesta ns. normi haavastakin turvottelee tosi paljon. Ihan hevos kohtaista miten elimisö suhtautuu haavoihin ja muihin ruhjeisiin.

      Poista
    2. Tähän on pakko sanoa, että on ihan eri asia tarhaako yhdessä esimerkiksi jonkun puskapollen jonkun kiltin hevosen kanssa vai kisahevosen potkivan kaverin kanssa. Ei ole mitään järkeä laittaa hevosta (ainakaan vähän kalliimpaa sellaista) kaverin kanssa, jonka on todettu potkivan. Kaikki hevoset eivät vain välttämättä tule tarhassa toimeen niin, että niitä voisi pitää yhdessä. Aidan yli rapsuttelu ja haistelu riittää hevoselle varsin hyvin. Ja jos minun hevosellani olisi jatkuvasti hokinpolkemia jaloissa tarhakaverin takia, etsisin sille kyllä jonkun toisen kaverin. Sitten ei enää paljon kehuskella miten uskalletaan ottaa riskejä kun hevoselta on jalka katki.

      Poista
    3. Ai nyt voitto on joku kisahevonen ja muitten hevoset on vaan puskaponeja? tiia ei kovin aktiivisesti tunnu kisaavan, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, eli voitto ei vitullakaan ole mikään kisahevonen XD ja mitä tohon haavaan tulee niin ymmärrän kyllä sen että haluatte pitää jalat hyvässä kunnossa yms, mutta kannattaako laittaa hevosille hokkeja ollenkaan jos ne pitää sen takia erottaa toisistaan???? kyllähän ihminenkin voi tukehtua porkkanaan, mutta silti sitä tulee syötyä.. ei mulla muuta

      Poista
    4. Kuka sano et Voitto on kisahevonen..? Voitto on hevonen jota liikutetaan säännöllisesti ja käytetään välillä kisoissa. Mutta Voitto ei myöskään selvästi ole ostettu mikskään ruohonleikkuriks joka seisoo pihankoristeena:D Joten ano, tuskin sulla on oikeus tulla valittamaan siitä kannattaako tiian ottaa riskiä vai ei..? Mut joo, kivoja kuvia ja voitto on söpö:)

      Poista
    5. Lapsellista anonyymi laittaa sanoja toisten suuhun. Vertasin vain sitä, että on aika yleistä että vähän paremmat hevoset tarhataan yksin, enkä puhunut edes Voitosta. Ja mistä sinä edes tiedät kuinka kallis Voitto on ollut, tunnearvoltaan se voi olla mittaamaton. Ja yritä nyt pärjätä ilman hokkeja jos on tarkoitus kentälläkin ratsastaa.. Potkiva hevonen on ihan älyttömän suuri riski ja yleensä ne tarhaavatkin yksin. Minusta Tiia on vain fiksu hevosenomistaja toimiessaan näin.

      Poista
    6. Joillakin on tarve tulkita kommentteja vain tahallaan mahdollisimman väärin ja kärjistetysti. Jäjetöntä ja vaarallista olla maneesittomalla tallilla ilman hokkeja, joten tietysti meidän hepoilla hokit jalassa talvella! Sehän nyt on itsestään selvyys.

      Poista
  15. Onko teillä noin paljon lunta jo? xD Täällä ei ole yhtään. Mutta voi Voitto parkaa, mutta hyvä jos haava ei satu enään ainakaan niin paljoa Voittoa :) parantumisia kuitenkin Voitolle! :) Toivottavasti pääsette valmennukseen :D

    VastaaPoista
  16. Ihana Vote kun se pukittelee ja hyppii pystyyn! :33

    VastaaPoista
  17. Paranemisia Voitolle, toivottavasti pääsette valmennukseen! ;) Mutta ihania kuvia oli :D

    VastaaPoista
  18. Ymmärrän kyllä sua Tiia. Itelläni ei oo hevosta mutta kaverillani on ja se tuntuu välillä yhteiseltä sillä minä ja mun sisko ostetaa sille tavaroita. HIHSsistäki ostettiin sille blinggi otsapanta.

    VastaaPoista
  19. Eikös just tullut viime postaukseen kysymys, että pukittaako Voitto? :D Ja haluun puuttua vielä ylempiin kommentteihin; mielummin ylivarovainen kuin harmittelee jälkeenpäin kun on hevosella allaan neljä halkoa ja pitäisi jättää juurikin tärkeä valmennus väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se yleensä koskaan pukittelekkaan. Nyt kumminkin sitten näytti että osaa senkin:D Totta, en ymmärrä miksi jotkut ovat tollaisella asenteella liikkeellä.

      Poista
  20. Suosittelen et jos haluut niin kannattaa laittaa takajalan suojan alle haavan kohdalle vaikka pumpulia. Muuten suosittelen myös tota kylmäämistä ja kävelyttämistä. Enne ratsia sanoisin että kymmenen min. riittää tai voithan ihan eka kattoo onks haavassa/jalassa hirveesti likaa nii eka harjaat sen jalan ja sitte laitat kylmät siks aikaa et hoidat hepan muuten..... Sori epäselvyys/omituinen kirjotus ja selittely.

    VastaaPoista
  21. Paranemisia Voitolle ! Ihanan paljon lunta teillä, mäkin haluun :D
    Meillä ei oo vielä vaikuttanut viileys tai lumi hevosten vauhtiin, koska talvikarvan kasvatus on kesken. Viime vuonna esimerkiksi kun issikat oli saanut talvikarvan kasvatettua, niin sitten oli kyllä hevosissa pitelemistä koko talven :)

    VastaaPoista
  22. Ettekö te hyppää koskaan kotona ilman valmennusta...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne hyppii vaikka kuinka paljon! :DD

      Poista
    2. Ei yleensä kun hypätään kuitenkin vain kerran viikossa:)

      Poista
  23. Kiva postaus ja kivoja kuvia :)
    Muuten teetkö kuvapostukseen lisää osia joskus?
    Ne on niiiin kivoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Teen ehkä jos tulee ideoita.

      Poista
  24. Parempi se on varoa, kuin katua jälkikäteen, ei ne hevoset siihen erillään oloon kuole, kun kuitenkin näkevät toisensa ja pystyvät muuten kommunikoimaan! Ja jos jalka ei arista, niin ei se turvotus tai haava estä valmennukseen osallistumista :) Siinä tapauksessa, jos alkaa ontua, niin tietenkin sitten jätetään väliin, mutta yleensä haavan takia ei oo meillä ainakaan tarvinnu normaalia liikutusta jättää pois.

    VastaaPoista
  25. Kaikki hepat joilla ei oo talvikarvaa on ekojen pakkasten aikana vähän pörröjä, sillä ne lämmittävät itseään adrenaliinilla :) Ellun teoriatunnit alkavat taas ;D No ei, pelkkä selvennys vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai miten tuo adrenaliini kirjotetaan xD Mutta kuiteskin, ja Votella ei näytä talvikarvaa vielä oikein olevan, joten siinä syy :D

      Poista
    2. Paitsi että miun ponilla on ihan helvetin paksu talvikarva, ja on siitä huolimatta täys sekopää talvella. Ja sama monen muunki tutun kopukan kohalla.

      Poista
  26. Olipas Voitto reipaalla tuulella! Ei näytä haav häiritsevän :D

    VastaaPoista
  27. Ihana postaus! Paranimisia Votelle :) Toivottavasti pääsette valkkuun... Oisi kiva lukea sitten siitä jos pääsette. Ihanan paljon lunta tälläkin on vähän mutta kovaa vauhtia sulamassa...

    VastaaPoista
  28. Kiva postaus:)) liitytkö lukijaksi minun blogiini?:) http://hevoseeet.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  29. Ihana vote ja kivoja kuvia!:33 Vitsi teillä on paljon lunta:DD Paranemisii Votelle ja toivottavasti pääsette nyt sinne valkkuun!

    VastaaPoista
  30. Tuostakin huomaa että pahalta näyttävä haava voiki olla hevoselle pieni ;) meillä 25-vuotias poni neljän muun hevosen kaa samassa pihatossa, kaikilla hokit. Pikkunaarmuja sattuu usein mutta hengissä ollaan... hevosten kaa ei kannata koskaan olla ylivarovainen! :) tiia, otathan tämän rakentavana kommenttina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tuo kovin pieni ja harmiton ole, jos heppa turvottaa jalan ihan kovaksi. Muuten en olisi niin huolissaan, mutta tuo turvotus. Toivottavasti ei tee siihen impparia..

      Poista
    2. Miten mä en oikeen nyt ymmärtäny tätä: Hevosten kaa ei kannata koskaan olla ylivarovainen??:D

      Poista
  31. Lumen puhkipalamiseen auttaa se et sulla pitää olla ohjelmana tv tai M ja sit sun pitää painaa se "suljin nappi" puoliks pohjaan ja sit sill isolla "mutteri renkaalla" jolla vaihdat luvaa ku katon niitä ni sit siinä vaihtuu ylivalotus alivalotukseks ja siitä voit muutenki säätää niiku valotusta ja silleen. :) Toivottavasti ymmärsit noista mun surkeista ohjeista. Muuten, postaat tosi kivasti ja tykkään tosi paljon sun blogista! :)

    -Amanda

    VastaaPoista
  32. oho :o tälläsiä kuvia voitosta en oo pahemmi nähnykkään. osaako vittokin oikeasti näyttää villivarsa luonteensa :D vissii lumentulo villittee taas kaikkia nelijalkasia :)

    VastaaPoista
  33. Kiva postaus ja tosi ihania kuvia! :) Toivottavasti Vote paranee ja sinä pääset sinne valkkuun! :))

    VastaaPoista
  34. Jos ei ole hirveän vaikea järjestää, niin miten ois suojitus? Ja jos haavoja tulee vain ruununrajoihin, niin pelkät bootsitkin riittäisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jos alkaa tulemaan lisää pitää katsoa, kumminkin tuntuu tyhmälle pitää suojia koko ajan.. :)

      Poista
  35. kivan talvisia kuvia:-) toivottavasti voiton jalka tulee kuntoon, tai mikset menisi lillillä jos ei tule?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ei Lillillä voi ainakaan noin vaativaan valmennukseen mennä.

      Poista
  36. Ihania kuvia Voitosta! :3 Kysyn nyt tähän postaukseen että miten ootte saanu Voiton kattoo kameraan tos yhes bannerin kuvassa..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kaikissa se on vaan sattumalta katsonut.

      Poista
    2. Aijaa kun meillä ei katsota kameraan vaikka tekis mitä ihmeen ääniä tai laittas porkkanan kameran eteen :D

      Poista
  37. Hei tää ei liity nyt yhtään tähän postaukseen mut voitko auttaa minua?!?? Mistä suosittelisit fleece loimen ostoa? Koko olisi 125 ja pojalle tulisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkälaista etsit, rasastusloimea, kuivatusloimea, talliloimea? Kannattaa mennä vaan paikalliseen ridatarvikekauppaan:)

      Poista
  38. Ihania kuvia ! Ja toivottavasti se haava ei ole mitään sen kummempaa kuin pieni ruhje. :)

    HIHSistä sai muuten ton saman otsapannan 35 eurolla 2 liikkeestä :o Olin iha ihmeissään siitä hinnasta ja oliki sit pakko ostaa se :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo arvaa ärsyttikö ku tilasin netistä kalliillaa ja näin niitä tuolla noin halvalla..

      Poista
  39. Voi harmi, kun Votelle tuli haava :( ! Onneksi ei käynyt sen pahemmin! Toivottavasti pääsette Voiton kanssa sinne kouluvalkkuun.

    VastaaPoista
  40. Söpöjä kuvia, varsinkin nuo joissa Voitto pukittaa tai tekee tollasen hypyn! Voisitko tehä selladen MyDayn jossa näyttäisit ratsastusta ja tallihommia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Joskus tulee varmaan semmonenkin.

      Poista
  41. Klippaatko voiton ?

    VastaaPoista
  42. Kannattaa koittaa laittaa pakasteherne tai muu jäinen vihannes pussi siihen kohtaa, vaikka molemmille puolille:) ja sitten sen ympärille kääritte 2pinteliä, että pysyy paikoillaan. Mun ponille käynyt aivan samaten! Sanna on muut es toisi hyvä opettaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi apteekin jääpakkaukset kylmää paremmin mitä pakastevihannespussit, mutta muuten teinkin noin. Niin on:)

      Poista
  43. Söpö vote ♥ mistä noi sun kengät on ostettu? Haluisin itselleni jotkut kengät talveksi tallille ja nuo näyttää niin kivoilta ! Onko ne lämpöiset talvella ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ostettu aikoja sitten Suitsisopista, ovat merkiltään Timberlandit. Ovat tosi lämpimät:)!

      Poista
  44. haittaakse 3cm muka ratsastusta?:oo ja kun ois laittanu suojat päälle nii ei ois ainakaa pystyny aukasee sitä haava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, mutta se ehkä vähän haittaa jos jalka on kovaksi turvonnut. Jos sulla on joku paikka pahasti turvonnut et varmaan oo heti ekana lähdössä treenaamaan:D Suoja hiertää haavaa, joten siksi en laittanut ettei vähätkin ruvet lähde pois.

      Poista
    2. Aajoo en hoksannut et jalka oli turvonnu:D

      Poista
  45. Heissanter Tiia! Mikä on Sen Jennin blogin nimi?

    VastaaPoista
  46. Meijän heppa on ihan ihmeissään, kun on tullut lunta ja on vähän kylmempää.
    Lainailetko nykyään tota Pinjan toppaliiviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun ostin sen Pinjalta eli se on nykyään mun:)

      Poista
    2. Maksoit siis siskolles toppaliivistä :O ekkö muka saa vaa lainata sitä :DD

      Poista
  47. Oot tosi kaunis ja hyvä ratsastaan :) ja sulla on ihan mun lemppari blogi! :) mut tuli vaan mieleen että voihan voitto olla itekkin polkassu jalkaansa sen haavan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kuten tossa tekstissä jo mainitsin se ei ole mahdollista haavan paikan vuoksi.

      Poista
    2. haloo jos haava on jalan ulkopuolella nii vähä vaikee sen on ite sitä potkasta.... :DD

      Poista
  48. Meillä ponit menee ihan villeiksi aina kun tulee ensilumet! Vanha mammakin (22-v) revittelee ihan innoissaan ratsastaessa. :) täällä ei ole vielä kunnolla lunta, joten jännityksellä odotan, mitä tuo nelivuotias sanoo kun lähdetään lumeen ratsastamaan. :)
    Harmi tuo Voiton haava. :( Mutta tuo kylmääminen toivottavasti pitää turvotuksen kurissa, niin pääsette sinne valmennukseen. Tosi hyvä kun kylmäät mahdollisimman usein :)

    VastaaPoista
  49. Kiva postaus, toivottavasti Voitto paranee ajoissa! :) olis muuten tosi kiva saada videopostaus tai normipostaus missä leikitte pinjan ja lillin kanssa ponikeikkejä ilman satulaa! :D teettekö ylipäätään ikinä sellaista leikkimistä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Eime yleensä tehdä kun Voitto ei ihan ymmärrä tollasta pelleilyä :D

      Poista
  50. Harmittava takaisku jos ette pääsekkään valmennukseen! Ihania talvisia kuvia. Itse olen sitä mieltä kun luin noita ylempiä kommentteja että olisit ylivarovainen, niin ehkäpä sinä tiedät kuitenkin parhaiten mikä on Voitolle parhaaksi. Ja eihän sitä voi tietää jos se nyt pamauttaisikin jonkun hirveän tulehduksen haavaan! :( Toivottavasti niin ei käy :D Mistä toi viltti/loimi on ostettu? anunhevoselamaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Kerron seuraavassa videossa siitä loimesa lisää!:)

      Poista
  51. Näin haavaa näkemättä on tietty huono sanoa, mutta luulisin että jos ei ole nyt ep ja haava on pieni ja pintapuolinen niin pääsette surutta Sannan valmennukseen :) Nyt on niin kylmät ilmatkin(ja teillä näyttää ihan luntakin oleva! Onko jo paljonkin pakkasta? :--D) että bakteerit eivät muhi haavoissa, niin kuin kesällä, tehden impparia. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep sen takia ihmetyttääkin miksi jalka on niin turvonnut, kun ei impparikaan oikein ole mahdollista. Tietysti onhan sinne jostain joku pöpö voinut mennä:/

      Poista
  52. koitappa kääriä joku päivä yöksi voiton haavajalkaan betadine haude. Meillä on aina impparin tullessa tehty niin, ja hyvin auttanut :) Oon myös liikutellut ihan normaalisti mikäli ei onnu tms, niin saadaan nesteet liikkeelle. Impparit ei onneksi ole vakavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viitsinyt laittaa betadinehaudetta vielä, kun haava tuntuu jo valmiiksi niin märälle ettei rupi pääse muodostumaan. Viimeksi nimittäin hölvättiin haavaan liikaa betukkaa, jolloin rupi ei päässyt muodostumaan.. Harmi kun kenttä on niin huonossa kunnossa, ettei pääse liikuttamaan normaalisti. Toivottavasti huomenna pääsisi, tämänkin päivän pieni liikuttelu tuntui heti laittavan nesteitä liikkeelle varsinkin yhdistettynä kylmäykseen:)

      Poista
  53. meidänkin hepoilla on ollut paljon virtaa lumen tulon jälkeen, tosin siksi koska tilsojen takia ollaan harrastettu käyntiliikuntaa viimeiset neljä päivää. samalta näytti meidänkin heppojen kävely tänään kun kuvat voitosta aluksi ;) Huomenna meidän hepat muuttaakin talveksi maneesitallille, että voidaan koko talvi treenata aktiivisesti keleistä riippumatta :) ootteko koskaan harkinneet, että veisitte voiton ja lillin talveksi asumaan maneesitallille? onnistuuko teillä ihan hyvin pitää hevoset koko vuoden kotona, vai haittaako huonot kelit pahasti treenaamista? monestiko viikossa käytte talvisin valmennuksissa maneesilla? niin ja olis kiva jos tekisit hihsin ostosten esittelyn videolla :) anteeksi, kommentoin anonyyminä koska en tabletilla jaksa kirjautua sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuisivat varmaan maneesitallilla, mutta lähimmälle sellaiselle on niiin pitkä matka että ärsyttää kulkea se päivittäin.. Koitetaan käydä pari kertaa viikossa maneesille, mutta kun kunnon lume tulee onnistuu treenaminen kotonakin:)

      Poista
  54. Katoin että miks nyt olet vuoden vanhoja kuvia laittanut, kunnes luin tekstin.. Ompa teillä paljon lunta! Meillä ei oo vielä kertaakaan satanu:) Mut ihania kuvia kyllä!

    VastaaPoista
  55. Toivottavasti Voitto paranee Sannan valmennukseen mennessä!♥
    Ja toivoisin Hihsin ostoksien esittelyä(:!

    VastaaPoista
  56. Voten jalassa on luultavasti veri hyytymää joka lähtee aikanaan kylmäyksen & lämmityksen avustuksella. Tai ainakin vaikuttaa siltä.

    VastaaPoista
  57. Mun ponilla oli ainakin tänään energiaa. Kävelin kentällä eka puol tuntia koska se oli niin koa ettei siellä voinut tehä muuta. Sitten menin pellolle,jossa vähän laukkailin,niin kyllä ponista lähti vauhtia :DD

    VastaaPoista
  58. Mun hevonen oli ihan todella virtava kun oli lunta tullu. Ei kertaakaan pysyny paikallaan kun sitä harjasin. Sillä oli kyllä ihan vasta vaihdettu heinät. Luuletko, et johtuuko se siitä et on tullu lunta et se on innoissaan vai et ne heinät antaa sille energiaa?:) Ja toivottavasti Vote paranee ennen valmennusta!:) Ihanat sinä ja Voitto!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hepat joilla ei oo talvikarvaa lämmittää itteensä adrenaliinilla :)

      Poista
    2. Ei hevoset lämmitä itseensä adreanaliinilla!!

      Poista
  59. Tämä tulee nyt aivan puskista,m utta minulla olis sinulle eräs aivan mahtava turvaliivi suositus! Sinä ilmeisesti käytät jotain palaturvaliviä (?) mutta suosittelen sinulle Acavallon ohhutta, mutta turvamerkittyä turvaliiviä, jolla saisi kisata myös kenttäkisoissa!

    http://www.ratsutarvike.fi/shop/images/acavallo_turvaliivi_1102_80f.jpg

    Tullainen. Minunvalmentaja (joka kisaa sm-tasolla) käyttää ja suosittelee! Paljon helpompikäyttöisempi kuin pala/panssari liivit :)) Ja mahtuu kisatakin alle, mutta kuitenkin suojaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho ompas jännän näkönen:D!

      Poista
    2. on mutta hyvä ja suht halpakin! (jotain vähän alle 100euroa) oikeasti suosittelen!

      Poista
  60. Täällä ei oo vielä ees lunta, joten ei ainakaan oma poni oo vielä villiintynyt :D Mut toivottavasti Voitolle ei nyt tulis mitää vakavaa ton haavan takia!

    VastaaPoista
  61. Teillä on vähä vähemmän lunta ku meillä :D // asun iisalmessa ;))
    Kivoja kuvia!
    Mut tosi harmi jos et pääse sinne valkkuun :((

    VastaaPoista
  62. Kivoi kuvii, ja Voitolla oli joku pukkivaide päällä :D

    VastaaPoista
  63. Mulla ei oo omaa heppaa mutta pari minutin päässä on ratsastuskoulu jossa ratsastan niin siellä on tainnut joka vuosi ainakin yksi heppa riehunut talven tullessa:D

    VastaaPoista
  64. aivan ihania noi kuvat! toivottavasti pääsette valkkuun ;)

    VastaaPoista
  65. toistan tämän koska et vastannut):

    Mun hevonen oli ihan todella virtava kun oli lunta tullu. Ei kertaakaan pysyny paikallaan kun sitä harjasin. Sillä oli kyllä ihan vasta vaihdettu heinät. Luuletko, et johtuuko se siitä et on tullu lunta et se on innoissaan vai et ne heinät antaa sille energiaa?:) Ja toivottavasti Vote paranee ennen valmennusta!:) Ihanat sinä ja Voitto!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa, pakkanen yleensä kyllä virkistää hevosia kummasti:)

      Poista
  66. Ostikko hihsistä ton loimen? Me ostettiin samanlainen alku ja loppuverkoiks kun klipattiin :)

    VastaaPoista
  67. Täältä löytyy kanssa haava potilas, joka turvotti kintereen jalkapalloksi ja on kova :/ haava on myöskin 3cm pitkä, ei nyt liity voten haavaan mitenkään, koska on kuitenkin eri kohdassa mut jos kiinnostaa nii käy lukaisenassa meidän klinikkareissusta :)

    http://odysjaniki.blogspot.fi

    VastaaPoista
  68. Muistathan sitten kiinittää huomiota että ratsastat pikkuisen etukenossa, ennen kuin siitä tulee tapa :-) kommentti on tarkoitettu rakentavaksi, joten älkää kiltti iniskö että olisin haukkuja!
    Toivottavasti Voitto paranee, olen itse ollut monesti Sannan valkuissa ja ne ovat kyllä niin huippuhyviä :-)

    VastaaPoista
  69. Tiia onks mahollista et voisit tehä sellasen postauksen jos kerrot Voiton "erityisosaamisista", ja kans jotain sein huonoja ja hyviä puolia. Mahollisesti jotakin "outoa" niinku vaik toi voitin kieli kun se on revenny.

    VastaaPoista
  70. Osaatko kertoa että mitä ratsastusvarusteliikkeitä on Helsingissä? :)

    VastaaPoista
  71. Onneksi täällä ei ole yhtään lunta. Ei tarvitsisi edes tullakkaan. Mutta ihana vote.

    VastaaPoista
  72. Heippa! Ehkä väärään postaukseen tuli tää kommentti. Mutta satuin katsomaan sitä youtubessa olevaa video kouluvalmennus. Siellä taustalla on yksi ruskea hevonen, isolla läsillä. Tunnetko sen hevosen tai ratsastajan? Sillä meillä oli yksi vanha tuntiheppa tallistamme joka näyttää samanlaiselta jospa ois se hevonen. Olen etsinyt sitä kaikki alta enkä löytänyt sitä. Hevosen nimi on Wanda V 'nana'. Tuntematon pv tamma. Jos joku tietää jotain Nanasta niin laittakaa säpöö! fahlertia@gmail.com

    Hieno blogi, hevonen ja kannustus porukkaa! ja paljon kateelisia anoja..

    VastaaPoista
  73. voisitko tiia vastata mun kommenttiin http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/10/treenattiin-treeneihin.html?showComment=1382340487154#c4611193480634969659 <----- tuossa postauksessa toika kommentti :))

    VastaaPoista
  74. Toivottavasti Vote parantuu että pääsette sinne Sannan valkkuun :)

    VastaaPoista
  75. Uskon et Voitto parantuu :3 Oli kiva postaus mut sääliks käy Voittoa, ja suaki jos ette valkkuun pääse :< Ja joo meijän hepat tai ainaki mun poni on ollu aika villinä nyt ku on lunta ja pakkasta :D Yks pv kävin maastossa sillä ja ku kotia tultiin nii ihan järetöntä kiitolaukkaa ni oli pakko tiputtautua selästä.. Sit se löyty naapurin ladosta syömästä :D Sit eilen laitoin pulkan perään ja menin pellolle sen kans pulkkaileen ja sit ku sain sen ravaamaan nii lähti kivaa pukkilaukkaa xd onneks se naru oli nii pitkä ettei niitä isoja lumen palasia tai mitä nyt onkaan nii lentäny mun naamalle :D

    VastaaPoista
  76. Mun omalla ponilla on ollu nyt HIHSin ajan melkee vapaata (iskä käyny pari kertaa juoksuttamassa) ja se oli kuulemma juoksuttaessa aika villinä (ei oo yhtään sen tapasta pukitella ja lähtee vetää täysil). meillä ois tänään estetunti joten saa nähä kuinka paljon sitä virtaa oikeen löytyy ku ei tavallisestikaan meinaa esteil oikee pysähtyy :D mut toivottavasti pääsette sinne valkkuun :) mä kyllä uskon että pääsette :)) paranemisii Votelle! :)

    ~Riia

    VastaaPoista
  77. Oikeesti oon niin kateellinen teille!Molemmilla on omat hepat , teillä on oma talli ja hyvä kenttä , valmentajat ja kaikki i phonet ja i padit , teiän äiti vie teitä kisoihin.Teillä on varaa matkustaa kaikkiin isoihin hevostapahtumiin suomessa ja samalla olla yötä hotelleissa!Ja sitte vielä tietokoneetkin matkalla mukana!Molemmilla on myös omat skooterit ja käytte aika usein ostelemassa uusia vaatteita!Oon niin kateellinen...Mutta paranemisia Voitolle! :)

    VastaaPoista
  78. Mä tuun sinne kisoihin kisaamaan sunnuntaina!:)siis Suonenjoelle:) minkä luokan Meet? Kuvaatko siellä? Jos kuvaat niin mitkä luokat?:D kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meen 90cm ja 100cm, ei kuvata :) Kiitos!

      Poista
  79. millaset polvipaikalliset ratsastushousut on käytössä ? :) oon menny kaikki ratsastusvuoteni kokopaikkaisilla ja tilasin nyt polvipaikkaiset, mietin vaan et millaset ne on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan makuasia kummista tykkää, itse en voi sieää kokopaikkaisia niin jäykät ja epämukavat päällä:)

      Poista
  80. Kivoi kuvii ja kiva postaus. Tei on aika paljon sitä lunta ainaki näytää siltä . Tääl ei oo lunta lähi main

    VastaaPoista
  81. Voitko tehdä kehityspostauksen. Siis että kuinka oot kehittyny ratsastajana, vanhoja ja uusia kuvia jnejne,

    VastaaPoista
  82. Ei, rupea ei saa muodostua, silloin se oikeesti voi olla et turpoaa. Haavat on aina pidettävä auki, joko suihkuttamalla tai betadinella. Sieltä pitää saada ulos se"paska". Laita siihen nyt vaan sitä laimennettua betadinia (etkai van oikeesti käytä raakana?), ja tee haude. Sen parempaa haavanhoitoa ei olekkaan. Liikutus laskee turvotusta. Ja kyllä, hevonen pystyy ihmeellisiin suorituksiin, mun omalla hevosella on useasti jalkojen ulkopuolella haavoja, vaikka tarhailee yksin.

    Olen työskennellyt eläinlääkärin avustajana kohta 6v joten voisin väittää tietäväni mistä puhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä ihan itse ell neuvonut toisin. Viimeksi hölvättiin haavaa liikaa joten siksi ei päässyt parantumaan, ei kuivunut vaan muodosti vain märkää siihen. Lopetettiin kääreessä hautominen ja parani, mutta tuo on totta jos haavan sisällä on likaa niin tietysti ruven muodostuminen on huono asia. En tietenkään laittanut raakana betadineä. Jalka nyt parempi ja tänään ratsastin kunnolla, tässä postauksessa en niin voinut tehdä pohjien vuoksi :)

      Poista
  83. Minkö merkkinen toi sun toppaliivi on ::) äly hieno! Onko spooks?

    VastaaPoista
  84. Kun osallistuit niihin kisoihin, nii se Vanhamäen talli on tosi huippi paikka. Itse käyn siellä aina tunneilla. sinne on tullut juuri uusi estekalusto jota on vain kerran kisoissa käytetty:D

    VastaaPoista
  85. Onpas siellä hirveästi lunta! o.O Täällä sato vaa yhtenä päivänä, joka oli viime perjantai ja sen jälkeen ei oo mun tietääkseni satanut lunta ollenkaan. Tai siis itseasiassa on kai joskus yöllä kun nytkin näkyy lunta pikkaisen ruohon seassa, mutta maa ei oo lähelläkään valkoista :D

    VastaaPoista
  86. Lightroom nimisellä ohjelmalla pitäs saada "pois" sen puhkipalaamisen.
    Itellä oli 30päivän koeversiona se, ja sillä sai puhkipalaneet kuvat silleen normaaleiksi jotenkin tummentamalla.
    Mutta kannattaa ladata se, on se hyvä ohjelma.(:

    VastaaPoista
  87. En ymmärrä kaikkia anoja, itse en ainakaan mitään riskejä ottaisi, ja tekisin samalla tavalla kuin sä. Sitten ei enää ylpeilyn aiheita ole kun pahempia haavoja tulee... mutta juu, tuo kylmäys on hyvä keino, ja hyvä keksintö tuo raja tarhaan, niin ei pahempia haavoja satu, varsinkaan jos hepoilla on hokit jaloissa. Saas nähdä miten hepat reagoi lumeen, kun huomenna ratsastelemaan lähen :-) !!

    VastaaPoista
  88. Meilläkin hepat eri tarhoissa ( turvallisuus syistä ). Ja ihan hyvin pärjää kun saa toisiaan tarhan yli haisella :) Pakko myöntää että täälläpäin kenttä on ihan surkeassa kunnossa ! (asun samassa kaupungissa ) Tänään yritin mennä niin tilsoja muodostu ja on ihan sohjoo, vaikka on aurattu. Piti sit mennä pellolla, kun siellä on enemmän lunta. Itseäni ärsyttää hireesti kun ei oo maneesitallia lähellä, niin en ainakaan jaksais matkoja joka päivä jos hepat semmoselle muuttas + koulu vielä päälle! Kokeilin kerran kuukauden, ei onnistunut. Pitää sit aina käydä maneesilla hyppimässä, siellä kun ei tarvii pohjasta huolehtia:)

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!