torstai 12. heinäkuuta 2012

#320 kisoja edeltävä estetreeni ja tahkon kuvauskeikka

Moi! Nyt on vähän postaukset myöhässä, kun eilen meni koko päivä Tahkolla ja sitten illalla vielä omien heppojen liikutus. Joten ei ehtinyt konetta pahemmin availemaan. Eilen menin kevyesti ilman satulaa, ratsastin Voiton kivaksi eestä ja molemmista pohkeista hyvin läpi.




Sitten tiistain estevalmennukseen. Kukaan ei ollut kuvaamassa joten saatte nyt videoita ja aina kun tulee video niin en jaksa selittää niin paljon, koska kyllähän te siitä videolta näätte miten meillä meni. No, kerronpa nyt kumminkin vähän.  Kuten huomaatte oli aika sateinen sää ja kastuttiin alkuverkassa ihan kivasti, meni kaikista vaatteista läpi jne. Onneks sade kumminkin loppu kun oltiin vähän hypätty. Alkuverkka hypyt ei siis ole videolla. Mutta tehtiin pientä kahdeksikkoa ton hymiö kavaletin ympärille. Onnistu ihan hyvin, kun muistin vaan suoristaa ennen kavalettia ja kääntä ulkoavuilla.


Sen jälkeen tultiin nuo radan linjat yksittäisenä, tätäkään ei ole vielä videolla koska satoi. Muuten meni hyvin, mutta toi vesi-shakkiruutu portti oli Voitosta ehkä vähän pelottava ja sen jälkeen piti vähän kiemurella, joten väliin tuli kolme laukkaa vaikka olisi pitänyt tulla kaksi. Eikun uusiksi ja onnistui hyvin. Voitto toimi oikeastaan tosi kivasti ja Rosakin sanoi, että tänään en itse hosunut Voittoa huonoihin paikkoihin ja liian lähelle, jollon hypyistä tulee huonoja. Radat meni mielestäni ihan superhyvin, mutta sitten lopun uusinta harjoitus ei niinkään. Ensimmäistä ei ole videolla, mutta siihen tuli yksi kielto. Joka oli ihan oma mokani kun ei ollut mitään paikkaa. Muutenkin varsinkin viimeiselle okserille tehtävä käännös oli vähän säätämistä. En saa nimittäin ylläpidettyä laukkaa kaarteissa enkä ulkopohjetta läpi, jolloin kääntyminen on tosi hidasta.Hyvillä mielillä kumminkin lähdetään Pieksamäelle hyppämään sunnuntaina perinteiset 80cm ja 90cm.


Eilen aamulla siivosin tallin ja sitten jo pian lähdettiinkin Vicin kanssa Tahkolle. Vici ratsasti siellä muutaman hevosen ja näinpähän samalla pitkästä aikaa Ellaa ja hänen uuden hevosen. Lukekaa Vicin blogista tarkemmin, mutta laitan tähän nyt muutamia kuvia. Oon muute aika tyytyväinen kun sain ihan jees otoksia maneesissakin!  Ainiin Vicin kanssa ihmeteltiin kovasti kun tuntihevosillakin oli kalliit merkkisatulat että harvalla yksityisellä edes semmosia on. Lisäksi kaikilla tallin omistamilla hevosilla oli Eskadronin tai Equilinen huopia. Pakko sanoa, että aivan mahtavat puitteet tuolla olisi käydä ratsastuskoulussa!


r. Reliif
om. Tahko Riding Club

t. Valessa  myynnissä!
om. Sanna Hassinen

Ainiin aletaan tänään äitin kanssa kattomaan noita kirpparijuttuja, joten lähipäivinä eniten tarjonneet saa sähköpostia:)


27 kommenttia:

  1. Näytti tosi kivalta toi teidän meno! :)

    VastaaPoista
  2. missä toi Valessa on myynnissä ? onko siitä mitää ilmotusta ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahkolla, ota vaikka yhteyttä tahkon nettisivujen kautta tai sitten omistajan fb:n

      Poista
    2. Tahkon sivuilla on myynti-ilmoitus! :) Siitä jollekkin pikkuponijunnulle tykkiponi! :)

      Poista
  3. mikä toi pukkilaukkaspurtti oli?? :DD hyvältä näyttäää teidän meno:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto säikähti/innostu ku iskä tuli moottoripyörällä kotiin:D

      Poista
  4. kivan näköst teijän meno! ja onnee sinne kisoihin kauhiasti kisapäivä videopostausta toivoen! :)

    VastaaPoista
  5. Voitto röhkii <3 Unohdatko ikinä sulle annettuja ratsastustehtäviä esim. jos pitää mennä tuolta ja täältä ja sieltä ja tosta ja tulla tänne ja tonne ja tohon tosta noin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ennen unohdin useemmin, nykyään en enään niin usein:D

      Poista
  6. onko teillä nykyään kotona valmennukset:)? Paljonko hyppäsitte? Ja hyvin näytti tuo menevän:) onnea kisoihin:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on kotona ollu jo viimeki kesänä. Oiskohan toi ollu reilua metriä isoimmillaan

      Poista
  7. joo videopostaus!! :D

    VastaaPoista
  8. siiis missäpäin sä asutkaan? :D miten pieni maailma on, tuo valessan omistaja on mun tuttu täältä juankoskelta, täällä kun sukuloin kesät ja joulut :D

    VastaaPoista
  9. Minkä hintasia noi Tahkon tunnit sitten on, kun on noin mageet puitteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksittäinen ratsastustunti, kun satuloi ja purkaa itse (satulointi 10 euroa) = 30 euroa

      http://www.tahko-areena.fi/

      Poista
  10. Minä oon menny tolla Valessalla, kiva poni oli. Juuri semmonen mun tyylinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan ostat itelles kelpo ponin! :)

      Poista
  11. Minun blogissa sulle haaste tai mikälie onkaan ! (:
    http://myirl.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Teillä menee treeneissä ihan sika hyvin (tai ainakin näyttää) ja esteetkään eivät ole mitään pieniä. Siirryttekö muutes milloin hyppäämään kisoihin metrin luokkia? Ja onnee kisoihin! :)

    VastaaPoista
  13. Minäkin menen samoissa kisoissa kuin sinäkin viikonloppuna. Toivottavasti näkisin teidän radan. Oon aina halunnut nähdä sinut ja Voiton livenä :----D

    VastaaPoista
  14. Olipa muuten jotenki todella huomattava ero tossa sun ratsastuksessa, sä maltoit oottaa Voiton kanssa ihan loppuun asti! :) Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
  15. ei muuten kannata kovin pitää niitä luukkuja auki karsinassa mitkä teilläkin on! tallilla millä käyn niin siellä yhdellä hevoselle murtu joku poski tai joku vastaava? niin se piti lopettaa:( aattelin vain sanoa. mutta olet tosi hyvä ratsastamaan! ja voitto ja lilli on ihania!

    VastaaPoista
  16. Ai vitsi, että ois söpö toi valessa <3

    VastaaPoista
  17. juu toi valessa on kyl ihan super! meijän tallilla on nyt! (;

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!