tiistai 28. helmikuuta 2012

#233 Maailmalle olet vain joku, mutta minulle olet koko maailma.

pitkin ohjin kävelyiden jälkeen ravaan aina muutaman kiekan pitkin ohjin ja sitten vasta aloitan työskentelyn lyhyin ohjin.

















Moi! Menin eilen ilman satulaa tarkoituksena vähän taivutella ja saada Voitto vetreäksi, sillä oletin että olisi vähän jäykkä ja jumissa viikonlopusta. Mutta ei ollut jäykkä, eikä jumissa vaan oli aivan mahtava! Se on ollut nyt kolme päivää putkeen ihan huippu ja eilinen vielä kruunasi kaiken. Otin ohjat käteen ja heppa kulki jo heti alkuun tosi kivasti, työstin vähän ja tuli ihan tosi hyvän tuntusia pätkiä.
4

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

#232 Kouluvalmennus


Jotta saisi ruokaa ennen valmennusta, on otettava "konipussi" käyttöön.


Moi! Nyt on kyllä ollut semmonen teho viikonloppu, lauantaina hypättiin ja tänään Korholassa Ellun koulutunti. Aamulla piti herätä jo melko aikaiseen, kun oli ah, niin ihana ripariin liittyvä kirkko. No, sieltä kun selvisin kotiin ruettiin jo pikkuhiljaa lähtemään, varattiin aikaa vähän enemmän kun aateltiin ettei ole ihan rutiinit vielä muistissa.

Pakkailtiin ekana tavarat ja käärin pinteleitä siinä Pinjaa odotellessa, sitten otettiin hepat sisälle. Hoideltiin kaikessa rauhassa, vähän kyllä meinasi paniikki iskeä kun kuljetussuojia ei löytynyt mistään. Sitten tajusin käydä tsekkaamassa kopista ja sieltähän ne löytyi, huh! Sitten lievää paniikkia aiheutti koppi, sillä yksi rengas ei pyörinyt.. Onneksi iskä oli tulossa mukaan ja se sitten vähän paukutteli ja sai kun saikin renkaan pyörimään.

Lastaus, matkustus, purkaminen sujui ihan kun oltaisi joka päivä kuljeteltu heppoja, ei ollut siis saikun aikana keneltäkään unohtunut mikään :D Paikan päällä alettiin heti laittamaan heppoja. Äiti auttoa minua Voiton kanssa ja iskä Pinjaa Lillin kanssa. Voitto käyttäytyi aika levottomasti, eikä olisi malttanut pysyä paikallaan. Olin jo toivonut, että olisi tuosta tavasta päässyt saikun aikana;) Sitten hieman mietintää aiheutti, se miten pääsen selkään. En olekkaan tainut kertoa, että minulta varmaan murtunut häntäluu tai tosi pahasti tärähtänyt. Kaksi viikkoa sitten kaaduin rinteessa aika pahasti, no se kipu meni jo melkeen ohi, mutta sitten viikon päästä Pinjan kanssa vedettiin toisiamme pulkassa moottorikelkalla hyppyryreistä/pompuista niin siinä sitten tärähti uudestaan. Nyt ei meinaa millään helpottaa.. Normaalistihan nousen selkään korkealta jakkaralta, silloin ei kipua tunnu kuten ei ratsastaessakaan. Eilen äiti kumminkin punttasi minut selkään ja kipu oli valtava, nyt halusin välttää sen kivun ja mietimme siis miten minut saataisiin selkään ilman punttaamista. Korholassa kun ei ole niin korkeita jakkaroita, kun meillä kotona.

No, iskä sitten laittoi kädet niin että menin niille seisomaan ja nousin siitä sitten selkään. Eikä sattunut yhtään, jes! Ehdittiin siinä Pinjan kanssa maneesissa kävellä ja vähän pitkin ohjin ravaillakkin, ennen kun Ellu tuli. Aloitettiinkin sitten väistötehtävällä käynnissä, tuossa videolla näkyy vähän sitäkin tehtävää. En ole pitkään aikaan mennyt kunnolla väistöjä, joten oli vähän hankalaa. Kädet seilailivat vähän missä sattuu ja poikitin Voittoa liikaa. Saatiin sitten molempiin suuntiin muutama kiva väistö. Toisella pitkällä sivulla tehtiin siis käyntiväistöä uralla, välissä suoristus ja sitten pitkän sivun loppuun taas samalla tavalla käyntiväistöä. Toisella pitkällä sivulla sitten kevyessä ravissa isot ympyrät.

Sitten pikku kävelyt väliin ja molemmat omille pääty-ympyröille laukkaamaan. Laukkaa en olekkaan noin kunnolla kotona mennyt, joten siihen nähden sujui oikein hyvin. En laittanut kannuksia ollenkaan, olisi kyllä pitänyt sillä Vote oli vähän hidas jalalle. Laukkojen jälkeen vielä kevenneltiin vapaasti maneesissa, mutta Ellu silti katsoi ja neuvoi. Voitto alkoi jo vähän väsähtämään, mutta sain sen silti kulkemaan aika kivasti ja "viipymään askeleessa".

Ei ihan kaikki taidot ollu kumminkaan unohtunut ja olin tyytyväinen itseni lisäksi superheppaanOmiin virheisiini vielä vähän. Ohjat valuivat koko ajan liian pitkiksi ja muutenkin oli kyynärpäiden ja nyrkkien kanssa vähän ongelmaa. Kädet seilailivat muutenkin vähän liikaa. Sitten varsinkin laukassa Ellun huomautettua tajusin että istun ihan vinksallaan siellä selässä varsinkin oikeassa kierroksessa. Itse olen tyytyväinen ettei ryhdistä tarvinut mainita kertaakaan, sensijaan kevensin vähän liian voimakkaasti ja korkealle.Tuli kyllä aikamoinen tehopläjäys tunti, kun oltiin Pinjan kanssa ihan kahdestaan.

Valmennuksen jälkeen kapusin kipeillä pohkeilla ja murtuneella häntäluulla alas hevosen selästä. Iskä vei satulan jo autoon ja minä heitin loimen Voitolle. Taluteltiin jonkun aikaa maastakäsin heppoja ja sitten vietiin ne solariumiin. Lilli ekana, sillä välin Voitto odotteli "hoitohuoneessa" ja sitten vaihdettiin. Voitto kyllä nautti tosi paljon solariumissa olosta! Laiteltiin hepat matkustus kuntoon ja lähdettiin kotiin päin. Käytiin vielä abc:ltä ostamassa hampurilaiset ja ranskiksia kotiin :D

Kotona laitettiin hepat käytävälle+hoitokarsinaan. Viriteltiin kylmät ja siivottiin karsinat. Olen tainut unohtaa mainita Voiton selässä olevasta patistakin. Voitolla oli jonkun aikaa sitten pieni patti selässä ja nyt se on "levahtanut". Näytin sitä sitten Ellulle ja sanoi ettei mitään hätää kun kulki noin hyvin, että ei se kipeä ole. Laittelen siihen nyt vähän aikaa Arnikaa ja katsotaan mihin suuntaan lähtee menemään. Hepat sai syödä sitten siinä välissä ja sen jälkeen otettiin kylmät pois ja laitettiin lämpöset tilalle.

Sovittiin sitten Ellun kanssa alustavasti, että mennään ensi viikonloppunakin sinne treenailemaan. Tämän hetken suunitelmien mukaan Venla ja Nasukin tulisivat meidän kanssa samaan ryhmään :)
14

#231 Kaksi hyppyä! kuvia+videota





Voitto kulkee luotiviivan alla satunnaisesti




Kylmät jalassa




Kuten kuvista voitte jo päätellä hyppäsin eilen vähän Voitolla, jotta tänänn sitten kouluvalmentajamme Ellu katsoisi että onhan varmasti puhdas ja liikkuu hyvin. Voitto oli aika innoissaan ja selvästi tykkäs =)


12

perjantai 24. helmikuuta 2012

#230 Kuka täällä oikeen hölmöilee, minä vai voitto?




Moi! Voitto on ollut nyt viime päivinä vähän hölmö :D Toissa päivänä oli hieronta ja  Voitto vaelteli käytävällä ja kerran jakkara mahan alla eiheutti läheltä piti tilanteen, no pääasia oli että heppa tuli hyvin hierottua eikä löytynyt isompia jumeja.

Eilen sitten kävelyteltii heppoja vaan vähän ja Voitto oli aika hepuli. Ei jaksanu ees laittaa kentälle valoja ja sen takia olivat normaaliakin riemukkaampia :D

Tänään sitten lähdettiin heti koulun jälkeen maastoon kävelemään, tai no maastoon ja maistoon. Käveltiin pyörätietä pitkin mamman ja papan luokse (eli mummo ja ukki) matkaa kertyi reilu 4km ja oli kyllä aika vauhdikkaat tunnelmat, vaikka käveltiin oikeastaan vaan. Alkumatkan Voitto yritti kääntyä kotiin päin, sitten oli hieman ongelmia ylittää iso asfalttitie, kun siinä oli ne auton urat sulana eli olivat pelottavan mustat.  Ja heti eka auto mikä meni ohi, oli tietysti mukavan rämisevä rekka :D No, ihan hyvin meni kunnes päästiin mamman ja papan pihaan ja sieltä sitten kotiin päin.

Oltiin kävelemässä pihatietä pitkin kun siitä edessä olevalta tieltä menee traktori joka auraa lunta, ei edes linkoa vaan vain auraa. No, Voitto vetää semmosen keinuhevospukin ja lähtee laukkaamaan sinne tielle. Saan sen pysäytettyä, mutta just se matka kun pitää mennä tien viertä niin Voitto vetää keinuhevoslaukkaa tien toiselta puolelta toiselle. En sitten hirveästi voinu pidättä tai käske, kun Voiton meno vaan paheni kun komensin tai pidätin sitä. Onneksi ei tullut yhtään autoa juuri silloin! Päästiin turvallisesti pyörätielle, mutta eihän siinä vielä kaikki.

Kun piti kävellä, Voitto ravasi vaikka kuinka otin puolipidätteitä yms. Sitten Pinja ajatteli, että anna sen ravata niin siinäkös menee. Voitto sitten päätti laukata silloin kun annoin sen ravata.. Edettiin sitten semmoista piafferavia kohti kotia, kunnes tuli potkukelkkailija, jolla oli vielä pieni lapsi potkukelkassa. Tajusivat ihanina ihmisinä pysähtyä! Melkeen päästiin jo niiden ohi, kun Voitto veti kunnon pukin niitä kohti. Sillon rupes jo vähän mullakki keittämään yli :DD Loppumatka meni onneksi ongelmitta.

Muuten ensi viikolla saadaan alkaa jo hyppäämään ja perjantaina 30.3 mennään kevennettyyn aluevalmennukseen! IHANAA!
8

torstai 23. helmikuuta 2012

#229 Lillin kanssa koettuja hetkiä

Hei! Päätin kirjoitella nyt vähän perheemme toisesta ponista Lillistä. Lillihän on tällä hetkellä pikkusiskoni Pinjan poni ja heidän kuulumisia voitte lukea Pinjan blogista. Vanhemmista postauksista varmaan olette huomanneet, että kerroin tässä blogissa myös Lillistä. Mutta Pinjankin innostuttua bloggaamisesta, teimme molemmat omat blogit omille hevosillemme.

Lillihän oli ennen Voiton tuloa meidän molempien käytössä. Ratsastimme, valmentauduimme ja kisasimme vuorotellen. Ratsastusvuorot oli jaettu niin, että menimme joka toinen päivä vuorotellen. Estevalmennukset mentiin vuoro viikoin, mutta kouluvalmennuksissa käytiin molemmat joka viikko. Kisoissa menimme molemmat aina yhden luokan. Mutta tästä minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa :D Tarkoitukseni oli kertoa hyviä muistoja siitä ajasta kun menin viellä Lillillä säännöllisesti.

13.2.2012 ekat kisat!
Ensimmäiset kisat Lillillä. Mentiin molemmat 70cm, kisat olivat Pikkupihalla ja ei ne kyllä olleet varsinaisesti kisat vaan rataharjoitukset. Mutta Lilli oli tykki, se meni just sinne minne ohjattiin ja hyppäs sen mitä nenän eteen laitettiin =) Molemmille sis nolla radat ja minulla taisi olla vielä luokan nopein, vaikkei luokassa sijoituttukkaan.


20.3.2010 Korhola
Toiset kilpailut, eka 80cm rata. Pinja oli mennyt alle taas puhtaan 70cm ja sitten minä hyvillä mielin radalle, tein aika tiukat tiet ja voittohan sieltä tuli :) Oli kyllä ihan huippua ja tosi kannustavaa, mentiin siinä


4.6.2010 Kimmon aluekisat
Kuten kuvasta jo voitte päätellä voitin Lillin kanssa luokan ja Pinja sijoittui Lillillä samassa luokassa viidenneksi. Luokka oli siis 80cm. Lilli oli kyllä semmonen rusettimangneetti ku sille päälle sattui, poni nimittäin kääntyy tosi tiukasti ja hyppää oikeastaan mitä ja mistä vain + hoitaa itse että askeleet sopii kohdilleen :D



Tapsan seurakisat
En muista milloin nämä kisat olivat, mutta taisivat seurakilpailut olla. Minä menin 80cm, jota ennen Pinja oli mennyt puhtaasti 70cm radan, jossa kaikki 0vp sijoittuivat. Lähdin siis hyvillä mielin radalle. Lilli oli aika villinä ja kuten alimmasta kuvasta näkee, niin poni vei välillä vähän :D
Voitettiin kumminkin luokka, vaikka rata olikin vähän sähellystä. Uusinta rata alkoi juuri ja en muistanut rataa kunnolla, olin ohjaamassa väärälle estelle, tajusin virheeni tyyliin askeleen ennen kun Lilli lähti hyppäämään ja ehdin kääntää sen pois. Ratsastuksellisesti aika sähelö rata, mutta nopea se taisi olla kun voitettiin!;)



Sorsasalon aluekisat 9.5.2010 
Menin minun ekan 90cm luokan sorsasalossa. Pinja oli mennyt alle taas 70cm tai 80cm puhtaalla radalla sijoittuen. Mekin sitten vedettiin nolla rata ja ajan perusteella oltiin kolmansia. Tässähän on vielä semmonen hassu juttu, että sitten kun Pinja meni Lillillä ekan 90cm niin sekin oli kolmas!




Leirit 14.-16.6.2010 ja 21-24.6.2010 ♥

Elikkä oltiin Tuomaksen yksäreille tarkoitetuila leireillä Pinjan kanssa molemmat. Ekalla leirillä minä ratsastin Lillillä, mutta Pinja oli silti mukana ja toisella sitten toisin päin. Oli kyllä mukavat leirit ja opittiin tosi paljon uutta.
estevalmennukset
En ihan oikeasti muista sellaista estevalmennusta mikä olisi mennyt huonosti. Vaikka kuulostaakin mahdottomalle Lilli ei oo koskaan kieltänyt kanssani valmennuksissa! Sen kanssa oli aina ilo treenata ja jokaisen valmennuksen jälkeen oli onnistunut fiilis.


Kouluvalmennukset
Kouluvalmennuksista en voi sanoa ihan samaa, sillä ne eivät aina menneet ihan niin hyvin. Lilli ei olekkaan ihan niin automaatti enään sileellä, eikä mene ajatuksen voimalla muotoon, mutta hienohan se silti on :) Lilliltä pitää osata vaatia oikealla tavalla sillä se luistaa helposti kaikesta työstä, jos vaan kuski sen sallii.


Lilli ensimmäistä kertaa ulkona uudessa kodissa

Lillin muutto
Lillihän muutti meille sitten omaan pihaan valmentajalta "lainaan" saadun Iita shettiksen kanssa. Aluksi tamma oli aika stressaantunut jouduttuaan eroamaan isosta laumasta, mutta loppupeleissä meni kumminkin aika hyvin :) Oli ihanaa kun vihdoin oli oma poni omassa tallissa.


Tässä varmaan viimeisiä hyppyjä Lillin kanssa.

Kuva viime talvelta kun Pinjalla oli jalka paketissa. Luulin, että olisin oppinut ratsastamaan vähän enemmän ja saisin vihdoin Lillinkin kulkemaan kunnolla, mutta ei :D Menen nykyään tooosi harvoin Lillillä ja viime ratsastuksesta varmaan oikeasti se vuosi kohta mennyt.

Nyt toivotaan kaikki, että saikku on tehnyt tehtävänsä ja Lillistä tulee vielä esteponi !


10

tiistai 21. helmikuuta 2012

#228 Eilen tehtiin pikasesti VIDEOPOSTAUS

39

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

#227 Pitkästä aikaa oman hepan selässä







ja sitte toine innostu :3 Joo anteeksi mun istunta!




Aina kun on vaan omilta kiireiltä ehtinyt niin oon katellu ypäjältä tätä suoraa lähetystä. Tosi hienoa,että tämmönen on saatu nettiin! Ja jos joku ei vielä tiennyt niin hevosia.comista löytyy tuo livelähetys.


moi! Eilen pääsin viikon flunssan jälkeen Voiton selkään. Pinjahan on Voitolla mennyt vapaapäivää lukuunottamatta joka päivä, joten se on liikkunut ihan hyvin kumminkin.

Rälläiltiin moottorikelkalla pulkkaperässä eka muutama tunti pellolla, sen jälkeen heiteltiin halkoja (tai pinja niitä enimmäkseen heitteli, mutta silti..) ja sitten vielä hepan selkään vähän kumminkin kipeänä. No hyvin meni kaikki ja Voitto oli ihana!

Iskä oli aurannut kentän ja pohja saattoi tuntua vähän liukkaalle hevosista, sillä ne olivat aluksi jännittyneitä molemmat, mutta kun huomasit ettei se ole liukas niin sitten rentoutuivat. Voitto tutki aivan ihmeissään puomeja, jotka Pinja oli meille viritellyt. Sen oli koko ajan käveltävä niiden yli tai muuten vaan hengailtava puomien lähellä :D Aluksi humputtelin ravia pitkin ja puolipitkin ohjin. Menin muutaman kerran ravipuomit ja sitten istahdin piitkästä aikaa hetkeksi harjotusraviin ja Voitto kulki ihan hyvin  :)

Laukkasin sitten kerran kentän ympäri, jonka jälkeen tulin kaksi kertaa putkeen laukkapuomin, kävelin taas ja tulin vielä kerran. Sitten sama toiseen suuntaan. Etäisyydet sopi täydellisesti vähän niinku itsestään, viimestä lukuunottamatta, joka jäi vähän kauaksi. Voitto oli ihan reipas, muttei mikään innostunut, kunnes aloin loppuraveja ravaamaan. Voitto lähti semmosta tahditonta ravia päästelemään, juurikun ajattelin että äiti saisi jonkun kivan kuvan kun Voitto kulki alkutunnista niin nätisti :D Käytiin vielä tiellä kävelemässä loppukäynnit.

Ihanaa kun rupeaa Voitto olemaan kunnossa! Vähän reilun viikon päästä saisi rueata jo hyppäämään! Menipäs nopeeta tämä saikku.

Minkälaista erikoispostausta toivoisitte?
12