maanantai 30. huhtikuuta 2012

#266 Puomeja ihanassa säässä














ps. katseeni on kaikissa kuvissa jossain missä sen ei pitäisi olla..


Lauantaina kunnostettiin iskän kanssa vähän kenttää, korjailtiin sortumat ja iskä lanasi sen ihan priima kuntoon. Oli kyllä ihana mennä sitten kun kenttä oli super kunnossa! Virittelin sinne muutaman puominkin, tarkoituksena treenata vähän oikeisiin paikkoihin tulemista. Otin ideaa vähän viime aluevalmennuksesta, että tullaan kaarevia ja suoria. Tarkoituksena ei niinkään ollut kiinnittää huomiota siihen että tulee oikea määrä laukkoja väleihin vaan siihen että paikat osuvat kohdalleen.

Kävelin normaalia vähän pidemmät alkukäynnit, sen jälkeen ravailin kevyessä istunnassa pitkin ohjin. Innostuttiin siinä sitten leikkimään Voiton kanssa monte lähtöä Siniä ja Lilliä vastaan :DD Sitten yritin ryhdistäytyä ja aloittaa kunnolla ratsastamisen. Tein vähän erillaisen verkan ja laukkasin kevyessä istunnassa humputellen noiden pitkin ohjin ravien jälkeen. Sen jälkeen vasta otin ohjat tuntumalle ja aloin tystämään ravia. Menin aina yhden neljäsosan kentästä ravissa, sitten taas yksi neljäsosa laukkaa jne. Kummassakin askellajissa tein kulmaan voltit. Voitto oli aika jännitynyt mörköpäädyssä, ja kipitti vaan menemään tuijottaen sinne.

Sen jälkeen aloin tulemaan noita puomeja. Menin niitä ihan random järjestyksessä aika pitkiäkin pätkiä putkeen. Olin aika tyytyväinen koska paikat osu semihyvin kohdalleen ja Voittokin kuunteli ja teki mitä pyysin. Sitten kävelin välissä kunnolla ja uudestaan samanlainen erä. Lopussa vielä harjoittelin sitä askelten laskemista ja Pinja aina tarkisti että laskin oikein.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

#265 Uusi tuttavuus ja tuuppailua

Moi! Eilen oli kyllä tosi kiva ja hevostäyteinen päivä. Aamulla lähdettiin Pinjan kanssa ulkoiluttamaan skopaa ja iskä sitten haki autolla rehusäkin. Kokeillaan nytten Rosan ohjeiden mukaan Racing Fiberline täydennysrehua kauran ohella.












Sitten Ella tulikin meille tunnille ja minä sitten ratsastin heidän toisella hevosella. Toinen kosketukseni ex-ravureihin/lv-hevosiin ja edelleenkin oon positiivisesti yllättynyt(: Rakenneltiin Pinjan kanssa lyhyt ja yksinkertainen rata kentälle. Ravissa mulla oli vaikeuksia ohjata Lakua, Pinja sitten sanoi, että ajattele asiat yksinkertaisemmin kun Voitolla. Sulla on pohkeet ja ohjat, ei mitään ylimääräisiä asetuksia, taivutuksia, ulkoohjia yms. vielä tässä vaiheessa. Ja sitten alkoi toimimaan ja ei enään tarvinut parkua, että mä en osaa ohjata hevosta! Näin ei asioiden varmaan pitäisi olla, mutta esteillä mun oli paljon helpompi ohjata ja muutenkin ratsastaa kun sileellä:D Hypättiin aluksi pieniä ja lopuksi sitten vähän isompaa. Viimeinen okseri olikin 90cm. Laku ei kiellellyt isoille esteille, mutta yhdelle pinkille pystyltä se meni muutamia kertoja ohi. En vaan mahtanu mitää ku se lähti vetämään ohi. Mutta Laku oli ihan sikahieno ja tykkäsin hypätä sillä, toivottavasti saan mennä toistekkin:)






Sen jälkeen kävin nopeasti syömässä kevän ensimmäiset Grilli-makkarat. Ja eikun takasin talliin. Siivoiltiin karsinat ja tarhat, sen jälkeen otettiin hepat sisälle ja hoideltiin ne. Tarkoituksena pitkästä aikaa tuuppailla kentällä. No, kovin vakavaksi tuuppailuksi se ei ainakaan mennyt :D Hevoet aluksi vähän ihmettelivät kun iskä ja Sini lennättivät leijaa aivan kentän vieressä. Kumminkin ottivat yllättävän iisisti, vaikka olisi voinut luulla leijaa niille pelottavammaksi. Ravailin aluksi keventäen isoja ympyröitä esteitten ympärille. Voitto toimi ihan jees, ei tulli mitaan ah ihanaa fiilistä, muttei hermoromahdustakaan. Laukkailin vähän ja vahdin erityisen tarkasti ulkoapuja, ettei laukka pääsisi vaihtumaan ja kannatti, sillä kertaakaan ei vaihtunut ristilaukalle!

Tänään onkin Rosan valmennus meidän omalla kentällä, koska kärry on huollossa. Siitä sitten huomenna tarkemmin;)

 Voitto se vaan nukkui vaikka vieraita hevosia puksutteli kentällä:D

lauantai 28. huhtikuuta 2012

#264 Ilveskö?









Moi! Eilen yritin jo ihan tosissaan rueta postausta väsäämään, mutta sitten tulikin kiire Kyvyt Esiin irtohypytys tapahtumaan talkoisiin. Hoidettiin Pinjan kanssa ensimmäistä ristikkoa ja toista pystyä, ei siinä paljon hommaa ollut mutta oli mielenkiintoista itse vähän arvioida niitä nuori mielessä ja sitten kuunnella osuko omat arviot yhtään tuomareiden kanssa samaan. Tuli myös semmonen fiilis, että tekisi mieli viedä Voitto sinne samalla tavalla arvioitavaksi. Sehän ei ole mahdollista, mutta kumminkin :D

Viime päivinä ei ole tapahtunut mitään erikoista. Ainoastaan pientä ongelmaa on ollut tarhauksen kanssa.. Kumpikaan hevosista ei pysty jostakin syystä olemaan siinä Lillin tarhassa, molemmat kyttää koko ajan metsään, eivät pysty hetkeäkään lepäämään. Lilli ramppaa koko ajan, Voitto otti spurtteja aina välillä.. Meidän täytyi sitten siirtää Lilli sinne Voiton tarhan toiseen päähän. Nyt tilanne on aika rauhallinen, Voitto välillä tuijottelee muttei juokse. Ärsyttää vaan pitää niitä noin pienissä tarhoissa, onneksi kohta pääsevät jo laitumelle! Tarkkaa syytä levottomuudelle ei tiedetä, mutta epäillään Ilvestä siellä metsässä, niitä kuulema on täällä päin. Hevostenkin kimppuun voivat periaatteessa häiriintyneinä hyökätä, eivät kyllä hengiltä varmastikkaan saa, mutta pahaa jälkeä silti.


Kenttä on nyt kokonaan sula ja odotan innolla, että päästään tuuppailemaan kunnolla! Sunnuntaina sitten hypätäänkin ensimmäistä kertaa kunnolla ulkokentällä. Kohta on aluevalmennukset sorsasalossa ja sitten pian jo siellä aluekisat. Nyt yritän ihan oikeasti päivitellä kunnolla tätä blogia, kun nyt on viime päivinä jäänyt koko blogi vähän heitteille.

ps. nyt on skopakorttia(;

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

#263 Ilme galleria -erikoispostaus
















vähän yksipuolista, kun haukotteluja vaan koko ajan :D

maanantai 23. huhtikuuta 2012

#262 Videopostaus kisoista

Moi! Tällä kertaa muistin laittaa tekstityksen, mutta huomatkaa että videossa ei alussa puhuta juuri ollenkaan (: Tällä kertaa tuli vähän erilainen, kun ei pinjan kanssa niin paljoo siellä puhuttu.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

#261 perinteinen postaus estevalmennuksesta



Moi! Nyt vihdoin saan toivottavasti väsättyä teille perinteisen teksti postauksen videolla tämän päivän estevalmennusta. Aamulla kävin viimeisellä mopokortin ajotunnilla, tiistaina sitten ajokoe ja jos/kun pääsen sen läpi niin sitten on kortti taskussa. Sieltä sitten poikettiin pikasesti Suitsisoppiin ostamaan Lillille uusia ohjia ja mukaanhan tarttui minulle Kingslandin softshell, onneksi sentään alekorista;D Heti pääsi testaukseen tänään ja hyväksi totesin.





Sitten pikkuhiljaa ruettiin kotiin tultua hivuttautumaan tallia kohti. Tälläkertaa meille lähti kaverini Henna mukaan auttelemaan. Ehdittiin sitten ennen lähtöä siivota karsinatkin. Voitto oli poikkeuksellisen rauhallinen tänään eikä sähläillyt harjatessa paljoo, vaikka paikanpäällä sitten sitäkin enemmän.. :D

Kanneltiin maneesiin vähän tolppia ja puomeja valmiiksi, sitten käytiin laittamassa hepat valmiiksi ja sillä välin Rosa aloitteli jo maneesissa radan rakennusta. Verkkailtiin itsenäisesti ja huomasi kyllä, että nyt on tullu vähän vaan maastoiltua. Oli sen verran jäykkä, vaikkakin yhteistyö haluinen. Huomasin jo verkassa, että nyt Voitto on normaali, eikä niin reipas kuten nyt saikun jälkeen on ollut. Tietysti kun ei se hyppääminen olekkaan enään niin kiihdyttävää jne. niin ei sitä sitten turhia jaksa hötkyillä. Tykkäsin kylläkin enemmän reilusti eteenpäin pyrkivästä kun vähän tahmeasta Voitosta. Kokeillaan Rosan ohjeiden mukaan vähän saada reippautta muuttamalla ruokintaa.

Verkkahypyt otettiin perinteisesti ekana ristikolle, sitten pystylle ja lopuksi okserille. Paikat yms osu ihan hyvin kohdalleen. Sen jälkeen tultiin rataa n.80cm korkuisena, joka sekin meni kohtalaisesti. Voitto oli vähän löysä ja nyt kun en ole tottunut ratsastamaan löysällä hevosella oli homma vähän hakusessa. Askelten laskeminen muuten onnistui nyt hyvin! Sen jälkeen tultiin vielä kerran ehkä pikkasen isompi rata, jossa oli vähän epäkohtia, joten korjattiin vielä nuo linjat.

Palautteeksi ja korjattavaksi tulivat nyt käteni. Minun pitää myödätä vähän enemmän eikä lopettaa myötäystä liian aikaisin. Tämmöisillä kevyillä treeneillä sitten kohti huomisia kisoja. Vähän mietityttää miten Voitto jaksaa kaksi luokkaa, kun ei ollutkaan tänään mikään älyttömän reipas. Mutta eiköhän se kisoissa innostu ja täytyy itse vain osata ratsastaa taas vähän tahmeammala hepalla(:

perjantai 20. huhtikuuta 2012

#260 vihdoin!



argh tästä unohtu ne tekstitykset, mutta pahoittelen tässä päivtystaukoa ja yritän taas rueta panostaan bloggaamiseen

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

lauantai 14. huhtikuuta 2012

#258 Aluevalmennukset









Moi! Eilen oli siis aluevalmennukset kuten otsikosta jo huomaattekin :D Osa varmaan lukenut facebookista, että meni hyvin ja huima parannus viime kertaan ainakin! Emmi oli videoimassa meidän kameralla ja kuvat on sitten Sonjan ottamia.

Ella oli meillä aamuapäivästä tunnilla. Sillä välin kun Pinja piti Ellalle ja Putelle tuntia minä siivoilin tarhaa ja rämmin lammen rantaan ottamaan kuvia joutsenista:D En edes halua kuvitella minkälaisessa kunnossa niiden tarhat on, jotka eivät niitä ollenkaan siivoa. Me siivotaan ne ainakin kerran viikossa ja kumminki hirveessä sotkussa. Puhistin varusteet ja pakkailin siinä samalla sitten, ettei lähtökiireissä tarvitsisi enään semmosia tehdä.

Oltiin perillä taas ihan hyvissä ajoin ja ehdittiin katella siinä edeltävää ryhmää. Tehtävät näyttivät suhteellisen haastaville:D Alettiin sitten joku 20min ennen ryhmän oikeaa alkamisaikaa laittaa heppoja valmiiksi ja sitten käveltiin kentällä semmosessa ihanassa sohjossa. Meidän ryhmä olikin varmaan 10-20min myöhässä, joten tulipahan ainakin kunnon alkukäynnit. Maneesiin päästyämme hölkkäiltiin vähän kaikissa askellajeissa itsenäisesti, sen jälkeen sitten alkoi ohajttu sileen tehtävä. Tykkään Sannan tyylistä, kun aina on joku sileen tehtävä tai puomi/kavaletti tehtävä ennen hyppäämistä. Tänään jatkettiin vähän samoilla linjoilla kun viime aluevalmennuksissa. Ympyrällä käänneltiin ja väänneltiin hevosia ihan joka suuntaan. Etuosaulos asetus sisälle, takaosa sisään asetus sisälle jnejne.. Sitten väleissä aina suoristus ja eteen. Voitto toimi aika kivasti, mutta videolta huomaan että mun kädet on ihan kamalasti:D Kiva muuten kun katolta tippui lumia ja kuulu semmonen hirmu ryske niin hepat vähä pelkäs sitä.

Sitten alettiin hyppäämän. Tosta videolta voittekin katsoa miten noi tehtävät meni. Tärkeetä ois ollu saada puomin/esteen päällä jo oikea laukka ja välillä se onnistuikin. Niin muuten ennen valmennusta päätin, että nyt ihan oikeesti muistan Rosan neuvot koko valmennuksen ajan. Ensimmäinen paikka ja ratkasu minkä nään niin toteutan sen, enkä lähde vaihtamaan ja säätämään sitä miljoona kertaa ennen estettä. Plus autan hevosta loppuun asti, enkä heitä ohjia ja kaikkea tukea pois jos tuntuu, että nyt tullaan huonosti. Onnistuin mielestäni paremmin kuin hyvin noiden toteuttamisessa! Kun puomitehtävien okseria nostettiin, ihan huomaamattani aloin lietsoa itselleni että joo nyt me ei päästä enään tosta yli ku se on noin iso. Onneksi sitten tulin järkiini ennen hypäämmistä ja kertakaikkiaan unohdin, että sitä estettä on nostettu. Kuten Rosa sanoi, vaikka esteet nousee niin ratsastuksessa ei mikään saisi muuttua. Ei minua se korkeus itsessään hirvitä, en koskaan ole potenut rimakauhua. Mutta kun "pelkään" että Voitto kieltää siihen, vähän vaikea selittää mitä mä siinä muka sitten edes jännitän:D

Kumminkin oon tosi tyytyväinen noihin alun puomitehtäviin! Sen jälkeen alettiin tulemaan tota kavalettiä leikaten, josta kuusi laukkaa okserille. Tehtävässä oli pääasiana että kaveltille ei tulla suorassa vaan "leikaten". Ei olla ikinä ennen tultu noin leikaten edes puomeja, mutta sehän sujui ihan hyvin. Löysin paikat ihan kivasti, lukuun ottamatta sitä yhtä kieltoa ja pudotusta. Välillä tuli kyllä vähän väärä määrä laukkoja, mutta niitä sitten hiottiin vielä lopussa. Olin jotenkin ehtinyt jo unohtaa, että lasken väärin noi laukat esteitten välillä. Ja sehän sitten tuotti vähän ongelmia, siitä kun Sannalle sanoin. Niin Sanna tokaisi: "ne on opeteltu jo ratsastuskoulussa". Mutta ei mulle oo kukaan koskaan opettanut laskemaan, eikä sitä ole juuri Lillinkään kanssa valmentautuessa treenattu tai kiinnitetty huomiota. Martan kanssahan viime vuonna tuli tämä ongelma esille ja nyt kun muisteltiin niin lasken aina sen alastulon yhdeksi laukaksi. Eli minun pitäisi laskea hyppy-yksi-kaks-kolme.. Osaittain johtui varmaan tuostakin se, ettei ihan aina ollu oikea laukkamäärä välissä kun ei mun laskut pitäneet paikkaansa. Ärsyttävää, nyt pakko opetella ja kyllähän se sitten onnistui kun laskin tolla tavalla.

Käveltiin maneesissa loppukäynnit ja sen jälkeen kärryn luokse laittamaan kylmiä. Sonja piteli Voittoa ja minä laittelin kylmiä. Voitto oli kerrankin ihan flekmaattinen eikä liikehtinyt hermostuneesti :D Voitto on nyt oppinut, että valmennuksen jälkeen pitää saada jotain herkkua ja voi että kun se katteli koko ajan missä hänen herkut on. Eikä meillä ollu mitään herkkuja mukana, omat eväsleivätkin oli syöty jo. Kotona sitten purettiin hepat ja laitettiin vielä muutamaksi tunniksi tarhaan lämpimien kanssa.

Huomenna onkin sitten ne kisat. Ei jännitä vielä yhtään, vähän pelottaa että muistetaanko me ottaa kaikki tavarat ja lippulappuset mukaan. Päivittelen sitten heti facebookissa miten meni ja hyvällä tuurilla saatte jo huomenn postauksen(:

Sitten kaikki vapaaehtoiset saisivat väsäillä meille bannerin. Ohjeiksi en muuta anna, kun että hyppykuva painotteinen. Leveä. Otsikoksi Voitto kotiin, tehkää mielellään kaksi versiota, jossa toisessa ei lue ollenkaan Voitto kotiin ja toisessa lukee. Värimaailma aika rauhallinen, mutta keväinen. Kiitos kaikille yrittäneille(: Voi vaikka laitella sitten mailiin tiia.suomalainen@dnainternet.net