sunnuntai 19. helmikuuta 2012

#227 Pitkästä aikaa oman hepan selässä







ja sitte toine innostu :3 Joo anteeksi mun istunta!




Aina kun on vaan omilta kiireiltä ehtinyt niin oon katellu ypäjältä tätä suoraa lähetystä. Tosi hienoa,että tämmönen on saatu nettiin! Ja jos joku ei vielä tiennyt niin hevosia.comista löytyy tuo livelähetys.


moi! Eilen pääsin viikon flunssan jälkeen Voiton selkään. Pinjahan on Voitolla mennyt vapaapäivää lukuunottamatta joka päivä, joten se on liikkunut ihan hyvin kumminkin.

Rälläiltiin moottorikelkalla pulkkaperässä eka muutama tunti pellolla, sen jälkeen heiteltiin halkoja (tai pinja niitä enimmäkseen heitteli, mutta silti..) ja sitten vielä hepan selkään vähän kumminkin kipeänä. No hyvin meni kaikki ja Voitto oli ihana!

Iskä oli aurannut kentän ja pohja saattoi tuntua vähän liukkaalle hevosista, sillä ne olivat aluksi jännittyneitä molemmat, mutta kun huomasit ettei se ole liukas niin sitten rentoutuivat. Voitto tutki aivan ihmeissään puomeja, jotka Pinja oli meille viritellyt. Sen oli koko ajan käveltävä niiden yli tai muuten vaan hengailtava puomien lähellä :D Aluksi humputtelin ravia pitkin ja puolipitkin ohjin. Menin muutaman kerran ravipuomit ja sitten istahdin piitkästä aikaa hetkeksi harjotusraviin ja Voitto kulki ihan hyvin  :)

Laukkasin sitten kerran kentän ympäri, jonka jälkeen tulin kaksi kertaa putkeen laukkapuomin, kävelin taas ja tulin vielä kerran. Sitten sama toiseen suuntaan. Etäisyydet sopi täydellisesti vähän niinku itsestään, viimestä lukuunottamatta, joka jäi vähän kauaksi. Voitto oli ihan reipas, muttei mikään innostunut, kunnes aloin loppuraveja ravaamaan. Voitto lähti semmosta tahditonta ravia päästelemään, juurikun ajattelin että äiti saisi jonkun kivan kuvan kun Voitto kulki alkutunnista niin nätisti :D Käytiin vielä tiellä kävelemässä loppukäynnit.

Ihanaa kun rupeaa Voitto olemaan kunnossa! Vähän reilun viikon päästä saisi rueata jo hyppäämään! Menipäs nopeeta tämä saikku.

Minkälaista erikoispostausta toivoisitte?

12 kommenttia:

  1. Oi kiitti ku laitoit ton ypäjä jutun tohon! meen heti kattomaan (;

    VastaaPoista
  2. Jep! Vois alkaa itekkin kattomaan :)

    VastaaPoista
  3. Vois kyllä kattoo tuota ypäjää :)! Jos tulis erikoispostauksena sun ja voiton ekastahyppykerrasta saikun jälkeen ?

    VastaaPoista
  4. Vähä kätevä toi Ypäjä juttu :D Kiitti ku kerroit!
    Ja erikoispostausta... hmmm... no en nyt keksi mitää erikoist. Ihan vaan kuvia/videoita ratsastuksesta on kiva kattoo. Eiku hei nyt keksin, ku näin yhen tyypin blogissa tälläsen:

    Päivä 1 - Toivelistani
    Päivä 2 - Tavoitteet ratsastuksessa
    Päivä 3 - Varusteet jotka otan mukaan kilpailuihin
    Päivä 4 – Mitä hevoseni syövät
    Päivä 5 - Varusteeni
    Päivä 6 - Hevosblogeja joita luen
    Päivä 7 - Unelmahevoseni
    Päivä 8 - Saavutuksia
    Päivä 9 - Lempimerkkini
    Päivä 10 - Unelmatallini

    Tollanen olis kiva jos tekisit (ellet oo jo tehny :P)

    VastaaPoista
  5. Jee, munki mielestä kivaa ku pääsette hyppää =D :)
    Jotenki tulee mielee et olisit käyttäny kaikki erikoisetjutut mut aina on kiva kattoa pitkää videota missä puhelet ym teet tallijuttuja :)

    VastaaPoista
  6. joku video postaus hevostenkaa :D tallin ja piha piirin esittely (: tai huone postaus (;:

    VastaaPoista
  7. luin joskus jotain sun vanhaa postausta jossa kerroit ratsastusvirheistäsi, sanoit siellä että on todella harvinaista sinulla kantapäät ylhäällä mutta mites nykyään. Olen katsonut monia kuviasi ja kaikissa meno tälläistä? ei pahalla mitenkään, hieno blogi ja hienot hevoset :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, keventäessä varsinkin nousee nykyään kantapää :/ Pitääpä yrittää korjailla ;)

      Poista
  8. Tuo huopa on kyllä niin kivan näköinen! :)

    VastaaPoista
  9. aivan mahtava toi uus banneri! tosi tyylikäs ja kiva :)

    VastaaPoista
  10. Aattelin vaan tällasta postaus ehdotusta, että kerrot miks teit blogin, ja miten varovainen oot yksityisyydestä, entä miten sun vanhempas suhtautu blogiin ja jne. Mut toi oli vaa ehotus :)

    VastaaPoista
  11. Tolla Voitolla taitaa olla aika hienot liikkeet, vai? Ja erikoispostaus vois olla vaikka joku kouluvalmennusjuttu... :)

    VastaaPoista

LUE NÄMÄ ENNEN KUIN KYSYT!
♥ Blogin sivupalkista löydät vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sivupalkkia kannattaa muutenkin tutkailla sillä siellä on paljon hyödyllistä tietoa!
♥Voitosta löydät lisätietoja täältä, minusta täältä ja muista eläimistämme täältä.
♥ Ennen kuin toivot erikoispostauksia, voit käydä täältä katsomassa olemmeko jo toteuttaneet sen.
♥ Kuvaamme pääasiassa Canon 7D -kameralla sekä Olympus E-PM2 -kameralla. Canonissa objektiinä toimii Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja Olympuksessa Olympus M.Zuiko Digital 45mm f/1.8. Videot kuvaamme yleensä Olympuksella.
♥ Muokkaan videot nykysyin iMoviella ja kuvat sekä bannerit Adobe Lightroom 6:lla sekä Adobe Photoshop Premierillä



KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!