tiistai 21. elokuuta 2012

#351 Voitoton postaus

"koutsi", heppa ja kuski

ella ja romuls



Moi! Nyt saatte heppatäyteisen postauksen, mutta ilman Voittoa. Ella, jolle ollaan Pinjan kansa aiemminkin pidetty "tunteja" kävi uuden hepan kanssa eilen sekä tänään meidän kentällä. Eilen rakentelin pari tehtävää Ellalle. Ella sitten meni niitä ja mä vähän neuvoin sivussa. Meni kyllä tosi hyvin, siihen nähden että Ella on nyt tainut ratsastaa 4vuotta? Ella sai tässä keväällä ihan mahtava opetusmestarin. Romppelista tuli mieleen vähän Lilli, mutta isomassa koossa ja isommalla kapasiteetillä. Se hoiti etäisyyden arvioinnit itse, hyppäsi pohjasta ja kaukaa miten parhaaksi näki. Lopuksi tuo videolla oleva radan pätkä meni tosi hyvin, heppa on niin iso niin vähän järkytyin jälkeenpäin kun mittasin esim ton pinkin pystyn 120cm korkeaksi. Ei se näyttänyt yhtään isolle! Myöskin tuo linja, jota ella tuli neljällä laukalla ja joutui välissä ottamaan kiinni oli 21metriä pitkä. Mitä ihmettä?:D







No, kaikin puolin meni hyvin ja Ella oli kehittynyt ihan hirveästi. Romppelilla hyppäämisen jälkeen Ella hyppäs hänen pikkusiskonsa ponilla Ansukulla, esteet laskettiin ihan pieniksi alussa. Mutta viimenen rata oli isoimmillaan 95cm.  Sovittiin samalla, että ratsastan tänään vähän Romulsilla ja Pinja Anskulla.

oikea esimerkki istunnasta, ja pah.
ja senkun paranee


Ihan aluksi, asiasta apuohjat ei tarvitse sanoa mitään. Menin Ellan valmentajan ohjeiden mukaan ja minä en heidän apuohjiensa käyttöön ala puuttumaan. Mutta nyt itseratsastukseen. Romppeli oli tosi kivan oloinen ravissa ja sainkin sen rennoksi ja pyöreäksi loppua kohti. Laukassa oli vähän ongelmia, kun oon tottunu niin kevyisiin ja herkkiin hevosiin. Että en kertakaikkiaan jaksanut pitää Romulssia tarpeeksi hitaassa laukassa, vaan se oikeesti välillä vei mua..:D En tehnyt pitään ihmeellistä, ihan perus juttuja vaan. Sain hypätä myös muutaman esteen. Romppeli teki heti selväksi, että hei älä sinä siellä selässä mitään tee minä hoidan. Sillä kun lähestyin ekaa estettä ja pidätin kun heppa lähti rynnimään, että vielä mahtuu kaksi laukkaa. Veti Romppeli liinat kiinni. Toisella kerralla lähestyttiin eri asenteella, enkä paljoo selässä vikissyt, annoin hepan hoitaa homman. Ja hyvin se hoitikin. Sitten tulin tuota 17m linjaa, nyt romppeli mahtu siihen ihan hyvin 4laukalla kun otin vaan pari pidätettä.

Tosi hieno heppa Ellalla, mutta oli kyllä outoa mennä jollakin muulla kun Voitolla. 



Nyt kaikki käy tsekkaamassa Ellan blogin!

68 kommenttia:

  1. Mua vaan ihmetyttää yks asia. Te ootte varmaan ellan kanssa tosi hyviä kavereita kun päästätte sen noin vain kentällenne hyppäämään ja ratsastelemaan, ja mun kaverilta pyysitte siitä ihan hirveetä summaa, että se ois kerran käynyt hyppäämässä... Toki mä ymmärrän ettette halua omaa kenttää pilattavan, mutta jos on noin hyvä kenttä ja hienot puitteet, miksi muut ei sais niistä nauttia edes kerran p i e n t ä korvausta vastaan (ei siis 40€ kuten kaveriltani)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja sä olet 110% varma että ella ratsasti tuolla ilmaiseksi.

      Poista
    2. Kentän teko, materiaalit, esteet, kentän ylläpito ei ole mitenkään pieni summa rahaa, niin miksi sinne pitäisi päästää jotain puolituttuja ihmisiä PIENTÄ rahasummaa vastaan?

      Poista
    3. hehe tuskin ne mitään tuntemattomia sinne ppäästää ratsastelemaan :D tuokin oli ilmeisesti joku noiden kaveri... :DDDDDDddd

      Poista
    4. Ei mee ihan niin, että hienoissa ja tasokkaissa puitteissa saa ratsastaa halvalla..! Ja he päättävät itse, ketä kentälleen päästävät. Ja tiedän yhden tallin, jolla ei ole noinkaan isoa ja hienoa kenttää, ja siellä kentän lainaus maksaa 60€ / kerta.. Joten turha vikistä pienistä asioista, kenttiä löytyy muiltakin kuin Suomalaisilta.

      Poista
    5. No jos ajatellaan Itä-Suomen hintatasoa, niin tasokkaaseen maneesiin hyvien esteiden pariin pääse hyppäämään 15€/kerta, niin ainakin minusta 40€/kerta on liikaa pyydetty... Tiedämpähän, että esim TJ:n kentälle pääsee 5€/kerta...

      Mutta kukin nauttii omistaan, eikä itsekkäiden tarvitse niitä muille jakaa, näinhän tämä maailma toimii :)

      Poista
    6. Ehkä siinä että kentän käyttö tehty todella kalliiksi ulkopuolisille onkin semmoinen idea ettei sitä sitten kukaan halua vuokrata. Jos kentän omaan käyttöön tehnyt miksi sitä pitäisi kaikille jakaa (ja päästää omalle tontille) Antaisitko itse (oletetaan että sulla olisi) jonkun randomin tulla "pientä korvausta" vastaan vaikka teidän takapihalle grillailemaan teidän viimoisen päälle viritetyillä grillausvehkeillä? Tässä on kuitenkin kyse tyttöjen kotipihassa olevasta heidän omaan käyttöönsä tehdystä tallista ei mistään yrityksenä toimivasta tallista.

      Poista
    7. no tuskin noi nyt haluu et jotkut randomit tulee sinne kentälle ratsii, ite ainaki pyytäisin rahaa ja johtuisko siitä että toi sai ratsastaa (luultavasti ilmasiks) siitä että se on niitten kaveri? halooo ajattele ny vähä :DDDDD ps. kiva postaus(:

      Poista
    8. Satun tietämään, ettei Ellakaan ratsasta siellä ilmaiseksi.

      Poista
    9. Mikä vittu teitä vaivaa?? Miksei saisi nauttia omnasta kentästä, ja kai nyt kaverin voi pyytää kentälle ridailee, hei haloo! En minäkään antaisi tuntemattomien tulla kentälle rälläämään. Ja voi noita ku vertailette kumpi on parempi ja päläpälä. Hei kasvakaa aikuisiksi valittajat.

      Poista
    10. Meille saapi tulla ilmaiseksi kentälle ratsastamaan, ei kyllä ole noin hieno kuin Suomalaisten, mutta kenttä kummiski :)

      Poista
    11. mistä te tiedätte paljonko ella meille maksaa? ja ella on minun hyvä ystävä, ala-asteella oltiin parhaat kaverit kunnesvaihdettiin koulua:D

      Poista
  2. Huomaa selvästi kumpi on parempi ratsastaja.

    VastaaPoista
  3. no lol kaikkien oma asia, kenen antaa omassa pihassa ratsastaa !
    Hyvä postaus taas kerran !:)

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus :) Olispa kiva päästä sun tunnille ;)

    VastaaPoista
  5. Pakko ylistää sua, että oot 15-vuotias ja tuon pienen videon perusteella pidät tosi tasokkaita tunteja ja jotenkin ymmärrät muutenkin hevosia, et osaat lukee niitä. Susta tuli heti alus tos videos mielee joku sellanen tasokas aikuisopettaja. (: Ja se oli siis hyvällä vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaa ettei edellinen anonyymi ole oikeissa valmennuksissa ollut :D Ihan hyvällä mielellähän sitä voi kaveria neuvoa, mutta ei tuntia voi kovin tasokkaaksi sanoa jos esteille tullaan väärässä- tai ristilaukassa, ja jokaiselle kommentti on vain "hyvä ella!" :D

      Poista
    2. Huomaa että Tiia joskus ollut Tuomas Jauhiaisen tunnilla, eihän sieltä opi sanomaan muuta kuin hyvä...

      Poista
    3. Ei kyllä ole tasokkaan opettajan merkki se, että nostaa kokemattomalle ratsastajalleesteet 120cm korkeuteen, on sitten kuinka hyvä hevonen alla tahansa... Ja huomaa kyllä että Ella ratsastaa Romulsilla paremmin, Tiialla paljon kovemmat avut. Tosin onhan Romuls Ellan, joten eiköhän se osaa sillä mennä...

      Poista
    4. no, mielesäni 120cm ei ole iso kun ella on hypännyt 105cm kisoissa ja oikeen valmentajan kanssa paljon isompaakin.

      Poista
    5. huomatkaa että ella menee kovalla kuolaimella ja minö ratsastan kumisella kolmipalalla, on siinäkin pieni ero apujen annon kanssa.

      Poista
    6. oon huomannu että ellalla on tasokas hevonen, mut sen ratsastuksesta en taija sanoo mitään. Ne hypänny 105cm ratana ja viellä kisoissa, jooo...

      Poista
    7. 120cm on iso jos kisannut vain 105!!! Ehkä OIKEAN valmentajan kanssa voi hypätä sellaisia korkeuksia...

      Poista
    8. Hei oikeesti mitä välii sillä on TEILLE ihanaiset anonyymit mitä luokkia joku menee kisoissa, miten korkeita hyppää kotona tai kaverin luona, millaset kuolaimet tai apuohjat tai mitävaan!!:D

      Ainii ja tietysti omaa kenttäänsä pitää kaikille antaa ihan ilmaseks käyttöön koska onhan se vaan niin itsekästä jos siitä rahaa pyytää, etkö Tiia tienny?;) :D:D:D:D:D:FF

      Oikeesti anot myötähäpeä on suuri.

      Poista
  6. ihan sairaan kiva postaus! ((:

    VastaaPoista
  7. Nuo sun hiukset on ihanat ja tajusin just että oot oikeesti kaunis! :)

    VastaaPoista
  8. sopii hyvin sulle toi ruskee tukka! :)

    VastaaPoista
  9. MIKSI teillä on okserin takapuomin alla toinen puomi?!? Se on turvallisuusriski! Luulis tuon tasoisen jo tietävän... Eikä tuntia pidettäessä tarvitse puhua tuolleen kimittäen, ärsyttävän kuulosta suoraan sanottuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koska sitä estettä hypättiin molemmista suunnista:D

      Poista
    2. ja mitä mä äänelleni mahdan:D

      Poista
    3. Voi herranjumala, ei Tiia mitä kimitä! Puhuu ihan tavallisesti, pitäiskö sen karjua! :o Mut hei Tiia hyvä postaus! :)

      Poista
  10. Ratsastatko sä tossa viimesessä videossa ? Jos ratsastat, niin sulla näyttäis olevan sama ongelma kuin mulla, eli laukannostossa ulkojalka menee tosi taakse. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ratsatsan ja joo onse vähän problemos

      Poista
  11. Sen kyllä huomaa et luulet taas itsestäsi liikoja. Hyvähyvä huutelet ellalle vaikka hevonen menee risyilqukkaa. Ethä sinä osaa ottaa huonoa kritiikkiä vastaan niin ei tämä tepsi....

    VastaaPoista
  12. Siis mitä ihmettä, musta tuo Ella _hyppäsi_ hyvin nuo esteet, eiköhän tässä Tiian opettamisessa tms. ollu tarkotuksena kommentoida hevosen hyppimistä ja jättää se hevosen hallinta ratsastajan käsiin? Ihme tyyppejä taas kun kaikesta pitää keksiä valittamista; yhyyy kun multa pyydetään kentän käytöstä rahaa ja yhyyy kun Tiia opettaa kehumalla eikä haukkumalla... -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä katoin ihan samaa, että hyvin meni Ellalla. Jos hevonen on ollut vasta noin vähän aikaa niin ei voi vaatiakaan heti aivan täydellistä suoritusta. Ja näytti siltä kuin Ella olisi saanut Romulsin menemään vähän pienemmillä avuilla kuin Tiia:) Ja kyllä se Ellan oikea valmennus taitaa tapahtua siellä Tahkolla eikä Tiian luona.

      Poista
  13. Voi hyvä luoja näiden ihmisten kanssa.. Hevostallinetissäkin pitää oikein kauhistella, siis OMG kun hypätään gramaaneilla. Mua alkaa jo kyrsimään sekä itteni että muiden bloggaajien puolesta nämä ilkeät ja epäasialliset ihmiset. He eivät edes uskalla omalla nimellään tulla sanomaan asiansa, kun pitää vaan epäasiallisesti kirjoitella anonyyminä.

    No mutta Tiia, koita säkin olla välittämättä näistä ja bloggaa jatkossakin samalla tavalla - tätä blogiasi on aina ollut mukava lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janitan kanssa täysin samaa mieltä. Ensimmäinen anonyymi varsinkin on joku tosi katkeroitunu mutta en minäkään meidän kentällä ilmatteeks antais muiden ratsastella vaikkei yhtä hieno ja loistava olekkaan kun teidän kenttä mutta on siihen kuitenkin rahaa uponnu.

      Anonyymien on helppo puskista huudella kun kukaan ei tunnista, niimpä ne katkerat kylän tytöt ja kukkahattutäditki pääsee kertomaan mielipiteitään ja tietysti arvon ht.netin väki.

      Ja turha kenenkään sun ratsastusta Romulssilla on arvostella, eikai ensimmäisen kerran vieraan hevosen kyydissä voi kaikki mennä kuten elokuvissa jos pääasiassa on kipitelly menemään vaan omalla hevosella. Kyllä jokainen omalla hevosellaan osaa ratsastaa koska tuntee sen tavat toimia ja tehdä asioita joten turha inistä jos ei heti pysty vetämään GP:iä ja 160 vieraalla hevosella :D

      Tsemppiä noiden ilkimysten kanssa ! ;)

      Poista
  14. Ihanat hiukset muute (: Ja kiva video (:

    VastaaPoista
  15. Voi hitsi noita ht netin anonyymejä, sotkautuu joka asiaan.. Kaiki kommentoivat siellä sinun ja Romuluksen hyppäämistä gramaaneilla. Minun mielestä se on ihan oma asia että hyppääkö gramaaneilla vai ilman. Omahan päätös tuo on! Jos Ellan valmentaja on sanonut niin niin sehän on valmentajan suusta ja Ella varmaan myös noudattaa sitä. Niin ihan turha niiden mennä sanomaan mitään!
    Kivaa syksyn alkua teillekkin!
    p.s kiva jos voisit käydä kattoo mun blogin! (: www.team-happy.blogspot.com

    VastaaPoista
  16. Ella on kyllä löytäny ihan super hepan!!!!

    VastaaPoista
  17. nauran näille kommenteille:D mutta tervetuloo meillekki ratsastaa jokukerta jos haluut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joohei miellellään tuun, ku se on eka kotiutunu hyvin:)

      Poista
  18. Miksi olet aluerenkaassa jossa minimi vaatimus on 110cm? hyppäät 80-90 ratoja ja kauan on odoteltu kehittymistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas löyty aihe josta valittaa -.-

      Poista
    2. justhan mää menin tahkolla sijottuen 105cm. uskon enemmän sanna backlundin valinta taiton kun sun:)

      Poista
  19. Tiiia onko toi remuls siis ellan uus hevonen on nimittäin aika söppänä ja hyviä hyppäämään ootte molemmat ja remulskin on! :)

    VastaaPoista
  20. Maksaaks joku oileesti kentän lainasta 40€ :Dddd

    Ite voisin maksaa sen jos ois kunnollinen maneesi

    VastaaPoista
  21. Huomaa että ella ratsastaa paljon paremmin kuin tiia, enemmänkin suoraan surkean näköistä helppo c tasoista räpälöimistä, hakeudu tunneille -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tunneillahan mää käynki ainaki kerran vikkossa:)

      Poista
    2. siis sunn kaltases ääliöt sais mennä hoitoo!!!! tiiahan ratsastaa ihan sika hyvin, huomaa ettet seuraaa niiden touhuja, nii että et tiä mitää!

      Poista
  22. Mikä ton hepan oikea nimi on? Onko sukupostissa?

    VastaaPoista
  23. Älkää jaksako aina vain valittaa joka asiasta! Se on ihan tiian ja hänen perheensä asia, ketä päästävät kentälleen. Ei tartte päästää ketään, jos eivät halua, koska siihen heillä on todellakin oikeus.
    Ja vielä, jos tästä blogista ja tiiasta ei löydy muuta kuin valitettavaa, niin kannattaisi vaihtaa jo blogia. On se outoa kun suurin osa ihmisistä kuvittelee olevansa tiiaa parempia.
    Tiia, koita kestää tän valittavan lukijajoukon kanssa! Itse tykkään blogistasi paljon ja mielestäni olet taitava ratsastaja. Ja Voittokin on hieno. Harmittaa sun puolesta, kun muiden iloksi tätä blogia myös kirjoitat niin kaikista asioista vaan valitetaan.

    VastaaPoista
  24. Sun blogias on kiva lukee ja älä välitä noista anonyymeistä! Antaa niiden valittaa sä tiiät mitä sä teet ja teet niinku osaat etkä yhtää enempää. Jatka vaan samaan malliin nii pitkälle pääset :)

    Ja jos kiinnostaa käyks tsiigaa mun blogin http://iituandponies.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
  25. Mua inhottaa että joku valittaa tollasesta.

    VastaaPoista
  26. anonyymit tulee taas tänne pätee :D kiva postaus ja samaa mieltä jonkun aikaisemman kommentoijan kanssa, että olet kaunis ja hiukses ovat ihanat!(: ja hyvä jos (ainakin sun kommenteista päätellen ) osaat nauraa anonyymeille etkä niinkään loukkaannu:):)

    VastaaPoista
  27. kiva postaus:) ihanku jostain oisin lukenu et meette varkauden kisoihin? jos meette nii oisko mahollista saaha videopostaus? ois kiva!:) just kaikki automatkat, rataantutustumiset ja kaikkee muuta hauskaa höpöttely ja sit sekis ois kiva mikä oli siilin kisojen videopostauksessa et arvioisit oman radan siinä videolla:) hyvät syksyn jatkot sulle ja voitolle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ollaan kai menossa sinne:) ehkää;)

      Poista
  28. Tosi kiva postaus! Rtasastatte kummatkin tosi hyvin:)

    tos mun blogi: roosajasuperponi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  29. Kiva postaus :)! Ella menee tosi hyvin Romulsilla :)! Huomaa tosta sun ratsastusvideosta, että oon tottunu menee enemmä sellasilla voiton kaltasilla hevosilla, mutta tietty vieraan hevosen selässä ei vielä osaa käsitellä sitä heti oikein :)! Kivan näköstä menoo joka tapauksessa sulla ja Ellalla :). Ja hyvin opetat!

    VastaaPoista
  30. Voitko katsoa blogini ja liittyä lukijaksi? Linkki: http://venskubloggaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  31. Voi ettää<3<3 toi Ella on niiin onnekas kun omistaa tommosen hevosen! Tollasta oon ittelleni kattellu silmälläpitäen tuleväisuutta. Tosi hienosti menee ja hyvä postaus:) Jos halluut, tsekkaa mun blogi;)

    VastaaPoista
  32. taas saatiin hirvee haloo aikaseksi siitä, että tiian kaveri ratsastaa _heidän_ kentällään... hohhoijaa, hankkikaa elämä.

    VastaaPoista
  33. hyvin meette :)!! tuli just mietittyy et oon lukenu tätä blogii jotain yli vuoden jo :D

    VastaaPoista
  34. Ääää :c mua inhottaa ja naurattaa kyllä noi anot !! varmasti heillä suurimmalla osalla on tunnukset mutta eivät uskalla sanoa kritiikkiä joka loukkaa \taiei täällä niin että joku voi katsoa kuka on kommentin takana ! Anot lukitukseen kohta jos tulee koko ajan ilkeitä kommentteja .. ! :c Mut tää oli tosi kiva postaus ja tällee (: hienosti menitte ja onhan toi eri hevonen ja todellakin erilainen ratsastaa ni mitäs tulevat kommentoimaan.. menisivät itse kokeleimaan (: !

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!