sunnuntai 19. elokuuta 2012

#349 Kuvapostaus: ilman satulaa

MOI! Viime postauksessa lupailin kunnon normipostausta heti kun saadaan kuvia ja eilen saatin. Ne tosin on mitä on, koska Joonas niitä kuvaili kaukaa, kun ei heppojen lähellä allergian takia voi olla. Laitettiin hepat valmiiksi laitumella, koska mentiin ilman satulaa niin tuntu turhalle raahata ne sisälle. Voitto on keksinyt hauskan leikin, että empäs annakkaan kiinni. Se juoksee jonkun aikaa, sitten se vaan antautuu. Ja näin kävi tälläkin kertaa, spurttejen jälkeen se oli ihan valmis lähtemään hommiin. Hyvä kun, perhetuttumme 5-vuotias poika oli katsomassa meidän heppailuja, niin sevaan kun Voitto juoksi karkuun, niin huusi että LASSOTKAA SE KIINNI !


Tarkoituksena oli ratsastaa Voitto vaan aika nopeesti läpi ja hyväntuntuseksi, mutta suunitelmiin tuli muutos kun Voitto oli heti ohjat tuntumalle otettuani niin hyvä, ettei sitä paremmaksi voinut ratsastaa. Joten meninkin sitten vähän raskaammin. Edellisenä päivänä oli ison työn takana saada Voitto hyväksi ja tänään tuli eilisen sinnikkyydestä sitten kiitos, kun heppa toimi super hienosti. Taivuttelin Voiton hyvin volteilla ravissa ja käynnissä, tein pari väistöä ja vähän siirtymisiä. Sitten yleisön pyynnöstä mun piti näyttää kuinka kovaa hevosella pääsee. Ja taas sain tältä 5-vuotiaalta pojalta vähän neuvoja, anna sille piiskaa niin se menee kovaa!  Voitto ei sitten pahemmin halunnut näyttää kuinka kovaa sen jaloista pääsee, joten jäi vähän vaisuksi meidän laukkaspurttimme.  Vielä kun tällä kuskilla oli vähän vaikeuksia pysyä kyydissä..:D 

Vein Voiton takaisin tarhaan ja Pinja ratsasteli vielä vähän, ehdin napsaista senkin loppu talutuksista muutaman kuvan. Voittoa ei ilmeisesti paljoo ratsastus uuvuttanut, koska se otti omatoimisen spurtin vielä laitumella. Juuri oikealla hetkellä, kun oli kamera valmiina!


23 kommenttia:

  1. itsekin oon ysillä, ja mä en oikeesti jaksa käsittää mikä siinä on niin ihmeellistä. ihmiset muuttuu aivan sairaasti varsinkin just ysille päästyään, mut toivon nyt että sullakin edes luonne pysyy aitona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aihä mitä tarkoitat kommentillasi?

      Poista
    2. no lähinnä ulkonäöllisiä seikkoja ja näin.. mutta kaikki ihmiset muuttuu, enkä haluu pahalla sanoo mitään. videopostauksessa oli tosiaan pari ärsyttävää kohtaa, mut olihan se silti ihan kivaa katottaavaa.
      eikä oo mun asia sanoa kellekkään ulkonäöstä, mut mun mielestä oot muuttunut sitten viimevuuoden, ulkonäöllisesti. mut toisaalta vaikee siitä luonteestakaan sanoa, kun en sua tunne ja oot videoilla & netissä varnasti erilainen kuin in real life. :)

      Poista
    3. ja anteeks tuli vanhalla blogilla kun tube auki sillä.

      Poista
    4. Eiks se oo ihan luonnolista että ihmisen ulkonäkö muutuu ihmisen kasvaessa ? Tiiakin on kuitenkin sen ikäinen että murrosikä on vielä kesken ja myös oman identiteetin hakeminen. Ja eiköhän Tiia itse tiedä millainen haluaa olla ja siihenhän ei ole kenelläkään mitään sanomista..

      Poista
  2. Kiva postaus! (: missäs teillä on seuraavat kilpailut? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ens kuussa varmaan vasta, oisko ollu varkaudessa:)

      Poista
  3. oon lifestyle viikolta asti miettinyt että kuka on joonas joten voisitko selventää hiukan ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siellä monta kertaa maininnu, että mun poikaystävä:)

      Poista
    2. aa no olin selvästikki sit missannu sen :D !

      Poista
  4. hei miksi kuvien laatu huonontunu ihan hirveesti? Olen melkeen akusta asti seurannu sun blogia ja harvemmin mitään negatiivistä olen löytänyt. Ja noi uudet hiukset on kivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. missä on huonolaatusia kuvia, kuten tossa sanoin nää on kuvauksellisesti "huonoja" kun Joonas kuvaili ekaa kertaa heppoja:)

      Poista
  5. Kiva postaus! :) Ja muuten hei, elä ota kauheasti stressiä tuosta koulusta, ei se ysiluokka ole sen kummempi kuin muutkaan luokat. Jos sulla kerta on jo suunnilleen ysin keskiarvo niin elä nyt hyvä ihminen stressaa, kyllä sillä pääsee jo vaikka mihin! :)

    VastaaPoista
  6. onks toi voittto laihtunu kun näyttää niin sutjakalle ? :) siis ei pahalla hyvän näkönnhän se on ! :)

    VastaaPoista
  7. Moni ottaa tuosta ysiluokasta niin järjettömän paineen että sitten alkaa pikemminkin suoritukset lipsua ja viimeistään lukioon mennessä on jo ihan loppu (voin sanoa että lukio ja yläaste on kuin leikkikoulu ja oikea koulu toisiinsa verrattuna). Ysi on loppujenlopuksi niin helppo että ei sitä nyt tarvitse mitenkään mahdottomasti päntätä, toki perus huolellisesti tehdä läksyt tms.

    VastaaPoista
  8. Moni ottaa tuosta ysiluokasta niin järjettömän paineen että sitten alkaa pikemminkin suoritukset lipsua ja viimeistään lukioon mennessä on jo ihan loppu (voin sanoa että lukio ja yläaste on kuin leikkikoulu ja oikea koulu toisiinsa verrattuna). Ysi on loppujenlopuksi niin helppo että ei sitä nyt tarvitse mitenkään mahdottomasti päntätä, toki perus huolellisesti tehdä läksyt tms.

    VastaaPoista
  9. tulin siihe tuloksee et blogis lukiat on aika retuja =)

    VastaaPoista
  10. Joku sanoi, että lukio olisi ylä-asteeseen verrattuna oikea koulu. No, kuten jokainen lukion suorittanut voi todeta, lukio ei todellakaan ole vielä rankkaa opiskelua. Ylä-asteeseen verrattuna ero on hirveä, mutta lukiossa ollaan edelleen oppilaita, ei opiskelijoita. Opiskelija olet, kun pääset yliopistoon. Eron huomaa parhaiten ruotsin kielessä, jossa lukio-opinnoista ja aiemmista käytetään verbiä plugga tai läsa, kun taas yliopistotasoisesta opiskelusta studera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun aloittaa jatko-opinnot muuttuu oppilaasta opiskelijaksi eli lukiolaiset ja amislaiset ovat jo opiskelioita.
      Anteeksi pilkun viilaaminen mutta näin on

      Poista
  11. Laitoin sulle s-postia siitä vaihtuvasta kuvabannerista, niinniin osaatkos kertoa millä koodilla sen voisi saada omalle nettisivulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en löydä mistään sitä koodia! Ja en osaa sitä ulkoasustaan kaapata enään :s

      Poista
  12. öö.. mistä oot ostanut noi rsl-hanskat? :) tuli mieleen kun kattelin noita erikoispostauksia.. :D

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!