tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 tiivistettynä

Nyt olisi vuoden 2013 koostepostauksen aika:




Tammikuussa koitin kirjoittaa blogia välillä englanniksi. Aloitin kuukauden blogi -postaussarjan ja tehtiin Pinjan kanssa eka livelähetys tallista. Voitto palaili saikulta ja hypeltiin ensimmäisiä pieniä esteitä kouluvalmentajan kanssa. Voiton satula valui taakse ja sitä korjattiin rintaremmillä.




Helmikuussa spurttailtiin jäällä ja otettiin muutamia hyppyjä kotikentällä. Loukkasin silmäni pyörtyessäni portaisiin, kirjoitin tapahtumasta pikaisen postauksen, joka on vielä tälläkin hetkellä yksi blogin luetuimmista. Täytin 16-vuotta, tuunasin saappaat blingeillä, serkkuni Einar köpötteli Voitolla ja avattiin poste restante, josta nousikin pieni haloo.




Maaliskuussa käytiin saikun jälkeen ekaa kertaa aluevalmennuksissa ja päästiin muutenkin hyppäämisen makuun. Koitettiin hypätä ilman kannuksia, mutta todettiin kuitenkin kannuksien kanssa toimivammaksi. Nona kävi meillä ratsastamassa ja tehtiin siitä videopostaus. Einar ratsasteli Voitolla myös muutaman kerran. Hevostalli.netissä oli melko ikäviä keskusteluita, joissa mm. väitettiin Voiton olevan myynnissä.




Huhtikuussa käytiin yhteistyönkautta Hevoset 2013 -messuilla. Tein yhden kanavamme katsotuimmista videoista, joissa näytän mun hienon tempun hevosen selässä. Hypättiin ekaa kertaa kunnolla ulkokentällä. Voiton nivelet piikitettiin irtopalaleikkauksen jälkihoitona. ja sain yhteistyön kautta Samshieldin kypärän, jota olen siitä päivästä lähtien käyttänyt innokkaasti joka päivä. Pidin alkukuusta myös lifestyleviikon.




Toukokuussa hevoset pääsivät laitumelle nauttimaan kesästä ja minä vietin koulussa ysien päivää. Kuvasin tallin ja pihapiirin esittely videon, jota toivotaan vieläkin melko usein. Käytiin kolmissa kilpailuissa, joista saldona oli yhteensä kolme nollaa, joista kahdesta saatiin rusetti, yksi nelosen rata sekä yksi hylätty. 4000 lukijaa tuli täyteen ja bannerikilpailusta nousi haloo. 4000 lukijaa tuli täyteen kuun puolivälissä ja Voitto sai uuden satulan.



Kesäkuussa käytiin muutamissa kisoista, joista saldona neljä nollarataa, yksi sijoitus ja kaksi hylättyä, joista toisella kerralla tipahdin. Varsinkin Tahkon kisat sujuivat hyvin, kun molemmista luokista tuli nollat. Pidettiin Pinjan kanssa ratsastuskoulua Nerealle, Einarille ja Sinille. Tein suosituksi tulleen toivekuvapostauksen ja kuvattiin melkein 40 000 näyttökertaa saanut Irmeli-elokuva. Ratsastin muutamia kertoja ilman varusteita, menin paljon ilman satulaa ja tehtiin Venlan yökyläilystä videopostaus.



Heinäkuussa blogissani käytiin melkein 400 000 kertaa, joka oli blogihistorian suurin kävijämäärä. Pidettiin erikoisviikko sen kunniaksi, että 5000 lukijaa tuli täyteen blogissa, facebookissa ja youtubessa. Kävin Kuopion kunkinkuusraveissa Venlan ja Jennin kanssa. Postailin paljon muitakin kun hevosjuttuja. Aada kävi ratsastamassa Voitolla, kuvattiin siitäkin videopostaus ja Fleur muutti kesähepaksi meidän talliin. Blogi kutsuttiin Indiedays Inspirationiin ja vastasin kutsuun myöntävästi.



 Elokuussa pidimme Nerealle, Einarille ja Sinille estekilpailut. Voitto raspattiin ja kuvattiin Jennin yökyläilystä videopostaus. Blogissa tapahtui radikaali aiheen rajaus, sillä perustin lifestyleblogin, jonne muut kun heppajutut siirtyivät. Kuvattiin livelähetys estevalmennuksesta. Vietettiin mun ja Voiton 3vuotis päivää ja tein yhden kanavani katsotuimman videon; 5 parasta kommenttia.



Syyskuussa Voiton jalkoja piikitettiin ja kävimme Hevoset Stadikalla -tapahtumassa. Pitkästä aikaa myös käytiin kilpailuissa, joista saldona 90cm hyvä nolla ja 100cm 8vp. Estevalmentajamme Rosa ratsasti Voitolla muutamia kertoja sileellä. Esteitä mentiin treenissä vaihtelevalla menestyksellä.





Lokakuussa käytiin yksissä hallikisoissa, joissa menin elämäni ensimmäisen tyyliarvostelun. Voitto sai tarhassa Lillin potkusta haavan jalkaan, mutta päästin kuin päästiinkin Sannan valmennukseen. Käytiin Horse Showssa ja alettiin myymään kalentereita, josta syntyikin pitkästä aikaa kohua kommenttiboksissa. Hevoset siirtyivät laitumelta tarhaan ja könyttiin kouluvalmennuksessa melkein nurin. Aloitin uuden postaussarjan, jossa kerron kuukauden suosikkeja.



Marraskuussa blogissa puhuttiin kommentoinnista, sen määrästä ja laadusta. Talviot kirjoittivat huippusuositun postauksen blogiini heidän kisaviikonlopusta. Sain julkaista tideon, että minut on valittu Hippolaan, myös Hippolan klinikkaa alettiin markkinoida. Kävin pitkästä aikaa vanhan valmentajani Tuomaksen tunnilla. Sain yhteistyön kautta kameran ja kerroin teille kuvausvinkkejä, postaus nousikin heti yhdeksi luetuimmista. Käytiin taas Sannan valmennuksessa, jossa ongelmia tuotti radan ratsatsus.


Joulukuussa pidin perinteiseen tapaan joulukalenteria. Viimeiset lumet sulivat loppukuusta ja ratsastuspohjat olivat viikos toiseen huonoja. Voitto viettikin pientä lomaa ja hypätiin vain muutamia kertoja. Joululahjaksi saatiin uusi objektiivi. Voitto klipattiin ja blogissa kohistiin postauksen kuvituksena julkaisemastani kommentista.

Lähipäivinä tulossa postausta tavoitteista tulevalle kaudelle..
98

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kahden viikon lomailu loppui nyt!


Viime postaukseen tuli hirveästi kommentteja ja olikin kiva lukea mitä olette ulkoasuistani pitäneet. Nyt siirrytään kuitenkin taas Voiton kuulumisiin, eikä höpistä mistään ulkoasuista. Olen täällä muutaman kerran tainnut mainita, että tasan kaksi viikkoa sitten menin viimeksi kunnollisella pohjalla kunnolla hepan läpiratsastaen. Voitto on tietysti liikkunut vapaapäivää lukuunottamatta ihan normaalisti joka päivä, mutta kunnolla ei ole päässyt pellolla tai kentällä menemään. Yllä olevat kuvat on otettu muutamia päiviä sitten, kun yritin pellolla ratsastaa. Nyt tuo vähäinenkin lumi on sulanut pois. Pelto tahtoo olla sen verran epätasainen ja ojien takia todella kapea, ettei siinä intopinkeellä hevosella joka sinkoilee pukkilaukkaa joka suuntaan ei oikein pysty kunnolla menemään.

Onneksi parina viimepäivänä on päässyt kuitenkin maastoilemaan. Tie onkin tällä hetkellä pehmeä ja todella hyvä ajatellen hevosten jalkoja. Pellollakin voisi mennä, mutta ei viitsi pilata hevosten laitumia. Se on selvää, että ne menee ihan kuralle, jos niissä ratsastelee tälläisellä kelillä. Kenttä näyttää onneksi pikkuhiljaa paremmalle, sillä jäätä on enään muutamassa kohdassa. Vielä pari päivää vesisadetta, niin kotonakin pääsee ratsastamaan täyttä päätä. Onko muilla ollut pohjien kanssa ongelmia vai menettekä te vain kylmän viileästi peilijäässä olevalle kentälle ratsastamaan?


Ollaan monta päivää jo suuniteltu maneesille lähtöä, mutta tänään saatiin se vihdoin aikaiseksi. Pakattiin hepat koppiin ja ajettiin Korholaan. Samalla testailtiin vähän uuttaa objektiiviä. Ihmeitä sillä ei aikaan saanut, kun ei ollut aikaa rauhoittua kuvaamaan. Maneesi on yksi pimeimmistä, enkä siellä ole vanhallakaan obsulla koskaan saanut hyviä kuvia, kun taas joistakin maneeseista kuvat onnistuvat ihan helpolla. Kaikkia valoja ei pidetä päällä, jossei hypätä ja ulkona oli niin pimeää, ettei luonnonvaloa tullut yhtään. Melko tekemätön paikka siis. Lillin kuvista tuli kuitenkin melko kivoja, valkeaa ponia on aina helpompi kuvata hämärässä. Voitonkin kuvista tuli ihan blogikelpoisia muokkauksen jälkeen. Onhan objektiivin jälki huomattavasti parempaa kun vanhassa myös tuolla hämärässä maneesissa, siitä ei pääse mihinkään! Asetuksena meillä oli aukko oli f/2.8, suljinaikana 1/80 tai 1/60 ja ISO-arvon valinnan annoin kameran hoitaa itse.



 Sitten siirrytään kamerajutuista blogin päätähteen eli itse Voteen. Voitto oli intopinkeenä lähdössä maneesille. Se juoksi koppiin ja sähläsi koko matkan milloin purren Lilliä ja milloin jyrsien väliseinää. Laitettiin perillä hepat valmiiksi pihalla. Voitto pyöri ja hyöri koko varustamisen ajan. Eihän sille voinut olla kuin nauramatta, toisella oli niin paljon virtaa!

Ohjat käteen ottaessani huomasi kyllä, että ei ole tullut kunnolla mentyä heppaa läpi.. Voitto oli pään kanssa tosi levoton, kyttäsi ympärilleen eikä olisi halunnut myödätä suusta yhtään. Kerrankin jaksoin ratsastaa sen hyväksi, usein kun meinaan liian helpolla luovuttaa huonoina pävinä. Työskentelin kaikissa askellajeissa volteilla taivutellen. Parhainta mahdollista peräänantoa ja muotoa sieltä ei tullut, mutta loppujen lopuksi sain hevosen kumminkin ihan kivasti kulkemaan varsinkin laukassa. 

Oma istunta on kyllä taas kerran vähän retuperällä. Pysyn kohtalaisen hyvässä ryhissä selästä, mutta hartiat tahtovat painua kasaan. Oli outoa ratsastaa muiden hevosten seassa, joutui koko ajan keskittymään myös ympäristöön, ettei kiilaa kenenkään eteen tai jää hyppäävän hevosen alle. Voitto järjestikin heti aluksi pienen shown hepuloimalla maneesiin saapuvaa söpöä norjanvuonohevosta. Se vinkaisi ja pomppi pari kertaa ilmaan, kunnes rauhoittui. Pinjan kanssa naurettiinkin, että olis ees tehnyt ilman sitä kiljaisua niin ei kukaan olisi edes huomannut :D



 
193

lauantai 28. joulukuuta 2013

Pohdintaa ulkoasuista

 Mikä on sun suosikki viime aikojen ulkoasuista ja miksi?

1. Eka tämän tyylinen banneri, jossa kuvia on sekä taustakuvan päällä sekä blogipohjan päällä. Sen jälkeen olenkin tehnyt vain tälläisiä.. Omasta mielestäni tää on melko tylsä, kun tässä on vain kisakuvia.

2. Kyllästyn itse kaikista helpoiten ruskeaan, joten vaikka pidin tästä kyllä muuten vaihtui tää nopeasti värin vuoksi. Kuitenkin tämä muistuttaa aika paljon edellistä, eli simppeli ja vähän tylsä.

3. Tästä väliaikaisesta pikabannerista tuli oikeastaan melko kiva. Tykkään erityisesti noista alareunan pienistä kuvista.

4. Vaikkei ehkä siltä näytä, tätä ulkoasua tein pisimpään mitä koskaan mitään edellistä. Työstin ja hioin yksityiskohtia monta viikkoa. Tykkään tästäkin paljon, mua häiritsee vaan tossa mun ja Voiton kuvassa mun hiukset ihan liikaa..

5. Tässä olisi nyt uusin tuotos. Olin kehitellyt ideaa noista kuolaimista jo melko pitkään ja kun sain kuvat otettua väsäsin bannerin. Melko pikaisesti valmistui tämäkin, mutta tykkään tästä ainakin tällä hetkellä tosi paljon.

Onko blogillasi paljon kehuttu ulkoasu? On kiva katsella blogeja joissa on hieno ulkoasu, joten linkkiä tulemaan.
269

perjantai 27. joulukuuta 2013

Uuden objektiivin testausta





 "Mamii anna nyt pusu, pliis!"


Yrityksiä ottaa rakennekuva:
 Vähän taaksepäin..

 .. oo nyt kunnolla Voitto!

 "Heehee ai tällä tavallako uljaasti kannattelen päätäni?"

Loppuun vielä muutama ennen-jälkeen kuva, jossa näkyy vähän miten olen käsittelyt kuvia. Ikuinen ongelmamme naaman puhki palaminen vaan pilasi kuvia taas. Mitenköhän mun olisi pitänyt muuttaa asetuksia vai pitääkö mun käydä solariumissa, kun oon näin kalpea..:D Asetukset olivat siis  f/2.8, suljinaika 1/250 ja ISO500


123

torstai 26. joulukuuta 2013

Ihanimmat joulurunot valittu!


Ainon runo:
Tonttulakki heilahtaa, sen nurkan takaa nähdä saat!
 Ihana sää, pikkuinen on tontun pää.
 Valjastan hevosen, tartuin ohjiin sen.
 Hiphei, nyt laukataan, lumi lentää nurkan taa.

Marjan kommentti runosta:
Kunniamaininta: Edellinen runo saa lämpimät ajatukseni monien upeiden runojen joukossa. Tämä runo vei lukijan hiljaiseen jouluaamuyöhön, taivaan ollessa sininen pakkasen paukkuessa nurkissa. Tallissa ei ollut muita kuin tonttu, minä ja liinakkoni. Tunnelma rauhasta ja ilosta! Kiitos.


Anonyymin runo:
Kaukana näen sen, lumihevosen ihmeellisen.
Kaunis siro valkoinen, liitää yli hankien.
Pakkanen paukkuu ja lumimyrsky uhkaa,
mutta se ei hevosta haittaa lainkaan.
Lumihevonen sinisine silmineen,
katsoo suoraan talliin syrjäiseen.
Samaan aikaan talliin astut,
vastaan tulee heinien ihanat tuoksut.
Tunnet taian erikoisen, mistä tämä voi olla peräisin.
Joulun taikaa? Sehän se olla saattaa.

Marjan kommentti runosta:
Joulu on taikaa, perinteitä, unia ja toiveita. Lapsenmieli sisimmissämme - siellä se on. Tämä runo kuvaa mielikuvituksen taikaa - ihanaa satua - totta toinenpuoli. Hevonen on kaunis symboli kauneudesta, runoudesta - toiveista ihanista. Tämä runo siivitti joulutunnelmaan - Suomen luontoon - Joulusadun tunnelmaan. 

Kiitos teille jokaiselle kirjoittajalle, upeita ajatuksia runojen muodossa, kaunista ja rentouttavaa luettavaa. Hyvää joulua ja rauhallisia sinisiä hetkiä - ei anneta sateen haitata - annetaan mielikuvien loihtia Joulu sydämiimme, sinulle ja hevosille. Marja Lehtonen / vudeka.fi

Voittajiin ollaan yhteydessä ja ensivuoden joulukalenteri koristavat sitten teidän ihanat runot, kiitos kaikille osallistuneille!
81

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Minun ja Voiton joulu

Moi! Tuntuu suorastaan oudolle pitkästä aikaa raapustaa teille ihan normaaleja kuulumisia. Katsotaan onko taidot ruosteessa vai pääsenkö heti normaaliin vauhtiin. Eilen oli siis koko joulukuun odotetuin päivä eli 24.12. Vietettiinkin aivan ihana jouluaatto perheen ja heppojen kanssa, saatiin ihania lahjoja ja syötiin herkkuruokia.

Päivällä käytiin syömässä riisipuuroa ja koristelemassa kuusi mammalla ja papalla. Sen jälkeen kiiruhdin Pinjan kanssa talliin, jotta ehtisin käydä maastossa ennen pimeää. Pinja oli sen verran kipeenä, että antoi mun varmuuden vuoksi ratsastaaa Lillillä, vaikka eihän se juuri koskaan hölmöilekkään. 

Nauroin tälle kuvalle niin paljon! Molemmilla ilmeet kohillaan :D


 Pohjat on olleet nyt tosi huonossa kunnossa. Kentälle en ole uskaltautunut moneen päivään, ihan peilijäässä. Peltokin on melko huonona, että siinä ei voi mennä kun suoraan. Tiet olivat eilen vielä hyviä, mutta tänään joko ihan liukkaita tai hyvällä tuurilla kaikki lumi on sulanut pois! Toivotaan jälkimmäistä, jotta edes jossain voisi ratsastaa.

Voitolla on ollut melko paljon virtaa viime päivinä, kun se ei ole päässyt liikkumaan kunnolla. Jännityksellä oon oottanu sitä päivää, että lennän selästä alas. Riehumista on jatkunut jo viikko, mutta toistaiseksi olen onnistunut apinoimaan niissä jätti hypyissäkin. Facebookissa mainitsin, että satula ei sovi. Oon kuitenkin varmaan aina satuloinut Voiton liian eteen, sillä kun Rosa tuli satulaa katsomaan ja laittoi sen sopivaan kohtaan käsi sujahti taas oikein hyvin lapojen ja satulan väliin. Onneksi näin, koska satulahuolia ei kaivata vielä pitkään aikaan! Voiton riehuminen on ehkä jossain tapauksissa johtunut, siitä että olen erittäin typerästi laittanut satulan liian eteen, mutta pääasiassa riehuminen on korvat tötteröllä villikointia. Onneksi ja pitäähän sitä saada välillä vähän irrotella ;)

" Mitä sää siellä pellolla teet?!"



Laitettiin Lilli pikaisesti valmiiksi, jotta ehtisin ennen pimeää käydä senkin kanssa maastossa. Lillillä oli ihana maastoilla, kun se kulki suoraan tietä eteen päin, ei pälyillyt taakse, ei meinannutkaan tipahtaa ojaan tai kääntyä vauhdista kotiin päin. Toisin kun tuo edellinen ratsuni.. Lilli on muutenkin niin viisas! Pinja käski mun päästellä sitä vauhtia kun Lilli haluaa. Lilli laukkailikin sitten ylämäet ja laski aina raville aina alamäkiin.


Tallin jälkeen siirryttiinkin joulupöytään. Mamma ja pappa tulivat vuorostaan meille ja syötiin perinteisiä jouluruokia. Ruuan jälkeen käytiin lahjojen kimppuun ja kuten mainitsin sain superkivoja lahjoja tänä vuonna. Sain kaiken mitä toivoin ja vielä vähän extraakin!


Jokaiselle tytölle kelpaisi varmaan tälläinen kasa ihania juttuja. Pinjalta sain Escadan Cherry in the air hajuveden, Joonakselta sain New Yorkista Victoria Secretin juttuja ja Siniltä The Body Shopin huulirasvoja.


 Toivelistaltani löytyikin ihana Ted Bakerin meikkipussi, mutta yllätyksenä pakestista paljastui myös Ted Bakerin iPad kotelo. Tuo on sellainen kotelo, joka pysyy koko ajan padissa kiinni, joten nyt sitä voi raahata ympäri taloa turvallisin melin.


 Lisäksi sain suklaata ja karkkia, muutaman lämpimän vaatteen, toivomani Me, Keisarinna -kirjan ja 100kpl koirapostimerkkejä, joita olen pienimuotoisesti keräillytkin. Kirjassa ja postimerkeissä onkin loppulomaksi tekemistä!


Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä mun ja Pinjan yhteinen lahja. Vaikka kaikki lahjat oli ihania ja onnistuneita nousi tämä silti ehdottomasti ykköseksi. Suoraan sanoen en edes uskonut meidän saavan tätä! Tämä on siis Canonin EF 70-200mm f/2.8L IS II USM. L-sarjan objektiivithan on samalla tavalla sääsuojattuja kun meidän kamerakin eli tämä kestää normaaleja objektiivejä paremmin kosteutta ja pölyä. Valovoimaahan tässä objektiivissä on, joten nyt ei kyllä voi huonoista kuvista maneesissa/hämärällä syyttä ketään muuta kun osaamatonta kuvaajaa.  Käsilihaksetkin pääsee nyt treeniin, ei ole nimittäin mikään kevyt... Itse obsu painaa 1,5kg ja siihen pälle kamera, joka on vähän vajaan kilon. Onko kellään kyseistä objektiiviä? Linkkailkaapa teidän blogi tms. niin näkisi tällä otettuja kuvia!


Millainen joulu teillä oli?


257