keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Viimeinen info ennen Hevoset 2013 -messuja!



Viimeinen postaus ennen kunnollisia messupostauksia. Tarkoitus olisi tehdä molemmilta päiviltä ja ehkä matkastakin videopostaus, sen lisäksi sitten kuvapostausta. Muistakaa tulla mahdollisimman moni moikkaamaan!;)

Pientä muutosta messuohjelmassa on tapahtunut suuntaan jos toiseenkin. Ehkä jännittävämpänä uutisena pidän sitä, että Mikael Forstèn avaa kilpailukautensa Agrimarket Tammer Trophyssä. Saadaan hänen mukanaan olollaan varmasti entistä tiukempi kilpailu aikaiseksi!

Ohjelmaan on tullut mukaan myös paljon ohjelmaa keppihevosille! Keppihevosalueella saa lauantaina ja sununtaina ratsastaa vapaasti, jonka lisäksi on paljon ohjattua ohjelmaa mm. näyttelyt ja esteratsastuskilpailut. Täältä voi lukea osallistumisohjeita yms.

Paikan päällä on myös mahdollista päästä ratsastamaan! Lauantaina klo 10.00–18.00 ja sunnuntaina klo 10.00–17.00 Hessi-talli järjestää hevosajelutusta ja talutusta kaikille halukkaille.Ja hintaakin on vain 3 euroa.

Pientä infoa on tullut jo nettiin messutarjouksista, niitä pääset katsomaan tästä linkistä. Paikan päällä on lisäksi vaikka mitä muita tarjouksia. Paljonko olette ajatteleet käyttävänne rahaa messuilla ja onko teillä jotain tiettyä ostettavaa?

Mukaan on tullut paljon uutta mielenkiintoista ohjelmaa mm. Luonnollista hevostaitoa sekä Hevonen urheilijana- rakenne, liikkuminen ja lihashuolto. Kannattaa tsekata uusi ja tarkentunut ohjelma täältä.

Sitten pientä infoa vielä hinnoista, näistä kun on kyselty tosi paljon.
  • Liput voi ostaa ovelta.
  • Aikuiset 15euroa (K-plussa-kortilla 2 euron alennus, vain normaalihintaisesta 15euron lipusta)
  • Opiskelijat ja eläkeläiset 12e (voimassa olevalla kortilla)
  • Lapset 7-15vuotta 12euroa (ikä todistettava. Alle 7-vuotiaat lapset aikuisen seurassa maksutta)
  • Kahden päivän ranneke 25euroa
  • Pysäköintilippu 5e

Eikä syytä huoleen, vaikkeet pääsisi itse tapahtumaan on kilpailuluokkia mahdollista seurata tulosten muodossa Equipesta sekä livelähetyksen muodossa www.hevosia.comista!

postaus toteutettu yhteistyössä Hevoset -messujen kanssa.

105 kommenttia:

  1. Mä tuun ainakin moikkaamaan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko teiltä tulla pyytää nimmarei? XD

      Poista
    2. Tuutteko siis lauantaina ja sunnuntaina?

      Poista
    3. Voiko teidän kanssa ottaayhteiskuvan ja laittaa sen esim omaan bogiin tai johonkin :D?

      Poista
    4. sori että vastaan Tiian puolesta mutta ovat tulossa molempina päivinä (:

      Poista
    5. Voi ottaa ja ollaan siellä molempina päivinä:)

      Poista
  2. Mä tuun tonne lauantaina.
    Saatan tulla moikkaa sua ja Pinjaa jos teidät näen!

    VastaaPoista
  3. Tuuttekos vaikka käymään Vudekan osastolla ? :)

    VastaaPoista
  4. Saaatan tulla moikkaa jos uskallan (:
    Mun pitää ostaa uudet kengät (:

    VastaaPoista
  5. saako siis tulla vaan moikkaamaan? ku itte oon ainaki tosi ujo, nii en tiiä uskallanko :D

    VastaaPoista
  6. Mäkin tuun lauantaina. Vois tulla moikkaan, mut ei varmaan keksi mitään sanottavaa :D Mitä muuten oot mieltä, että sua ja Pinjaa aika paljon nuoremmatkin lukee teidän blogeja? Tai siis, kuka vaan saa lukee varmasti blogeja, mutta...? Silleen, jos ymmärsit tota kyssää :DD Kun esim. määkin oon vast 11 tänävuonna 12

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva vaan kun on kaiken ikäisiä lukijoita:)

      Poista
    2. mäkin oon 11, täytän tänä vuonna 12 :D tää on huippu blogi <3

      Poista
    3. jep. Mä oon kanssa saman ikäinen kuin tuo yllä oleva ano...:)

      Poista
    4. Saman ikänen täälläki:D Ois ollu kiva päästä sinne messuille ja ku noi liputki on niin halpoja.Ehkä joku toinen vuosi sitte.

      Poista
  7. hmm en tiiä mit siel myydään, mut uudet kengät tarvisin :D

    VastaaPoista
  8. Kun siinä Hippoksessa on tullut se kutsu, pääsenkö yhtenä päivänä, vaikka sunnuntaina, sisään sen kutsun kanssa ilmaisiksi ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimmä ainaki ymmärsin :-)

      Poista
    2. Juu ilmasiks m (:

      Poista
  9. Miten life style viikon käy? :o Aion seurata ehdottomasti livenä hevosia.comista kun ei itse pääse paikalle!

    Voitko tehdä postauksen tai linkata osoitteen mistä voi varjostaa postauksen otsikon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan sitä varmaan ensi viikolla tai jotain kun nyt ei oikein ehdi kun kahtena päivänä enään postailemaan:)

      Poista
  10. oon isoskoulutuksessa, muute olisin tullu moikkaa!!!!:--( #kännisläpäl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oisin tarjonnu sulle lipunki ku pari ylimäärästä!!1 pitäkää hauskaa #läpälkännis

      Poista
  11. Tullaan toisena päivänä, mutta pelottaa vähän että osataanko paikalle ja näi.... Tiiätkö onko siellä mimmosta liikkua ja löytääkö perille hyvin? Isot parkkeeraamistilat??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, on näkyvällä paikalla ja isot julisteet hevosmessuista seinässä ollut jo kauan. :) Ja ei ole kamalan iso parkkipaikka, mutta jonkun 300 metrin päässä on aika paljon paikkoja.

      Poista
    2. Ja vieressä on citymarket ja muita kauppoja joten sieltä parkkikselta kannattaa kävellä ku on ilmasta ja muutama metri vain (:

      Poista
  12. Itse tulen siskon ja äitin ja isän kanssa laskeskelin tuossa noitten lippujen hintaa yhteensä + 5 € siitä tulisi lähemäs 60€ euroa... Sit siel menee sitä rahaa myös voi hyvinkin olla että kuvat staeuroo menee siihen...


    Onko paikelle helppo päästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, on näkyvällä paikalla ja isot julisteet hevosmessuista seinässä ollut jo kauan. :)

      Poista
    2. Kiitoksia tästäkin infosta : )

      Poista
  13. Voisin tulla moikkaamaan mutten tiedä mitä sanoisin! :D

    VastaaPoista
  14. jos nään teitä, nii saatan tulla vaa sillee: "moi, luen teidän blogeja ::))) :D

    VastaaPoista
  15. Tuun moikkaamaan jos nään teidät :D elä ihmettele, jos sinne tulee 11-vuotias napero höpöttää jos vaan uskaltautuu (:

    VastaaPoista
  16. tee vaan siitä matkastakii video! =)

    VastaaPoista
  17. Saaks teijänkaa sit ottaa yhteiskuvan ku oon aina haaveillu siit ? (: ja itelläni on rahaa vajaa 100 e (: Ootteko pinjankans koskaa käyny siellä kaupin ratsastuskoulun hevossimulaattorissa ? (: sinne meni mun säästöt (; suosittelen ! (: oli aika kiva kokemus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mu ratsastuksen opettaja vetää sitä simulaattori paikkaa (:

      Poista
    2. maksaako se hevossimulaattori? jos maksaa niin paljonko? :)

      Poista
    3. Se on tietääkseni 15 e :)

      Poista
  18. Mä tuun moikkaa! Hengaatteks vaa siel, sillee et saa tulla juttelee? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeii, me tullaa kavereitten kaa ottaa yhteiskuva & tullaa juttelee jos nähää :) t. Sama ano

      Poista
  19. Tuun moikkaa kavereitten kaa jos uskalletaan .. :D Ja en oo miettiny paljon rahaa käytän vaan yritän ostaa saappaat:)

    animaaal.blogspot.fi

    VastaaPoista
  20. Mulla vielä auki pääsenkö koska matkat tulisivat maksamaan niin paljon ( tulisin junalla) osaatteko sanoa löytääkö juna asemalta helposti ja meneekö kävellen matka areenalle? Ois kyllä kiva päästä!:) kiitti jos vastaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos tuut tampereelle junalla niin pitää mennä bussilla messukeskukselle:) sori kun vastasin Tiian puolesta

      Poista
    2. Okei :) ja ei haittaa kuhan joku vastas:D ja ei varmaan nyt hirveesti tuu se bussi maksaa?

      Poista
    3. Ei pitäis tulla maksaan hirveesti jollen nyt ihan vääräs oo kun itse asun tampereella niin itsekin ehkä menen bussilla:)

      Poista
  21. Hihii mä meen lauantaina. Aattelin ostaa jalustinhihnat ja matkanvarrelta hööksistä jtn kivaa :-) Aattelin ehkä käyttää jonku 0-60€ :-D

    VastaaPoista
  22. Hei unohdit kommentoida, että jokaisella jolle tulee hippos, on hippoksen mukana tullut ilmanpääsylippu tampereelle :)

    VastaaPoista
  23. Tuun lauantaina sinne(: jos nähään niin tuun moikkaamaan!(:

    VastaaPoista
  24. Hitsi, toi kuulostaa houkuttelevalta ;( Harmittaa kun en pääse! Tuun luultavasti ensi vuonna. Olis erittäin mukava saada postausta matkasta ;)
    Tuletteko te ensi vuonnakin? (:

    VastaaPoista
  25. Tullaan kaverin kanssa (jokamyöstänbloginlukijana), jos ei kaverin sairastelu jatku. Lauantaina vissii, yritetään bongata teidät! :D

    VastaaPoista
  26. Haluaisin tonne ihan hirveesti, ja haluisin nähä sut ja Pinjan mut en mitenkään pääse tonne! :((

    VastaaPoista
  27. Pääsen messuille. Tullaan kaverin kanssa moikkaamaan heti jos nähdään, meiän ehdottomasti PAKKOTEHDÄ jutut on:

    - etsiä teidät! ☺

    Ostan vaan mitä sattuu hyvään hintaan, ja rahaa sais mennä 50€ :)
    Nähdään messuilla!

    VastaaPoista
  28. Mä meen tonne lauantaina ja ehdottomasti listalla on:
    Uusi raippa kun vanha pöllittiin
    Ettiä teidät ja tulla morjenstamaan:)

    VastaaPoista
  29. Ite en tuu, koska siellä muita heppoja. Ite oon ihan paniikissa jo siitä että juodun menee ponin kaa 2vk päästä ypäjälle. Kiitos virolaisien tuoman viruksen :I

    VastaaPoista
  30. mä ja mun kaveri tullaan sinne messuille ♥
    mut vaan la :(
    J suunnitelmissa on kai tulla tapaa teitä jos vaan löyetään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. moikattiin teitä :)
      ja otetiin oikeen kuvat teistä :)
      oltiin siinä katsomossa este... niissä ihme jutussa :)
      ja mun kaveri sääti siinä mun kameran kaa ku ois pitäny otaa musta ja teistä kuvaa xD

      Poista
  31. Me saatiin ainakin seurankautta ilmaset lipu:)!

    VastaaPoista
  32. Oon tulossa tonne ja en nyt viel oo päättäny mitä tarvisin oikeesti:D ja sit tarkotuksena ois tulla moikkaan teitä kun jos vaan uskaltaa älkää sitten ihmetelkö jos tällänen lyhyt 13v tulee jutteleen kaverinsa kanssa teille:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sielä oo pakko mitää ostaakkaa (:

      Poista
  33. Mä tossa tänää mietin et mitä tielle pitää sanoo ko tulee moikkaamaa :DD haha Mut jos blongaan teit ni sanon jotai :'D

    Toiveostoslisatalla ja rahaa menee varmasti reilu 100 :p
    - toiset joustochambonit
    -jalustinhihnat
    -uus kumisuka
    - uudet gaitersit tms. muut nahkaiset tukevat chapsit
    ja kaikkee muuta awwtosisöpö uuoo toi on pakkosaaha härpäkettä koska messutarjoukset <3

    VastaaPoista
  34. Mie ainanki tuun moikkaamaan jos vaan näen teidät, mut en tiiä mitä kysyisin tai sanoisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja otan satasen mukaan eli aika paljon tulee varmaa ostoksia :)

      Poista
  35. Mul ei ole mitään raha summaa menee minkä menee;) aijon ostaa uudet varusteet itselleni ja kisakamat kaiketi kattoo ny. Sit etkä lempiponilleni uudet suitset tai ohjat tai molemmat . Ja semmonen timantti otsapanta ois ihan

    VastaaPoista
  36. Ai että ärsyttää kun en pääse! D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samat fiilikset!! onnistuin buukkaamaa viikonlopun täyteen unohtaessani messut...

      Poista
  37. mä etin uuet ratsastushousut! ja nää on mun ekat hevosmessut nii tyhmä kysymys mut mitä laitatte sinne päälle?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä aattelin laittaa mustat farkut ja cubuksen kirkas koralli huppari ja mic macin laukku ja valkeet kengät:) onko tyhmät vaatteet??:D

      Poista
    2. ite ainakin laitan ihan norm. vaatteet joissa on koulussa,keskustassa ym :)

      Poista
    3. Tää on munkin eka kerta missään messuilla! Voiks joku kertoo et tarviiks siel hallis va missälia, takkia yms, vai päsjääkö paitasillaan/hupparilla? :D

      T:Tiina

      Poista
    4. ootte ihan samanlailla kun olisitte vaikka jossain kaupassa/kauppakeskuksessa :D ja kannattaa ottaa takki mukaan, mutta pitää sitä vaikka auki siellä sisällä :)

      Poista
    5. Luulen että pärjää hupparilla, ite ainakin laitan hupparin ja jotkut perus farkut/ legginssit, joku laukku + tennarit:-) en mitään liian hianoo;)

      Poista
  38. Miten koko aja infoot noista hevosmessuista kun ette te siel oo mikään "pääkohde"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suuri osa lukijoista on menossa tonne messuille (itse myös olen menossa) ja musta on tosi kiva lukea messuista lisää infoa täältä blogista. ja kukakohan on sanonut että tiia ja pinja olis joku vitun pääkohde?? ja senkin takia tulee postausta koska ne tekee yhteistyötä hevoset-messujen kanssa mistä hyvästä ne saa ilmaiset liput tonne :)

      Poista
    2. Monet ovat saaneet inspiksen täältä blogista lähteä messuille. He eivät välttämättä ole käyneet messuilla aikasemmin ja haluavat lisätietoa (:

      Poista
    3. Niin, ite oon yks niistä joka sai idean ja innostuksen messuille Tiian ja Pinjan blogeista!

      Poista
    4. Mäkin sain idean Tiian ja Pinjan blogeista!

      Poista
  39. Sulla ja Pinjalla pitäis olla tuolla hevosmessuilla oma ohjelmanumero, että ratsastaisitte Lillillä ja Voitolla! :D Mä ainakin haluaisin nähdä livenä myös teidän heppoja! :)

    VastaaPoista
  40. Joo on nuorii lukijoita:) Oon 10No mut en pääse tullee on este valmennus Trullalla (Mun hevosel)

    VastaaPoista
  41. Mä meen sunnuntaina, pitää kattoo jos bongaisit sut ja Pinjan! Ratsastussaappaita lähden sinne metsästämään.. ;)

    VastaaPoista
  42. Uusia putseja lähden metsästämään ja ainakin 2 parit hanskoja kun olen hyvä hävittämään niitä :D ehkä jos löytyisi joku kiva naruriimu..

    + kaikkia heräteostoksia tulee kuitenkin mukaan :D

    VastaaPoista
  43. Tää ei nyt liity tähän asiaan mitenkään mutta onko tuossa teidän canon EOS 7D:ssä kääntyvä näyttö? :)

    VastaaPoista
  44. Mä kerroin mun kaverille teijän blogista sen blogin nimi on saaranheppailut

    VastaaPoista
  45. mä tuun moikkaa teitä;)!

    VastaaPoista
  46. Lähen metsästää ratsastus saappaita ja niitä HV polo kumisaappaita

    VastaaPoista
  47. Mä tuun kyl moikkaa teit !
    Onks teil mitää semmosii takkei joist teijät vois tunnistaa?
    Mul on itelläni musta takki jos lukee seläs www.Ponitalli.fi

    VastaaPoista
  48. Ja mitkä ois hyvät saappaat Tiia?
    Ja hyvä kypärä ? =D

    VastaaPoista
  49. Tulisin jos mulla ei ois niin paskaa äitiä ja niin paskoja reissuja!! Argh

    VastaaPoista
  50. Sul on iha sika hyvä blogi! Minkä värine Vote on? onkse tumman ruskee vai musta vai vähä niinku mustanruske??????????????????

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!