tiistai 31. toukokuuta 2011

#103 Klinikka reissusta + ostoksia

Moi! Eilen lähdettiin sit ajelemaan klinikalle ja matkassa kesti about 2h. Klinikalla jouduttiin venailee aika pitkään ennen kun päästiin hoidettaviksi. En nyt jaksa kertoa hirveesti, mutta klinikalla oltiin sitten noin 5h. Molemmille hevosille pistettiin jalkoihin jotain ainetta ja siis nyt ovat viisi päivää pelkästään tarhassa ja laitumella + kahden viikon päästä voi alottaa varovasti hyppäämisen. Eli nyt hieman hiljaiseloa tämän blogin suhteen ainakin sinne sunnuntaille asti, yritän nykästä jotain postauksia jostain jutusta :D

Nyt jäi siis tulevat kisat väliin ja seuraavan kerran starttaillaan varmaankin vasta heinä-elokuussa. Katsoin tässä juuri kipaa ja innostuin noista kenttäkilpailuista, mm.. niitä mietitään ja katsellaan selvittäisiköhän me harrasteluokasta. Ongelmia tuottavat varmaan se maastosuudelle yksin lähteminen, ainaki Lillillä.  No, mutta mietitään ja katsellaan ;D

Pinja osti Lillille prismasta nämä ihan heräteostoksena :)

Sitten pinja osti Suitsiopista rsl hanskat ja sitten jostain tuon pinkin paidan.
0

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

#102 tienpäässä




Moii! Ihan ekana haluan fiilistellä tässä teille vähän :D Eli kohta alkaa kauan odottettu kesäloma ja sit pääsee kunnolla treenaamaan ja vielä ku se kentänkin rakennus alotetaan <3 Hiiii, en voi ees kuvitella, että voi mennä ihan sillon kun haluaa niin kentälle vaan ratsastaan! Kaverini Emmiinakin alkoi pitää blogia, joten seuratkaahan hänenkin heppaelämää täällä. Käykää muutenkin tsekkaamassa noita suosittele listan blogeja!

Mutta nyt asiaan, käytiin Pinjan kanssa eilen ihan vaan köpöttelemässä tien päässä. Molemmat oli aika laiskoja ja veteliä, perjantain raskaamman treenin jäljiltä. No ravailtiin siinä sitten vähän ja muistettiin, että joskus ajat sitten tuli Tuomakselta kotiläksyksi harjotella vähän lisää tota kevyttä istuntaa. Siinä sitten ravissa mentiin kevyessä istunnassa ja koska se oli ravissa niin vaikeeta, päätettiin pikkusen laukatakkin :) Laukan jälkeen hepat olikin aika reippaita. Pinja muuten kokeili mun saappaita. Ne on muuten mulle ihan sopivat, mutta ne varret on vaan liian lyhyet :< Se sano et voisi periä/ostaa ne multa ja mä saisin uudet saappaat <3 En kyllä tiiä et raaskinko luopua ees noista, mutta pakkohan se on kun ovat liian lyhyet :D

Huomenna sitten klinikale lähtö, toivottavasti ei tule mitään yllätyksiä... Niin ja en muuten pysty lähettämään kommentteja jos oon kirjautunu, en tiiä miten voisin korjata sen että voisin taas kommentoida..?
2

lauantai 28. toukokuuta 2011

#101 Pikku hyppelyitä ja kouluratsastusta



Moi! Eilen lähdettiin siis Tuomaksen kentälle ja oltiin siellä heti kun ratsastustunnut loppu eli pikkusen ennen seitsemää. Äiti rakensi siihen saman harjoituksen mikä oli viime Sannankin valmennuksessa, oli tullu vaan joku mitta virhe ja kun rupesin hyppään. Niin kahden laukan välin piti olla vähän kiinni kaksi, mutta kun otin vähän kiinni niin tuli kolme. woot?! No, mutta sitten äiti muutti sen oikein ja sitten tuli ihan jees etäisyydet. Jotenkin en ollu itselle liian tiukka, koska aluksi tuli ihan surkeita lähestymisiä ja pohjaan yms. sitten päätin, että nyt ei tuu enään yhtään pohjaan! Ja onnistuinkin siinä melko hyvin (:

Tehtiin molemmat samaa vastalaukka harjotusta, mitä viime Sannassa. Eli kahdekksikko ja toinen puoli myötälaukkaa ja toinen vastalaukkaa. Oikee kierros oli vähän hankalampi mulle ja Voitolle, mutta vasempaan se meni joka kerralla vastalaukan ilman, että vaihto takasin. Hieno Voitto! Lillilläkin sujui vastalaukka hyvin, eikä tainut poni pahemmin vaihdella takasin myötälaukkaan. Voitto on loppuraveissa aina niin kiva ja hakeutuu itekkin kulkeen oikein päin. Tuossa videolla se vähän röhnöttää  tuolla alhaalla, mutta meni se kuitenkin hienosti. Heppaan olin tyytyväinen, mutta en niinkään itseeni...




2

perjantai 27. toukokuuta 2011

#100 tallinpäiväjärjestys

Moi! Aluksi minun piti kertoa keskiviikon kouluvalkusta, mutta kun huomasin, että nyt on se kauan odottamani sadas postaus. Niin teenpäs jonkun erikoispostauksen, nyt ei ole inspistä kirjoittaa tosta koeratsastuksesta joten teen nyt tallinpäiväjärjestyksestä. Tämä aikataulu toteutuu parhaiten talvella+syksyllä/keväällä, koska kesällä hepat ovat laitumella, niin järjestys on vähän eri.

7.00 Hevosille annetaan tallissa kaurat (molemmat saavat 1ltran kauraa) . Ne viedään sitten ulos, jossa syövät heinät. Arkisin äiti hoitaa aamutallin ja viikonloppuisin minä tai pinja. L

12.00 Hevoset saavat ulos päiväheinät.

16.30 Hevoset saavat kaurat+mössöt+vitamiinit ja heinät(Lilli: 1litra kauraa, ½dl pellavaa, nivelainetta ja kivennäistä. Voitto: 1litra kauraa, ½dl pellavaaja kivennäistä) . Säästä riippuen, joko ulos tai sisälle. Jos sataa tai on muuten todella huono ilma niin annetaan ruuat sisälle, mutta yleensä saavat ulos.

Ratsastetaan yleensä tässä välissä. Siivotaan Pinjan kanssa karsinat, jossei  äiti niitä ole jo siivonnut aamulla.

20.30 Hevoset otetaan sisälle (josseivat huonon ilman takia ole jo sisällä) ja ne saavat kaurat+heinät. (Lilli ½litraa kauraa ja Voitto 1litra kauraa)

Tulipas tylsä postaus.. Lähdetään illemmalla Tuomaksen kentälle Pinja menee Lillillä sileellä ja minä hyppään jotain pieniä.
0

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

#99 Vauhdikasta maastoilua




Moi! Lähdettiin eilen Pinjan kanssa eilen pitemmälle maastolenkille. Piti kiertää ns. rytkyn lenkki, mutta Pinjasta tuntui jo alkumatkasta, että Lilli ontuu käynnissä. Lähdettiin sitten tukkiautotielle, eikä poni kyllä ontunut ravissa tai laukassa. Hepat olivat alkumatkasta aika laiskoja, mutta kunhan päästiin laukkapätkälle [laukataan yleensä aina samassa kohdassa :D] niin kyllä köytyi virtaa. Lilli meni poikkeuksellisesti laukassa ekana. Pidin aika pitkän välimatkan edellä menevään Lilliin, koska Voitto pysy aika hyvin hanskassa. Annoin sitten jonkin ajan kuluttua luvan, että Voitto voisi laukata Lillin kiinni. Nousin vaan kevyeeseen istuntaan ja johan lähti heppa :D Sai ponin ihan hetkessä kiinni - mentiin kyllä melkeen ohikin...

Laukailtiin sitten vielä takaisinpäin, tällä kertaa Voitto kärjessä. Aluksi olisivat halunneet mennä, eikä pidätteet oikeen menny läpi. Mutta kun piti pysähtyä, pysähtyivät molemmat ihan kiltisti (: Ravailtiin sitten jonkin matkaa ja Pinjan kehotuksesta mentiin pikku pätkä ilman jalustimia ravia [ erittäin järkevää ja turvallista maastossa ::D]. Voitto, joka ei yleensä pukittele päätti sitten pukittaa juuri silloin. No, onneksi en lentänyt tai mitään, mutta laitettiin kyllä jalustimet loppu matkaksi visusti jalkaan. Sitten kotitiellä rupesin löysäämään satulavyötä ja Voitto säikähti juuri silloin. Onneksi silloinkaan ei käynyt mitään. Hepat käyttäytyi melko järkevästi siihen nähden, että oli aika järkyttävä tuuli ja myrsky.

Ilmotin nyt sitten sinne torstain VuRin alue-estekisoihin itseni ja Voiton, mennään perus 80cm ja 90cm. Kohta lähdetään kouluvalmennukseen ja aloitan tuon erikoispostauksen kirjottelun kunhan kysely päättyy ;)

0

maanantai 23. toukokuuta 2011

#98 Videoita ja kuulumisia

Innostuin viikonloppuna tekemään vähän videoita, jotka olette jo saattaneetkin tubessa nähdä (: Mutta linkkailen ne nyt vielä tännekki. Äiti varasi sen klinikka ajan, joka saatiin vasta ensi viikon maanantaille. Lilli tutkitaan+piikitetään ja jos aikaa jää niin varmaan ne taivuttaa+mahdollisesti raspaa Voitonkin. Ensi viikolla onkin sitten torstaina VuRilla aluekisat, lilli+pinja ei sinne nyt pääse, mutta mää meen voitolla varmaan 80ja90. Tästä tuli nyt tämmönen aika tynkä postaus, johonka lisäilen videot ja KuoRin sorsiksn kisoista kuvia.







c Emilia R




3

lauantai 21. toukokuuta 2011

#97 vaihtelevalla fiiliksellä hyppäämässä










Moi! Elikkäs, oltiin Pikkupihalla aluevalkuissa. Lilli oli jalkojensa takja vain seuraneitinä ja tepsutteli siellä kuin koira äidin perässä :D Mutta nyt itse valkkuun, en nyt tiedä ees et menikö se hyvin vaiko eikö. En nähny oikeen etäisyyksiä, enkä osannu kääntää kun tultiin tiukkoja teitä, tipuin taas ja muutenkin tuntu et vametin hirveesti, jos vertaa eiliseen meni tänään aika huonosti. Kuitenkin tuntuu et meni ihan jees..

Mentiin alkutunnista sileellä ilman jalustimia ravissa ja laukassa temmonvaihteluita, Voitto toimi älyttömän kivasti kun piti lisätä tempoa! Sitten hypättiin vähän ilman jalustimia ja voitte arvata, että tuli pikkusen kipeeksi jalat.. Onneksi saatiin ottaa lopputunniksi jalkkarit. Mentiin erinlaisia jumppia ja sarjoja. Voitto oli ihan jees, kielsi kyllä aika herkästi jos tuli pohjaan. Ja ite en oikeen nähny etäisyyksiä ja lähen sit vaan humputteleen sinne esteelle. Sannalta tulikin ohjeeksi; jos et näe etäisyyttä, koko mielummin mitä lähet vaan humputtaan kohti estettä. Samaten kun piti kääntää tiukasti esteelle jään roikkumaan sisäohjaan ja sit menee pieleen lähestymiset. Sitten kun Voitto oli kieltäny aika monta kertaa (vaikka kiellot olivatkin osittain minun mokia) tehtiin pieni "kurinpalautus", samalla kun annoin laukkapohkeet annoin raippaa pepulle. Tein tän muutamia kertoja ja johan hyppäsi. Voitto nimittäin kielsi ennen "kurinpalautusta", vaikka "kurinpalautuksen" jälkeen hyppäsi paljon huonommasta paikasta ilman kieltoja. Laitan joskus ton mun tippumisen videolta tänne, täytyy lähteä ilta talliin niin ei ehdi sitä nyt ladata (:

Laitettiin hepat sitten vielä pikkuhetkeksi kotona laitumelle ja kylläpäs molemmat nauttivat <3
5

perjantai 20. toukokuuta 2011

Huonja uutisia ja onnistumisia aluevalmennuksessa

Lilli-raukka kipeillä jaloilla köpöttelee :/

c Jenni Piippo

Voitto odotteli omaa valkkuvuoroa ja sain siitä aika kivan rakennekuvan ;)

c Jenni Piippo




Moi! Aluevalkut oli siis nyt siellä tk horseteamilla, jossa ei olla enen käyty. Oli tosi kivan olonen paikka kyllä! Kerron nyt ekaksi sen kaikista huonoimman uutisen, Lillin sorsasalon hylsyihin löytyi syy. Ponilla on tosi kipeät etuset. Sanna huomasi sen jo alkutunnista, koska poni ol ihirmu tahmee eikä ruennukkaan liikkuun reippaasti vaikka käskettiin. Sanna sitten taivutteli jalkaa hieman ja lähti melkosen kolmijalkasena juoksemaan.. Yritetään saada heti ensiviikon aluksi klinikka aika, jossa taivutetaan ja ruiskutetaan jalkoihin jotain. Pieni tauko taas Lillillä ja Pinjalla luvassa. Ohjeeksi tuli mennä klinikka käyntiin asti täysin normisti ja sitten sen jälkeen lääkärin ohjeiden mukaan. Voitto tulee joka tapauksessa seuraneidiksi klinikalle, joten saa lääkäri kattoo senkin jalat varmuuden vuoksi, koska sehänkin on onnahdellut aina välillä. Nyt kyllä on helpottunu kun muutettiin hieman kengitystä.

Lilli ei siis hypännyt kun alussa pikkusen, koska ei kehtaa kipeellä ponilla hyppiä. Sitten Voiton valmennukseen. Voitto oli ihan mielettömän hienona ja kuten Sanna sano, että Voitto ansaitsee nyt kyllä papukaijamerkin. Se pelasti hyvin, vaikka toin huonoon paikkaan ja hyppäsi hirmu hyvin, vaikka oli kaiken laisia mörköjä esteitten alla. Aluksi tehtiin sileellä kahdeksikkoa, jossa toinen puoli oli aina vastalaukkaa. Tehtävä onnistui aika hyvin, kun tajusin miten mun pitää ratsastaa vastalaukkaa. Sitten tehtiin ravilähestymisellä pikku jumppa ja sitten puomi-askel-okseri-innaripuomi ja samaa toisesta suunnasta. Tohon okserille tuli muutama aika huono lähestyminen ja yksi kieltokin. Muuten tehtävä sujui ihan jees. Sitten tultiinkin tuossa videolla olevaa rataa. Olin lähes 100% varma, että Voitto kieltää jollekkin esteelle. Mutta eipä kieltänyt!!! Tuli muutamia huonoja etäisyyksiä ja tällästä, mutta yli mentiin. Rata oli melko iso, verrattuna siihen mitä olen tottunu ratana menemään, joten oon hirmu tyytyväinen. Tulin sit toisen kerran saman radan. Kakkoselle Voitto lähti kauempaa hyppyyn (joka on hyvä, koska tulee nykyään liian pohjaan, koska näen itse etäisyydet liian pohjaan) ja olin varautunu et tulee vielä yksi askel, lensin sitten aika tyylikkäästi kaulalla roikkuen. Jäin kuulemma pahan näkösesti jalkoihin, aluksi luulinkin et nyt on reisi murtunu, kun oli niin kipee. Mutta oli vaan tullu joku kova tärähdys ja se meni hetkessä ohi. Kiipesin vaan selkään ja kävelin hetken, jonka jälkeen uudestaan sama rata. Toinen rata onkin tossa videolla.

Toinen ratakin meni aika jees, tulin sit vielä lopuksi toisesta suunasta sen punasen pystyn, jossa alla iso valkea laatikko + linjan päässä punasävynen okseri, koska se piti saaha tulemaan neljällä laukalla. Näin varmaan viisi kertaa peräkkäin etäisyyden ihan pyllylleen ja tultiin pohjaan, eikä saatu sit kyllä mitään neljää laukkaa siihen. Lopulta sitten sekin onnistu. Olen kyllä melko tyytyväinen, koska Voitolle ihan uusi paikka, ihan uudet esteet ja minulle melko iso rata. Huomenna sitten tuttuun Pikkupihaan valkkuihin.

Kiitos muuten kaikille, jotka on kommentoinu näitä tekstejä <3
8

torstai 19. toukokuuta 2011

#96 Siirtymisiä, laukannostoja ja muita harjoituksia

   
Jollakin oli vähän tämän tapainen video hevosepesusta blogissaan, joten matkin nyt vähän sitä ;) Laitoin eilen kameran kuvaamaan meidän valmisteluja kuljetusta varten. On tuossa nyt näköjään tuon uuen hyönteisloimen sovituskin päässyt videolle.


Moip! Yritin kerrankin keksiä jonkun hieman persoonallisemman otsikon, enpä oikein onnistunut, mutta saa luvan kelvata. Oltiin siis taas keskiviikkona Ellun valmennuksessa, joka meni ihan kivasti. Häiritsi vaan kun sato välillä kovasti ja maneesin katto ropisi, eikä kuullut selvästi Ellun ohjeita.. Meitä oli tunnilla tälläkertaa ihan normi määrä eli neljä ratsukkoa. Työskenneltiin koko tunti pääty-ympyrällä ja neliöllä.

Ekana tehtiin pääty-ympyrällä harjotusravissa asettamis tehtävää, ekana piti kulkea lähes suorana muutamia ympyröitä ja sitten asettaa sisälle päin. Tämä onnistui ihan jees. Seuraavaksi tehtiin päätyneliöllä (siis puolikkaalla kentällä) tehtävää, jossa piti mennä suorat sivut ravissa ja kävellä kulmat. Ravissa harjoitus vielä sujui lähes ongelmitta, mutta sama tehtävä laukassa tuotti vähän ongelmia :D Ihan hyvin se periaatteessa meni, lähes joka kerta nousu ne laukatkin Voitolle, vaikka välillä tulikin vääriä laukkoja. Lilli oli hieman hidas alaspäin siirtymisissä, mutta Pinja sai korjattua senkin hyvin, kun ajatteli siirtyvänsä suoraan laukasta pysähdykseen, vaikka siis jatkoi käyntiä heti kun oli siirtynyt.

Olen ihan tyytyväinen valmennukseen ja minun ryhtikin on kuulemma parantunut melko paljon lyhyessä ajassa, hyvä minä! Käytiin sitten vielä kahlaileen järvessä ja Voitto meni sinne lähes hangoittelematta. Tänään käydään varmaan kävelemässä ja ravailemassa maastossa ja huomenna saatte sitten aluevalkku postauksen. Toden näkösesti tulee kuva/video matskuu, koska ollaan Pinjan kanssa eri ryhmissä, joten voidaan kuvailla toisiamme.

Aloitetaan kentän rakennus tähän omaan pihaan piakkoin ja estekalustoksi ollaan mietitty safety-systemiä, onko teillä kokemuksia tästä kalustosta?
13

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

#95 Kouluvalmennus video + ostokset

Moi! Nyt tulee vähän tynkäpostaus, kun lisäilen sen kouluvalkku videon ja eiliset ostokset. Huomenna saatte sitten ainakin tekstiä tämän päivän kouluvalmennuksesta, toivottavasti kuviakin/videotakin ;)  Tossa videossa kuulu ihan tarkotuksella Ellun kommentit ja ohjeet. LLaatu on ainakin aluksi aika huono, koska oli tarkennukset pielessä. Lukekaa tarkemmin edellisestä postauksesta tosta valkusta.






Eli tällänen verkkatakin tapanen takki mulle. On saman punainen kun se Voiton huopa, eli ehkä hieman tuota kuvaa tummempi.

Voitolle sitten Bucasin hyönteisloimi, en ole varma on juuri tämä kuvassa oleva malli, mutta tämän tapainen. Meidän loimessa on mahaläpät, joita ei tässä kuvassa näytä olevan.  Sitten ostettiin Effolin hyönteismyrkkyä, onko teillä kokemuksia tuosta, auttaako? Vai tiedättekö jonkun myrkyn joka oikeasti auttaisi?

6

tiistai 17. toukokuuta 2011

#95 Kouluvalkku

Moi! Ekana tahdon kiittä kaikkia ihania lukijoita, jotka eilen kävivät kommentoimassa tuohon "blogin tulevaisuudesta" postaukseen. Kommentoikaa vaan jatkossakin ihan normi postauksiin, koska tulee aina hirmu hyvä fiilis kun joku on kommentoinu (: Ja päätökseni olen tehny; blogi jatkaa ihan normaalisti!

Mutta eilen oli siis kouluvalkku Korholassa. Oli melko sateinen sää, joten mentiin maneesissa. Meitä oli siinä ryhmässä poikkeuksellisesti kolme, neljän sijaan. Valmennus meni aika kivasti omasta mielestäni, sain pidettyä ryhdin lähes koko tunnin ajan ja Voitto toimi melko kivasti laukassakin. Ehkäpä isoin ongelma oli oikeassa kierroksessa laukkojen nostaminen, ei vaan noussu se laukka. Vasempaan kierrokseen heppa nostaa kyllä tosi hyvin laukat, mutta ehkei vaan ne omat taidot riitä tuossa oikeassa kierroksessa ;)

Ravailtiin ekana itsenäisesti maneesissa, Ellu korjasi virheitämme ja neuvoi. Sitten teimme yksitellen laukatehtävää. Pitkän sivun alussa nostettiin laukka, keskelle pitkää sivua tehtiin pieni voltti, sitten samaan kohtaan heti perään toisella puolella maneesia käyvä iso ympyrä, jossa haettiin vähän reippaampaa laukkaa. Ison ympyrän jälkeen puolipidäte ja sitten pieni voltti, jossa taas normalisoitiin laukka. Laukkatehtävä sujui hyvin, lukuunottamatta niitä pieniä kömmähdyksiä toisessa suunnassa laukan nostossa.

Laukka tehtävän jälkeen tehtiin kolmi- ja nelikaarisia kiemurauria ja lopuksi Ellu vielä otti minut ja Voitot ympyrälle, jossa työstettiin vähän peräänantoa. Voitto kulki mielettömän hyvin ihan lopussa, eikä oikeestaan tarvinu ku ottaa ulkoohja käteen ja sopivasti vaan puolipidätteitä. Harmi, kun äiti oli ehtinyt pistää videokameran jo pois.

Äiti video lähes koko tunnin ajan, mutta en ehdi ladata video nettiin [lataamis aika n. 30min..]. Joten nyt tulee hieman tylsä, kuvaton+videoton postaus, mutta ehkä tämä on parempi kun ei mitään ;)

Huomenna on taas poikkeuksellisesti Ellun kouluvalkku ja esittelen myös vähän meidän shoppailun tuloksia ;) Niin, mennään muuten perjantaina olevaan aluevalmennukseen poikkeuksellisesti tk horseteamille. Ihan kiva päästä harjotuksen vuoksi ihan uuteen ja tuntemattomaan paikkaan.
8

maanantai 16. toukokuuta 2011

#94 Blogin tulevaisuudesta muutama sana

Hei! Tänään hieman mietin koulussa tätä blogia. Masennuin viime viikolla totaalisesti, kun luin yhden Anonyymin jättämän kommentin istunnastani ja korkeiden esteiden hyppimisestä. Blogger on kommentin kadottanut, silloin kun oli se uudistus/päivitys tjs. .  Tiedän, että tämä blogi ei ole läheskään täydellinen, mutta kiinostaako ketään lukea tätä?

Tiedän, että pitää osata ottaa myös negatiivinen palaute ja haukutkin vastaan. Mutta nyt ihan tosissani rupesin pohtimaan tätä blogia..

Muuten ihan mieletön kiitos kaikille jotka jaksaa lukea, hymynaamoittaa saatikka kommentoida postauksia. En olisi ikinä uskonut, että tämä blogi saa näinkään paljoo lukijoita!

Nyt siis kommenttia ja rehellisiä mielipiteitä blogin tulevaisuudesta, en todellakaan ole nyt lopettamassa tätä bloggaamista, kunhan kyselen teiltä hieman parannus ehdotuksia.
18

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

#93 Vaihtelevalla menestyksellä kisoista kotiin

Verkasta




                                

Moi! Oltiin lauantaina siis Sorsasalon kilpailuissa, molemmat mentiin 80 ja 90. Pinja starttasi Lillillä 80cm alkupäässä. Poni oli normi verkassa ja toimi siellä ihan jees. Radallakin meni ykkösen vähän kuulemma jarrutellen, mutta yli kuitenkin. Sitten lähesty kakkosta ja rupesi jo kaukana esteestä hyppimään vaan pystyyn, eihän siinä muu auttanut kun lähestyä uudelleen ja taas sama. Voitte katto tarkemmin tosta videolta. Ei ollu nyt Lillin päivä tää, sillä teki 90cm ihan saman ja ihan samassa kohassa, eikä esteitä lähelläkään? No, samanhan tuo teki viime vuonna sorsasalossa, sen jälkeen meni kuitenkin hallissa 80cm ja 90cm - voitto ja sijoitus. Katotaan miten se nyt menee VuRilla vähän pienemmällä kentällä, jossa meni viime vuonna tosi hyvin.

Voitto oli ihan jees verkassa, kielsi kerran okserille, kun tuli tosi surkea lähestyminen. Lähin vaan tuuppaan sitä ilman mitään etäisyyttä sille esteelle.. Mutta radalla empi vähän esteille, osittain johtu siitä ettei askeleet sopineet täydellisesti. Sarja jäi melkosen ahtaaksi, kun en tarpeeksi jarrutellut. Sitten viitos esteelle kielsi ulos, osittain oma moka. Olisi täytyny käydä ekan kiellon jälkeen näyttää hepalle este ja muutenkin thä vähän eritavalla.  No, siitä kiellettiin sitten ulos. Vähän lohduttaa se, että kilpailun kiellot oli n.90% kyseiselle esteelle.

90cm verkassa Voitto kielsi kaksi kertaa, taas omia mokia... Radalla Voitto oli melko jees ja olin varautunut, että kieltää sille samalla mille 80cm, joka oli 90cm nelos este. Ja kuten videosta näette, tein vähän eritavalla kiellon jälkeen ja toisella kerralla meni yli. Sen jälkeen katosi rytmi kahden esteen ajaksi ja tuli aika huonoja etäisyyksiä. Päästin sitten loppu rata puhtaasti (:

Ihan tyytyväinen olen Voiton 90cm, mutta tuo Lillin käytös kyllä järkytti.. Nyt sitten ensi vklp alue-valkut ja sitten to 2.6. kilpailut.

JX:n kuvat
Kuvia Tiia+Voitto 90cm
Kuvia Tiia+Voitto 80cm
2

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

#92 Lähes täydellistä

Moi! Oli siis estevalkku Korholassa ja meni ihan älyttömän super hyvin <3:)) Ei ole kyllä pitkään aikaan onnistunu noin hyvin valmennukset. Mentiin ulkona ja tehtävänä oli kolmoissarja, jossa harjoteltiin johtavaaohjaa suoralla ja samalla tasapainoa. Oltiin vähän niinkuin peiliä, valmentajamme Tuomas oli linjan lopussa ja näytti aina kummalla kädellä piti johtaa ja sitten piti toistaa sama tehtävä. Harjoteltiin myös kevyttä istuntaa, tehtiin sellaista kahden esteen tehtävää koko ajan toistaen ja piti pysyä kevyessä istunnassa. Lopuksi mentiin sellaista kahden esteen tehtävää koko ajan taas toistaen. Esteinä oli trippeli ja okseri, jokaisen hypyn jälkeen estettä nostettiin 10cm, alotus este oli about 80cm. Molemmat hepat hyppäsivät hirmu hyvin ja Voitolakin löysin kivojakin etäisyyksiä, lopettettiin sitten kun esteet oli n.110cm.

Nyt voi kyllä lähteä tosi hyvin mielin sorsasaloon kisoihin! Käytettiin hevosia taas kahlaamassa ja Voittokin uskaltautui, kerran kun sen sinne järveen sai niin heppa kyllä viihty siellä hyvin :)






mä niiin rakastan mun esteistuntaa -,-







3

tiistai 10. toukokuuta 2011

#91 Ehkä meistä vielä joskus tulee kouluratsastajia

jaa, missäs on ne turvavälit?






Moi! Eilen oli kouluvalkku Korholassa, mentiin onneksi ulkokentällä! Kentän sisällä oli kouluaidoista ja puomeista tehty, hieman pienenpi koulukenttä about 20x60. Aluksi tehtiin kevyessä ravissa itsenäisesti voltteja ja taivuteltiin, Ellu kuitenkin korjasi virheitämme. Seuraavaksi mentiin ryhmissä omille pääty-ympyröille. Minä ja Pinja oltiin toisessa ja kaksi muuta sitten toisessa päädyssä. Tehtiin puoli ympyrää käynnissä väistättäen takaosaa pois uralata, mutta etujalat seurasivat silti ympyrän uraa. Toinen puoli sitten ravia, Voitto kulki melko kivasti oikeinpäin ravissa, mutta saisi olla vähän reippaampi/tahdikkaampi. Mentiin sitten hetki pelkästään harjoitusravia sillä pääty-ympyrällä ja Voitto kulki yllättävän kivasti.

Tehtiin tuota samaa tehtävää molempiin suuntiin, sitten siirryttiin tekemään laukkatehtävää. Puoli ympyrää laukkaa ja puoli ympyrää harjoitusravia, tosi hyv harjotus Voitolle ja mulle, kun välillä tuntuu etten saa sitä nostamaan laukkaa. Voitto nosti kyllä ihan kivasti laukat, ite unohdin vaan olla käytämättä ulkoapuja ja Voitto vähän kulki matona sen johdosta. Lilliä yhdessä laukannostossa suututti niin paljon, että potkaisi yhden kouluaidan kumoon :D

Käytettiin sitten tunnin jälkeen hevosia kahlaamassa vedessä. Lilli meni tosi nätisti veteen ja polskutteli sielä hirmu tyytyväisenä. Voitto taas ei meinannu mennä millään, kokeiltiin peruttamallakin.. Lopulta sai just ja just kasteltua etujalat, kun houkuteltiin sokerilla :D

Tänään lähdetän sitten Korholaan estevalkkuun, mennään toivottavasti taas ulkona!
4

maanantai 9. toukokuuta 2011

#90 Maastoilua



Tässä muuten nämä Voiton uudet suitset, noi soljet on sitten "hopeiset", vaikka näyttävätkin "kultasille". Näissä tuli mukana semmonen vaaleanpuna sävyinen otsapanta niin vaihdettiin sitten se Lillille ja Voitto sai Lilliltä tän otsapannan.
 Moi! Pestiin Lilli eilen ja poni oli yllättävän iisisto, mitä nyt potki aika kärttysesti :D Syöteltiin heppoja vähän vihreelläkin, kun oli jo pikkusen kasvanu. Lähdettiin about 18.00 tukkiautotielle ja suunitelmana oli mennä ihan vain ravia, koska raskas viikko tulossa + kisat launtaina. Vaikka pestiin Voitto launtaina, niin se oli järkyttävän hiekkanen ja pölynen [eikä ihmekkään kun nukkuu pitkällään hiekkatarhassa], tuun oikeesti  hulluksi ton pölyn kaa! Onko teillä mitään vinkkejä millä saisi helposti hiekan ja pölyn pois turkista?

Lähdettiin sit kävelemään sinne tukkiautotielle päin. Aluksi pitää mennä tuota "meidän" tietä, josta tuo ylläoleva kuvakin on otettu. Sitten vähän matkaa pyörätietä, varmaan yhteensä meiltä tukkiautotielle n. 1km. Oli aika paljon pyöräilijöitä, mopoilijoita yms. liikennettä tiellä, mutta hepat otti onneksi ihan lungisti. Ravailtiin sitten varmaan 1,5-2,5km ja tultiin sellaisen tukkiautotie polun kohdalle. Ollaan jo suuniteltu monesti, että käydän kattoon minkälainen se on ja nyt lähdettiin. Se oli kyllä ihan huippuhyvä, eihän se pohja niin tasanen ollu et olisi voinu ravata, mutta sellanen kiva kinttupolku.

Tuli vahteeksi taas tämmönen sönkköpostaus, mutta koittakaa kestää :D Sorsiksen kisoissa oli muuten nyt 80 ja 90 yli 50lähtijää, joka on aika harvinaista täällä päin suomea ainakin :D Tänään sitten kouluvalkku, toivottavasti mennään ulkona, koska täällä jotain 22astetta lämmintä
4

lauantai 7. toukokuuta 2011

#89 Tunti tehtiin töitä sen eteen, että hevonen kulki 10min hyvin




Tässä se tallilla ollut varsuliini


Moi! Lähdettiin siis Tuomaksen kentälle ja suunitelmissa oli mennä ihan vain koulua. Siellä oli muuten viime yönä syntynyt ylisöpö pikkuvarsa <3

Aluksi tein voltteja ja tavuttelin Voittoa kevyessä ravissa. Ravailin vain hetken, ja sen jälkeen aloitin laukkaamaan. Voitto on nimittäin laukan jälkeen todella paljon parempi ravissa! Laukkailin sitten melko pitkään. Voitto oli ihme venkula vasempaan kierrokseen, eikä olisi millään halunnut asettua sisälle päin. Heti kun vaihdoin oikeaan kierrokseen, niin heppa alkoi toimia oikein. Laukan jälkeen tein sitten pohkeenväistön sisällä ravi-käynti siirtymisiä ja ympyröitä harjoitusravissa. Ravissakin oli todella selvä puoli ero! Voitto ei oikein halunnut kulkea oikein päin vaan humputteli miellumin pää pystyssä. Tunnin olin sitten ratsastanut vaihtelevin menestyksin, kun yhtäkkiä Voitto vaan loksahti menemään oikein päin. Tuli kyllä aika mahtava fiilis, kun se kulki mielettömän hyvin vasempaan kierrokseen. Menin siten hetken siinä fiilistellessä ja vaihdoin suunnan, kulki tähänkin suuntaan melko jees, muttei kyllä yhtähyvin kun vasempaan.Lilli oli kuulemma aluksi laiska ja jumitteli. Toimi kuitenkin melko herkästi ja reipastu loppuunpäin.

Pestiin Pinjan kanssa sitten Voitto kun tultiin kotiin. Voitto seisoi hienosti lähes paikoillaan kun huuhdeltiin sitä. Lähti kyllä melko likasta vettä! Huomenna pestään sitten varmaan Lilli. Ilmottelin muuten meidät ensi la oleviin alueestekisoihin Sorsasaloon mennään molemmat 80 ja 90, katotaan miten ekat ulkokisat menee ;) Viimeset sorsiksen kisat (samalla mun ja voiton ekat yhteiset kisat) meni kyllä toooosi huonosti. Voitolla menin vaan 80cm ja ekalta ulos, lilli ei ole IKINÄ kieltäny meillä kisoissa ja kielsi 80 ja 90 ulos.. Jospas tänä vuonna parempi onni!
2

perjantai 6. toukokuuta 2011

#88 Raporttia viime viikosta

Moi ja anteeksi kun ollaan oltu himena hiljasina tän blogin suhteen :D Mutta mulla on hyviä syitä, ei ole oikeesti tapahtunu juuri mitään päivittämisen arvosta jjaa jos olisin vaan kirjottanu jostain maastokäppäilystä kuvattoman postauksen, olisi siitä tullut megatylsä. Mutta nyt kerron teille tästä viikosta lyhyesti.

Olin keskiviikkona katsomassa kaverini Ellan hevosia, voittekin alkaa lukemaan Ellan blogia ;)

Eilen juoksutettiin heppoja pellolla, Voitto ei oikein antanu kiinni ja riehu muutenki hirveesti tarhassa. Siitä vähän videolta otettuja kuvia teille, laitan joskus siitä videonkin tänne. Juoksutettiin sitten hevosia siinä pellolla, ottivat yllättävän iisisti vaikka siellä tarhassa hepuloivatkin. Molemmat juoksutettiin vaan ravissa vähän ja sitten toinen aina kuvasi.







0