sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Puhelimen tyhjennystä

Moi! Tyhjentelin tossa puhelimen kuvia ja vaika niitä ei ole hirveästi kertynyt päätin jakaa ne teillekkin. Monet kuvat olettekin saattaneet nähdä jos seuraatte meitä facebookissa, instagramissa tai gifboomissa (molemmissa nimimerkillä tiiavoitto). Jos et vielä seuraa niin korkea aika olisi, sillä päivittelen kaikkia melko ahkerasti.

 Mäkkiruoka on hyvää ja tällee!

 En muista oliko tää kuva jo täällä, mutta en ainakaa löytäny. Olen laajentanut mun kuvaukisia nyt moottorikelkkoihin ja ensi viikolla suunitelman mukaan siirrytään muodostelmaluistelun pariin! Hauska kuvata välillä muutaki ku heppoja!

 Serkkupoika

 Tehtiin Veerulin kanssa kotsan tunnilla tämmönen ihme piirakka!

 Aluevalmennuksissa oottelen, että päästän sisälle verkkaamaan.
 Korvakuvilla jatkuu, tässä tosin kotona. Yritin kuvata kuinka hieno tuo kuu oli!


 Tiina ja minä koulussa!
 Korholassa oottelemassa, että valmennus alkaa.

 Aamupalaa. Kerron nytten ettei kaikkien tarvi kysellä mitä mä tonne laitan. Eli Bulgariajogurttia, banaania, mustikkaa/vadelmaa tms ja mysliä.


 Loveitin lähettämä ihana kynsilakka!

 Voitto piikityksessä. Rauhotetta tosiaan tuli vähän reilusti ja sen kyllä huomaa kuvistakin:D
Koulusta lähössä Tiinan ja Hennan kaa

 Matkalla Tampereelle Heppamessuille. Vähän väsytti kun herätys oli siinä viiden aikaan!

 Rakastan hotellissa yöpymisessä aamupaloja! Tässä eka kierros menossa. Yleensä syön kotona melko vähän aamupalaa, mutta hotellissa tulee sitten syötyä ihan kunnolla.

 Pientä väsymystä ilmassa. Ei ois jaksanu nousta millään sängystä!


 Parit screenshotit lukijoidemme instagrameista! Onnistun olemaan aika hehkeenä joka kuvassa:D

 Ennen Tampereelta lähtöä kierreltiin vähän kaupoissa. Ostin tuon ylemmässä kuvassa näkyvän takin ja maisteltiin ihanaa jätskiä!

 Tässä purukasa juuri kippaamisen jälkeen. Ihan reilusti sitä on taas!

 Uusi kypärä testikäytössä. Postausta tulossa heti kun ehdin ratsastella tällä kunnolla, siihen asti saatte ootella;)

 Pinja ratsasi eilen Voiton kun tulin sen verran myöhään kotiin pienten kyytiongelmien takia ja olin muutenkin melko kipeä. Ehdin kentälle kumminkin räpsäsemään pari kuvaa. Voitto meni tosi hyvin Pinjalla eilen! Ennen se ei ole ollut läheskään näin rento Pinjan kansa mitä eilen oli.

Oon ihan koukussa tohon Gifboomiin. Suosittelen kaikkia kokeilemaan sitä vaikka aluki itseänikin epäilytti mikä ihmeen instagramin kopio tämä on.

53 kommenttia:

  1. IHKUU EKA JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ehkä mitalin?

      Poista
    2. miksei vaikka kakkua? :)

      Poista
    3. miten olis kakkukahvit? vai juotko mieluummi mehua?

      Poista
    4. tarrankin saisit!

      Poista
    5. Vai haluatko banaanin?

      Poista
    6. ellei suklaapatukan ja ruusukkeen?

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  3. Koska julkaiset sen bannerri kisan voittajan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen maininnut jo monesti postauksissa ja kommenteissa, että sitten kun vahadan kesäsemmän bannerin:)

      Poista
  4. voi että, opettakaapa minuakin ratsastamaan noin hyvin:D! Ja ah kun oot kaunis<3 Oon ihan liian kateellinen sulle! Osaat kaiken niin hyvin..
    Jos mitenkään viitsit, niin kurkkaatkos minun blogini? c:
    http://meuone.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Ekaks en tykänny kännykän tyhjenys postauksista, mut jotenki tykästyin näihin sun! :)

    VastaaPoista
  6. Anteeks, ei liity postaukseen ollenkaan. Mutta mitä maksoit siitä GPA:sta? Aattelin vaan, että kun meinaan myydä oman (samaa mallia) Niin mitä pyydän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita yksityisviestiä vaikka facebookissa tai sähköpostia niin voin kertoa:)

      Poista
  7. Hienoja kuvia :) olis kiva jos julkaisisit niitä liikkuvia kuvia täällä bloginkin puolella ;)

    VastaaPoista
  8. Kiva tää postaus! Hah mullon toi sama neule mikä sulla tos yhes kuvas :D ja tuli itekkin eilen käytyä jugissa, nam ;)

    VastaaPoista
  9. Voisitko jatkossakin laittaa gifejä tänne kun kaikki ei voi seuraa siel gifboomis? :) Oot tosi nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu voinmä aina näitten postausten yhteydessä:) kiitti!

      Poista
  10. Miks Voitolla on riimunaru kaulassa. Voitto on tosi söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ku sillä ei oikee oo harjaa mistä ottaa kii nii tosta voi sitte ottaa:)

      Poista
  11. heiii tosi kiva postaus ja kivoja kuvia (taas öö...) ! nää puhelimen tyhjennys postaukset on tosi kivoja (: joo täytyy seurata sua siellä gifboomissa ja tehdä oma käyttäjä! :D on kuulemma tosi samanlainen kuin instagram niin helppo käyttää.(:

    VastaaPoista
  12. Kivoja kuvia;) Eihän ees pahasti nuo kuvat sulla menny;D Muutenkin ootte kyllä tosi hyviä kuvaajia Pinjan kanssa jos tarve tulee;)

    VastaaPoista
  13. tosi mahtava postaus koska kivoja kuvia :3

    VastaaPoista
  14. Ei liity postaukseen, mutta tuleeko enää lifestyle postauksia?

    VastaaPoista
  15. mistä ostit ton takin? näyttää jo tosta pikkukuvasta tosi hyvältä, saisko parempaakin kuvaa? :)

    VastaaPoista
  16. Haluisin ton Gifboomin, mut ei on Nokian känny ni ei onnistu.. :D

    VastaaPoista
  17. Olit laittanu tohon Tiina kohtaan Hennan blogin et Tiina kohasta pääse Hennan blogiin ja Hennan kohasta Hennan blogiin :o Jos älysit mitä tarkotan :D

    VastaaPoista
  18. Tosi kiva postaus!:) Tee joka kuukausi puhelin tyhjennys postauksen. :)

    VastaaPoista
  19. Muistatko Ponin jolla oot ratsastanut ( löysin tuolta ratsastuskoulu ajat postauksesta ) Niin sellasen Santun? Varmaan muistat nii tota se on mun nykyinen hoito ja kisaponi. Santtu on ihan paras, mutta aika laiska.. :D jos haluut lukee lisää musta ja Santusta nii meeppäs vilkasemaan mun blogia;

    http://sekopaatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  20. ihiihi, kaks tuttua noissa kuvissa. :''D
    mutta nää puhelimen tyhjennykset on aina hauskoja. :)

    VastaaPoista
  21. hei millon tulee se meikkipostaus minkä lupasit lifestyleviikolla jo?

    VastaaPoista
  22. Vastaukset
    1. Löytyy grafiikkapajasta:)

      Poista
  23. Tehkää joskus pinjan kans sellanen videopostaus missä meette toistenne hevosilla eli sie lillillä ja pinja voitolla ::)!!

    VastaaPoista
  24. Teiks ton liikkuvan kuvan gimpil?:D

    VastaaPoista
  25. Mul on sulle pari kyssää:

    Oliks se ihan totta facebookis se et oot sen jonku Joonaksen kaa yhes vai oliks se aprillipila? :D

    Nii ja voitko valaista mullekkin mikä ihmeen lisäosa tos teinä kameran rungon alaosas on? näkyy ainaki jommassakummassa hevoset 2013-videopostauksessa :D

    VastaaPoista
  26. ihana postaus ja hienoja kuvia! oot vaan niin nätti<3

    VastaaPoista
  27. Ihana toi toinen kuva. Mitä muuten Voiton suusta tippuu? Kuolaa?? Lavitän sun ja Pinjan blogia mun blogissa. elviiranheppailut.blogspot.com

    VastaaPoista
  28. Kiva postaus :) mä muuten harrastan muodostelmaluistelua :) Odotan niitä kuvia innolla. :)

    VastaaPoista
  29. Mihin meet kuvaamaan muokkaa? Kai laitat ne kuvat blogiin? Odotan innolla :) Ite harrastan muodostelmaa :)

    VastaaPoista
  30. alko tehä mieli mäkkiroukaa:P Nammss!:D

    VastaaPoista
  31. kiva postaus tykkään tosi paljon näistä!::D

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!