tiistai 11. kesäkuuta 2013

Oivalluksia estevalmennuksessa


Eilen oli estevalmennus, viimeistely treenit ennen kisoja. Menen siis Kimmon iltakisoissa 90cm ja 100cm, kisat on perjantaina. Lähdetään sinne valmentajan Rosan ja Hennan kanssa, ekat kisat missä Pinja tai äiti ei ole mukana. Katsotaan miten pärjätään, kun Lillikin on läheisriippuvuuden takia pakko ottaa mukaan. Onneksi saatiin sille karsinapaikka sieltä, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Sain äsken sähköpostia, missä kerrottiin että olen unohatnut Voiton passin Iisalmen kisoihin. Miten oon voinu unohtaa ja miksen oo huomannu, että se puuttuu? Onneksi he ottivat yhteyttä, ei olisi ollut kiva kisapäivänä huomata, että aha ei ookkaan passia missään. Onneksi siellä oltiin niin ihania, että pistävät kuulemma heti sen ykkösluokassa tulemaan jotta ehdin sen saada:)

Nyt Kumminkin valmennukseen, joka meni huomattavasti paremmin mitä viime valmennus. Oivalsin jotain ja sain melko hyvin korjattuakin sitä valmennuksen aikana. Viime treeneissä tuli paljon kieltoja, jotka johtui suurimmaksi osaksi minun mokista, joista Voitto sitten otti nokkiinsa. Tuuppaan, paikka saattaisi olla silloin ihan hyvä, mutta en pidä tuntumaa suussa vaan heitän ohjat pois. Silloin Voitto kieltää. Sen sijaan jos ratsastan eteen/tuuppaan, mutta pidän tuntuman suussa heppa ei kiellä vaan hyppää esteen. Pari kertaa piti tässäkin valmennuksessa kieltää ennen kuin meni jakeluun tämä uusi ja oikea ratsastustyyli, katsotaan miten pitkään menee ennen kuin ongelma on kadonnut kokonaan. Voitto kumminkin voisi hypätä suurimmasta osasta mun tuuppauksesta, koska silloin tullaan kumminkin hyvään paikkaan sen tuuppauksen ansiosta. Pitää vain muistaa pitää se tuki suussa, jolloin se ei edes näytä niin tuuppaamiselle vaan eteenratsastukselle. Toivottavasti joku ymmärsi..:D

Tuosta videolta näette vähän meidän menoa. Jokaisella radalla tuli yksi kielto, muuten meno oli kumminkin paljon kivemman näköistä tai ainakin tuntuista kun viime valmennuksessa. Voitolla ei jäänyt kieltäminen päälle ja se imi normaalia enemmän varsinkin pystyille.



Postista saapui tälläinen ihanuus vihdoin! Kuopiosta ei löytynyt pinkkeinä joten jouduin tilaamaan tän netistä. Oon ihan rakastunu noihin Ted Bakerin juttuihin. Varaman pitää ostaa lomppakko ja meikkupussikin tota sarjaa, kun ovat niin ihania.




133 kommenttia:

  1. Ihana postaus taas, ja videon alku:D ''moi olen sini ja kuvaan pin.. tiian estevalmennusta'' :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja teetkö kisoista videon? :-)

      Poista
    2. Kiitos:) Katsotaan tuleeko kisoista videota, kun periaatteessa kukaan ei ehdi kuvaamaan

      Poista
  2. En oo ikinä nähny näin montaa kirjotusvirhettä yhes postaukses, jestas voisitko tarkistaa tekstit ennenku julkaset ne... Vähän ärsyttävää lukee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerroppa mitä virheitä tuolla on ? Kun en itse niitä löydä..

      Poista
    2. olen eri anonyymi kuin aikaisempi, mutta ei tossa mun mielestä paljoo oo? jos hän tarkoittaa jotain sanajärjestyksiä tai jotain voinu -> voinut, niin ne ei mua ainakaa haittaa.

      itse korjaisin tälläiset:

      viimeistely treenit -> viimeistelytreenit
      unohatnut -> unohtanut
      Nyt Kumminkin -> Nyt kumminkin
      varaman -> varmaan

      Poista
    3. nuo virheet mitä tässä nyt on, ei minusta mitenkään maailmaa kaada :D niin kauan kuin sanoista saa selvän pienestä kirjoitusvirheestä huolimatta, ei mun mielestä ongelmaa ole. eri asia tietenkin jos sanasta ei saa mitenkään järkevää :D

      Poista
    4. Ei ole väilä, msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, aiona täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijarin ovat oikelila piakioilla. Lpout voiavt olla läehs msisä järetsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lkuea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijrainta eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.

      Poista
    5. Mä oeln smaaa mlteiä

      Poista
    6. Mua ei ainakaan haittaa yhtään noi virheet! Oon lukenu kirjan jossa on paljon enemmän virheitä ku tässä!

      Poista
  3. Rauhotu vähän! Kiv apostaus Tiia!

    VastaaPoista
  4. Voitko linkata osotteen mistä ostit tuon Ted Bakerin. Kiva postaus=)

    VastaaPoista
  5. ohhoh taas hyppäämässä, en ihmettele jos voitto on koko ajan saikulla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas ?:D Olaan hypätty kerran viikossa + tällä viikolla kahdesti kun on kisat. Minusta ei kovin paljoo. Normaalistikin hypätään kerran viikossa :)

      Poista
    2. Niitten saikusta on jo 4kk aikaa!?

      Poista
  6. Onko toi iPadin kotelo/suojus ? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on, enkä muka muistanu mainita sitä:DD

      Poista
  7. Kiva tää postaus ja toi videon alku oli ihana :3 Tosi kivasti meni toi estevalmennus. Teetkö videopostuksen kisoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) En varmaan ehdi tehdä kun ei oo ketään ns. kuvaajaa mukana

      Poista
    2. Mut sielhän on se Rosa ja Henna?!

      Poista
    3. Niin Rosa on kuskina ja valmentajana, ei kuvaajana. Henna on taluttelijana ja apukätenä. Joten voi olla että kerrankin saan rauhassa kisailla ilman stressiä siitä tuleeko nyt hyvää matskua videopostaukseen, toki videoidaan radat teille:)

      Poista
  8. Kiva postaus ja huvittava Sini tossa videon alussa :DDd Mutta onnee kisoihin! (:

    VastaaPoista
  9. Ihana toi ted Bakery juttu iPadii itekki selailen suurimman osan postauksist kans meijän valkosel iPadilla ja sun siskohan on tosi hyvä kuvaa tai sillei et se sai tarkennettuu ton videon! :) Sanoppa kehuja Sipelle! Miksi te sanotte äitiänne Tytiksi? Ps. Munkin äidin nimi on tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiko ookkin ihana! ipadilla on kyllä tosi kätevä lukee blogeja, itsekkin luen melkeen aina sillä. Sanon terkkuja! En tiedä miksi sanotaan, jääny vaan tavaksi:D

      Poista
  10. Huusko teijän valkku ekan kiellon jälkeen raippaa tai että rankase! ????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kai sinä itsekkin kuulit? Ei huutanut vain sanoi

      Poista
    2. No jotenki vähän lagaili toi vidi täs pädillä nii sit en meinannu kuulla! ;):D

      Poista
    3. miksi ihmeessä sitä hevosta pitää rankasta voimakkaalla raipan lyönnillä....?!

      Poista
    4. kospasin ht.netistä tähän samaan kysymykseen mun vastaus kommentin: Lähettäjä: voiceoffortuna
      Päivämäärä: 11.6.13 17:31:17

      itse en rankaise hevosta kovin mielellään ja siksi voitolle jääkin kieltäminen usein päälle, jos kukaan ei rankaise kielloista niin on helppo kieltää uudestaan ja uudestaan. Kuten edellisessä valkussa kävi. Nyt rankaisin ekasta kiellosta valmentajan kehotuksesta. Paikka oli hypättävä mutta tuki puuttui suusta joten siksi kielsi, osittain mun moka mutta jotta kieltäminen ei jäisi päälle niin rangaistus. Mielummin kerran kunnolls, mitä pikkusen hipaisee.

      Poista
    5. Hahahaa vai että voimakas lyönti. Joo varmaan sattuu tosi hitosti 500kg elukkaa kun about 50-60kg tyttö vähän hipaisee ;D raveissa hevosia vasta käsketäänkin, ei nyt suomessa pahasti mut amerikassa saa ottaa ohjat loppusuoralla yhteen käteen ja mätkiä niin paljon kuin huvittaa. En tykkää, mut kaveri on ollut siellä töissä ja kuulin häneltäKIN että hevoset on siellä maailman fiksuimpia, kilteimpiä ja hienossa kunnossa (pirteitä, hyvässä lihassa jne) moni asia vaikuttaa hyvinvointiin ja moni ei.

      Poista
    6. oon kyl tiian puolella, että pitää välillä vähä oikeesti komentaa eikä jäädä mitää leikkimää hevosen kanssa... tv.döö;D

      Poista
    7. itellä ei ees oo raippaa ikinä ku maastoesteis ja joskus kisoissa ku hevonen on sellanen peto ettei hirveesti kiellä. mut jos kieltää niin kyllä pitäisi enste yrittää toisen kerran niin että enemmän pohjetta esteelle tultaessa ja sitte raippaa jos ei mene sillä.

      Poista
  11. sä ratsastat tosi hyvin, oon ite ratsastanut n.1 vuoden, viime kesänä alotin. en kyl oo käyny mitenkää säännöllisesti, kun mun siskokin ratsastaa ni 2x 25 euroo, ;D mut mä tykkään/tykkisin ratsastaa säännöllisemmi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Harmi kun et pääse ratsastaan niin usein

      Poista
  12. Meilläkin on toi Ted Bakerin iPad pussi!
    Ei voi kyllä muuta sanoam kun että ihana on♥
    Ps. Hyvin menitte:)

    VastaaPoista
  13. Uus topa ht.netissä:
    http://forum.hevostalli.net/read.php?f=2&i=4062628&t=4062628

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus taas kerran! ;3 Asiahan ei taida mulle kuulua, mutta koska kuului videolla, niin kuka on Tytti? Kun sini sano jotain "Tytti tää ei tarkenna.." :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Tytti on meidän äiti, sanotaan sitä vaan tytiksi vaikka onkin meidän äiti:)

      Poista
    2. Okei :) Ihmiset ei kyllä tarkoita mitään pahaa kun kysyy että miksi sanotte äitiä nimellä, mutta se on mukamas niin epänormaalia kun suurin osa itse sanoo äitii ;)

      Poista
  15. Paljon paremman näköistä menoa ja ihana toi ted pakerin ipad kotelo ! :)

    VastaaPoista
  16. Miten oot saanu Voiton tohon faviconiin? :) tarvisin jelppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sieltä ulkoasu jutusta missä muokataan gadgettejakin:)

      Poista
    2. Joo, mutta missä paikassa oot voinu muokata tota kuvaa niin pieneks että se sopii laittaa tohon ? :)

      Poista
  17. millon paat sen myday videon?:)

    VastaaPoista
  18. Ite aattelin tulla kimmolle kuvaamaan jos nyt kaikki menee niin kuin suunnittelin(: Ja ihastuin tohon ipad koteloon tosi kivan värinen! :D

    VastaaPoista
  19. Ite aattelin tulla kimmolle kuvaamaan jos nyt kaikki menee niin kuin suunnittelin(: Ja ihastuin tohon ipad koteloon tosi kivan värinen! :D

    VastaaPoista
  20. Onko Tytti teidän äiti? Kiva postaus :D

    VastaaPoista
  21. Mun ipadiin tuli just eilen postissa toi sama kuori !! :D samiksii :)

    VastaaPoista
  22. Ihanan värinen Ipad kotelo ;)

    VastaaPoista
  23. läpsäsiksä votee kädellä vai raipalla?

    VastaaPoista
  24. Kiva postaus Tiia(: noo, söpö toi sini tos videos "Hei, minä olen Sini.." :3♥

    VastaaPoista
  25. Kutsutteko teijän äitiä sen nimellä, ettekä äidiksi? :o ja miksi? tuota tyttiä siis tarkotan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kutsutaan, entiedä miksi, jääny sellanen tapa:D

      Poista
  26. Kiva postaus. En ees huomannu kirjoitusvirheitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITTI:) ja hyvä jossei virheet häiritse

      Poista
  27. Hei en oo koskaan saanu vastausta yhteen kysymykseen, MIKS SANOTTE ÄITIÄNNE TYTIKS??????!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeks vastaan nyt Tiian puolesta, mutta kuten tiia monta kertaa on sanonut, niille on vaan jääny sellanen tapa.

      Poista
    2. tiia on vastannut varmaan 20 kertaa, että ei tiedä, jäänyt vain tavaksi. Oisit saanu tämänkin postauksen kommenteista sen selville n. viisi kertaa.

      Poista
  28. Hyvä postaus! Tuli vaan mieleen että ootteko lähiaikoina tulossa kisaamaan siilin ratsastuskeskukseen? Voisin kuvata teitä siellä :). Sellanen kans että miks votella on välillä niissä meksikolaisissa se tupsu ja välillä ei? Mutta hyv ja kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ku tykkäsit postauksesta:) ja en tiedä ollaanko tuossa kun ei siellä oikein ole ainakaan kalenteriin merkittyjä kisoja. Ja ei voiton meksikolaisissa oo varmaan vuoteen ollu tupsua:D

      Poista
    2. Joo kiitti vastauksesta ja sori tosta ku katoin yt:stä jotain sun vanhoja videoita, nii siitä sitten tuli mieleen :).

      Poista
    3. mää käyn siilin ratsastuskeskuksella:Dd

      Poista
  29. Moi! Voitko tehdä postauksen kaikista sun kännykän kuorista ja tarvikkeista? Olis kiva nähdä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/04/puhelimeni-kuoret-ja-sovellukset.html

      Poista
  30. Ihanat noi kuoret sulla ---> www.parhaatystavatikuisesti.blogspot.fi
    Mäkin haluaisin omaani tollaset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on kyllä enemmänki pussukka, muttajuu ihana on:)

      Poista
  31. Mullaki on Ipad, onko sulla nelonen, ul on se :) ja toosi kiva postaus, meette tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo kai tää on nelonen? Tai ainakin se uusin normikokonen kun tässä on toi pieni laturipää

      Poista
  32. Ihanat kuoret <3 tää meni paremmin ku viimekertanen ihana vote ja tiia :-)

    VastaaPoista
  33. Kuinka usein hyppäät Voitolla? (:

    VastaaPoista
  34. Kivasti menitte:)
    kato: keijoiitu.blogspot.com

    VastaaPoista
  35. Rupesin miettii, et keneen bloggaajaan haluisit tutustua paremmin?
    Ihana toi pussukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... Taisiis ylipäätään tutustua, jos et vielä tunne.

      Poista
    2. Aadaan ja meillä onkin hienot suunitelmat jo, katsotaan toutuuko vai ei;) hmm nyt äkkiseltään ei tule muita mieleen.

      Poista
  36. Oli tosi kiva postaus, ja se oli kans hyvä ku kuulu vähän tota mitä valmentaja sano sulle sen radan jälkeen :) mun mielest ois ainaki kiva et jatkossaki kuulis vähän että mitä mieltä hän oli radasta.
    Munki pitäs hankkii joku ipad pussi/kuoret kun aina kolhin tätä, tää on ollu meillä yli vuoden ja ihan naarmuilla!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kun tykkäsit:) Voiei, mulle kävis varman samoin jossen pitäis kuoria :DD

      Poista
  37. Kiva postaus! Tunteeko Voitto jotenki noi pinkki/mustat esteet pelottaviksi,koska sehän kielsi niille viime valmennuksessakin? Onnea kisoihin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:) ei koe, tuohon on vain vaikea lähestyä + muita ongelmia joista kiellot johtu. kiitos onnea tarvitaankin!

      Poista
  38. voitolla riitti ainaki vauhtia:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nojuu välillä jopa vähän liikaa kun en ole tottunut noin reippaaseen heppaan!:D

      Poista
  39. Anteeksi en halua olla ilkeä mutta miten on mahdollista että unohdat passin kilpailuihi? etkö tarkista varusteita yms. että kaikki on mukana ennen kuin lähdet kotiin? vai tekeekö joku sen puolestasi? mitäs kun poliisi olisi pysäyttänyt ja kysynyt papereita? outo mielestäni:) enkä halua siis olla mitenkään ilkeä vaan ihmetteln vain :D olet kuitenkin kilpaillut sen verran paljon.... kiva postaus muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpostikkin, passia säilytet'ään sellaisessa laatikossa kipailujen ajan ja laatikko on kansliassa. Meillä ei kukaan tarkista onko kaikki mukana, ei kukaan yhden päivän kisoissa oikein unohda mitään kun tavaroita ei lasketa muualle kun hepan päälle tai autoon. Paitsi se passi sinne kansliaan. Sitten poliisi olisi pysäyttänyt ja kysynyt niitä, onko sinulle muka joskus käynyt niin? Poliisit harvoin sellaista tekee ja jos niin olisi käynyt oltaisi tajuttu ja ajettu takasin hakemaan ne, Lillin paperit ois ollu autossa. Kilpailuissa (alue) ei ainakaan täälläpäin jätetä passeja laatikkoon vaan ne vaan näytetään nopsaan järjestäjille, siksi en yhtään muistanut että se passi on siellä laatikossa. Kiva kun tykkäsit:)

      Poista
  40. ihan hyvin toi tais mennä!
    Onnea kisoihin! toivottavasti menee hyvin!:)<3
    ja onnex ne ilmotti että se passi on jääny sinne.++ ihana toi pussukka <3

    minä ttaass!

    VastaaPoista
  41. tein kaks banneria sun kuvista, ihan inspiraation ja tylsyyden vuoksi, joten mitä tykkäät näistä mun tekeleistä? :) http://lauraleamarianne.blogspot.fi/

    ihanat muuten noi Ted Bakerit, ja hyvin hyppelitte! :)

    VastaaPoista
  42. http://forum.hevostalli.net/read.php?f=2&i=4062628&t=4062628

    Taas uus topa hötö netissä ...
    Rakastan muute blogias ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah juu luinkin ton jo ennen kun ehdittiin poistaa. Kiva kun tykkäät:)!

      Poista
  43. Tosi hyvin hyppäät! Onnea kisoihin :)

    VastaaPoista
  44. ilmotan heti nyt että ei oo tarkotus olla kaikkitietävä huippuratsastja nipo ano. mut mun mielestä sul on vähä tuoli-istunta esteillä? :D tai jalat ainaki liian edes... ^^ tää on vaa mun mielipide.

    VastaaPoista
  45. ootko mennossa kattomaan powercup finaalia siilinjärvelle heinäkuun 13-14pv? :)

    VastaaPoista
  46. Seurusteleltko vielä ?

    VastaaPoista
  47. Tosi kivan näköstä menoa!:) Vote taitaa ottaa aika herkästi itteensä?

    Saako tulla kisoissa moikkaamaan?:)

    Mjoitatteko tallinnee muita hevosia? Paljonko se maksaisi kuukaudessa?

    Kesiä!:)

    VastaaPoista
  48. Hyvä toi Sini tuossa alussa:D Huomasin vaan, että Voitto tulee joillain esteillä aika vinoon, mutta upeita hyppyjä! Voitolle terkkuja:)

    moorsobloggaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  49. tosi hyvin ratsastat :)

    VastaaPoista
  50. voitko tehä uuden mydayn ?????

    VastaaPoista
  51. Hyvä, että teillä meni jo paremmin:) Tsemppiä kisoihin, Voitto on ihana ja sä oot taitava:)

    VastaaPoista
  52. Mun mielestä teiän meno näytti tosi hyvältä nyt, voitto laukkas rennosti eteen ja sun istunta näytti paremmalta, olit paljon rennomman olonen, hyvä tiia! :) itelläki on ollut paljon ongelmia nimenomaan ton tuuppaamisen kanssa, jos näyttää siltä että paikka ei osu niin alan helposti yliratsastamaan ja työntämään hevosta esteelle. Mulla on auttanu kun vähän keventää istuntaa, kattoo esteen yli ja muistaa odottaa hevosta, luottaa siihen että hepo katsoo paikan :)

    VastaaPoista
  53. Ilolla katsoin ratsastustasi :) näytti tosi hyvältä ;) Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  54. miks sanotta teijän äitiä nimellä,ku siniki sano nimellä vai eikö se ookkaan tejän biologinen äiti :D? ja onks teilä vielä sinin lisäksi joku toinenki pikkusisko:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sori sanon nyt että lueppa aikaisempia kommentteja ni selviää ainakin osa noista kysymyksistä :)

      Poista
  55. Tosi hyvin meni ja onnee kisoihin!:)

    VastaaPoista
  56. Kannattaisi varmaan harjoittaa jonkin sortin keskivartalojumppaa (siis vatsalihastreeniä), huomaatko ollenkaan kuinka hypyssä lysähdät ihan holtittomasti tuossa laskeutumisessa..? Vertaa esim. Eveliina Talvion kropan hallintaan hypyssä. Näyttäisi huomattavasti paremmalta ja siistimmältä, ja ratsastuskin voisi olla paljon helmpompaa. Omasta kokemuksesta tiedän :).

    VastaaPoista
  57. Hei mulla etsinnässä uudet saappaat ja haluaisin saada mahdollisimman hyvät Sinun saappaat näyttävät kivoilta ja haluaisin kuulla mielipiteesi saappaistasi, myös kauppa josta olet saappaat ostanut kiinnostaa :)

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!