perjantai 20. syyskuuta 2013

Takapakkia estevalmennuksessa


 Moi! Tuntuu että kunnon postauksesta on aikaa todella paljon, on vaan tullut erikoispostauksia tai videoita. Nyt päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tämän valmennuspostauksen melkein viikon myöhässä. Toitotan nyt jokaisesta mahdollisesta paikasta, että ensi viikolla blogissa varmaan hiljenee/julkaisen valmiita postauksia koska mulla alkaa ihka eka koeviikko. Jännää! Toisessa blogissani julkaistaan ihan näinä päivinä My Day video, kannattaa tsekata sieltä tai youtubesta se. Estevalmentajamme Rosa oli ratsastanut Voiton Stadikalla olomme ajan ja mua odottikin tosi hyväksi ratsastettu heppa kotona. Maanantaina harjoiteltiin muuten äidin kanssa juoksuttamista, jos tulee joku tilanne ettei kukaan ehdi liikuttaa niin äiti osaa sitten ainakin juoksuttaa.

Tiistaina meillä oli estevalmennus ja voin heti alkuun todeta, että ei mennyt ihan kuten piti. Olin itse melko uupunut niin henkisesti kuin fyysisesti. Liikunnassa meillä oli nimittäin vaikka mitä testejä, joissa jouduin käyttämään lihaksia joita ei tule muuten käytettyä. Aloitettiin verkkaamaan pienillä esteillä, tehden melko tiukkoja käännöksiä. Voittohan kuumui kesälläkin samantapaista tehtävää tehdessä, kuten nytkin. Siitä ei varsinaisesti tule villi, mutta se alkaa laukkaamaan paikalla jolloin on hirmu vaikea ratsastaa eteen jos paikka niin vaatii. Näin paikat verkassa todella huonosti, ihme että Voitto hyppäsi edes niin pieniä esteitä sellaisista paikoista. Propsit sille!



Sen jälkeen alettiin tulemaan keskihalkaisijalla olevaa sarjaa, josta pystyi ratsastamaan joko suoraan 13m pystylle tai jompaan kumpaan suuntaan muistaakseni 16m okserille tai pystylle. Tehtävä sujui ihan ok, 13metrin väli oli vähän vaikea kuten ylemmästä kuvasta näkee, Voitto hyppäsi urhollisesti vaikka jäätiinkin vähän kaus. Kuvistakin huomaa, että Voiton hyppy on jopa normaalia isompia ja mulla oli oikeasti ongelmia varsinkin alastuloissa. Sain sitten omasta mielestä välillä jopa korjattua alastuloissa mun istuntaa pystymmäksi, kunnes alkoivat ongelmat..



Voitto on herkkä hevonen ja otti sitten lopulta nokkiinsa mun törttöilystä. Muutaman huonon paikan ja kiellon jälkeen se päätti ettei enää pysty hyppäämään tuota sarjaa, kun 13metriä jäi vähän liian lyhyeksi kolmeksi laukaksi. Mullakin meni usko, kun ei siihen pystylle edes osunut paikka kohdilleen kun heppa jäi junnaamaan nurkkaan ja en itse osannut ratsastaa. Jälkeenpäin aateltuna ärsyttää, miksen oikeasti vain käskenyt kunnolla. Muutaman kiellon jälkeen sain sitten käskyn antaa raippaa. Voitolla jää kieltely päälle, aluksi kiellot on usein mun vikoja. Mutta sitten heppa ei osakkaan lopettaa ja jatkaa, vaikka paikka olisi hyvä. Yksi raipan isku (huom ei mikään hakkaaminen kenenkään ei tarvitse tull kertomaan tämän jälkeen minulle kuinka hakkaan ja rääkkään hevosiani) ja sen jälkeen Voitto hyppäsi nöyränä kaiken. Lopuksi mentiin vielä muutama helppo kierros, jossa ei ollut tuota vaikeaa linjaa.


Voitto on herkkä hevonen, eikä yleensä anna mitään ilmaiseksi. Välillä, kuten tänään alkutunnista se pelasteli minua mutta veti lopulta herneen nenään. Jännäähän tässä on se, että jos kotona tulee monta kieltoa tietylle esteelle se on aina tuo sinipunainen vesimatto okseri. Tämä oli jo kolmas kerta, kun kyseinen este koitui ongelmaksi. Voittohan ei siis pelkää estettä, että jännä miten kaikki ongelmat sattuu sitten tuolle esteelle.

Onneksi nykyään meno ei ole tälläistä kovin usein, välillä on vain mentävä takapakkia. Viime valmennukset ja kisathan on menneet vähän liiankin hyvin;D Päätettiin ihan molempien ja varsinkin minun fiiliksen kannalta hypätä vielä sunnuntaina. Voitolla on nimittäin niveltenpiikitys keskiviikkona, josta tuleekin reilun viikon mittainen huili. Oliko kuvia muuten ihan liikaa? En vain osannut karsia mitään näistä pois!

98 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. jes viimeinki en oo koskaan ollu

      Poista
    2. Voi luoja. Lapset, miten typerää tuommoinen on?! "Eka", lol.

      Poista
    3. EKA kommentoija sun kommenttiin, OU MAI GAAAD.. Ei lisää tälläst.. :D

      Poista
    4. haha, samaa mieltä et aika tyhjänpäivästä tuollanen *EKA* kommentointi :DDD

      Poista
  2. Kiva postaus! :) Vote hyppää tosi hyvin, näyttää kylläkin hyppäävän aika korkeelle tuossa valkussa! :D Mutta hienot te! :) Kuin korkeeta Voitto voi max. hypätä ratsastajan kanssa? Entä ilman? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) En osaa sanoa kun ei olla koskaan mitään maximeita kokeiltu.

      Poista
  3. Välillä on niitä huonojakin päiviä, mut sitten yks onnistuminen korvaa taas 100 epäonnistumista :)

    http://heppailemassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Mahtavia kuvia! ja hei, joskus täytyy tulla vähän takapakkia, kuten sanoit.

    VastaaPoista
  5. Hyvin noista kielloista huolimatta näyttäisi teidän valmennus sujuneen :)
    Tuo huppari ja housut käy kyllä kivasti yhteen!
    Hienoja hyppyjä Voitolla, ja varmasti ratsastajankin ansiota.
    Olisiko jossain vaiheessa MyDayta videona tulossa...? Ne ovat aina kivoja katsella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lueppa postaus uudelleen niin saat vastauksen tohon myday juttuunn..

      Poista
  6. Ei haitannu ollenkaan että oli noin paljon kuvia (:

    VastaaPoista
  7. jee kerranki 10 joukos

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva postaus ja ihania kuvai! :> Ja ei ollu liikaa kuvia! (:

    VastaaPoista
  9. hm, joskus tulee tuommoisia päiviä, niitä sattuu jokaiselle!:) mutta oli tosi hyvä postaus ja saa hyvin tunteen ja mielikuvan mistä kirjoitat. toivottavasti sunnuntaina menee paremmin! tsemppiä! näin muuten instagramista sun uudet tekoripset... IHANAT!:3

    VastaaPoista
  10. Tos kiva postaus! Mun mielest just tässä postauksessa oli sopivasti kuvia XD

    VastaaPoista
  11. Kiva postaus :) Eikä varsinkaan ollut liikaa kuvia :) Voitto hyppää tosi nätisti :)

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva postaus ja kaikilla on aina joskus takapakkia. Ei ainakaan mua haittaa jos on paljon kuvia c:

    VastaaPoista
  13. Tollasta sattuu, ja välillä ei mee ku strömsössä :D Enskerralla sit paremmin ;)?

    VastaaPoista
  14. Ainakin mun makuun tässä oli just sopivasti kuvia:)

    VastaaPoista
  15. ei kuvia ole koskaan liikaa! :D sulla on muutenkin aina tosi hyviä ja hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  16. Kuvia ei koskaan voi olla liikaa ainakaan jos tekstiä on plajon se motivöi ainakin minua lukemaan loppuun asti jos on pelkästään tekstiä ja nin 2 kuvaa en ainakaan minä jaksa lukea postausta loppuun.:)

    VastaaPoista
  17. onko uudet veredukset toiminu hyvin?:)

    VastaaPoista
  18. hienot te ja söpö voitto ! <3 ja ei oo kuvia liikaa :)

    VastaaPoista
  19. no hyvä että käytit raippaa oikein. oon kyllä aina ihmetelly sitä että kun tiputte aina "kiitätte" hevosta, tyyliin silitätte tai taputatte. ja sehän on kiittämistä siitä että se kieltää.. kannattaisi lopettaa tollanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuule ammattilaisetkin silittävät nimenomaan hevosiaan, jos tipahtavat. Siinä tilanteessa yritetään vain rauhoittaa hevonen ja kiittää että antoi kiinni. Ei todellakaan aleta lyömään raipalla, jos tipahtaa :D Monet hevoset vain hermostuvat enemmän raipasta, eikä suostu enää minkäänlaiseen yhteistyöhön. Itse ainakin oman hevoseni kanssa muistutan kerran raipalla, jos kieltää ja toimii sen kanssa.

      Poista
  20. kuvi ei vo olla liikaa! ne on parhaita ja niitä on kiva kattoa :D

    VastaaPoista
  21. Hah. Tossa yhessä kuvassa kyllä näkee miksi käytät kannuksia :D ja sitten tultiin suoraan 13m pitkälle pystylle XD aika suurta hyppäätte ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti kirjoittaa tähän: Ei kannuksia vaan panssaria XD ajatus virhe :)

      Poista
    2. Joo Voitto tosiaan tarvii panssarin, oho ton voi lukea vähän tollee jännästi..:DDD

      Poista
  22. Ei kannuksia vaan panssaria XD ajatus virhe :)

    VastaaPoista
  23. mikä on korkein este minkä oot hypääny ?:) kiva blogi !:)

    VastaaPoista
  24. Onko nuo nyt yksityis valmennuksia sulle, kun pinja ei ole mennyt lillillä?

    VastaaPoista
  25. Helvetillisellä ilmavaralla hepoa hyppää! :D Ei taida puomit tolla menolla kolista (:

    Ei kuvia liikaa ollu, mut noi persekuvat ois voinu jättää pois... (:

    Oot kehittyny ratsastajana tosi paljon täältä ruudun takaa katsottuna tässä reilun vuoden aikana! Onnea teille jatkoon! (Ja huonoja päiviä pitää olla, jotta oppii arvostamaan hyviä!)

    t: Jo yli vuoden verran blogiasi seurannut laiska lukija joka ei jaksa kirjautua sisään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Voitolla tosiaan tapana ottaa varman päälle, silti juuri tässä valmennuksessa tippu välillä puomit kun ei ehtinyt lähteä hyppyyn tarpeeksi nopeasti :D Mukava kuulla!

      Poista
  26. Hieno toi yks kieltokuva jossa voten ns. makaa esteen päällä :D Miten siitä selvisitte???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto hyppsi esteen yli ja sitten pysähtyi, raukka:(

      Poista
  27. Ei ollu yhtään liian paljon kuvia! venlansekablogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  28. Hienoja loikkia, teidän kuvat on aina kivan laadukkaita! :)

    VastaaPoista
  29. Aina ei voi vaan onnistua :) Onhan niitä huonojakin päiviä oltava :) Mutta muuten näytti kuvissa meno hyvälle :) Ootko jo kuinka kauan aluetasolla ratsastanu ja kisannu? Meinasitko jossain vaiheessa alottaa kansallisella tasolla?

    http://futurewithhorses.blogspot.fi/ tossa taas toi mun blogi osoite jossa voi käydä vilkuilemassa niin ihan tietotekstiä kuin sitten omia heppasuunnitelmia ja ratsastuksia, yms.. mitä päähän pälkähtää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Oon jotain 3vuotta kisannu aluetasolla ja vasta sitten kun menee 100-> hyvin!

      Poista
  30. Ei kuvia edes ollut liikaa, vaan sopivasti :) Ja aina ei voi onnistua :( :D
    Kiva kun on paljon kuvia (: <33

    VastaaPoista
  31. Kiva postaus! Harmi kun ei menny ihan putkeen. Hui kun pelästyin että Voitto kaatui tossa yhessä kuvassa! :)

    VastaaPoista
  32. No höh, mutta aina ei voi onnistua eikä kukaan ole täydellinen :) Hauskoja noi kuvat, voitto näyttää niin keskittyneeltä :D

    VastaaPoista
  33. kiva postaus ja must on hyvä et tulee paljon kuvia :)
    Tuosta, kun kirjoitit että annoit raippaa ja suluissa tuo että ei tarvii tulla kommentoimaan että rääkkäisit hevosta, minusta on niin valitettavaa, mutta ymmärettävää että joutuu "selittelemään" tuollalailla. Mun mielestä kenelläkään ei ole oikeutta tulla kommentoimaan toisen ratsastusta/hevosen hoitoa, sillä jokainen hevonen on erilainen, ja jos hevonen rupeaa pelleilemään kieltelemällä, siihen on puututtava ja rangaistava hevosta, jotta se tajuaa ettei nyt pidä pelleillä. Minusta ratsastat hyvin ja käsittelet ja hoidat hevosia juuri niinkuin niitä pitää. Teidän hepat on yksilöitä ja vaikuttavat ja näyttävät onnellisilta, joten minusta kenenkään on turha tulla inisemään mitään tänne! :)

    VastaaPoista
  34. Mistä sinun ja Pinjan turvaliivit on?

    VastaaPoista
  35. hyvät kuvat vaikka ei välttämättä hypyt onnistunut!:)
    ensi kerralla paremmin (y)

    VastaaPoista
  36. Antasit vaan välillä kisoissa ja estevalmennuksissa noiden laukkojen olla, itse pystyn jo silmällä näkemään kuinka monta laukkaa hevoseni ottaa mihinkäkin väliin, enkä panikoi saatika mieti niitä sen kummemmin, koska muuten keskityn vain siihen montakohan laukkaa hevoseni saattaa ottaa väliin ja millainen hyppy tulee. On paljon parempi elää hetkessä ja tehdä ratkaisut ja käskyt hetkellä kun panikoida niitä ennen.
    Omahan on blogisi mutta miksi sitten valitat aina (no et aina mutta kovin usein kylläkin)siitä, kuinka Voitto ei kulje ja sitä sun tätä, kun itsekin tiedät että sinulla on raippa ja sillä saa ja pitääkin huomauttaa jos hevonen ei kulje ja vaan temppuilee. Sitten vaan aina jälkikäteen murehdit että kun olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä ja miksi tein niin enkä näin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos valmentaja käskee niin sillon otetaan kolme laukkaa, kolmen laukan väliin ei muutenkaan kannata mitäön muita askeleita ottaa. Kai sinäkin olet joskus jälkiviisas, etkö tajua tehdö aina asioita oikein juuri sillä hetkellä:)

      Poista
  37. Nää postaukset on paljon kivempia kun on paljon kuvia :)

    VastaaPoista
  38. kiva postaus:) ja ei ollu yhtää liikaa kuvii:)) ja kylhän sit välil menee paremmin ja välil huonommin, mulkii välil huomaa itekii et tunti menee tosi hyvin et heppa kulkee ja taipuu ja asettuu hyvin mut sit välil heppa ei asetu eikä kuuntele ja hermot menee;) mut kiva postaus:)))

    VastaaPoista
  39. Tää postaus oli ihan super hyvä eikä kuvia ollut yhtään liikaa

    VastaaPoista
  40. Niin kiva postaus!:) (Niin kuin aina:D)

    VastaaPoista
  41. tosi kiva postaus!(: en ymmärrä semmosia tyyppejä, jotka tulee valittamaan jos esim annat sille raippaa napakasti et" raippa ei oo rangaistusväline, sää vaa hakkaat sitä turhaan raipalla" yms, koska kylläsä ite tiiät miten sun hevosta pitää käskee! mut kuvii oli just sopivasti!(: koko ajan käyn sun kanavalla onko myday jo tullu!

    VastaaPoista
  42. Itsellä tuntuu kanssa olevan noita takapakki päiviä, ehkä vähän turhan usein hyvin sujuneen ajan jälkeen:D Tosi kivoja kuvia, hienosti meette! Oli pitkästä aikaa kiva lukee tämmöstä ihan normaalia postausta:)

    VastaaPoista
  43. Ei ollut liikaa kuvia. Minusta paremmpi että enemmän. Sinä olet niin kaunis. Osaat ratsastaa ja Voitto hypätä. Onnea jatkoon ja koe viikolle

    VastaaPoista
  44. Kiva postaus! Aina ei voi mennä ihan suunnitelmien mukaan!!:) ja mun milestä ei ole väärin pienestipotkaista tai näpäyttää raipalla koska kyllä voi muistuttaa ja nostaa hevonen siihen hetkeen!:)) toivottavasti ens kerralla. Menee oaremmin!!:) onko se ios 7 hyvä?? Mulla on se just latautumassa ja jännittää vähän minkälainen se on xd

    VastaaPoista
  45. kuudes toista kuva näyttää epäilyttävältä ja hauskalta

    VastaaPoista
  46. Muutamassa kuvassa näyttää hassulta, ihan kuin sun kypärä olis sun silmillä vaikka ei tietystikää oo :D
    Kiva postaus ja hyvin meette! Aina ei voi mennä täydellisesti!

    VastaaPoista
  47. No mutta eipä tämä nyt kauhean kamalaa ole, kun teillä on mennyt niin pitkään hyvin niin joskushan sitä tarvii vähän takapakkia ottaa :) Ens kerralla sitte taas paremmin :)
    http://edistysaskeleita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  48. Hienosti menette! Olisimpa itse noin hyvä :) Voitolla on vrm ihana ratsastaa. En kirjoittanut omalla käyttäjällä koska en jaksanut kirjautua :D Olisi myös kiva jos kävisitte kurkkaamassa http://neito-perho.blogspot.fi sori jos tuo blogini ns. 'mainostaminen' haittaa

    VastaaPoista
  49. Oi vitsi oon onnellinen sun puolesta et omistat nuin hienon hevosen :)
    iteki haluaisin ton värisen hepon ja otsassa ois valkosta ;3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onks hepan värillä jotain väliä?(;

      Poista
    2. haha:-DD arvasin et heti kyseenalaistetaan;I)

      Poista
  50. kuvia oli sopiva määrä saa olla enemmänkin. hyvä Tiia!;)

    VastaaPoista
  51. Kiva postaus! Kuvia oli juuri sopivasti (:

    VastaaPoista
  52. Moikka !
    Hienoja kuvia!
    Haastoin sinutkin :
    http://nicajaraksu.blogspot.fi/2013/09/haaste-vastaanotettu.html :)

    VastaaPoista
  53. En oikeesti tajuu miks kaikki aina kirjottaa joka postauksen eteen sen "eka" miks se pitää aina tunkee kaikkialle? Se tuppaa jo vähän ärsyttämään ku joka ikisessä blogissa joka postauksen alle tulee se eka kommentti? Tekeekö se ihmisestä jotenkin parenman jos joka postaus pitäää tulla melkeen pilaamaan..

    VastaaPoista
  54. Lukiin eka että : "Tupakkia estevakmennuksessa" XDD

    VastaaPoista
  55. Ihan soppelisti oli kuvia, ja taas mietin sitä, että oot laittanu "pikkuesteitä" alkuverkaksi, ja me hypätään ton kokosia hyvällä tuurilla ihan estetunnin lopussa, vaikka haluisinkin mennä isompia. En usko että johtuis siitä ettten osais, onhan kummiskin oma hevonen jne jne. Vähän kieltämättä kyllä harmittaa kun voi vaan katsella toisten blogeja/videoita kun menevät isompaa, kun itse vaan hyppelen joitain ristikoita ja väännän koko ajan puuduttavaa koulua... Mikäköhän Votella vois olla tossa okserilla?

    VastaaPoista
  56. Ihana postaus ja ootte molemmat sinä ja pinja tosi hyviä ratsastajia, ihailen teitä! Mistä oot hankkinut noi punaiset ratsastushousut?

    VastaaPoista
  57. Kiva postaus! Ja noi ekat hyppykuvat näyttää jotenkin tosi hienoilta! :)

    VastaaPoista
  58. Kiva postaus ja kivoja kuvia, aina ei vaan voi onnistua. Ens kerralla meneekin paremmin :D

    VastaaPoista
  59. Ihania kuvia;) Voikko joskus tehä taas sellasen myday videon?

    VastaaPoista
  60. Ootko huomannu että sulla on noissa kaikissa hypyissä katse alas ? :D katse eteen !!

    VastaaPoista
  61. Kivan näköstä menoa! Ainoa mikä pistää silmään - olematon tuntuma hypyissä! Näytät jotenkin vain heittävän ohjat pois hypyssä...

    VastaaPoista
  62. IHANA POSTAUS!!! Ikävää, että teillä meni huonosti :(( Mutta ensi kerralla uusiksi ja paremmin ja ei kuvia ollut yhtään liikaan ;)

    VastaaPoista
  63. Tee tälläsii lisää, et et tee nii paljon valkku videoit, tässä oli tosi kivoja/hauskoja/huippuhyviä ja mielenkiintoisia kuvia, eikä ollu liikaa!:D

    VastaaPoista
  64. Kiva postaus lisää tämmösiä. Mä en ymmärrä miks kaikki ihailee sua ja pinjaa tehän ootte vaan normaaleja ihmisiä joilla on hevoset:)

    VastaaPoista
  65. Laita enemmän alastulo kuvia! Ne on jänniä :D

    VastaaPoista
  66. hyppäät tosi hyvin Tiia, ja kiva postaus=)

    VastaaPoista
  67. Olen muutaman valmennusvideon blogistasi katsellut ja luin myös tämän postauksen. Ratsastat mielestäni tosi hyvin, mutta voisit kyllä tosiaan olla topakempikin Voitolle. Se vaikuttaa hyvin koulutetulle :) En ymmärrä ihmisiä, jotka ovat vastaan sitä, että annettaisiin raippaa ihan kunnolla jopa. Ei se mitään rääkkäämistä ole. Joten mielestäni noista kielloista voit ihan hyvin antaa raippaa ihan tiukemminkin, kuin kerta hipaisulla. Ymmärrän sen, että ratsastajan tekemästä virheestä ei voi rangaista hevosta, mutta kerroit postauksessasi, että se jatkaa kieltelyä, joten silloin voi raipalla läpsästä ihan kunnolla, eikä siihen minusta tarvita opettajan lupaa. Meillä ainakin opettaja on todella äkäinen, jos joutuu sanomaan raipan käytöstä.. Sen verran tasokasta opetusta on, että jos ei itse älyä raippaa antaa, niin tulee sanomista ja kunnolla. Mutta jatka tosiaan samaan malliin, hyvin sä kyllä ratsastat ja kiva blogi sulla :)

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!