keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Hebe


Jonkin verran kyselyitä ollaankin jo saatu näistä kuvissa jo vilahteneista Hebeistä.
Vähän ennen joulua sain postista kortin, jossa ilmoitettiin että mulle on saapunut paketti. Ja paketistahan paljastui sitten blogiyhteistyön kautta saadut Hebe-haalarit minulle sekä Pinjalle! Puin sen päälleni lauantaina ja sen jälkeen en ole riisunut kuin ihan hetkeksi. Sillä on nukuttu, siivottu tallia, lasketeltu ja vietetty joulua. Tarvitsen varmaan kohta jo toisen, toisella nukun ja toisella hengaan tallissa:D

Hebe on brändinä täysin suomalainen. Haalareita löytyy useissa ja väreissä, lisäksi reiteen, selkään ja rintaan voi painattaa oman tekstin! Eikö ois aika magee vaikka oman hepan nimi selässä ja oma nimi rinnassa? Parastahan näissä on kohtullinen hinta, tämän hintaisia raaskii käyttää ihan hyvin tallissakin. Tää on tosi helppo vetää esim juhlavaatteiden päälle kun lähtee ruokkimaan hevosia, niin ei sitten likaannu ja tartu haju niihin parempiin vaatteisiin. Haalari on muutenkin mukava päällä, ei hiertänyt tai hangannut mikään vaikka nukun se päällä. 

Otettiin molemmat aniliininpunaiset ja S kokoa, jotta mahtuu tarvittaessa vaatekerroksia alle.



 

Tästä pääsette Heben sivuille ja tästä Heben facebook ryhmään.
Kertokaa minkä värisen Heben te haluaisitte ja millä painatuksilla?


72 kommenttia:

  1. Mä haluisin varmaanki ton värisen mikä sullaki on, sitte selkää tallin/ratsastus seuran nimen ja jos mulla ois oma hevonen ni varmaanki sen nimen ja sitte etee pienellä oman nimen :) vähän niinku sillee miten aikasemmin sanoit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. tommonen samanlainen kun teillä ja oma nimi pienel tohon eteen

      Poista
  2. millon tulee se aamutalli videopostaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minun mielestä olet alkanut vastata hieman töykeästi joihinkin kommentteihin? :)

      -Essi

      Poista
    2. hah anteeksi :D jotenkin vastaan samaan tyyliin mitä mula kysytään, koitan parantaa tapani:)

      Poista
    3. Ei se ollu töykeesti vastattu, se saattaa vaa vaikuttaa siltä koska Tiia ei käyttäny tos lauseessa hymiöitä :D

      Poista
    4. Oon ansun kanssa samaa mieltä :-)

      Poista
  3. Tuleeko paljon postikuluja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuolla sivulla lukee tarkemmin, mutta jos oikein ymmärsin niin 10e :)

      Poista
  4. ite ottaisin varmaan saman värin ja en tiiä millä painatuksilla, en välttis tarvis mitään :)

    VastaaPoista
  5. itse ottaisin oranssin tai sitten oranssi/mustan. ja rintaan painatuksen jossa olisi oma nimi :)

    VastaaPoista
  6. Hah,Tiia vauhdissa :D Ottaisin ehkä sellaisen 'ihonvärisen/oranssin' (;

    VastaaPoista
  7. moi tiia hyvää joulua sinulle!tiia olet paras.t:veera heikkinen.

    VastaaPoista
  8. Moi Tiia! Ma innostuin ihan sikana tosta potkupuvusta, ei oo muuta vaihtoehtoa ku tilata itelle samassa varissa ja johonkin hevosen nimi. Mutta mulle heras kysymys mihin en valitettavasti loytanyt vastausta. Jos ottaa omalla painautuksella niin saako senkin vaihtaa jos koko on vaara?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tuolla sivulla ainakaan sanota ettei saisi hmm.. Kannattaa vaikka kysyä tuolta tarkemmin :) Mutta tuo kokotaulukko on aika tarkka niin uskon, että tulee oikea koko.

      Poista
    2. Heben sivuilta: "Huomioittehan, että tilauksiin joissa räätälöimme tuotteet vain teille, esimerkiksi haalari jossa on kuva tai nimi painatettuna, ei päde samat palautusehdot kuin perustuotteisiin. Räätälöidyt tuotteet eivät ole myyntikuntoisia muille." :)

      Poista
  9. Mäki sain tällasen joululahjaks! Mikä malli sulla on sun blogi? niiku yksinkertainen, mieletön ym?

    VastaaPoista
  10. ottaisin mustan ja reiteen "James" ::D en varmaan muita(: Tää on muuten tosi kiva blogi!

    http://teamjamess.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Itse ottaisin juuri tuollaisen kuin sinulla, ilman painatuksia.. Erittäin ihana! Ehkä voisin itselleni synttärilahjaksi tilata :--) (tai sitten ÄITIII)

    VastaaPoista
  12. Onko tuon värin nimi Aniliini vai mikä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on kuten tossa postauksessa jo kirjotinkin:)

      Poista
  13. Mistäntämä hebe n tullut sinun blogin yhteistyö kumppaniksi?:):)

    VastaaPoista
  14. Mistä tämä hebe on tullut blogin yhteistyö kumppaniksi:):)?*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tehtiin tämmönen yksi yhteistyö juttu, ei siis ole mikään vakituinen:)

      Poista
  15. Onpas sun blogista tullut vaan mainosta, mainosta ja mainosta. Olisi kiva, jos näissä mainostuksissa olisi edes jotain arvontoja mukana, että voisi voittaa mainostetun tuotteen tmv.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. katsotaan saadaanko teillekkin järkättyä arvonta;)

      Ja teen blogistani semmoista kun haluan, minä pidän ihan oikeasti muiden blogeissa tälläisistä sponsoripostauksista:)

      Poista
  16. Toi toka ku a on khyl papras! :D

    VastaaPoista
  17. Millainen tuo materiaali on tuossa haalarissa? Onko se paksu vai ohut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika ohut, tuolla sivulla lukee se tarkka ohuus/paksuus:)

      Poista
  18. Mä ottasin turkoosin jossa lukis takana lucy (mun hoitsun nimi)

    VastaaPoista
  19. Tommone ois kyl ihan hemmetin siisti! Mä tilasin jonkin aikaa sitten tommosen haalarin, mut oli erimerkkinen ja jne. Mut joo olin kyl tosi pettynyt siihen sillä tilasin tummansinisen, mutta postissa tuli violetti ja vihaan violettia väriä :D Ja lisäksi se oli uber iso! XD

    VastaaPoista
  20. Mäkin haluun! : D Ostaisin sinisen ja selkään tulis ponien nimet: COLORADO IV ja AMPO :P Ja rintaan oma nimi! :))

    VastaaPoista
  21. tehKää videopostaus taas pitkästä aikaa :) noi haalarit on tosi kivat mullaki on kaks haalarii ei aitoja:)

    VastaaPoista
  22. Oon suunnilleen saman kokoinen kuin sinä niin onko s koko sopiva vai iso,mietin juuri tilaanko s vai xs?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mulla on s niin kato tosta kuvasa tykkäätkö tommosesa löysyydestä vai haluutko tiukemman. Mut toi pituus on mulle just hyvä:)

      Poista
  23. siis jos oot lasketellu toi päällä, niin laitatko siihen vielä takin ja toppikset päälle vai tarkeneeko tolla vaan ihan pelkistään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varmasti menee keväällä si ihan noinkin. Kotona kun ei ole mitään hissiä vaan pitää ite hiihtää/kävellä ylös niin oon ollu tolla+toppahousut. Mut ihan oikeesee rinteesee tähän vuodenaikaa varmaan laittaisin ton alle:)

      Poista
  24. Miten voi tehdä tuollaisen taustan blogiin?(mikä sulla on nyt?) Millä voi tehdä taustoja? Osaan tehdä vain yksi värisiä, kun yritän laittaa jtn muuta, niin se tulee silleen oudosti monta kertaa.

    VastaaPoista
  25. ihanaaaaaaaaaa ! mullakin on jumpsuitteja, muttei hebe-merkkisiä
    oon ostanu ne kai lindex ja kappahl c:

    vastavierailulle? http://shettispoweria.blogspot.com
    kiitos !

    VastaaPoista
  26. onko noi muka halpoja? :oooo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vertappa OnePieceen tai ees Zipperaliin..

      Poista
  27. Vitsi mäki haluu ton käyään varmaa huomen ostaa vaaleensinkka jossa lukee Perkunaksen mun hoitsun nimi selässä ja oma siinä rinnassa sukunimen kera.

    VastaaPoista
  28. ihania noi hebet, ja laatu on varmaan hyvä hinnan suhteen. i lav u banneri! millä ohjelmalla teet? gimpillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääl on jo kerrottu et photoshopilla. Ja toi sun tekstis meinaa "minä rakastan sinä banneri".:::::D

      Poista
  29. toi on ihasairaa ihanan värinen :)

    VastaaPoista
  30. Voi olla hieman tyhmä kysymys tähän postaukseen, mutta miten gimpissä saa tallennettua png muotoon? Kun yritän tallentaa, niin gimp ilmoittaa ettei voi tallentaa kun xcf-muotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiedä jos kerran oot yritänyt jo:S

      Poista
  31. siis montako sponssaajaa te oikeen tarviitte,10?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei nämä ole mitään pysyviä sponsoreita, kyseessä on lyhyt yhteistyö:)

      ja me muuten tarvitaa ainaki 20..:D

      Poista
  32. Ohhoh, ihanat haalarit! JA omalla painatuksellakin saa, voi vitsit..!!!!
    Mä ottasin kyl ehkä kans anilliinin :D

    VastaaPoista
  33. Musta, sininen, harmaa, sininen/harmaa, harmaa/sininen, aniliini/musta.. Mikä tahansa noista :D

    Mulla on 2 ideaa jotka haluisin. Toinen ois musta ja kaverin kanssa siihen inside-vitsi ja meidän "kutsumanimi" painatettuna. Toinen taas joku värikkäämpi ja lempinimi (Ankka) painatettuna selkään.

    Haluun ehdottomasti tollasen kyllä!

    VastaaPoista
  34. no mä haluisin kans tollasen aniliinin ja eteen oman nimen:) minkä kokoisia vaatteita käytät yleensä, kun ajattelin vaa että minkä kokoisen tilaisin itelleni? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän yleensä xs tai s vaatteita:)

      Poista
  35. Haluisin khyl tollasen aniliinin kanssa:) Sitte varmaan oma nimi rintaan,ja taakse mun lempiponin/oman hevosen nimen:)

    VastaaPoista
  36. Mäkin haluisin tommosen aniliinin ja oma nimi rintaan ja selkään: Mr. Bagir & Darling

    VastaaPoista
  37. ihana tuo hebe ! en ookkaan kuullut tuosta ennen ja paljon erillaisia ihania värivaihtoehtoja :)

    http://zippo-nanne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  38. kyllästyttää kieltämättä vähän nää ainaiset sponsorijutut... mietin vaan että miten sulla on pokkaa laittaa koko ajan vaan näitä?

    VastaaPoista
  39. Haluisin tommosen heben kai aniilinin/mustan värisenä ja selkään "brodeerauksen".

    VastaaPoista
  40. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  41. Oi! Sulle käy tosi hyvin toi Hebe. Itekki meinasin tilata jossain vaihees tollase. Sitä vaa mietin, et mulla on normisti vaatteet kokoa S, mutta tiiän et oon sua pienempi kooltani, niin en oikein tiiä et minkä kokone Heben pitäs sit olla. Jos millään viittisit kertoa pituutes, nii osaisin verrata sitä noihin kokoihin ja omaan kokooni? :))

    VastaaPoista
  42. Hebe käy sulle tosi hyvin ja Pinjalle! Kuten jo Pinjan blogiinkin laitoin:)

    VastaaPoista
  43. Ihania <3 Haluisin ihan samallaiset ku teillä koska ne on nii IHANAT! <3<3<3<<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista
  44. Haluaisin ihan samanlaisen haalarin kun noissa kuvissa! ♥

    VastaaPoista
  45. Vote oli niin söpö!!! Haluisin ihan saman värisen kun teillä on koska ne on ihanat sika ihanat ja eteen pienellä mun nimi.

    VastaaPoista
  46. •tommonen samanlainen kun teillä ja oma nimi pienellä eteen
    •oon kummankii blogii rekisteröityny
    •imppu1992@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Pinkki
    rinnassa logo
    reidessä teksti

    pikku.teini@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!